Lapsi innostui

suunnistuksesta

kesällä oikein kunnolla. Nyt alkaa olla suunnistukset ohi mutta kysyisin, että minkä ikäisille kannattaa antaa kompassi kouraan. Hän on vasta 8 vuotias ja aika hyvin lukee kartaa ja yritti kokeilla myös kompassin käyttöä. Se sujuikin, mutta sitten unohtui se kartan luku ja mesässä mentiin vaan kompassin mukaan.

Kysyn sen takia, kun huomasin, että joissakin kisoissa oli jopa RR-radat sellaisia, että ilman kompassia ne olivat juoksukilpailuja, eli siimaria pitkin nopeimmat juoksivat maaliin. Jos yritti oikoa kartalla, ei sieltä kunnon kiintopisteitä ainakaan alle 10-vuotiaat löytäneet.

4

1400

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kompassillinen

      Oma mielipiteeni on, että ei koskaan... tai ei ainakaan ennen kuin lapsi siirtyy ns "suoraan" suunnistukseen, eli siinä 12:n ikäisenä. Nykyajan kartat ovat niin hyviä, että kompassin käyttö on periaatteessa enää varmistamista.

      Tärkeämpää on, että lapsi oppisi lukemaan karttaa ja erityisesti hahmottamaan korkeuskäyrät. Sitten kun kompassin antaa mukaan, huomaa hän todennäköisesti, ettei tarvitse sitä lainkaan (tietenkin vieläkin on tapauksia, jolloin kompassia pitää osata käyttää: köyhä maasto, yö...). Ja ehkä kannattaa opettaa lapsi käyttämään peukkukompassia, se kun tukee kartanlukua paremmin.

    • Suunnistelija

      Olen ehdottomasti samaa mieltä edellisen viestiisi vastanneen kanssa. Kompassia ei mielestäni kannata lykätä suunnistusta opettelevan henkilön käteen ennen kuin kartanluvun perusteet on tukevasti hanskassa, oli henkilön ikä mikä tahansa.

      Rastireitti-kilpailuthan tuppaavat usein olemaan ainakin enemmän suunnistaneiden keskuudessa lähinnä juoksukilpailuja (oikaisut loppujen lopuksi usein melko helppoja), mutta hieno ja turvallinen tapa silti tutustua suunnistukseen, ja onhan lapsellasi vielä kosolti aikaa suunnistaa ilman siimariakin.

    • Upea laji

      Anna lapselle sitten vasta kompassi käteen, kun kartanluku on kunnolla hallinnassa eli lapsi osaa ensin suunnistaa=kartan avulla

    • ympäristöstä

      Lapselle varmaankin tulee sallia kaikki suunnistukseen liittyvät asiat silloin kun hän itse osoittaa kiinnostuksen. Siis kyselee ja tutustuu. Kun kiinnostus tuntuu olevan en usko että mistään on "haittaa" mikä on suunnistajilla käytössä. Hän käyttää niitä suunnistuksellisia asioita etenemiseen mitkä kulloinkin tuntuu häntä palvelevan etenemisessä vielä pitkään ja vaihtaa myös jokaisen suunnistuksen myötä niitä.

      Se että haluaa olla "suunnistaja" jo lapsena aikuiseten elementeillä ei liene pahaksi. (kysymys on matkimisesta)

      KArtta on kuitenkin mitä hän käyttää. Kompassi lienee lapselle vain samaistumis elementti.

      Mutta olisi ehkä outoa jos hän ei sitä saa käyttää tai edes mukaansa, hän nimittäin luopuukin siitä välillä kun näkee ettei sitä tarvita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1461
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      25
      1063
    3. 80
      935
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      796
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      764
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      722
    7. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      90
      703
    8. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      695
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      12
      674
    10. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      36
      660
    11. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      649
    12. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      111
      620
    13. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      605
    14. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      591
    15. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      582
    16. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      560
    17. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      503
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      18
      502
    19. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      38
      496
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      40
      491
    Aihe