Meillä moelmmilla on takana myrskyinen avioero, kummankin erosta jo pari vuotta kun tapasimme.
Minä en ole menettänyt uskoani, että uusi mahdollisuus on vielä olemassa. Mies kertoi taannoin, ettei hän ehkä halua eikä uskalla mahdollisesti enää koskaan sitoutua, muuttaa yhteen kenenkään kanssa.
Ajattelin, että ehkä aika parantaa haavat ja voin omalla persoonallani todistaa etteivät kaikki naiset ole samasta puusta.
Asumme reilusti kaukana toisistamme ja tapaamme silloin kun kummankin työt sen periksi antavat, ehkä pari kertaa kuussa.
Mies on kertonut pitävänsä minusta todella paljon, sekin on jo paljon sanottu sillä hän ei ole tyyppi joka puhuu tunteistaan. Minä kyllä kerron rakastavani ja muistan kehua ja kannustaa joka välissä häntä. Ehkä minäkin kaipaisin jotain sellaista.
Pitämisestä kertonee sekin, että minut on esitelty sukulaisille, vanhemmille, työkavereille ja kuulostaa että hän hieman ylpeänä kertoo töissä mitä me olemme milloinkin yhdessä tehneet.
Olemme jo sen aikaa yhdessä tallustelleet (kaksi vuotta), että minun mielestäni olisi ihanaa jos suhteessa tapahtuisi jotain edistymistä. Minä olisin valmis muuttamaan lähelle häntä, koska työni on siellä missä itsekin olen. Se ei ole miehen mielestä vielä tässä vaiheessa hyvä idea, että katsotaan sitten joskus...jos minä en vaikka jaksaisikaan ensi vuonna häntä katsella.
En uskalla asiassa sen kummemmin painostaa, etten ahdista tai loukkaa, aja häntä pois elämästäni.
Sovimme hirveän hyvin yhteen, koskaan ei ole tullut asiaa joka olisi hiertänyt välejämme.
Minä olen häneen kovasti tykästynyt ja rakastunut, mutta kannan suojakilpeä kokoajan edessäni...kun hänestä ei tiedä mitä hän loppujenlopuksi suhteeltamme haluaa.
Minä haaveilen jo tässä kihloista, että olisi tavallaan jokin side...lupaus...jos saman katon alle emme muuttaisi seuraavan kymmenen vuoden aikana.
Minun haaveeni on lämmin parisuhde, yhteinen koti, mahdollisuus rakastaa ja tulla rakastetuksi joka arkipäivä - ei pelkästään pari kertaa kuussa.
Kesäloman aikaan järjestin niin, että lomamme osuivat jostain kohti samoille päiville. Tapasin miehen vain yhtenä päivänä, kun itse kävin hänen luonaan. Muille päiville hän oli varannut aikaansa muualle, sukulaisilleen, lapsilleen. Varmaan periaatteessa minä olisin voinut olla mukana silloin. Läheteltiin sitten hänen sukunsa ja lastensa kanssa vain miehen välityksellä terveisiä ja hyvän kesän toivotuksia.
Miehen vanhemmat olivat kyselleet että miksi minä en käy heillä lomallani...mies oli vastannut että minulla on paljon omiakin menoja ja lapseni. Onhan toki näin, mutta kyllä aikaansa voi jakaa.
Joskus pahana päivänä mietin, että etsinkö sellaisen miehen joka haluaa suhteelta hieman enemmän tai ainakin nopeammassa aikataulussa. Nyt elän vain odottaen jokaista seuraavaa tapaamista joka hänen menoihinsa sopii.
Puhukaa minulle järkeä päähän tai kertokaa miltä tämä kaikki ulkopuolisen silmissä näyttää :(
Minä en ole menettänyt uskoani, että uusi mahdollisuus on vielä olemassa. Mies kertoi taannoin, ettei hän ehkä halua eikä uskalla mahdollisesti enää koskaan sitoutua, muuttaa yhteen kenenkään kanssa.
Ajattelin, että ehkä aika parantaa haavat ja voin omalla persoonallani todistaa etteivät kaikki naiset ole samasta puusta.
Asumme reilusti kaukana toisistamme ja tapaamme silloin kun kummankin työt sen periksi antavat, ehkä pari kertaa kuussa.
Mies on kertonut pitävänsä minusta todella paljon, sekin on jo paljon sanottu sillä hän ei ole tyyppi joka puhuu tunteistaan. Minä kyllä kerron rakastavani ja muistan kehua ja kannustaa joka välissä häntä. Ehkä minäkin kaipaisin jotain sellaista.
Pitämisestä kertonee sekin, että minut on esitelty sukulaisille, vanhemmille, työkavereille ja kuulostaa että hän hieman ylpeänä kertoo töissä mitä me olemme milloinkin yhdessä tehneet.
Olemme jo sen aikaa yhdessä tallustelleet (kaksi vuotta), että minun mielestäni olisi ihanaa jos suhteessa tapahtuisi jotain edistymistä. Minä olisin valmis muuttamaan lähelle häntä, koska työni on siellä missä itsekin olen. Se ei ole miehen mielestä vielä tässä vaiheessa hyvä idea, että katsotaan sitten joskus...jos minä en vaikka jaksaisikaan ensi vuonna häntä katsella.
En uskalla asiassa sen kummemmin painostaa, etten ahdista tai loukkaa, aja häntä pois elämästäni.
Sovimme hirveän hyvin yhteen, koskaan ei ole tullut asiaa joka olisi hiertänyt välejämme.
Minä olen häneen kovasti tykästynyt ja rakastunut, mutta kannan suojakilpeä kokoajan edessäni...kun hänestä ei tiedä mitä hän loppujenlopuksi suhteeltamme haluaa.
Minä haaveilen jo tässä kihloista, että olisi tavallaan jokin side...lupaus...jos saman katon alle emme muuttaisi seuraavan kymmenen vuoden aikana.
Minun haaveeni on lämmin parisuhde, yhteinen koti, mahdollisuus rakastaa ja tulla rakastetuksi joka arkipäivä - ei pelkästään pari kertaa kuussa.
Kesäloman aikaan järjestin niin, että lomamme osuivat jostain kohti samoille päiville. Tapasin miehen vain yhtenä päivänä, kun itse kävin hänen luonaan. Muille päiville hän oli varannut aikaansa muualle, sukulaisilleen, lapsilleen. Varmaan periaatteessa minä olisin voinut olla mukana silloin. Läheteltiin sitten hänen sukunsa ja lastensa kanssa vain miehen välityksellä terveisiä ja hyvän kesän toivotuksia.
Miehen vanhemmat olivat kyselleet että miksi minä en käy heillä lomallani...mies oli vastannut että minulla on paljon omiakin menoja ja lapseni. Onhan toki näin, mutta kyllä aikaansa voi jakaa.
Joskus pahana päivänä mietin, että etsinkö sellaisen miehen joka haluaa suhteelta hieman enemmän tai ainakin nopeammassa aikataulussa. Nyt elän vain odottaen jokaista seuraavaa tapaamista joka hänen menoihinsa sopii.
Puhukaa minulle järkeä päähän tai kertokaa miltä tämä kaikki ulkopuolisen silmissä näyttää :(
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuulostaa tutulta ongelmasi...
Ainoa ero on se, että olet sentään tavannut hänen elämäänsä kuuluvia ihmisiä, minua ei exsä koskaan esitellyt muille. Emmekä muutenkaan paljon aikaamme yhdessä viettäneet muutenkaan, paitsi sängyssä.
Ei sinun miehesi hirveän sitoutumiskammoiselta tunnu, koska olet kuitenkin jo tavannut ihmisiä hänen elämässään jne.
Ymmärrettävää, että jos on rankka ero takana tai ikäviä muistoja paljon, että kestää aikansa ns.aloittaa uudestaan jonkun kanssa.
Varsinkin jos on jo lapsia jne. niin ,miksi pitäisi niin kovasti kiirehtiä?
Anna aikaa hänen selvittää, että mitä haluaa.
Jos hän sinut todella haluaa elämäänsä, sydämmeensä, niin kyllä se aikanaan sitten etenee.
Painostamalla ei ainakaan mitään haluamaansa saa.
Minun kohdallani kävi niin ikävästi, että kyllästyin odottamaan jotain suhteen kehittymistä.
Välitän hänestä edelleen, mutta jos odotukset suhteelta ovat erilaiset ja toinen ei halua sitoutua muhun, niin päästän sellaisen ihmisen menemään. Temppiä sulle ja mieti tarkkaan ennenkuin teet mitään ns.päätöksiä.
Kyllä aika näyttää miten teidän käy. :)
kertonut hänelle rehellisesti ajatuksistasi asian suhteen? Puhumisella selviää moni asia :)