Mistä syistä ihmiset menee naimisiin ja miksi? Vieläkö joku oikeasti ajattelee "pyhä avioliitto" ja et saman katon alla voi asua vain, jos on aviopari. Miksi?
Mitä erikoista ja kuinka elämä muka muuttuu naimisiinmentyä? Juridinen hyvä puoli on vain, jos toinen kuolee, niin puoliso hyötyy. Mutta kuka oikeasti miettii perintöä.
Minun mielestäni avioliitto on vanhanaikainen instituutio, jota noudatetaan tottumuksesta. Mitä tapahtuu miehen ja naisen elämässä, jos he eivät mene tai menevät naimisiin?
Mitä erikoista ja kuinka elämä muka muuttuu naimisiinmentyä? Juridinen hyvä puoli on vain, jos toinen kuolee, niin puoliso hyötyy. Mutta kuka oikeasti miettii perintöä.
Minun mielestäni avioliitto on vanhanaikainen instituutio, jota noudatetaan tottumuksesta. Mitä tapahtuu miehen ja naisen elämässä, jos he eivät mene tai menevät naimisiin?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kyllä se perintö on tärkeä, siksi kannattaa mennä naimisiin. Vai valtiolleko pitäisi kaikki yhteiset tavarat antaa suoraan toisen kuoltua? Ei kuulosta kivalta.
Hyöty on huono ilmaisu kun puhutaan avioliitosta. Itse rakastuin tähän mieheen, halusin ikioman perheen mahdollisine lapsineen. Se että menee avioliittoon, siis liittoon, merkitsee kummallekin sitä, että todella haluaa olla toisen kanssa ja se on suuri asia. Ainakin tunsin , että tämä mies haluaa olla minun kanssani. Sitäpaitsi emme ole aina nuoria, mikään ei ole iän karttuessa(jota kaikille tulee)mukavampaa , kuin että on tuttu ,turvallinen, rakas puoliso, joka ei välitä vaikka vuodet rupsahduttaa sitä ihanaa ihmistä , jonka kanssa on koettu niin paljon. Kyllä olisi nuoruuden jälkeen vaikeaa sopeutua uuteen kumppaniin ja yksinäisyys saataisi olla ainoa kumppani.
Matkustelemme paljon ja maailmalla suhtaudutaan paljon paremmin aviossa eläviin kuin ns. susipareina matkustaviin.
Nuorien kohdalla tilanne on toinen, mutta kun ikää alkaa olla 40 ja lapset mukana niin suhtautuminen muuttuu kummasti jos passissa on eri sukunimet tai naiselta puuttuu mrs.
Henkilökohtaisesti minulla ei ole mitään avoliitossa/yhteistaloudessa eläviä vastaan. Ei se yhteenkuuluvuus synny paperin voimalla.
Pyhyys-näkökulma ei mielestäni liity avioliittoon millään tavalla. Itsekin avioiduimme maistraatissa.
Avioliitolle on monia syitä! Ja perintö tietysti yksi tärkeä syy. Tottahan toki sitä pitää ajatella. Paljon kaikkea sattuu nuorillekin, ja vanhuus tulee vauhdilla eteen...
Yhteinen sukunimi on asia, joka pönkittää perhekäsitystä. Meille yksi syy naimisiin menolle oli se, että keskustelimme lasten hankinnasta. Mies sanoi, että jos lapsia tulee, niin tietysti heille tulee hänen sukunimensä. Minä olin tietysti erimieltä... Lapsillekin koko perheen yhteinen nimi on tärkeä asia. No, voihan sitä naimisiin menessäkin jättää omat nimet, mutta itse en sitä kannata kuin poikkeustapauksissa.
Lisäksi elämässä tulee harvoin hyvää syytä järjestää ihania juhlia. Häät ovat loistava tekosyy pitää hauskaa! :)
Ihmiset eroavat liian helposti. Ja voi miten helposti se tapahtuukaan avoliitossa! Käsittämättömiä lukemia. Avioliitto sitouttaa enemmän. Jos haluaa tavoitella kestävää parisuhdetta, ja on valmis tekemään sen eteen töitä, niin avioliitto kannattaa ottaa kivijalaksi ja turvaksi. Puolen vuoden harkinta-aika ei ole turhaan keksitty...
Ja lain silmissä perintö ei ole ainoa etu. Lisäksi lasten isyysttä ei tarvitse erikseen tunnustaa, jos lapsi syntyy avioliitossa. Verotuksessa voi käyttää palautuksiaan suoraan toisen hyväksi, ja myös yritystä perustaessa tulee vastaan hyötyjä avioliitosta. Ja ihan käytönnön pieniä juttuja välillä on... esimerkiksi jos väliaikaisesti asuu eri osoitteessa työn tms. takia, ja toinen on henkilökuntaa jossakin kauppayhtymässä, niin vain aviopuolisollekin saa kanta-asiakaskorttiin henkilökunta leiman... Poikaystävä ei sellaisia alennuksia saa. Avopuoliso saa, mutta eriosoitteessa asuva siis ei. Kaikkia sellaisia mitättömältä kuulostavia, mutta usein tapahtuvia juttuja elämässä on.
Meidän elämä aikoinaan muuttui naimisiin mentyä siten, että esimerkiksi pankkikin tarjosi pienempää lainankorkoa, ja vihdoin päätimme yrittää lapsen saamista (kun nimiasiastakin päästiin yhteisymmärrykseen, kun vaihtoehtoja oli vain yksi. :)). Kyllä olo on turvallisempi kaikin puolin.
vaan avio-oikeus puolison omaisuuteen...
Vai puolet on avio-oikeutta. Loput tulee perintönä, johon on huomattavasti pienempi veroprosentti, kuin avopareilla, joilla on testamentti.
No, pilkun viilausta. Tiedän systeemin.
Jep, jos ei ole lapsia jotka perisivät osan niin se loppu kyllä tulee aviopuolisolle perintönä. Josta maksetaan perintöveroakin.
Kyllä mä ainakin mietin myös perintöä. Mitä pahaa siinä on, minusta se on ihan fiksua?
En minä halua jättää perintöä esim. juopolle veljelleni. Siis jos minulle ja miehelläni ei olisi lapsia. Minä haluan, että mieheni perii minut. Voisihan avopuolisot tehdä testamentin, mutta miksi turhaan maksaa enemmän veroa?
Ja eikös leski (alle 65 v) saa leskeneläkettäkin?
Kaikki me joskus kuolemme. Jotkut ennemmin, jotkut myöhemmin.
En minäkään mikään rikas ole, mutta omaisuutta on jonkin verran kertynyt ja kertyy lisää, jos vielä elinvuosia riittää.
Niin ei se siis ainoa syy ole. Vaikka hyvä syy siis on jo pelkästäänkin. Muitakin on, esim. yhteinen sukunimi. Varsinkin, jos on lapsia olisi kiva, että kaikilla olisi sama nimi. Jos minulla ja lapsella olisi vaikka eri kuin miehellä niin joku voisi luulla lasta jonkun muun lapseksi... Vaikka ei se ole tärkeintä mitä muut ajattelee. Ja eihän kaikkin naimisiinkaan menevät ota toisen sukunimeä vaan pitävät omansa.
Ja pelkästään se, että onko avioliitossa tai avoliitossa ei vaikuta suhteen onnistumiseen ja sitoutumiseen ja ei muuta suhdetta paremmaksi jne. Vaan se, että ollaanko sopivia toisille jne. Monet asiat. Mutta haluan virallisesti luvata, että rakastan myötä- ja vastamäissä jne. Ehkä se ainakin vähän enemmän saa yrittämään. Vaikka minulla on kyllä tuttu avopari, jotka ovat olleet yhdessä jo yli 20 -vuotta (on kaksi lastakin) ja uskon, että hekään eivät eroa kovin helposti...
Ja kyllä avopareihin suhtaudutaan erilailla. Jotkut suhtautuu ainakin. Vaikka mitä keskenämme ajattelemme avioliitosta ja avoliitosta on siis tärkeintä.
On moneen kertaan tutkittu, että avoparit, joilla on lapsia, eroaa 3-4 kertaa useammin kuin avioparit, joilla on lapsia. Miten selität tämän?
Minusta se kertoo siitä, että jos se kumppani ei ole sitoutumisen arvoinen, niin ei ne lapsetkaan sitä avoliittoa pystyssä pidä.
Avoliittohan ei ole mikään liitto, koska liitto on yhtä kuin julkinen sopimussuhde, joka Suomessakin rekisteröidään. Avoliitossa ei ole julkisesti sovittu mistään.
miksi et menisi naimisiin hänen kanssaan? Jos epäröit, sehän kertoo vain todellisen sitoutumisen puutteesta. Minä en ainakaan tekisi lapsia sellaisen miehen kanssa, joka ei sitoudu minuun edes sen vertaa, että menisi naimisiin kanssani.
Minusta avoliitto on vain kokeiluvaihe ennen avioliittoa. Varsinkin jos lapsia syntyy, on kiva kun heillä on sama sukunimi kuin isällään. Vaimo voi hyvin mielestäni pitää tyttönimensä ja korostaa sillä tavalla itsenäisyyttään.
Avioliitto on paitsi romanttinen juhla (meidän kulttuurissamme), myös juridinen sopimus (ollut kaikissa kulttuureissa), jonka mies ja vaimo tekevät perheen perustamiseksi. Tätä juridista puolta on aikaisemmin pidetty ihan itsestään selvänä asiana ja siihen on liittynyt oikein sukujen välisiä neuvotteluja. Vasta nykyaikana avioliiton syntyyn on liitetty romanttisia seremonioita (monet todella typeriä, jos ajatellaan että naimisiin menijät eivät ole enää eilisen teeren poikia). Avioliiton voi siis mielestäni hyvin solmia myös maistraatissa.
Avoliitto sen sijaan on arkinen juttu, eikä siihen liity mitään sopimista. Itsestäni se tuntuu pikemminkin vain jutulta, johon ajaudutaan joko päättämättömyydestä tai saamattomuudesta.
Ainakin meidän liitossamme nimenomaan avioliitto on pitänyt meidän yhdessä (ennen lapsiakin). Monesti nuorempana tuli verisesti loukkaannuttua toiseen ja teki mieli lähteä läiskimään, mutta kun kerran avioliitossa ollaan, niin kynnys erota äkkipikaistuksissa on avoliittoa paljon suurempi.
Minä en ajattele, että avioliitto olisi jotenkin "pyhä" asia. Miten niin pyhä? Kuulostaa kirkolliselta termiltä. Tottakai saman katon alla voi asua (vaikka kämppikset) ilman avioliittoakin, mutta silloin jää pois se julkinen sitoutuminen toiseen, jota avioliitto edustaa.
Avioon menimme, kun ostimme yhteisen asunnon. Päätimme, että näin suuren oston ja velvollisuuden yhteydessä, ei avioliittokaan olisi hullumpi ajatus.
Tietysti mukaan soppaan oli laitettu rakkautta, välittämistä ja se romanttinen ajatus siitä, että yhdessä kuolemme.
Elämämme ei muuttunut mitenkään. Edelleen teemme samoja asioita kuin avoliitossakin. Tietty se on muuttunut, että lapsi on pian syntynyt... Aviotonta lasta emme olisi tehneet missään tapauksessa.
Olemme onnellisia tämän hetkiseen elämään ja toivomme, ettei tarvitse muiden ihmisten takia taistella ikinä. Vaikka itse kunnioittaa avioliittoa, niin moni muu sitä ei kunnioita ja ovat valmiita tuhoamaan toisten onnen keinolla millä hyvänsä.
nyt vastaan tähän. Itselleni naimisiinmeno tuntuu suurelta askeleelta, ennen kaikkea henkisesti, koska se sisältää aina ajatuksen toisilleen kuulumisesta hautaan asti. Itse huomaan kunnioittavani aviopareja enemmän. ts. he eivät eroa niin helposti, sitoutuminen on voimakkaampaa. Se sormus sormessa on myös ulkoinen osoitus.
Moni puhuu sitoutumisesta toiseen ja että se on avioliiton myötä voimakkaampaa. Mutta: eikö sitoutua voi myös ilman papereita, jos kerran rakastaa? Yhtä helppoa on ottaa avioero (jos ei pidä eropapereiden tekemistä ylivoimaisena) kuin erota avoliitossa.
Lasten sukunimi-asian ymmärrän täysin ja että joku ei halua jättää omaisuuttaan joillekin sukulaisilleen eri syistä. Tosin testamentikin voi tehdä osoittamaan omaa tahtoa.
Eräs pointti on myös, että onko nykyään liikaa houkutuksia yms, että niitä voi torjua vain virallistamalla suhteensa? Entä moraali? Moni sinkku sanoo, että rauhoittuu sit joskus avioliitossa, siihen saakka voi viettää mitä tahansa elämää. Mitenkähän on näitten laita, tuleeko niistä sit niitä aviorikoksen tekijöitä aikanaan, kun vanhat ajat ovat yhä mielessä?
Menin naimisiin, olin ollut naimisissa jo noin puoli vuotta ja sitten minulle armollisesti pyhä henki kertoi näyssä, että mieheni on homoseksuaali. Kertoi myös pettämisestä huoran kanssa.
Sittemmin tunnusti homouden, meni pari kuukautta kun uskalsi!
Älkää menkö naimisiin, sillä toisesta pääseminen eroon on vaikeampaa, koska odotetaan suvun puolesta vaikka mitä. Lapsiapahan on tähän homoliittoon hankalampaa tehdä nyt. Enkä halua tehdä, sillä mies ehkä kirjoittelee ihastuneena homoilleen sähköposteja ja on muutenkin niin vitun homo saatana. Ei pysy vasara kädessä ja parturissa menee viisi tuntia kun hiuksia saatana laitetaan oikein hienoksi. Ei onnittele syntymäpäivinä ja tuskinpa muutenkaan? Lahjoja olen saanut, mutta ne tulee sitten yhteiseen käyttöön, perkeleen ovelaa!
Kannattaa olla tarkkana, jos on vähänkin enemmän omaisuutta...jos et ole naimisissa..verottaja vie toisen puolison kuoltua lähes puolet omaisuudesta. Ja koskaan et voi tietää mitä ikävää tapahtuu...onnettomuus, sairaus jne...
Kannattaa ajatella lastenkin tulevaisuutta.
Niin ja se, että avopuoliso saa edes perintöä vaatii sen, että on tehty testamentti hänen hyväkseen! Kaikki ei huomaa sitä tehdä.
Avopuoliso joutuu maksamaan perinnöstä kolminkertaisen veron verrattuna aviopuolisoon. Kyllä sitä kannattaa miettiä!