Kirjoitamme tätä yhdessä ja haluaisimme vastauksia sellaisilta pareilta, jotka ovat kokeneet saman asian. Eli miehellä oli suhde toiseen naiseen, joka paljastui, sovimme kuitenkin asiat. Ja haluamme tosissamme jatkaa yhdessä. Miten selvitä tästä jatkossa, vaimo ei luota, mies hermostuu kysymyksistä, vaikka luottamus on kokoajan kasvanut.Onko kellään kokemusta jatkuuko tällainen avioliitto? Haluaisimme vain asiallisia vastauksia.
auttakaa miten selviämme
kaiken
123250
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
sori vaan, mutta MITEN voi luottamus "koko ajan kasvaa", jos mies on pettänyt ja jos vaimo ei luota? ihan nyt en ymmärrä....???
Niin luottamusta haetaan ja tekojen kautta se kenties tulee. Sanoihin ei voi aina luottaa mutta ne teot, ei tule salaisia viestejä jne. Olemme yhdessä ihan oikeasti lähdössä parantamaan tätä avioliittoa, käydään terapioissa ja sillai. Vaikeaa se kieltämättä on ja aikaa varmasti kuluu... Mutta onko ihan oikeasti olemassa aviopareja, jotka ovat tällaisesta selvinneet ja millä keinoin. Miehen suhde kesti kuukauden ennen kuin käry kävi.
Miksi mies hermostuisi mistään kyselyistä, jos hänellä ei ole mitään salattavaa? Toki parisuhteessa tarvitaan itsenäisyyttä, yksityisyyttä ja omia juttuja, mutta sitä vapautta ei saa käyttää väärin! Jokaisella pitäisi olla lupa kiinnostua kumppaninsa asioista ja saada kysyttyään kuulla asiat todenmukaisina.
Kadonnut luottamus voi kasvaa takaisin, tosin vain vähän kerrallaan. Sen epäluotettavan olisi osoittauduttava jollain keinolla uudestaan luottamuksen arvoiseksi. Jos ei ikinä ole toisen tunteista, sijainnista, seurasta ja tekemisistä selvyyttä ja asioista ei juurikaan puhuta - kuinka voisi toiseen luottaa? Eihän kukaan luota heti vieraisiin ihmisiin, miten sitten ihmiseen, joka on tutunnäköinen, mutta ihan tuntemattomaksi osoittautunut! Jos petetty taas voi olla koko ajan täysin varma siitä missä toinen on, kenen kanssa ja mitä tekee, ei epäilyille jä sijaa. Pettäjän olisi noustava sieltä salaisuuksien suosta ja oltava valmis kertomaan hermostumatta jatkossa kaikki, mitä kysytään, totuudenmukaisesti ja avoimesti. Ja niin kauan, kuin kysymyksiä riittää. Jossain vaiheessa sitä uskaltaa luottaa pettäneesee kumppaniin sen verran, että ei soitakaan tälle joka toinen tunti töihin. Ja kuulustelutkin pikkuhiljaa vähenevät. Omasta elämästään voisi jopa kertoa, vaikkei kysytäkään.
Ketä oikeasti kysely voisi loukata, jos on valmis jakamaan kaiken avoimesti toiselle? Paitsi tietenkin, jos kysymykset sisältävät jatkuvasti syytteitä tapahtuneista... eihän kukaan loputtomiin jaksa ottaa niitä vastaan.
Ehkä ette selviä ilman ammattiapua. Asia on niin kipeä, että ulkopuolinen tekee hyvää. Vaimon ei tarvitsekaan luottaa pitkään aikaan ja miehen on hyväksyttävä se. Miehen pitäisi ymmärtää myös se epävarmuus, itsetunnon menetys ja tuska, mitä nainen on kokenut. Se ei poistu viikossa ja vannomisilla. Naisen täytyy saada puhua asiasta, tiettyä varmuutta. Naisen pitää koota oma itseluottamus eikä jatkuvasti epäillä. Yhdessä tekeminen ja toisen kainaloon käpertyminen ilman pahoja ajatuksia on parasta terapiaa.
Asia onnistuu, jos on tahtoa, rakkautta, sinnikyyttä. Keksikää yhdessä teemoja eli tänään on huono päivä, molemmat kertovat, kyselevät huonoja asioita eikä kumpikaan hermostu ja sitten on se hyvä päivä, pientä syötävää, kynttilöitä ja kainaloa.
Sama tarina täällä. Koko homma selvis n. kuukaus takaperin ja ensishokin jälkeen ollaan puhuttu ja puhuttu ja vielä kerran puhuttu. Kasvotusten se ei aina onnistunut, joten kirjottelimme toisillemme sähköpostitse pitkiä kirjeitä. Anteeksi en ole pystynyt vielä antamaan, ehkä joskus pystyn, mutten varmasti koskaan unohda. Miehen on hyväksyttävä, että koska tahansa vaimolle saattaa nousta joku asia päähän, mikä alkaa askarruttamaan. Meillä saattaa viikonkin suhde toimia ihan hyvin ja sitten taas jostain mulle nousee jotain kysymyksiä/ärsytystä/epäilyä...ja taas nostetaan kissa pöydälle. En tiiä onko se järkevää, repiä aina haavat auki uudestaan ja uudestaan, mutta minkäs sitä mietteilleen mahtaa. Luottamus meni kertalaakista ja kokonaan, pikkuhiljaa sitä tässä yritetään rakentaa uudestaan. Mä yritän uskaltautua luottamaan ilman epäilyjä, jos mies jonnekin menee. Se on vaikeeta, mutta miehen täytyy myös osoittaa olevansa luottmuksen arvoinen ja toimia niinkuin yhdessä ollaan sovittu.
Ollaan myös harkittu parisuhdeterapiaa tms. mutta ei ainakaanvielä olla koettu sitä tarpeen, kun ollaan näinkin hyvin saatu keskenämme asiat puhuttua.
Lisääkin palautetta saa tulla. Se on normaalia, että mies hermostuu tässä tilanteessa vaikka yrittäisi kuinka korjata suhdetta eteenpäin. Ymmärrän sen, että olen tehnyt väärin vaimoani kohtaan. Ja yritän kaikilla tavoin myös ottaa vastaan ne epäillyt puhelinsoitoista ja tekstiviesteistä Tällaista asiaa ei saa hellposti anteeksi mutta yritämme kuitenkin parhaamme esimerkiksi jos vaimo on töissä otan lapset tai lapsen mukaan, jos lähden johonkin, ettei tule epäluuloja suhteeseemme. Yritän rakentaa suhdetta joka on kestänyt jo 20 vuotta lujemmaksi kuin se on koskaan ollut. Joku teistä viestitti, että paskaa tulee niskaan, että ropisee mutta silti haluan yrittää. Vaimon luottamus on vielä hakusessa, miten mies voi teoillaan osoittaa, että on luottamuksen arvoinen? Puheita ei voi uskoa kun niistä on jo kerran jäänyt kiinni. Kertokaa mitä ovat ne teot, joilla mies voi luottamuksen jälleen ansaita? Pitäisikö olla jälleen kerran se kiltti vaimo, joka arvostaa miehen panosta perheen hyväksi vai olisiko aika ajatella itsekkäästi ja ajatella vaan itseään? Ymmärtääkö kukaan miten voi rakastaan kohdella näin? Mikä viiraa ihmisen päässä, kun voi toiselle tehdä näin? En halua lapsistani kasvavan näin kilttejä, itsekkyys on parasta mitä äiti voi lapsilleen opettaa.... Olemme tässä tilanteessa mikä tulee väkisinkin mieleen ajatelleet myös omaa lapsuuttamme, onko siellä jotain joka johtaa tällaisiin tekoihin. Miehenä vastaan, että lapsia ei saa sotkea tähän asiaan millään tavalla vaan vanhempien on pystyttävä keskustelemaan asiat vaikka se niin vaikealta tuntuukin. Onko itsekkyys nykypäivänä hyve? Kiltteydellä ei saa kuin mitään itselleen, itsekkyys johtaa nautintoon, jota ei kiltti ihminen koe koskaan. Itsekkyys on varmaan valttia, jota tulee opettaa jo vaippaikäisestä. Tätä en halua omille lapsillleni en koskaan...
Luottamus, kun se on mennyt, on sen palautuminen pitkäaikainen prosessi. Kun katuu ja yrittää osoittaa oman muutoksensa asiassa, niin ajan kanssa sen voi takaisin saada. Ainahan se takaisin saamisen aika, riippuu myös ihmisten erilaisuudeta. Itse jouduin petetyksi noin 5v. sitten, ja koska olen havainnut puolison muutoksen pysyvyyden, alkaa luottamus nousta sen mukaan. Nyt jos katson taaksepäin, voin sanoa että ensimmäinen kaksivuotta oli näytön aikaa, jolloin ei luottamus korkealla ollut. Sitten olen kyennyt luottamaan enenevässä määrin. Mutta en usko asian ikinä palaavan aivan entiselleen. Tai kyse on minun päästäni, jonkinlainen havahtuminen siihen, ettei koskaan tiedä mitä toisen päässä liikkuu, koska ihminen jonka luuli tuntevansa, osottautui ihmiseksi, jota ei tuntenutkaan, sai aikaan tällaisen pienen varautuneisuuden ehkä loppuiäksi. Kai se on jonkinlaista tiedostamatonta itsesuojelua, ettei ikinä enää joutuisi samanlaiseen kriisiin. Ehkäpä tämä luottamus ennen kriisiä, perustui naiviin uskoon siitä, että puolisikin ajattelee asioista samalla lailla. Vaikka tänäpäivänä voin sanoa luottavani puolisooni, en kuitenkaan sokeasti, vaan tavallaan tarkkailen tilannetta taustalta. Tällä tarkoitan, että olen valmiina, mikäli käytös jotenkin muuttuisi. Tämä ei oikeastaan ole jatkuvaa tietoista toimintaa, vaan arkirutiineista poikkeavassa tilanteessa tapahtuvaa tarkkailua.
Mieheni uskottomuus paljastui melkein vuosi sitten. En luota mieheeni vieläkään ja voi olla, että vielä joskus eroamme, mutta tuskin hänen paljastuneen pettämisensä takia. Luotan mieheeni siinä, ettei hän vieraisiin ole juoksemassa lähiaikoina. Mutten luota hänen elämän arvoihinsa ja päämääriinsä. En siis enää ole lainkaan varma, että haluamme elämältämme pitemmän päälle samoja asioita. Minulle on käynyt samoin kuin sinä tuossa lopussa kuvaat. Olen tavallaan jopa "tyytyväinen", että tämä kriisi sattui parisuhteessamme. Tarkoitan sitä, etten enää koskaan luule tuntevani kenenkään ajatuksia ja elämässäni ei ole enää kovinkaan paljon itsestään selvyyksiä. En ole koskaan ollut miehestäni riippuvainen, mutta olen jossain määrin pyrkinyt miellyttämään miestäni. Se aika on nyt ohi.
No niin. Tässä on nyt sitä vastamäkeä mitä pitäisi lähteä tarpomaan. Ei se tietenkään helppoa, mutta eihän kukaan ole luvannutkaan sen olevan helppoa. Selviytyminen lähtee teistä kahdesta ja siitä äärettömästä halusta korjata suhde. Jos suhteenne ei tähän kaadu ja kummallekkaan ei jää mitään hampaankoloon niin suhteenne tulee olemaan todella vahva jatkossa.
Nyt on vaimon tärkeää antaa oikeasti anteeksi ja ymmärrettävä, että ihminen on erehtyväinen ja lehmä märehtiväinen. Jokainen meistä tekee virheitä. Ei kukaan ole täydellinen tämänkään suhteen. Nyt vain pitää haluta jatkaa ja antaa siihen reilu mahdollisuus molemmin puolin. Tarkoitan sitä, että asia puidaan hyväksi ja siihen ei sen jälkeen palata.
Miehen on kyettävä viimeistään nyt olemaan rehellinen. Vaimon on annettava tähän mahdollisuus. Ei saa alkaa räyhäämään kesken vuodatuksen vaan kaikki on otettava vastaan. Sen jälkeen tulee sitten sanomista ja rakentavaa kritiikkiä. Pitää tehdä täydellinen puhdistautuminen.
Mikäli tästä jää jotain mieltä häiritsevää niin on aika huono ennuste suhteenne kanssa. Nimittäin tuo pienikin epäkohta alkaa ajan myötä paisua älyttömäksi lastiksi joka sitten aiheuttaa epäilyjä ja epäluottamusta. Näin vaimo tappaa itsensä suhteessa ja lopuksi ero on selvä.
Itselleni riittää kun arki toimii ja välillä on niitä intiimeitä hetkiä vaimon kanssa. Tiedän jopa vaimoni minua pettäneen, vaimo ei taas tiedä, että minä tiedän. Mutta ei tuo minua haittaa. Me ollaan perhe ja sillä selvä. Ei tuo järvi soutamalla kulu ja meidän suhde toimii muuten ihan hyvin. En tosin itsekkään ole jäänyt miksikään aisan kannattajaksi, mutta mitä siitä. Seksistä on tehty vaan niin hirvittävän suuri numero tähän meidän maailmaan. Ei se ole missään suhteessa se ainoa totuus. Asenteissamme on vielä paljon muututtavaa, jotta saamme erotilastot laskuun.
Tietenkin jos suhde on jotain semmoista, että ei enään tuo oma kumppani kiinnosta niin sitten on ero lähellä. Mutta siinäkin vaiheessa tulee tehdä kaikkensa parantaakseen suhteen. Elämä on kovaa ja välillä tulee paskaa niskaan oikein tosissaan. Mutta mitä tässä on menetetty kun mies selvästi haluaa jatkaa ja uskoa suhteeseenne?
Tsemppiä teille ja koittakaahan pärjäillä. Kyllä se tästä vielä iloksi muuttuu :).
Meillä miehen suhde kesti pari kuukautta kunnes tuli ilmi. Siitä päivästä lähtien (nyt aikaa kulunut yli puoli vuotta) mies on ollut täysin rehellinen ja jaksanut vastailla aivan kaikkiin kysymyksiin avoimesti. Ihan kaikkea en ole halunnut kysyäkään, mutta niihin olen saanut vastauksen joita kysyin. Myös saimme keskenämme puhutuksi ja selvitetyksi olotilan ja syyt, miksi mies tähän suhteeseensa ajautui.
Luottamukseni on jo hyvin pitkälle palautunut, mutta tässä välissä on ollut erilläänasumista, miettimisaikaa ym. eikä vieläkään ole täysin varmaa, jatkammeko yhdessä. Jos jatkamme, uskon että meillä tulee menemään hyvin. Asia ei enää paina minua liikaa, ymmärrän asiaa riittävästi ja pystymme puhumaan AIVAN kaikesta. Mies on myös oppinut ilmaisemaan negatiivisiakin tunteitaan sekä kertomaan, jos häntä joku asia vaivaa. Eli puhumme suoremmin kuin aiemmin puolin ja toisin.
Olen selvittänyt monista paikoista ja mm. kirjoista ja netistä tällaisia tapahtumia ja kysellyt myös palstoilta apua, ja olen huomannut, että on paljon pareja, joiden suhde jatkuu tällaisen jälkeen vähitellen entistä vahvempana ja avoimempana. Se vaatii kummaltakin paljon tahtoa ja työtä sekä uskoa asiaan, mutta onnistuessaan voi palkita moninkertaisesti. Aikaa tosin ilmeisesti menee yleensä 2-3 vuotta, ennen kuin elämä alkaa tasaantua.
keskenänne syyt pettämiseen ja korjatkaa asia tekemällä toisin. Sitten yritä luottaa vaikka siinä kyllä oman kokemuksen mukaan menee jonkin aikaa, ehkä 2 v. Meillä jatkunut 10v. suhde pettämisen jälkeen, mutta koville ottaa joten tsemppiä kyllä se siitä suttaantuu jos on halua elää yhdessä:)
Monet jatkavat pettämisenkin jälkeen avioliittoaan. Tällainen ei vain ole "lööppikamaa". Kun me rämmimme teidän tilanteessanne, etsin epätoivoisesti jotakin vahvistusta, että jatkaminen pettämisen jälkeen on mahdollista. Ei sellaisesta kirjoiteta, eikä puhuta. On helpompaa ja trendikkäämpää erota.
Kriisistä selviämistä helpottaa, kun löytää syyn, miksi kaikki tapahtui. Aina sitä syytä ei löydy ja sekin on hyväksyttävä. Anteeksiantaminen on aika vaativa suoritus - itse yritän vain elää tapahtuneen kanssa.
Käykää yhdessä läpi elämäänne - kun rakastuitte, häät, lasten syntymät, äitien- ja isäinpäivät jne. Ne ovat elettyä onnellista elämäänne - voitte jakaa ne tunteet ja muistot vain toistenne kanssa.
Me olemme jatkaneet yhteistä elämäämme. On ollut vaikeaa ja vieläkin vaikeampaa, mutta myös huikean onnellisia hetkiä. Teimme eropaperit vuosi sitten ja asuin välillä omassa asunnossani - kokonaista neljä viikkoa. Pienestä rakosesta kuljimme, mutta vuosikymmenien rakkaus kantoi siitäkin läpi. Nyt rakennamme yhdessä uutta elämäämme.
Toisianne rakastaen selviätte tästä liitonne suurimmasta vastamäestä - tuhannet muutkin ovat selvinneet. Kaikki avioliitot eivät ole pelastamisen arvoisia, mutta teidän on!