Kohtauksia päiväkirjasta

Melkein kaksi kuukautta sitten:

"Tällä nimenomaisella hetkellä J on jo jättänyt tän kaupungin. Se istuu lentokoneessa matkalla K:n ja kotiin. Mä istun tukahduttavan helteisessä sunnuntai-iltapäivän kuumuudessa sängylläni A:ssa ja kadehdin J:a, jonka elämä on kaunista. On mitä hirvein sunnuntaitunnelma. Ihailen itseäni siitä, että olen kestänyt tätä olotilaa näinkin hyvin, etten ole jo tappanut itseäni. On kuuma, olen aivan yksin eikä mulla ole ketään koko maailmassa, jolle puhua tai joka välittäisi tai auttaisi. Mut on hylätty kuin rakkikoira puistoon, mun tunteilla ei ole mitään arvoa. J on lähtenyt, se on poissa eikä enää palaa. Mun sisällä kuohuu, mua itkettää, mulla on pohjattoman yksinäinen ja sellainen olo, että olen aivan TURHA. Jumalakin on mut hylännyt. Eikä ole mitään pakoa tai helpotusta. On vain kuumuus, paha olo ja lähiön sunnuntaihiljaisuus, kaikkialla on kuollutta. Kaipaan J:a niin että sattuu sattuu sattuu, ja tätä eroa ja oloa on kestänyt jo 18 tuntia - edessä vielä vaikka kuinka paljon, ennen kuin tuska lopulta haalistuu ja kuivuu pois. Tiedän niin käyvän lopulta. Mutta tällä hetkellä sattuu tosi paljon.
Jossain vaiheessa on vain kerättävä kaikki kurjat palaset mun elämästä ja jatkettava eteenpäin, vaikkei mitään motivaatiota ole. Ei ole mitään mitä odottaa, ei jaksa enää toivoa.
Pahinta on, että Jumala tuntuu kuin kivipaadelta, jolle on samantekevää, uskonko siihen vai en. Samantekevää miltä musta tuntuu - sen puolelta vastassa on vain kivinen välinpitämättömyys ja musertava moraalinen ylemmyys. Saan rukoilla, itkeä ja huutaa, ja vastaus on vain aina sama hiljaisuus. Haluaisin että joku rakastaisi mua, mutta Jumalan rakkaus tuntuu kylmältä, perin kylmältä. Jumala on rakkaus, mutta sitä ei nähtävästi riitä mulle. Miksi?
Tuskaa lisää se, että vaikka J on lähtenyt: pakannut, häipynyt ja kadonnut, en voi vieläkään ihan uskoa tai hyväksyä tilannetta. Viime yönä kävellessäni hoin kuin mantraa Jumalalle: älä anna tän tapahtua, älä anna tän tapahtua, älä anna tän tapahtua. Vaikka se oli tapahtunut jo. Tällainen minä olen. Vieläkin osa musta jaksaa uskoa ja pitää yllä valheellista ja täysin turhaa toivoa siitä, että Jumala kyllä vielä järjestää asian, korjaa erehdyksen. Kaikki on vain erhettä, huomenna J soittaa ja sanoo että sillä onkin ikävä. Kaikki kääntyy parhain päin.
Vaikka samalla tiedän, että toi on vain joku osa itsesuojelumekanismia (Joka sivumennen sanoen aktivoituu aina vähän liian myöhään).
Kunpa pääsisin pois A:sta. Kaikki täällä muistuttaa vain J:sta, saatanan kaupunki. Täällä on sietämätöntä. Ja on epäreilua että J pääsi tilanteesta kuin koira veräjästä - ihana, kaunis, lahjakas J, jolla on edessä valoisa tulevaisuus. Se on nyt raikkaassa kotimaassaan virvoittavien vetten ääressä ja perheensä ja ystäviensä ympäröimänä ja tervetulleeksi toivottamana. J ei tehnyt mitään pahaa. Kaikki oli mun syytä. Mä olen luonto, J on taivas. Mä olen tunteet, J on järki. Mä olen taantumus, J on edistys. Mä olen heikko, J vahva. J on mies niinkuin Jumalakin, yhdessä ne elää ikuisesti, ikuisessa paremmuudessaan. Miksei kukaan ole heikomman puolella?"
0426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Verity kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu