Kertokaahan..

etisenä, se olisi kohdunsuun päällä, jolloin vauva ei voisi alakautta syntyä ennen istukkaa, eli leikkaukseen menisi. Mutta koska se sulla ei ole etinen, voit synnyttää normaalisti.

Etisistukkaa seuraillaan, koska on mahdollista, että se kohdun kasvun myötä siirtyy pois kohdunsuun päältä, jolloin se ei tuota ongelmia.

Istukan sairaudet

Istukan kehitykseen liittyy mahdollisuus monenlaisiin kehityshäiriöihin, joista osa ei haittaa sikiön kehitystä tai synnytystä. Toisaalta istukassa havaitaan usein muutoksia, jotka liittyvät raskaana olevan sairauksiin tai oireiluihin, kuten diabetekseen, verenpaineen kohoamiseen ja raskausmyrkytykseen.

Istukan kehitykseen liittyviä häiriöitä ovat ovat mm. monisikiöraskauksien useammat istukat tai tavallisen raskauden jakautuneet istukat. Napasuonten liittyminen istukkaan voi myös olla poikkeava ja tapahtua ns. kalvopurjeen välityksellä (insertio velamentosa). Silloin napasuonet ovat tavallista enemmän alttiina mm. repeämisvaaralle kalvojen puhjetessa tai synnytyksen aikana.

Kohdunulkoisessa raskaudessa istukka kehittyy väärään paikkaan munan kiinnittymispaikasta riippuen, esim. munanjohtimeen tai vatsaonteloon. Munanjohtimessa oleva istukka lisää kohdunulkoisessa raskaudessa verenvuodosta johtuvaa uhkaa.

Istukka voi myös kohdussa sijaita paikassa, jossa raskauden ja synnytyksen aikainen verenvuodon vaara on tavanomaista suurempi. Tavallista alempana sijaitseva istukka eli etinen istukka voi muodostaa synnytysesteen ja se voi irtautua kesken synnytyksen ulos työntyvän sikiön edellä. Lisäksi istukan sijainti voi vaikeuttaa sikiön asettumista oikeaan syntymisasentoon, jossa lapsi syntyy pää edellä.

Istukka voi raskauden ja synnytyksen aikana joskus irtautua myös normaalista kiinnityskohdastaan osittain tai kokonaan. Pahimmassa tapauksessa istukan ennenaikainen irtautuminen (ablatio placentae) aiheuttaa raskaana olevan henkeä ja sikiön menehtymistä uhkaavan verenvuodon, ellei raskautta voida päättää nopeasti esim. keisarileikkauksella.

Istukan tapaisessa verekkäässä elimessä on aina olemassa verenvuotojen mahdollisuus. Raskaana olevan verenkiertoon kuuluva istukan veriallas (sinus circularis) voi joskus repeytyä reunastaan ja johtaa verenvuotoon kohdun onteloon. Samoin sikiön verenkiertoon kuuluvassa istukan nukkasuonistossa voi tapahtua repeytymiä, jolloin sikiön verta saattaa joutua merkittäviä määriä raskaan olevan verenkiertoon ja aiheuttaa sikiölle verenvähyyttä.

Alun perin kehittymätön tai virheellisesti kehittynyt istukka tai istukan muuten heikko toiminta estävät sikiön kehityksen ja silloin on yleensä seurauksena raskauden keskeytyminen, joskus jo varhaisessa vaiheessa. Syitä ovat mm. geenivirheet, myrkyt ja virukset, yleensä samat syyt kuin sikiön epämuodostumissa.

Raskauden myöhemmässä vaiheessa istukan eri syistä aiheutuva vajaatoiminta voi johtaa sikiön kehityksen hidastumiseen. Useissa tapauksissa pienikokoinen sikiö ja pieni istukka ovat ilmeisesti saman kasvuhäiriön seurauksia. Myös normaalikokoinen istukka voi toimia tavanomaista heikommin. Asia on toistaiseksi huonosti tunnettu, mutta ilmeisiä syitä ovat kuitenkin istukassa verenkierron häiriöistä johtuneet kuolioalueet, synsytiotrofoblastin rappeutuminen ja raskausmyrkytys. Vaikeassa istukan vajaatoiminnassa sikiön kehitys vaarantuu ratkaisevasti, kun aineenvaihdunta sikiön ja raskaana olevan välillä on monin tavoin puutteellista.

Istukan kehityshäiriöitä ovat erityisesti mola eli rakkulakasvain sekä chorioncarcinoma eli istukkasyöpä. Rakkulakasvain (latin. mola, suom. oikeastaan myllynkivi) tunnettiin jo antiikin Kreikassa. Saksassa rakkulakasvainta sanottiin aikoinaan "kuuvasikaksi" (Mondkalb), sillä sitä pidettiin keskiajalla kuun vaikutuksesta kehittyneenä epäsikiönä. Rakkulakasvaimessa sikiö puuttuu kuitenkin kokonaan. Ranskalainen V. Boivin totesi rakkulakasvaimen lähtökudokseksi istukan korionkalvon vasta vuonna 1827. Rakkulakasvaimeksi kehittynyt raskaus keskeytyy yleensä ennen aikojaan, mutta joskus se voi kestää täysiaikaisuuteen saakka.

Istukkasyövän ensimmäisiä kuvaajia olivat H. Chiari vuonna 1877 ja Max Sänger (1853–1903) vuonna 1893. Sen kehittymisen istukan korionkalvosta varmisti F. Marchand vuosina 1894–1895. Istukkasyöpä syntyy ainakin puolessa tapauksista rakkulakasvaimesta. Sen vuoksi rakkulakasvaimet on aina tarkastettava huolellisesti mahdollisen syöpäkasvun havaitsemiseksi, ja vaikka sitä ei todettaisi, on potilaiden jälkiseuranta aiheellista. Istukkasyövän toteamiseen voidaan käyttää koriongonadotropiinin erityksen määrittämistä. Istukkasyöpä oli aikaisemmin vaikea ja hengenvaarallinen sairaus, mutta nykyinen solunsalpaajahoito tehoaa siihen erinomaisen hyvin.

Lopuksi on mainittava vielä istukan jääminen kohtuun synnytyksen jälkeen eli retentio placentae. Se voi johtua kohdun lihasheikkoudesta tai supistumattomuudesta, mutta syynä voi olla myös kiinni kasvanut istukka eli placenta accreta. Kiinni kasvaminen voi aiheutua siitä, että istukka on kiinnittynyt kohdussa sellaiseen kohtaan, jossa ei ole ollut kohtuun normaalisti kehittyvää katokalvoa, tai siitä, että istukan kiinnittymiskohdassa on tapahtunut arpeutumista kuolioitumisen, verenvuodon tai tulehduksen johdosta. Jos istukka ei poistu itsestään, joudutaan se poistamaan keinotekoisesti, esim. käsin irrottamalla. Myös istukan irtautuessa normaalisti on aina tarkastettava huolellisesti, että se on ehjä ja kokonainen. Eri syistä irtautumatta jääneet istukan osat tai palaset on poistettava tarpeellisilla toimenpiteillä verenvuotojen ja tulehdusten ehkäisemiseksi.

Istukkaa koskevat tutkimukset

Istukan toiminnanhäiriöiden seuraaminen tapahtui 1960- ja 1970-luvuilla yleisesti määrittämällä raskaana olevan virtsasta tai seerumista estrogeenien pitoisuus, joka riippui istukan erittämästä koriongonadotropiinista. Myöhemmin tarkoitukseen on voitu käyttää istukan koriongonadotropiinin ja laktogeenisen hormonin (HPL) määrityksiä raskaana olevan seerumista. Hormonierityksen väheneminen oli osoitus istukan toiminnan heikkenemisestä. Lapsiveden väheneminen on myös eräs istukan heikentyneen toiminnanmerkki. Lapsiveden määrän seuraaminen oli hankalaa ja epätarkkaa, kunnes siihen voitiin käyttää ultraäänitutkimusta 1960-luvulta alkaen.

Amniosenteesiä eli lapsivesipistosta käytettiin jo 1930-luvulla näytteen ottamiseen neulalla lapsivedestä raskaana olevan vatsanpeitteiden läpi. Toimenpiteeseen liittyi useita riskejä, kunnes englantilainen lääkäri Douglas C. A. Bevis kehitti siitä vuonna 1952 turvallisemman menetelmän. Sen avulla voitiin mm. varautua erytroblastoosin mahdollisuuteen, jos raskaana olevan Rh-negatiivisen naisen sikiö oli Rh-positiivinen.

Skotlantilainen lääkäri Ian Donald (1910–1987) keksi vuonna 1957 ultraäänitutkimuksen periaatteen ja alkoi käyttää menetelmää jo vuonna 1958 sikiön tutkimiseen. Siitä tuli 1960-luvulta alkaen tärkeä tutkimusmenetelmä, jolla voitiin saada käsitys myös istukan sijainnista sekä lapsiveden määrästä. Ultraäänitutkimuksesta tuli muutamassa vuodessa yleisin ja tärkein sikiökauden seurantatutkimus. Doppler -menetelmällä suoritettu tutkimus antaa kuvan sikiön verisuonten ja napasuonten verenvirtauksesta sekä välillisesti istukan toiminnasta. Ultraäänitutkimuksella voitiin suurella varmuudella selvittää myös sikiön sukupuoli raskauden loppupuolella.

Sikiön solujen kromosomitutkimuksilla voidaan selvittää jo varhaisessa vaiheessa sikiön sukupuoli ja geenitutkimuksilla perinnöllisten tai synnynnäisten sairauksien tai niiden riskin olemassa olo. Aikaisemmin tutkimukset oli tehtävä lapsivedestä otetusta solunäytteestä ja geenitutkimusten tulokset saatiin yleensä vasta pari viikkoa kestäneen soluviljelyn jälkeen. Nykyään vastaavat tutkimukset voidaan tehdä istukasta otetulla kudosnäytteellä ja tulos voidaan saada lähes välittömästi. Vatsanpeitteiden läpi tapahtuvan mikroskooppisen istukkanäytteen ottamisen kuvasivat H. Alvarez vuosina 1966–1968 ja S. Aladjem vuonna 1969. Menetelmä yleistyi kuitenkin vasta 1970-luvun puolivälin jälkeen.

Ranskalaiset F. Daffos ja F. Forestier ottivat vuonna 1983 käyttöön ultraääniohjauksessa tehdyt napasuonipunktiot, joiden avulla voitiin myös ottaa napasuonista tarvittavat verinäytteet. Sikiön veritutkimuksilla on ollut suuri merkitys sikiökauden tutkimusten ja hoidon kehittymisessä.

Lopuksi

Istukan toimintaan ja häiriöihin sekä niiden toteamiseen ja hoitoon liittyy vielä useita ongelmia, jotka koskevat sekä raskaana olevan että sikiön terveydentilaa. Tutkimusten kehittämistä ja suorittamista rajoittaa se, että ne eivät saa olla vaaraksi raskaana olevalle tai sikiölle, joista varsinkin viime mainitun elimistö on herkkä säteilyn ja kemiallisten aineiden aiheuttamalle altistumiselle.

Kirjoitus on valmistunut helmikuussa 2005. Lisätty maininta K-vitamiinista huhtikuussa 2005. Eräitä vähäisiä täydennyksiä heinäkuussa 2005.

Lähteitä ja kirjallisuutta:

Anatomical Illustrations from the Forthergill Collection at the Pennsylvania Hospital. With a foreword by Florence M. Greim. Reprinted from What's New, April 1952, Abbot Laboratories, Illinois, USA.

von Bonsdorff, B.: The History of Medicine in Finland 1828–1918. The History of Learning and Science in Finland 1828–1918. Helsinki 1975.

Dumesnil, R. und Schadewaldt, H.: Die Berühmten Ärzte. Aulis Verlag Deubner & Co KG Köln, (ilman painovuotta, n. 1970).

[The New] Encyclopaedia Britannica, 1999 Standard Edition CD: Placenta, Reproduction.

Fox, H.: Pathology of the Placenta. W. B. Saunders Company Ltd, London – Philadelphia – Toronto. Edinburgh 1978.

Leonardo da Vinci on the Human Body. The Anatomical, Physiological, and Embryological Drawings of Leonardo da Vinci. Emendations and a Biographical Introduction by Charles D. O'Malley and J. B. de Cusance Morant Saunders. Grammercy Books, New York. Originally published 1952. Reprinted New York 2003.

Lönnrot, E.: Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkäri. 1839. Uudet korjatut painokset 1856 ja 1867. Facsimile vuoden 1856 painoksesta, Lääketieteellinen oppimateriaalikustantamo, Tampere1981.

Skinner, H. A.: The Origin of Medical Terms. Corrected Reprint of Second Edition. Hafner Publishing Company, Inc. New York. 1970.

Kirjalliset tiedonannot

Kari Teramo, professori, 22.9.2004

Torsten Wahlström, professori 28.9.2004

TAKAISIN LÄÄKETIEDETTÄ HAKEMISTOON

Hei!

Meillä on täysin sama tilanne. Istukka on hyvin lähellä kohdunsuuta ja ultrannut lääkäri mietti kontrollin tarpeellisuutta pitkään. Hän tuli kuitenkin siihen tulokseen, että ei tarvitse kontrolloida, koska istukka siirtyy joka tapauksessa raskauden edetessä ylemmäksi. Neuvolassa sanottiin, että kontrolliin lähetetään näissä asioissa todella herkästi. Eli jos kontrollia ei ole määrätty, ei ole syytä huoleen. Onnellista odotusta!

joo eli mulla on se istukka etinen :) eli kohdunsuun edessä ja ultrissa olen juossut jo monen monta kertaa ja juoksen vastakin!!tarkoittaa siis etten näillä näkymin saa synnyttää luonnollisesti vaan sektio on ainoa vaihtoehtoni :(
etinenistukka on herkkä repeämään ja aiheuttamaan verenvuotoa,siksi sitä kait kontrolloidaan..enpäs oikeen tiedä..luotan lääkäreihin ja näenpähän aika usein pikkuiseni ultrassa :)
onnellista odotusta!!!