Olen usein miettinyt, miksi nykyisin erotaan niin usein ja jopa helposti? Ehkä olen naiivi ja sinisilmäinen, mutta ihmettelen silti. Muotia on salarakkaat ja pettämiset. Arvostetaanko enään avioliittoja ja pitkiä suhteita???
Erotaanko lian helposti? Yritetäänkö ongelmia ratkaista tosissaan?
Totuushan on ettei ongelmatonta suhdetta olekaan. On niitä myötä- ja vastoinkäymisiä enemmän ja vähemmän. Moniko käyttää hyväkseen avioliittoneuvojaa? Parisuhdeleirejä? ym....
Itse olen alle kolmikymppinen joka juhlii pian 10-vuotis hääpäiväänsä. Yhdessä ollaan oltu 15 vuotta! Ongelmia on ollut ja kaikesta on selvitty hengissä, vaikka tuntuu välillä rankalta. On ollut sairauksia, työttömyyttä, epäilyksiä, keskenmenoa ym... Olemme puhuneet asioista rauhassa, huutaen suoraa huutoa, paiskottu ovia ja itketty monet itkut. Yhdessä kuitenkin ollaan!Elämä ei ole helppoa, mutta pitääkö sen ollakaan liian helppoa.
En halua arvostella heitä, jotka joutuvat kärsimään alkoholismista, väkivallasta ym. Joskus ero on ainoa vaihtoehto, jos muutosta ei tule muuten. Kenenkään ei tarvitse pelätä henkensä edestä.
Luulen silti, ettei se ruoho ole aina vihreämpää aidan toisella puolella ja se paettu ongelma voi seurata uuteen suhteeseen tai muuttua toiseksi ongelmaksi. Vika/ongelma ei parane vaan siirtyy vain toiseen kohtaan.
Avioliittoa/parisuhdetta ei saisi pitää itsestäänselvyytenä vaan sitä pitää vaalia! etsiä kipinää, jaksaa arjen keskellä, jalat maassa. Kauniita asioita/tekoja ei ole koskaan maailmassa liikaa. Puolisollekin niitä kerrotaan liian harvoin! (tunnustan minäkin)Parantamisen varaa on itse kullakin.Se on hyvä tiedostaa.
Lopuksi haluan sanoa, etten kuulu mihinkään lahkoon, en ole lasiin sylkijä, enkä fanaatikko. Haluan vain kyseenalaistaa irtosuhteet ja rakentaa pysyvää turvalliselle pohjalle, luottamuksella.
Siinä haastetta monelle muullekin kuin vain minulle!
Erotaanko lian helposti? Yritetäänkö ongelmia ratkaista tosissaan?
Totuushan on ettei ongelmatonta suhdetta olekaan. On niitä myötä- ja vastoinkäymisiä enemmän ja vähemmän. Moniko käyttää hyväkseen avioliittoneuvojaa? Parisuhdeleirejä? ym....
Itse olen alle kolmikymppinen joka juhlii pian 10-vuotis hääpäiväänsä. Yhdessä ollaan oltu 15 vuotta! Ongelmia on ollut ja kaikesta on selvitty hengissä, vaikka tuntuu välillä rankalta. On ollut sairauksia, työttömyyttä, epäilyksiä, keskenmenoa ym... Olemme puhuneet asioista rauhassa, huutaen suoraa huutoa, paiskottu ovia ja itketty monet itkut. Yhdessä kuitenkin ollaan!Elämä ei ole helppoa, mutta pitääkö sen ollakaan liian helppoa.
En halua arvostella heitä, jotka joutuvat kärsimään alkoholismista, väkivallasta ym. Joskus ero on ainoa vaihtoehto, jos muutosta ei tule muuten. Kenenkään ei tarvitse pelätä henkensä edestä.
Luulen silti, ettei se ruoho ole aina vihreämpää aidan toisella puolella ja se paettu ongelma voi seurata uuteen suhteeseen tai muuttua toiseksi ongelmaksi. Vika/ongelma ei parane vaan siirtyy vain toiseen kohtaan.
Avioliittoa/parisuhdetta ei saisi pitää itsestäänselvyytenä vaan sitä pitää vaalia! etsiä kipinää, jaksaa arjen keskellä, jalat maassa. Kauniita asioita/tekoja ei ole koskaan maailmassa liikaa. Puolisollekin niitä kerrotaan liian harvoin! (tunnustan minäkin)Parantamisen varaa on itse kullakin.Se on hyvä tiedostaa.
Lopuksi haluan sanoa, etten kuulu mihinkään lahkoon, en ole lasiin sylkijä, enkä fanaatikko. Haluan vain kyseenalaistaa irtosuhteet ja rakentaa pysyvää turvalliselle pohjalle, luottamuksella.
Siinä haastetta monelle muullekin kuin vain minulle!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ihminen ei ole luonnostaan "yksiavioinen". Jokaisella on erilaiset viettipaineet.
Vaikka aluksi tuntuisi synkkaavan, niin vuosien saatossa tulee vastaan aika, jolloin voi, jos on rehellinen, todeta kumppanin haluavan seksiä joka päivä vaikka itse haluaisi vain kahdesti kuukaudessa. Tästä koituu, että puutteessa elävä yrittää silloin tällöin käydä vieraissa.
Jos siitä jää kiinni, loukkaa se kumppania jollakin käsittämättömällä tavalla. Johtaa usein avioeroon.
On asioita, joita en usko kumppanini haluavan tietää. Samoin on asioita, joita itse en haluaisi tietää.
Ihminen on luonnostaan petollinen. Työelämässä, parisuhteessa, politiikassa, kaupankäynnissä y.m. asioissa ihmiset petkuttavat toisiaan joka päivä.
Sen takia olisi viisasta olla luottamatta kehenkään. Välttyy elämän kolhimiselta, kun on varautunut siihen.
olet todella positiivinen ihminen...
Ihmiselle on annettu aivot sen takia, että hän osaisi itse päättää mikä on oikein ja mikä on väärin. Tosin nykyään ajatellaan aina vaan sitä mikä on itselle hyväksi, katsellaan vaan omaa napaa. Kumppani jää jalkoihin. Siinä sitten todetaan että sitä rakastetaankin vain itseään, eikä sitä kumppania.
Se vieraissa käynti tuntuu sulle olevan ainoa vaihtoehto, jos suhteessa on "seksitasapaino" vähän vinksallaan. Ja jos kerran seksi on suhteessa se ainoa tärkeä asia, niin eikö sitten kannattaisi kertoa kumppanille ettei tämä toimi, ja etsiä ihminen jonka kanssa seksihalut synkkaa.. Tai pysyä sinkkuna.
"Sen takia olisi viisasta olla luottamatta kehenkään. Välttyy elämän kolhimiselta, kun on varautunut siihen."
Tuolla keinolla jää myös monet hyvät ystävyys- ja ihmissuhteet elämättä.. Ja muutenkin elämä.
Nykyään on varaa valita miten elämäänsä elää. Ennen mentiin naimisiin, ja monilla on iskostunut se ajatus että ei erota vaikkei rakkautta olisikaan (tiedän monia yli 50v pariskuntia jotka esim. nukkuvat eri huoneissa, mutta ovat naimisissa..)
Nykyään on vaihtoehtoja, ja voi valita miten elämäänsä elää. Jos mieheni jäisi kiinni valehtelusta, se olisi liiton loppu. Minun ei tarvitsisi jatkaa elämääni hänen kanssaan, vaan voisin erota, on oma työ jne, talous ei olisi esteenä (ennen paljon kotiäitejä..) Ehkä asiat ovat sinänsä samat kuin ennenkin, mutta on tullut mahdollisuus erota. Ei tarvitse sietää huonoa liittoa, tyytyä siihen mitä on. Useinhan liitot päättyvät toisen pettämiseen/valehteluun, toinen ei olekaan pitänyt lupauksiaan tms. En usko että nykyään helposti erotaan.. mutta jos tulee tarpeeksi painava syy, niin ei sitä tarvitse alkaa selvitellä, vaan voi etsiä ihmisen joka kunnioittaa ja arvostaa. Se on ihmisiltä vähän kadoksissa.
Avioliitto.
Mennään ja luvataan olla saman ihmisen kanssa loppuelämä, kiinnostumatta kertaakaan silminnähden muista lajitovereista. Omituista. Miksi niin tehdään? Onko se pohjimmiltaan tulevien lapsien tulevaisuuden turvaamista, oman tulevaisuuden turvaamista, typeryyttä, vai käytännöllinen tapa varmistaa seksuaalinen tyydytys?
Mikä on "se" syy? Jos se on rakkaus, miten voidaan olla varmoja ettei samankaltaista rakkautta enää loppuelämän aikana esiinny? Rakkauden määritelmä kai on melko hatara, sehän on laadultaan tunneperäinen tila. Miten tiedetään sen esiintymisestä tulevaisuudessa?
Entä miksi naimisiin mennään papin edessä? Eikö ole ristiriitaista, että insituutio, joka on vastuussa lähes kaikesta pahuudesta maan päällä, julistaa kahden ihmisen kauniin ja pysyvän liiton? Pahuuden kriteerinä pidän tässä kirkon vastuuta sodista, järjettömästä kidutuksesta, ylikansoittumisesta sekä niiden seurannaisvaikutusista. Käytännössä kaikesta, mitä yleisen käsityksen vallassa pidetään pahuuden aikaansaannoksena. Toki naimisiin pääsee papittakin. Kysymys on silti olemassa: miksi avioliittoa tuetaan? Tässä tapauksessa tukija on valtio, joka edullistaa naimakaupan turvaamalla puolisoiden aseman esimerkiksi erotilanteessa. Onko se ehkä syy siviilivihkimiseen? Varautuminen odotettavissa olevaan epävarmaan tilanteeseen? Vai onko kyse sitoutumisesta? Testi, jossa mitataan puolison valmius omien etujen koskemattomuuteen?
Mitä nykyihminen oikein avioliitolta odottaa? Kuinka moni ajattelee lainkaan miksi menee naimisiin? Onko naimisiinmeno tapa siirtää vastuu huonosta valinnasta muiden kannettavaksi? Miksi mennä naimisiin?