Jos olet itse hakenut avioeroa, oletko katunut päätöstäsi koskaan? Jos olet, miksi? Oliko eron jälkeisessä elämässä jotain todella yllättävää?
Itse olen harkinnut eroa vakavasti reilun vuoden, mutta tietysti suhteemme on rakoillut jo pitempään. Emme ole mieheni kanssa mitään "sielun kumppaneita" ja tuntuu, että molemmat joutuvat tekemään liikaa kompromisseja ja yrittämään suhteen eteen, kun mikään ei loksahda automaattisesti kohdalleen. Olen miettinyt eron negatiivisia puolia eli lasten kohtaloa, elämää ilman seksiä, yksinäistä vanhuutta jne. mutta ilman miestä asuminen ja omista asioista päättäminen ihan itse ilman kompromisseja tuntuu vain houkuttelevammalta ja houkuttelevammalta. Mutta onko odotettavissa jotain, mitä en osaa etukäteen ajatella?
Itse olen harkinnut eroa vakavasti reilun vuoden, mutta tietysti suhteemme on rakoillut jo pitempään. Emme ole mieheni kanssa mitään "sielun kumppaneita" ja tuntuu, että molemmat joutuvat tekemään liikaa kompromisseja ja yrittämään suhteen eteen, kun mikään ei loksahda automaattisesti kohdalleen. Olen miettinyt eron negatiivisia puolia eli lasten kohtaloa, elämää ilman seksiä, yksinäistä vanhuutta jne. mutta ilman miestä asuminen ja omista asioista päättäminen ihan itse ilman kompromisseja tuntuu vain houkuttelevammalta ja houkuttelevammalta. Mutta onko odotettavissa jotain, mitä en osaa etukäteen ajatella?
Vastaukset 7
Vanhimmat
ihmiset muuttuu vuosien mittaan ja rakkaus ei aina kestä perässä. Nuoruuden ihastuminen ei kuitenkaan välttämättä ollutkaan sitä rakkautta. Oltiin yhdessä lapsen, talon yms. vuoksi. Nyt on parempi.
Avioero oli elämäni parhain päätös. Saan päättää itse omista asioistani ja kehoni kuuluu ainoastaan minulle. Ennen kehostani päätti vanhemmat ja sen jälkeen aviomies, nyt minä itse. Seksiä saa kyllä ja joskus parempi yksin kuin huonossa avio- tai avoliitossa. Suosittelen eroa lämpimästi.
Kyllä siinä vaiheessa kun erosta oli muutama vuosi kulunut ja "aika kullannut muistot". Sitä "katumusta" kesti suunnilleen sen aikaa kun muisteli niitä hyviä aikoja ja turvallisuuden tunnetta.... mutta siinä vaiheessa kun pääsi muistelemaan että miksi sitten erottiin niin ymmärsi taas ja antoi asian olla. Toisaalta miksi sitä katuisi - kun päätös on kerran vakaasti harkittu ja tehty niin parempi jatkaa elämää. Aina elämässä jää taakse aikoja, joita kaipaisi, mutta kun mennyttä ei saa takaisin. Muutenkin, nyt on asiat huomattavasti paljon paremmin kuin ennen sitä eroa, meillä molemmilla.
Hei!
Neljävitosen, pitkän avioliiton läpikäyneen miehen kommentit. Siinä vaiheessa kun vakavammin mietit eroa, on sääli sairautta. Eli käytännössä ero on ainoa mielekäs vaihtoehto. Eksäni kanssa vetkuttelimme kuusi vuotta; vuodet eivät olleet hyviä eivätkä huonoja. Mutta elämä rakkaudettomassa tilassa ei ole hyvää elämää.
Eli älä eroa jos voit sen välttää. Parhaiten vältät sen tekemällä työtä suhteen eteen jokaisena päivänä vuodessa. Olemalla yhdessä kumppanisi kanssa, juttelemalla ja keskustelemalla. Tekemällä
arjen asioita yhdessä, ulkoilemalla jne.
Vaikutat kuitenkin olevan tilanteessa, jossa rakkauden pohja on kadonnut. Silloin ei muuta kuin anna palaa. Maailma hymyilee eronneellekin, mutta varaudu uuden maailman opetteluvaiheeseen, joka kestää vuodesta kahteen. Onnea poluillesi.
Elämä on laiffii... vahvat porskuttaa ja heikot kärsii ja sossu automaatti heittää lapset äidille. Tämä ns. sivistynyt yhteiskunta on sairas.
Erosin itsekin hiljattain, mutta en ole katunut sitä päivääkään. Nyt menee paljon paremmin, olen päässyt henkisesti aivan eri tasolle kuin ennen eroa, siis reilut kaksi kuukautta sitten.
Jokainen kokee eron eri tavalla, minulle tämä on ollut vain hyvä asia. Jaksan lastenkin kanssa paljon paremmin, eikä kuulemma pala hermotkaan niin usein kuin aikaisemmin. Ainoa mikä rassaa on se, että exän kamoja on vielä aikas paljon minun kiinteistölläni.
Nyt on aika alkaa elää uutta ja myös omaa elämää, yksinäisyyteen täytyy totutella, se ei tule olemaan helppoa. Mutta onko mikään tie helppo ja ruusuinen kulkea.
Mukavaa syksyä sinulle kuin muillekin keskustelujen lukijoille.
t. Räntis
että erottiin pitkän harkinnan jälkeen. Ainoa asia mikä yllätti, oli n.vuosi eron jälkeen, jolloin tapasin lapsettoman miehen ja ihastuin palavasti. Mutta hän ei ollutkaan valmis yksinhuoltajan pariksi. Sinä päivänä maailman monimuotoisuus paljastui minulle, turvattua pullantuoksuista elämää eläneelle "pikkutytölle". Toisaalta tänäpäivänä tajuan sen vallan mainiosti, että eihän siitä olisi loppujenlopuksi mitään tullutkaan minunkaan puolelta. Joten erittäin hyvä niin ja sain lopulta satamiljoonaadiljoonaa paremman miehen.