Työttömän oireyhtymä

Minua ei häiritse arvostelu että olen työtön. Ainut mikä asiassa häiritsee on miten väärässä ihmiset ovat, katsovat kieroon ja väheksyvät kun ajattelen omilla aivoilla enkä suostu juoksemaan tuossa tarpeettomassa oravanpyörässä 40 tuntia viikossa.

Itsetuntoni on kohonnut mitä pidemmän aikaa olen ollut työttömänä, mitä pidemmän aikaa olen ollut työttömänä sitä paremmin olen myös ehtinyt huomata järjestelmän epäkohtia ja sen sisintä synkkyyttä.

Mutta uskon että tämä pitää varmasti osin paikkansa joidenkin kohdalla, joka taas jälleen kerran kertoo miten säälittäviä tapauksia suomalaiset voivat olla. Itsetunto on niin pohjalla että sitä pyritään kohottamaan muiden kustannuksella, ihmisen kustannuksella jotka tarvitsevat apua. Ymmärrän että näitä vältellään sillä hehän ovat kilpailijoita tässä maailmassa ja heitä tukiessaan voivat pahimmassa tapauksessa viedä sinun paikkasi.

Koska en kelpaa 4-kymppisenä enää 2 vkon työttömänäolonkaan jälkeen edes hanttihommiin, olen todennut etteivät työnantajat tarvitse minua. No,eihän sopimus voi olla yksipuolinen, joten: minä en myöskään tarvitse työnantajaa enkä porvarillista työtä. Näin sopimus on sitten 2-suuntainen, kaksikantasopimus.

Tuo arvottomuuden tunne ei itse asiassa ole seurausta työttömyydestä, vaan muiden ihmisten kieroutuneesta suhtautumisesta.

Ihmiset osaavat olla tietämättömyydessään todella julmia. Kauhistellen supatellaan, miten se-ja-se on TYÖTÖN. Kysellään joka ikinen päivä että JOKO OLET LÖYTÄNYT TÖITÄ. Säälitellään, että kun toinen on TYÖTÖN, että miten SE ON NIIN KAMALAA. Udellaan "hyväätarkoittavasti" kaikki työttömän asiat koulutuksesta, ammattitaidosta, perheestä ja terveydentilasta, ikään kuin kuka tahansa pääsisi työnantajan asemaan työttömän kohdatessaan.

Työttömyyttä ympäröi häpeän, pelon ja kauhistelun ilmapiiri, jota ei sovi kyseenalaistaa. Silloin sitä vasta huonoksi ihmiseksi leimataankin, jos iloisesti ilmoittaa, ettei niitä töitä edes kaipaa.

Mutta eivät toki kaikki ihmiset suhtaudu työttömään säälien tai naureskellen, siis halventaen. Jos joidenkin kanssa ei enää tule toimeen, löytyy uusia tuttavuuksia ja ystäviä. Työttömäksi jouduttuaan ihminen pääsee itse asiassa siihen etuoikeutettuun asemaan, että näkee mistä puusta ihmiset ovat veistettyjä. Pääsee näkemään ihmisistä heidän ihmisyytensä tai sen puutteen.

Vieläkin enemmän: työttömän asemasta on mahdollista nähdä koko yhteiskunnan ihmisyys tai sen puute. On mahdollista nähdä, kuinka monet asiat yhteiskunnassamme ovat vääristyneitä tai sairaita, vaikka niitä yleisesti pidettäisiinkin itsestäänselvinä ja normaaleina. On siis mahdollista avata pikku hiljaa silmänsä näkemään todellisuus laajemmin ja todenmukaisempana.

Työttömyys ei suinkaan ole ainoa asia, joka ympäristössä herättää torjuntaa ja halveksuntaa. Ihmiset nyt ylipäänsä kiinnittävät huomionsa täysin epäolennaisiin seikkoihin (kuten ihonväri, pukeutuminen, auton merkki) ja tekevät niiden perusteella johtopäätelmiä, jotka eivät voi muuta olla kuin harhaisia.

Miksipä pitäisi pitää harhaisten ja tietämättömien ihmisten mielipiteitä niin suuressa arvossa, että masentuu siitä miltä heidän silmissään näyttää. Eikö tärkeintä ole se, että itse tietää kuka ja mitä on?

on monia mahdollisuuksia minulla on ollut aina se periaate että eteen päin vaikka pienin askelin. Jos vaan on työttömänä eikä edes pohdi mitä mahdollisuuksia voi olla työn ja koulutuksen suhteen niin kyllä siinä äkkiä masentuu. Olen itse ollut yli 10-vuotta vuoroin työttömänä pätkä töissä koulutuksissa suorittanut kaksi tutkintoa tänä aikana. välillä on kyllä tuntunut todella turhauttavalta esim. opiskelu kun ei se takaa työpaikkaa. Mutta siitä on kuitenkin se hyöty että tekee jotain itsensä ja elämänsä parantaiseksi. Ja pysyy paremmin työmarkkinakelpoisena. Olen melkein 45-vuotias ja nyt vihdoin vakituinen työ tosin mikään ei nykyään ole varmaa työpaikan pysyvyyden suhteen. Mutta aina kannattaa itsensä eteen tehdä jotain vaikka vaan omaksi iloksi opiskella. siinä mieli pysyy virkeämpänä ja saa samalla niitä ihmissuhteita kodin ulkopuolelta.