Onko ositus pakollinen?

ihan pihalla

Teemme mieheni kanssa eroa, talo on myynnissä. Omaisuuden jakamisesta olemme ainakin tähän asti pystyneet sopimaan ihan keskenämme. Talosta tulevat rahat aiomme jakaa puoliksi, auto jää miehelleni koska hän sen on maksanutkin.

Onko osituksen tekeminen ns. pakollista? Jos pystymme asiat näin sopimaan ja omaisuuden jaakamaan kumpaakin miellyttävällä tavalla, niin tarviiko meidän välttämättä tehdä mitään muita virallisia papereita kuin avioerohakemus?
Lapsen asioista sovimme lastenvalvojalla, toki.

4

1880

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jaana

      Hyvä että pystytte sopimaan osituksesta keskenänne. Eihän se tasajako ole mikään pakko - voitte sopia vaikka että koko omaisuus menee toiselle tai ihan miten vaan.

      Sen lisäksi olisi kuitenkin hyvä tehdä siitä paperi mistä käy ilmi edes summittainen omaisuusluettelo, miten sovittiin ja että ositus on tehty. Muuten voidaan vielä vuosien päästä katsoa että jommallakummalla on avio-oikeutta toisen omaisuuteen. Esimerkiksi jos jompikumpi osapuolista kuolee ex-puoliso voi lähteä vaatimaan osuuttaan kuolinpesästä.

    • Kuten jo vastattiinkin, ei mikään laki sitä velvoita. Ei laki velvoita tekemään kirjallista vuokrasopimustakaan, ja periaatteessa suullinen työsopimuskin riittää ... silti minusta ei ole viisasta jättää noitakaan sopimuksia tekemättä kirjallisena.

      Ositussopimustahan ei tarvitse viedä viranomaisille, tietyt muotoseikat oikein kirjataan ... muutamat "vakilauseet" (kuten sopimuksen moittimattomuus), ja tärkeää .. kahden todistajan allekirjoitukset. Ja sovussa sopinimenhan on helppoa.

      Ellei kirjallista ositussopimusta ole, ja toinen teistä vuosien jälkeen ei "muista" suullista sopimusta, ja vaatii toisen jo suullisesti tosiasiallisesti jaetun omaisuuden osittamista yhteisenä ... niin mukava olisi vetäistä se allekirjoitettu soppari piironginlaatikosta.

    • kohtalotoveri
      • Onpa hyvä linkki, kiitos ... tarvii lisätä yhteen "vakivastaukseen" ;-)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3613
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2459
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      36
      2294
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      2057
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1572
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1519
    7. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      13
      1309
    8. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      127
      1302
    9. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      266
      1275
    10. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1265
    Aihe