Itse olen se suhteemme pettäjä. Tein sen kolme kertaa, ja kun asia tuli ilmi, oli viimeisestä kerrasta jo puoli vuotta aikaa. Nyt keskustelun aloittamisesta on noin 4-5 kuukautta aikaa. Elämä on välillä todella ihanaa, mutta aina välillä aivan kuin tyhjästä toinen suuttuukin. Ja aina asia koskee minun typeryyttäni. Ymmärrän sen, mutta silti mietin, että kuinka kauan minun pitää antaa toisen nostaa asia esille aina silloin kun tekee mieli. Se saa meidät molemmat romahtamaan aivan täydellisesti, ja vähitellen itsellenikin tulee pompoteltava olo. Jos asia kerran niin paljon vaivaa, pakottaako kukaan jäämään...? Silti en todellakaan(!!!!) haluaisi luopua hänestä. On vaan kovin raskasta minullekin koko ajan odotella milloin taas räjähtää....
koko ajan odotellaan
pettäjä
294252
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Näin se vain menee. Mieheni uskottomuuden paljastumisesta on vuosi ja edelleen olo on välillä tosi kurja. Välillä on oikein hyvä olla, mutta aivan yhtäkkiä jokin asia laukaisee tilanteen ja taannun vuoden takaiseen surkeuteen.
En usko, että teilläkään toinen nostaa asian esille huvikseen, petetyn psyyke on vain niin rikki, että alitajuntasta asia nousee ihan itsestään.
Kiitos kommentista!
Haluaisin sinulta vinkkejä siihen mitä minä voin tehdä silloin kun synkkyys iskee?! Ollaan juteltu asioista tuhat ja miljoona kertaa. Tuntuu sille, että jos sanon ne samat asiat vielä uudestaan, kaikki kuulostaa vain selittelyltä ja sitä en tosiaan tarkoita. Olisi vain suuri tarve jotenkin auttaa rakasta ihmistä. Tilanne on vain niin ristiriitainen; lohdutan häntä, koska olen itse satuttanut häntä :(
Rikottua ei saa enää ehjäksi jälleen. Pettäminen ei koskaan unohdu, joku voi sen ehkä antaa anteeksi. Itse en usko anteeksiantoon - yritän vain elää tapahtuneen kanssa.
Kun puolisosi vaipuu synkkyyteen, mielestäni voit osoittaa rakkautesi kuuntelemalla ja yrittämällä vahvistaa hänen murskaantunutta itsetuntoaan. Kestämällä rinnalla räjähdyksestä toiseen osoitat todella rakastavasi vaimoasi. Olisihan se paljon helpompaa luovuttaa ja lähteä - vaikka sitten muutaman vuoden päästä eroratkaisu kaduttaisikin.
Aikaa toipuminen vie vuosia. Onnistuessanne elätte uudessa ja entistä vahvemmassa liitossa.
Kiitos...
On vielä mainittava, että tässä tapauksessa pettäjä onkin nainen, emmekä ole naimisissa. Ero ei todellakaan ole sitä mitä kumpikaan meistä haluaa. Kuunteleminen tuntuukin ainoalta keinolta, koska en tosiaan enää tiedä mitä sanoa. Ymmärrän, että tämä on hänelle kamalaa, mutta ei tästä itsekään kovin helpolla pääse. Silti ei meinaa olla pokkaa pyytää ymmärrystä.
Vaikeita asioita, koitetaan taas yrittää...
Asia on juuri näin, kuin viestiketjussa eri osapuolet ovat kertoneet. Tuntuu joka sana kuin olisi omasta elämästä. Meillä on vuosi kulunut pettämisestä, ja edelleen asia on joka päivä, lähes joka hetki mielessä.
Asian kanssa pystyy jotenkuten elämään, varsinkin kun seksiä saan lähes niin paljon kun haluan. Aina kun pettäminen ja tämä toinen mies tulee mieleen, viha ja paha olo palaavat.
Vaimostani en haluaisi kuitenkaan erota, mutta anteeksiantamiseen en pysty. Elämään yhdessä ehkä.
Jos sulla pettäjä tuntuu pahalta, petetystä tuntuu miljoonia kertoja pahemmalta. Tiedän mistä puhun.
Totta puhut.
Omasta kokemuksetani puhun. Minuakin petettiin 5 vuotta sitten. Avovaimo kikkaili vielä ystäväni kanssa. Yritettiin ja yritettiin, mutta asia ei unohdu, enkä sitä pystynyt anteeksi kunnolla antamaan, enkä varmaan halunnutkaan.
Lopputulos:
Erottiin puolivuotta sitten. Hän olisi halunnut jatkaa, mutta minä kasvoin jotenkin välinpitämättömäksi ja kyyniseksi häntä kohtaan. Vaikka tosissani yritinkin. Muutinkin sitten omaan kämppään.
Ja siihen ystävään en ole ollut yhteydessä sen jälkeen, enkä tule olemaankaan.
Nyt asia on jo helpottanut. En ole paljon tekemisissä entisen avovaimon kanssa. Lähinnä hän joskus soittaa ja kysyys mitä kuuluu. Joskus tekee itsekkin mieleni soittaa, mutta luonto/luonne ei anna periksi.
Toisekseen mitä hyötyä siitä edes olisi. Olenhan päätökseni jo tehnyt.
Onneksi näitä kauniita suomi-naisia on erilaistakin tekoa. Erääseen olen tutustunut syvemmin ja katsotaan mihin elämä kuljettaa.
Et voi tehdä paljon muuta kuin edelleenkin suostua puhumaan jos kumppanisi sitä haluaa. Puhuminen auttaa ainakin minua ja varsinkin sellainen puhuminen, jonka aloittaa mieheni.
Aina ei hyvä tahto, puhuminen ja rakkauskaan riitä, tilanne ei vain selviä. Kävimme perheneuvolassa jonkin aikaa kriisimme alussa ja se tuntuikin ihan hyvältä. Nyt olemme tulleet siihen tulokseen, ettemme vieläkään selviä tästä ilman ammattiapua ja sen vuoksi on aika terapeutille varattuna ensi viikoksi. Katsotaan saisimmeko tällä tavalla avattua solmuja.
Kaikesta vaikeudesta ja synkkyydestä huolimatta uskon, että tästä selvitään, kunhan molemmat ihan oikeasti sitä haluaa. Toivon, että te uskotte samalla tavalla auringon vielä joskus paistavan ja onnistutte suhteenne pelastamisessa.
Riittää, kun jutun kertoo kerran. Ei sun tarinasi ole niin ihmeellinen, että sitä tarvii tukkia jokaiseen keskusteluun.
Miljoonia kertoja pahemmalta? Oletko joskus pettänyt: pystytkö puhumaan pettäjän näkökulmasta? Mä olen pettänyt miestäni viisi vuotta sitten, ja vieläkin joskus on niin paha olo, että oireilen fyysisesti. Joten tutki asian molemmat puolet ennen kuin höläiset jotakin yleispätevää koko ihmiskunnan puolesta.
ovat nää.. petetty ei varmasti pysty tietämään miltä pettäjästä tuntuu pettämisen jälkeen, ellei ole itse pettänyt ja silloinkin pätee se että kaikki ovat erilaisia, tässäkin asiassa. Siksipä hän nostaakin "kissan pöydälle" tuon tuosta.. halu selvittää miltä pettäjästä oikeasti tuntuu on kova, mutta kaikessa siinä luottamuspulassa tuskin uskoo pettäjän sanomisia kovin syvällisesti. Omassa tilanteessani kyse oli varsinaisesta kroonisesta pettäjästä. Salasi pitkään ja hartaasti, kunnes viimein paljastui ja paljastui aiemmat samalla. Tosin kaipa hänkin on kärsinyt "osansa", todettiin pitkäaikainen masennus, veti kerran rauhottavia ihan riittävästi jne. kaikkee kivaa. Eipä itseäni kiinnosta pettäjän tie. Löytyy varmasti ihmisiä jotka petettyään pystyvät "säilyttämään päänsä" ja olemaan kuin mitään ei olisi ollut. Itse en pystyisi, tiedän vaikken pettänyt olekaan. Ja jotenkin ihmetyttää se että jotkut sanovat esim. "enhän minä kenellekään pahaa tee, jos petetty ei saa tietää".
Pettäminen on aina valinta, se on täysin vapaaehtoista. Tiedät sen seuraukset. Petetty on täysin osaton ja syytön tapahtuneeseen. Hän on luottanut täysin lupauksiin uskollisuudesta. Miksi petit, jos se tuntuu niin pahalta. Itseäsi ei varmasti ole petetty, kun noin kerran sanot. Pettäjä ei sympatiaa minulta saa.
Totta joka sana, mitä kirjoitit. Mutta se ei poista siltikään sitä faktaa, että mulla on paha olo.
Joka kerta kun nään vaimoni alastomana vuoteellamme, nään myös tuntemattoman miehen siinä hänen kanssaan. En halua suudella vaimoani, koska tunnen vieraan miehen maun hänen huulillaan. Hylätyksi tulemisen tunne on vaikeimpia asioita päästä yli. Olen ollut hänelle täysin arvoton, koska hän ei ole katsonut minua uskollisuuden arvoiseksi.
Tällaisilla tunteilla perustelen väitettäni. Tunteet ovat pysyneet vuoden ajan joka hetki.
Kyllä se siitä jos jaksat odottaa. kaksi vuottakin ja tunteet on jo vähän lievempiä. Itsellä nyt 4 vuotta mennyt, ja eletään aika normaalia elämää jo. Ainoastaan kun pikkuhiljaa yritellään seksiä, niin silloin aina käy mielessä, että näinkö se voihki sen toisen miehen kanssa.
Tuttuja tunteita. Meillä kulunut kolme vuotta ja nyt pikkuisen alkaa helpottaa, ei ole aivan joka päivä mielessä, mutta luottamusta ei kyllä vieläkään ole.
Samanlaisen listan minä voin tehdä sinulle kipeistä tunteistani. En koe kuitenkaan tarvetta skabailla siitä, kumpaan sattuu enemmän. Ihmisissä on vain sellainen jännä ominaisuus, että omat haavat on aina maailman pahimmat. Ja tottahan mä sen myönnän, että varmasti petettyyn sattuu keskimäärin enemmän.
Mutta siltikään sinä et ole mikään vähättelemään pettäjän kipeitä tunteita! Ihmiset reagoivat eri tavoin eri asioihin.
Mitään tieteellistä näyttöä et voi antaa siitä, kumpaan sattuu eniten. Pitäisi olla joku stressihormonimittari tms. Eikä siinäkään tapauksessa ihmisten subjektiivisia tunteita voi laittaa kipeysjärjestykseen.
Kävipä entisessä työpaikassani siten, että eräs kaveri meni kähmimään ja suutelemaan toista naista. Yhdyntää ei tapahtunut, mikä on sinänsä ihmeellistä, kun "pettäjällä" oli vuosia takana kylmäkiskoista avioliittoa, selibaattia, kitinää ja kiristystä.
Kun mies kertoi rehellisesti tekosistaan vaimolle, vaimo pani eropaperit saman tien vetämään. Omissa erobileissään "petetty" vaimo hehkutti minun vaimolleni, kuinka on sitten kivaa kun mies meni pettämään ja hänestä pääsi siten kätevästi eroon: eipähän tarvinnut kantaa otsassaan jättäjän leimaa!
Kyllä siis teidän "petettyjenkin" joukosta löytyy kaikenlaisia elämän sankareita, jotka ovat sata kertaa epäreilumpia, ilkeämpiä ja julmempia kuin pettäjä konsanaan.
Ja sinä Ikuinen suru ja märinä: olen pahoillani tilanteestasi, mutta toisaalta en ihmettele ollenkaan. Onko vuoden jälkeen vielä noin kurjaa? Maistuuko vaimon pimppi vieläkin partavedelle? Sähän pidät sitä selibaatissa, ja kohta sua petetään taas!
Muuten juuri tuollaisia itkijämiehiä naiset pettävät. Nainen ei kestä, jos mies on häntä heikompi. Nainen ei osaa kunnioittaa munatonta miestä, sillä semmoisessa seurassa nainen ei tunne turvallisuutta. Älä nyt ihan kirjaimellisesti ota, mutta toi on jokseenkin fakta.
Pimppi kyllä kelpaa, saan lähes niin paljon kuin haluan, vuoden aikana keskimäärin ehkä kerran päivässä. Kyse ei ole siitä, vaan tunteita ei muuten juuri ole kuin seksin kautta. Seksi on ehdottomasti parasta lääkettä. Vaikka mies olenkin, haluan parisuhteelta myös muuta kuin seksiä.
Ehkä olen itkijämies, koska en pääse pettämisen yli, mutta palstan kirjoituksista päätellen meitä on muitakin. Petetyksi tuleminen on joidenkin perheneuvojien mukaan parisuhteen ja elämän suurin kriisi. Sen tietää vain sellainen, joka on rakastanut puolisoaan, luottanut täysin, ja unelmat pirstoutuvat yhdessä hetkessä. Avioliitossa olemme olleet 20 vuotta parikymppisistä lähtien.
Tuskin siitä tarvii kilvoitella, ketä miten sattuu, sehän on henk.kohtainen asia, ei niitä fyysiäkään kipuja oikein pystytä mittaamaan. Mutta jos on hyvin sitoutunut suhteeseensa, eikä ole edes tietoa ongelmista, niin asia tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Itse ainakin menin jonkinmoiseen shokkiin. Kun asia alkoi itselle selvitä, koin koko ihmisen tunneskaalan. Kun asiaa selviteltiin, ja vaimon läheisriippuvuus paljastui, kaikkine suhteineen, niin minun elämältä putosi pohja. Syvä masennus hoitoineen vei pari vuotta, meni työpaikka ja muutenkin elämän kortit uusjakoon. Pahimpana aikana harkitsin itseni lopettamisesta, hyvin vakavasti.
Nyt uutta elämää, vaimoni kanssa on eletty pari vuotta, ja aurinkokin alkaa taas paistella, joten kaikesta voi selvitä, mutta toista kertaa en enää suostu sitä aikaa helvetissä kokemaan.
Ja pettämistä en pidä selväjärkisen vaihtoehtona omien ongelmien pakenemiselle.
Kerrohan mitä mietit kun petit? Ihan mielenkiinnosta.. Turhahan on puolustella että oli vahinko tms. Päätös se on aina. Vaikka kännissä.
Ja mitä olet miettinyt sen jälkeen? Oliko sen arvoista, vieläkö tekisit uudelleen saman? Ilmeisimmin kun miehesi kerran on vieläkin kanssasi, hän saattaapi rakastaa sinua aika kovasti. Annoitko hänelle mahdollisuuden vaikuttaa pettämiseesi, kun kysyt kauanko sinun pitää antaa nostaa asia esille.
Olen myöntänyt, ettei kännillä ollut osuutta. Kyse oli vanhoista lämmitetyistä tunteista, joita en idioottimaisuudessani pystynyt vastustamaan. Jos saisin tehdyn tekemättömäksi, todella tekisin sen! Todella julmaa miettiä miten rajun kokemuksen kautta mun ITE piti tämmönen päivänselvä asia oppia: pettämisessä ei ole mitään oikeata. Joku idiootti sai mut jo vähäksi aikaa uskomaan muuta. Nyt kuitenkin ymmärrän, että pettävä ihminen ei ole välttämättä läpeensä paha paskiainen, joka kannattaa heivata saman tien. Ihminen todella on erehtyväinen! Uskon, että minussa on paljon hyvääkin.
Ja kyllä, uskon, että hän rakastaa minua. Paljon. Vasta vähän aikaa sitten hän sanoi sen minulle taas. Kuukausien jälkeen. Itse jaksoin sitä hänelle sanoa, ja se palkittiin.
En siis tosiaankaan puolustele itseäni. Myönnän tehneeni suuria virheitä, mutta rukoilen niistä myös jonkinlaista armoa jossain vaiheessa...
En osaa auttaa sinua muuten kuin toivottamalla voimia. Olen ollut itse samassa tilanteessa, ja neuvon sinua säilyttämään kaikesta huolimatta itsekunnioituksesi. Jos kuuntelet miehesi muistutteluja loputtomiin, hän voi alkaa kiristää sinua tapahtuneella. Jos esim. huomautat hänelle huonosti tiskatuista astioista, miehesi voi ehkä ilkeyksissään todeta, että mitähän mun on pitänyt sulla aikanaan antaa anteeksi. Pidä varasi!
Tätä juuri olen ajatellut. Samantyyppinen tilanne oli jo käsillä, kun juuri mainitsin jostain kotitöistä. Nukkumaan mennessä "juteltiinkin" sitten jostain ihan muusta. Tuntuu sille, että nyt minun pitäisi antaa hänen tehdä mitä vaan, eikä minulla olisi varaa mainita mistään hänen tekemisestään, koska olen itse tehnyt paljon pahempaa. Tiedän, että olen, mutta ei elämästä tule yhtään mitään, jos tämänkaltainen asia nostetaan aina ja aina esille. Se hajottaa meitä molempia!
Se on totta, että ei asiasta voi loputtomiin muistutella. Meillä oli juuri samanlaista eli aina kun vaimo moitti minua jostakin nostin pettämisasian esille "entäs sinä sitten" aivan kuten minä saisin kaikki anteeksi sen takia kun minua on petetty.
Sitten lopulta tajusin, että en voi jatkuvasti puhua asiasta ja päätin, että en enää puhu ja se päätös on pitänyt, vaikka joskus mieli tekisiskin "nostaa kissa pöydälle".
Minua auttoi heikoilla hetkillä parhaiten se kun huomasin vaimoni katuvan tekoaan ja vakuuttavan rakastavansa minua.
Uskon, että teilläkin aito katumisesi ja rakkaudenosoituksesi auttaa eteenpäin ja kyllä se muistuttelu varmaan katoaa ajan kanssa, meilläkin meni vuosia, eikä varmaan olisi pahitteeksi jos yhdessä sopisitte asiasta.
Syksyn jatkoja teille...
Olen ollut samanlaisessa tilanteessa, ja voisin vaikka vannoa, että miehesi on pettänyt sinua. Hän on tehnyt sen joko jo aiemmin, tai sitten kostoksi jälkeenpäin kun sinun pettämisesi tuli ilmi. Mutta hän ei sitä sinulle kerro, vaan pompottelee sinua nyt mielensä mukaan, ja nauttii tietyllä tavalla vallastaan: vaikka hän jonain päivänä jäisikin kiinni pettämisistään, hän voi aina vedota valtikorttiinsa, että teithän sinä niin ensin. Etsi johtolankoja hänen mah. pettämisestään, jolla saisit miehesi nalkkiin ja pompottelun loppumaan, jotta pääsisitte samalla lähtöviivalle.
Uskomatonta että meillä on täysin sama tilanne ja vastaa täysin kuvailuasi. Meillä myös minä petin miestäni kolmen miehen kanssa. Välillä meilläkin on parempia hetkiä, mutta sitten taas räjähtää ja kymmenen edistysaskeleen jälkeen mennään sata taaksepäin. Rakkautta ja halua yrittää selvitä kaikesta tästä on, aika näyttää kuinka pitkälle se riittä. Olemme menossa myös parisuhdeterapiaan parin vk kuluttua. Toivottavasti siitä on apua varsinkin siinä asiassa,että mieheni suostuisi kuuntelemaan tosissaan minun kantaani siihen mikä johti pettämisiini. Tähän asti hän on tivannut minulta selityksiä, muuta kun yritän selittää hän sanoo niitä vain "lässytyksiksi". Olemme myös sopineet että mies käy tilientasaus mielessä vieraissa 5 kertaa. Saa nähdä helpottaako se asiaa?
Hei vaan!
Minäkin sanoin jossain vaiheessa useita kertoja miehelleni, että mene ja petä. Jos se vaan auttaa. Meinasin suunnilleen soittaa hänen naispuolisille ystävilleenkin, että käykää kiinnin nyt! Mutta mieheni sanoi, ettei kuitenkaan pystyisi siihen. Hän ei pystyisi tekemään sitä minulle. Sehän sitten taas vaan sai omat tekoni kuulostamaan entistä pahemmilta, minä kun olin siihen pystynyt.
Kun todella ajattelen ehdotustani, että hän menisi ja pettäisi, en todellakaan usko että siitä olisi ollut apua. Tietenkin olisin ehkä itse pystynyt samastumaan hänen tunteisiinsa, mutta silti luulen, että se olisi voinut olla vain uusi askel suhteemme tuhoa päin.
Toivon, että tekin löydätte omat keinonne selvitä. Meillä aika on tuntunut olevan tehokkain. Ja heti alussa suora puhe tapahtuneista.
Vielä on mainittava, että meidän tilanteistamme tekee erilaisen se, että itse petin kolme kertaa, mutta saman miehen kanssa. Hän oli exäni, ja luulin että minulla olisi vielä tunteita häneen. Surullista, että huomasin asian kuitenkin olevan toisin liian myöhään....
sama tilanne täälläkin olen suhteen pettäjä tein sen vain kerran menee pari päivää että on ihanaa olla vaimon kanssa mutta taas välillä elämä räjähtää käsiin olen miettinyt tuleeko tästä mitään ja viimeksi eilen ehdotin vaimolleni että pitäisikö ottaa etäisyyttä toisiimme.asia vaivaa sinua varmasti kauan mutta eihän tässä tilanteessa voi muuta kuin ottaa vastaan se mikä kuuluu tähän asiaan ! olisi vain pitänyt ajatella silloin mitä kaikkea ollaan menettämässä ja mikä on jälkipyykki! jos teillä on rakkautta toisianne kohtaan ja niin uskoisin!älkää ihmeessä jättäkö toisianne!itse haluaisimme tavata sellaisen parin joka on tästä selvinnyt he ehkä voisivat kertoa mitä pitäisi tehdä tai jättää tekemättä! ? kaikesta huolimatta toivon ja uskon että selviätte päivän kerrallaan eteenpäin niin kuin mekin toivotan hyvää jatkoa teille molemmille!
Vaikka ulospäin näyttää siltä, että sinä olet tehnyt suhteenne suurimman synnin, parisuhde on kuitenkin kahden kauppa. Jokin seikka on ajanut sinut toimimaan selän takana; olet halunnut saada etäisyyttä puolisoosi.
Petin miestäni joitakin vuosia sitten, ja käry kävi. Tietysti minä sain vihat ja haukut päälleni, ja puolisoni kipeät tunteet olivat keskiössä pitkään. Kun tilanne rauhoittui, minäkin halusin eritellä tunteitani ja tehdä itseni ymmärrettäväksi - vaikka rumasti olin toiminutkin.
Koko suhteemme ajan olin kokenut tietynlaista epätasa-arvoa suhteessamme erityisesti seksin suhteen. Mieheni oli ehdottomasti sitä mieltä, että naisen ei ole sopivaa tehdä aloitetta seksiin. Lisäksi hän kertoi avoimesti, kuinka hän oli aikaisemmissa suhteissa halunnut enemmän seksiä kuin minun kanssani, kuinka iso kokoni (en ole edes lihava - vain pitkä) oudoksutti häntä, kuinka seksimme oli ollut alusta lähtien huonoa jne.
Vaikka hänen asenteensa ja puheensa loukkasivat minua, en puhunut tunteistani ja suuressa rakkaudessani halusin jatkaa suhdetta. Tunsin kuitenkin oloni jatkuvasti loukatuksi tunnistamatta itse tunteitani, ja sopivan tilaisuuden tullen halusin kokeilla viehätysvoimaani. Kerta riitti.
Tiedän, että 96 % tällä palstalla haukkuu minut pataluhaksi, olisi ehdottanut eroa jne. Mutta meidän suhteemme vain parani pettämisen jälkeen, kun käsittelimme asian kunnolla eikä kumpikaan ottanut loppupeleissä marttyyrin roolia.
Kyllä te selviätte. Rakastakaa suhdettanne, oppikaa virheistänne, älkääkä syyllistäkö. Ja muistakaa: sillä on kaikkein vähiten merkitystä, mitä ulkopuoliset asioistanne ajattelevat.