Vaikka olisitte kuinka rakastuneita tahansa, ottakaa ihmiset avioehto vaikka ette juuri NYT omistaisi yhtään mitään. Koskaan kun ei tiedä mitä tapahtuu. Avioehto EI ole epäluottamuslause. Se on vaan järkevää JOS ero tulee mitä en kenellekkään koskaan toivo.
Ottakaa avioehto!
aina
224445
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Mutta ei se aina autuaaksi tee.Voipi olla,että se tuntuu toisesta osapuolesta kuitenkin epäluottamuslauseelta häntä ja koko liittoa kohtaan.On sen verran herkkä aihe avioon mentäessä,että tarvitaan taitoa tehdä se ilman ongelmia.
Pitänee kertoa,että itsellä tehtiin avioehto vasta juuri ennen eroa (20-vuotisen liiton jälkeen),että exän jo ennen liittoamme perimä tila jäisi exälle.Vaikka sopimus tehtiin vasta erovaiheessa,tuntui se kuitenkin pahalta epäluottamuslauseelta.Enhän olisi kuitenkaan koskenut siihen omaisuuteen.Mutta liittoja ja erojakin on monenlaisia.Omaisuus ei aina tee onnelliseksi.
Ei putoa ainakaan ns. "tyhjän päälle". On toivon mukaan ehtinyt kerääntyä sitä omaisuutta aviovuosien aikana, että pääsee niiden avulla tarvittaessa jaloilleen ja uuteen alkuun.
Jos se avioehto jonkun mielestä on epäluottamuslause niin niin on sekin, ettei halua sitä tehdä.
En halua hyötyä toisesta, mutta en myöskään halua minusta hyödyttävän.
Minulta meni yli 30 000 euroa, kun exän äiti kielsi avioehtosopimuksen teon. "Aikooko se erota..".
Kaiken sekoilunsa jälkeen ex haki avioeroa, ja eipä kyseeseen tullut mikään reilu peli. Minun henkilöstörahasto-osuuttanikin vaati jaettavaksi.
Hyvin minun kuitenkin kävi. Pääasia, että pääsin siitä sekopäästä eroon.
Avioehto kannattaa tehdä myös muutenkin kuin mahdollisen avioeron takia. Jokainen avioliitto päättyy joskus, viimeistään toisen puolison kuolemaan. Jos puolisoilla ei lapsia, omaisuus jää leskelle.
Omassa tapauksessamme omistamme molemmat kiinteää omaisuutta, joka on tullut suvulta perintönä. Ajatus, että suvun kesämökistä osa voisikin mennä mahdollisesti kuolemani jälkeen miehen "uuden räivän akan" lapsille, sai tekemään avioehdon. Ja kun itselläni ei liion ole mitään kiinnostusta miehen kotitilaa kohtaan...
Eli avioehto kannattaa tehdä aina, vaikka ei eroa miettisikään (mitä varmasti kukaan ei naimisiin mennessään edes halua ajatella). Kyse ei todellakaan mistään epäluottamuslauseesta vaan elämän realiteettien huomioonottamisesta.
Hyvä lisä on testamentilla sulkea pois lapsen aviopuolison avio-oikeus perittävään omaisuuteen.
Ton on mun isi tehny ton lapsen aviopuolison avio-oikeuden pois sulkemisen. Lisäksi sillä on varmaan vaikka ties mitä muita papereita ja koska olen isin tyttö, ei mitenkään käy edes mielessä että avioehdon tekeminen olisi epäluottamuslause. Se vaan on se paperi mikä naimisiin menoon liittyy. Ainakin järkevillä ihmisillä. Ei sen enempää tai vähempää. Elämän realiteetit juu. Ei kai kukaan mene naimisiin sillä mielellä että erotaan kuitenkin. Mä olen jo nyt selvittänyt kullalleni, että jos/kun naimisiin mennään, mun nimi pysyy samana. Lisäksi lapset saavat mun nimen. Niin ja että toi avioehto tehdään. On sille ihan ok kun on jo ennestään lapsia joilla hänen nimi. Siskoni miehellä taas ei ole lapsia, mutta hänkin on ihan ok sen asian kanssa että jos heille tulee lapsia, siskoni nimi jatkuu heidän kauttaan. Noi asiat kannattaa kyllä selvittä HETI alussa, ettei sitten tule kinaa myöhempää ja sillon kun asia on ajankohtainen, ettei tuu hätiköityjä ja riitaisia ratkaisuja.
No jos huvittaa lue liitosta ulkomaalaisen kanssa.
Asiasi on minulle hyvinkin henkilökohtainen.
Mietin mitä tehdä ja miten asian esittää. Olin menossa naimisiin, lyhyen tuttavuuden jälkeen ulkomaalaisen miehen kanssa.
Enpä ehtinyt ajatusta pidemmälle kun yhtenä iltana tuleva mieheni sanoi. Kuule tiedän Suomessa on olemassa paperi, jos tulen kassin kanssa ja liittomme ei onnistu (mitä en toki usko) lähden myös vain kassin kanssa!
Tämä oli minulle vastaus rakkautemme syvyyteen. Nyt luulet etten paperia tehnyt! Väärin tein ja olemme onnellisesti naimisissa!
Et silleen rakkaus ei tunne rahaa!!!!!
Rakkaus ei tunne rahaa, mutta ero tuntee ja läheisesti.
ja ihmiset tilanteiden myötä. On tuo nähty, kun ja jos eron hetki astuu kuvaan, voi siitä niin ihanasta ihmisestä tulla koko piru. Katkeruus voi olla syvää, ja siinä sitten tehdään kaikki mahdollinen, ihminen joka ei ollut rahasta kiinnostunut, kokee hyvin ansainneensa toisen sukuomaisuudesta vähintään puolet.
Eikä ole kyllä ollut siitä puhettakaan. Ei ole meillä kyllä omaisuuttakaan, ja tällä menolla sitä ei kyllä kerrykään. Kaikki palkat menee lasten elättämiseen. Miksi siis tarvitsemme avioehdon. Perintöjä ei ole tulossa, eikä varmaan lottovoittojakaan. Velkaantua emme aio myöskään.
Siis miksi se paperi olisi tarpeellinen? Eikö kyse ole lähinnä omaisuuden turvaamisesta eron tullessa?
Monet sanoo, että mä tunnen mun puolisoni ja luotan siihen. Herätys! Niin on moni muukin varmasti ajatellut! Kuka nyt jättäisi tekemättä avioehdon tai menisi edes naimisiin jonkun kusipään kanssa joka vie rahat jne.? Jos tietäisi, että niin käy ja että sellainen ihminen toinen on.
Tai, että ei me erota. Kuka muukaan menisi naimisiin ajatelle, että kyllä me erotaan.
Kaikkea voi sattua. Koskaan ei 100 % varmuudella voi tietää. Uskoo ja tuntee, mutta ei tiedä. Vai onko joku niin hyvä ennustaja?
On se hyvä, että ne, jotka kuuluu siihen sakkiin, jotka eroaa, tekee sen avioehtonsa. Puolet liitoista ei pääty eroon. Meidän suvussa ei ole avioehtoja tarvittu eikä ole erottukaan. Sen verran tarkkaan on puolisot valittu, että liitot ovat kestäneet kuolemaan saakka. Kyllä se Luoja pitää huolen omistaan. Rikas suku on kehittynyt, kun on omaisuus pysynyt suvussa eikä ole eroja tullut eikä tulekaan. Avioliitto on pyhä asia eikä siksi tule mieleenkään erota.
Itse olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että avioehdon laatimista pitäisi viranomaisten ehdottaa jo ennen avioliittoa, kuulutuksia haettaessa. Kun asiat sovitaan ennen naimisiin menoa, jäisi moni turha riita riitelemättä. Avioero on muutenkin tarpeeksi hankalaa.
ehdottamaan avioehtoa. Naimisissa on oltu kohta 20 vuotta eikä ole avioehtoa eikä eroakaan ole luvassa. Hyvin menee ja rakkautta riittää. Avioehto on vain epävarmoja haihattelijoita varten. Omat vanhempanikin ovat edelleen naimisissa ja ovat onnellisia eläkeläisiä yhdessä. Pikemminkin kehottaisin katsomaan, kenen kanssa sitä liittoa solmii. Kun on alusta alkaen yhteiset pelisäännöt ja aito rakkaus sekä halua rakentaa yhteinen elämä ja tulevaisuus, ennen kaikkea tahtoa, ei tarvitse edes valmistautua eroon. Näin meidän suvussa. Jokainen tietenkin taaplaa tyylillään. Säälillä katsomme niitä, jotka eivät saa suhteitaan toimimaan. Olemme yrittäneet auttaa joitakin pareja, mutta näkeehän sen, että suhteet on usein jo heti lähtöviivalla tuhoon tuomittuja eli niillä ei ole elinkelvollinen pohja, kun on alettu yhdessä olemaan sen tarkemmin katsomatta, kenen kanssa on ryhdytty olemaan.
naimisiin mennessäni ja vieläpä minun vaatimuksestani, vaikka mieheni vanhemmat ovat omiani varakkaampia, joten avioehdon teko olisi ollut nimenomaan mieheni etu.
Avioehtomme ei koske avioliiton aikana yhdessä kerättyä omaisuutta vaan kummankin puolison omilta vanhemmilta aikanaan perimää omaisuutta. Se osa ei siis tule kuulumaan avio-oikeuden piiriin.
Jos avioero tulee, en pääse käsiksi mieheni vanhemmiltaan perimään omaisuuteen eikä hän minun.
Minusta tämä on reilu peli, eikä sillä ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Päinvastoin jos mieheni ei olisi tähän suostunut ennen avioliittoa, olisin miettinyt hänen vaikuttimiaan.
Avioehto pitää tehdä ennen avioliittoa, koska avioliiton aikana toista (hyötyvää osapuolta) voi olla vaikea saada suostumaan tällaiseen sopimukseen. Tämä on sitä tärkeämpi asia, mitä suuremmat sukujen varallisuuserot ovat.
Avioliittomme on kestänyt nyt kymmenen vuotta, eikä siihen ole mitenkään vaikuttanut avioehtosopimuksemme. Yleensä en edes muista sitä.
Joten kun se ei avioliiton aikana mitenkään vaikuta elämäämme, miksi sitä ei tekisi?
Jos miehellä on omaisuutta 200 000 eur ja naisella 100 000 eur. Ja he eroavat niin eikös he molemmat saa 150 000? Eli mies köyhtyi 50 000 euroa ja nainen rikastui 50 000. Paitsi, jos he toisin sopivat. Tai on avioehto. Ei se nainen kaikkea sentään vie! Tuli vaan mieleen, kun joku sanoo, että erossa toinen (yleensä sanotaan, että nainen) vie kaiken. Tietysti voi olla, että naisella ei ole omaisuutta laisinkaan. Mutta silloinkin hän saa ”vain” 100 000, ei kaikkea!
Mutta onhan sekin tietysti paljon!
vaikka olisitte kuinka varmoja liiton pysyvyydestä... tai kuin minä, tunnustat että voi mennä pieleen ja ajattelet ettei haittaa vaikka vaimo saisi avioerossa enemmän kuin hänelle moraalisesti kuuluisi...
...niin exvaimo tulee kuitenkin yrittämään saamaan enemmän - jolloin siis kannattaa kirjata mahdollisimman paljon.
Lasten kannalta? Miten vähemmän mahdollisia riitoja, sitä paremmin, ja sitä enemmän rahaa - sillä silloin ei mene asianajajiin raha kun äiti yritä evätä isältä mahdollisuus omaan asuntoon.
Ainahan voi mennä pieleen, sitä ei kukaan voi tietää meneekö vai ei. Vaikka alussa olisi kuinka auvoista.
Miksi aina vaimo...? Toki usein miehellä on enemmän omaisuutta (isommat tulot), mutta myös naisella voi olla! Tällä hetkellä esim. minulla ja miehelläni on aivan yhtä paljon omaisuutta. Kaikki on yhdessä hankittu eli molempien nimillä ja puoliksi maksettu.
Voimme siis ajatella, että jo laki on moraaliton? Kun se mahdollistaa avio-oikeuden toistensa omaisuuteen?
Naisten kannattaa muistaa, että menevät töihin eivätkä hoida kotia ja lapsia kovin kauaa. Jolloin tulot on pienet ja omaisuutta ei kerry. Jonkun moraalikäsitys on sellainen, että siinäkään tapauksessa naisen ei kuuluisi saada miehen omaisuudesta mitään.
Tietysti ahneitakin aina löytyy (naisia ja miehiä)ja ihmiset on rakkaudessaan sokeita. Siinä vaiheessa varsinkin pitäisi hälyytyskellot soida, jos jo avoliitossa tai seurustellessa toinen maksattaa toisella kaiken. Ja jos ei suostu avioehtoon.
Avoliitossa ihmiset tuntuu olevan myös varomattomia ja laittaa omaisuutta vain toisen nimiin. Vaikka se olisi yhdessä maksettua.
Itse sain perintönä isoja maa-alueita sekä kiinteistöjä. Menimme naimisiin. Miehellä oli siinä vaiheessa omaisuutta 1 auto. Emme ottaneet avioehtoa. En ole maallisessa mammonassa niin kiinni, että rakastaisin sitä enemmän kuin miestäni. Mies ei edes tiennyt perinnöstä siinä vaiheessa, kun menimme naimisiin. Se tuli ilmi vasta myöhemmin. Ei ole minulla ollut tarvetta koskaan julkisesti ylpeillä omaisuudellani, joten en ole maininnut siitä juuri koskaan kenellekään. Luotan mieheeni 100 prosenttisesti. Samoin hän minuun. Olen muiden kanssa samaa mieltä, että ne jotka tuntevat olonsa epävarmoiksi, ottakaa avioehto. Me ei sitä tarvita mutta ne, jotka tarvii, ottakaa vaan.
Jos olisin avioehdon tehnyt,toisaalta olisin eronnut
jo aikaa sitten ja luultavasti eläisin seuraavassa suhteessa.Mutta kun sitä ehtoa ei ole ollut,ja kysymys on lapsuuden kodistani,olen joutunut punnitsemaan elämää hyvin tarkoin ja monesta kanttista.Lause:"raha ei tee onnelliseksi" pitää paikkansa, mutta (oma "aforismi"):"rahan puute kylläkin tekee onnettomaksi",kun laskuista pitää kumminkin selvitä.Avioon mennessäni olin epävarma ja
juuri tämän takia se avioehto olisi hiukan auttanut.
Toki sellainen iso velkataakka erotessa hyödyttää
sitä joka jää kivijalalle.Se asia on kuitenkin priorisoitunut itselleni,että tärkein asia täällä
maanpäällä on se LÄHEISIN IHMISSUHDE,sitten tulee
lapset,työ jne.
Ehdottomasti kannattaa ottaa avioehto vaikka kuinka luottaisi itsensä ja tulevaan puolisoon. Minä halusin avioehtoa vaikka appivanhemmat asiaa vastustivat, avioehto tehtiin.Nyt puoliso otti toisen ukon mutta ei vienyt omaisuuttani. Olisin joutunut antamaan yli 100 000 euroa tasinkoa puolisolle ja sen uudelle ukolle (sietämätön ajatus ) mutta avioehdon vuoksi sainkin pitää ne itse ja käyttää uuteen elämään.Avioehdolla ei tee mitään avioliitossa mutta erossa se on kuin taivaan lahja.