Siis mua niin harmittaa!!
Tuore poikaystäväni on sukuloimassa. Eilen kysyin onko hän menossa tapaamaan naispuolista ystäväänsä, josta olen tunnustanut olevani mustasukkainen.Olen mustasukkainen, koska teidän, että heillä on ollut vuosia sitten pikku "juttu" ja poikaystäväni on kertonut heidän "lohdutelleen" toisiaan (pelkän puhelimen välityksellä) silloin kun on tuntunut, että parisuhde maailma potkii päähän. Hän sanoi, että tuskin ehtisi tyttöä tapaamaan, eikä ole kuullut tästä vähään aikaan mitään.
Nyt kuitenkin soitti, kun oli matkalla tätä ystäväänsä tapaamaan.
Kaipaisinkin nyt joidenkin KYPSIEN, AIKUISTEN, ELÄMÄÄ KOKENEIDEN asiallisia ajatuksia, millä pääsisin tästä tunteestani eroon.
ENsinnäkin itse haluan korostaa sitä, että en halua omistaa poikaystävääni. He ovat olleet ystäviä ennen minua ja heidän ystävyytensä jatkuu varmasti tulevaisuudessakin, ja jos me emme kestä, niin se todennäköisesti jatkuu minun jälkeenkin. En koe oikeudekseni vaatia häneltä ystävyyssuhteen lopettamista....se olisi mielestäni vain kohtuutonta. En minä halua olla sellainen tyttöystävä, enkä sellainen ihminen.
Koska en haluaisi, että minua kohdeltaisiin niin.
Mutta jokin tässä mua kaihertaa. Tyttö on kuulemma tosi kaunis (Ei poikaystäväni ole tätä minulle mainostanut, olen sen itse poiminut rivien välistä). Itsekin olen ihan nätti, mutta kaippa mää sen koen silti uhkana. Ehkäpä mulla sitten on niin huono itsetunto......
Jotenkin vaan pelkään, että hän päätyisi kaverinsa sänkyyn ja ei kertoisi minulle....tai sitten kertoisi ja me olisimme ohi.
Ja jotenkin se ajatus, että heidän välillään on joskus ollut jotain. Eihän ne tunteet koskaan täysin katoa......tuntuu pahalta.
Tuore poikaystäväni on sukuloimassa. Eilen kysyin onko hän menossa tapaamaan naispuolista ystäväänsä, josta olen tunnustanut olevani mustasukkainen.Olen mustasukkainen, koska teidän, että heillä on ollut vuosia sitten pikku "juttu" ja poikaystäväni on kertonut heidän "lohdutelleen" toisiaan (pelkän puhelimen välityksellä) silloin kun on tuntunut, että parisuhde maailma potkii päähän. Hän sanoi, että tuskin ehtisi tyttöä tapaamaan, eikä ole kuullut tästä vähään aikaan mitään.
Nyt kuitenkin soitti, kun oli matkalla tätä ystäväänsä tapaamaan.
Kaipaisinkin nyt joidenkin KYPSIEN, AIKUISTEN, ELÄMÄÄ KOKENEIDEN asiallisia ajatuksia, millä pääsisin tästä tunteestani eroon.
ENsinnäkin itse haluan korostaa sitä, että en halua omistaa poikaystävääni. He ovat olleet ystäviä ennen minua ja heidän ystävyytensä jatkuu varmasti tulevaisuudessakin, ja jos me emme kestä, niin se todennäköisesti jatkuu minun jälkeenkin. En koe oikeudekseni vaatia häneltä ystävyyssuhteen lopettamista....se olisi mielestäni vain kohtuutonta. En minä halua olla sellainen tyttöystävä, enkä sellainen ihminen.
Koska en haluaisi, että minua kohdeltaisiin niin.
Mutta jokin tässä mua kaihertaa. Tyttö on kuulemma tosi kaunis (Ei poikaystäväni ole tätä minulle mainostanut, olen sen itse poiminut rivien välistä). Itsekin olen ihan nätti, mutta kaippa mää sen koen silti uhkana. Ehkäpä mulla sitten on niin huono itsetunto......
Jotenkin vaan pelkään, että hän päätyisi kaverinsa sänkyyn ja ei kertoisi minulle....tai sitten kertoisi ja me olisimme ohi.
Ja jotenkin se ajatus, että heidän välillään on joskus ollut jotain. Eihän ne tunteet koskaan täysin katoa......tuntuu pahalta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
... ja epäilyttäis, jos poikakaveri soittais yöllä vähän vaille 12, että on menossa tapaamaan jotain naispuolista ystäväänsä, jonka kanssa on ollut joskus jotain juttua!!!
Eipä se todella ehkä olisikaan oikein sinulta vaatia poikaystävääsi katkaisemaan ystävyys-suhteensa tuohon tyttöön, etenkin jos hän on miehesi pitkäaikainen ystävä.Siinä mielessä olet varmaankin oikeilla jäljillä.
Jos kovin selkeästi nyt ilmaisisit miehellesi, että tuo hänen ystävyys-suhteensa sinua jotenkin arveluttaa tai häiritsee,avautumisesi saattaisi pahimmassa tapauksessa vaan ns."kääntyä sua itseäsi vastaan" ja aiheuttaa ongelmia sinun ja miehesi suhteeseen.Miehesi saattaisi kokea, että et esim. halua sallia hänelle ystävyys-suhteita tms.:/
Vähän kinkkinen tilanne sulla tietysti nyt on, mutta suosittelisin, että koettaisit antaa asian nyt olla,ja keskittyä ajattelemaan vaan muita juttuja.Suhteenne on vasta tuore, joten tässä vaiheessa et luonnollisestikaan varmaan ole miehen kaikkia kavereita (kuten tuota ystävä-tyttöä) tavannut, mutta suhteenne edetessä olisi tietysti aika "normi-käytöstä" ja erittäin suotavaa(!), että miehesi antaisi myös sinun tutustua hänelle tärkeisiin kavereihinsa, tai ainakin tavata tuon tytön,jos hän kerran niin kiinteä osa miehesi elämää on...
Sellainen ei tietysti olis nimittäin kenellekään suhteessa elävälle naiselle kiva tilanne, jos mies pitää tärkeitä naispuoleisia ystäviä vähän niinkuin "piilossa puskan takana", ja heitä ympäröi joku ihme salaperäisyys.;) Jos niin suhteenne edetessä tapahtuisi,niin sit sulla olis kyllä täysi oikeus ilmaista tyytymättömyytesi tilanteeseen.Samoin, jos miehelläsi jatkossakin ilmenee jatkuvaa tarvetta kehuskella naispuoleisten ystäviensä ulkonäköä sulle,niin se ei kyllä ole sit ehkä ihan korrektia ja normaalia parisuhteeseen kuuluvaa käytöstä.
Mut:jokaisella on oikeus parisuhteessakin tavata omia ystäviään,ja myös ilman kumppaninsa jatkuvaa läsnäoloa!Teidän kannattaa suhteenne edetessä sopia pelisäännöistä,miten vastakkaista sukupuolta olevien kavereiden kanssa menetellään,niin ehkä ei sit niin helposti tule turhaa pahaa mieltä tai ristiriitoja.Tsemp!:-)
Eihän tuossa tunteessa sinänsä mitään vikaa ole, kunhan et jää siihen piehtaroimaan. Jos suhteenne on muuten kunnossa, niin vinkkinä voin kertoa että ei ole tapana vakavissaan pähkäillä että "jospa se käykin nusaisemassa sitä kamuaan". Aikuisilla ihmisillä on yleensä ystäviä vastakkaiseltakin sukupuolelta, ja parhaassa tapauksessa hyviä sellaisia. Ei niiden kanssa silti sänkyyn pompita.
Olet vissiin suht juniori, joten valitettavasti et pääse tuosta tunteesta kokonaan eroon. Ja poikaystäväkin on tuore joten mistäs sen tietää millainen kusipää se on. Vai tietääkö sittenkin? Ehkäpä, ja aamulla joka tapauksessa tuntuu paremmalta.
Nev
Kiitokset N27 ja Nev. fiksuista mielipiteistänne.
Ikää mulla on kohta 22v. eli en nyt itseäni ihan penskana pitäis, mut tässä parisuhde asiassa olen kyllä vielä sikiö.
Vähän itsekkin aattelin tehdä niin kuin N27 neuvoi. Yritän työntää tunteen syrjään, koska luulen, että se palvelisi enemmän suhteen tuhoa ja ruokkisi mustia sukkiani lisää, jos alkaisin tästä puhumaan. Olen jo kerran sen itsekin huvittuneena myöntänyt...sen että olen pikkusen mustis, liika vatvominen alkaisi nyppiä ainakin minua.
Ukon pitäisi olla ihan rehti mies. Kertoihan rehellisesti menevänsä morjestaan tätä ystäväänsä. Meni autolla ja sanoi olevansa ottamatta mitään.....vaikka enhän minä sitä koskaan saisi selville jos vaikka valehtelikin. Mutta eihän parisuhteesta mitään tule jos ei vaan voi luottaa toiseen.
N27:n viestiin liittyen lisäisin viellä, että mies on sanonut haluavansa tutustuttaa minut tähän naipuoliseen ystäväänsä. Ja ei hän tämän kaneutta ole erityisesti ylistänyt, joistakin jutuista joita en itsekkään muista, olen vain vetänyt sellaisen johtopäätöksen, että kyseessä on aikas vetävän näköinen mimmi.
Järkenikin sanoo, että mies on ihan rehti ja toiminut ihan luotettavasti...mutta joku silti kaihertaa.
Täytyy vaan päästä yli ja uskaltaa luottaa. Jos sitten sattuu, niin sille ei enään siinä vaiheessa voi mitään.
Mitäs, jos kertoisit avoimesti ja rehellisesti poikaystävällesi mustasukkaisuudestasi. Älä syytä häntä, äläkä vaadi, ettei tapaisi tuota tyttöä. Selität vain, että tämä on sinun ja vain sinun ongelmasi, tämä tunne, ja että haluat hänen tietävän siitä, siksi, ettei hänen tarvitsisi sitten pohtia syitä, kun tunne ravistelee sinua ja panee sinut käyttäytymään huonosti. Kerro, että haluaisit hänen auttavan sinua tässä, onhan ongelma kuitenkin teidän yhteinen siinä mielessä, että saattaa varjostaa suhdettanne. Näissä parisuhdepeleissä mustasukkainen osapuoli yrittää usein häpeissään kätkeä tunteensa, jotka sitten kuitenkin pursuilevat esiin riitoina, murjotuksena ja salakavalina pistopuheina ja ruokkivat lopulta itse itseään. Mustasukkaista osapuolta on erittäin vaikea ymmärtää varsinkin silloin, kun hän ei halua sairauttaan myöntää, ja syyttelee vain toista milloin mistäkin kuvittelemastaan asiasta. Ensimmäinen askel parantumiseesi on pelottomasti myöntää vajavaisuutesi tässä asiassa.Vaatii kyllä suurta rohkeutta ja luottamusta. Kerro hänelle myös, ettei kysymys ole siitä, ettet luottaisi häneen, vaan sinun vammastasi. Paljasta siis kaikki korttisi avoimesti ja näytä heikkoutesi. Et menetä siinä mitään, mutta voit voittaa paljon.