Olen seurustellut poikaystäväni kanssa vähän alle 3 vuotta ja olemme asuneet yhdessä reilun vuoden. Olemme suurimman osa ajasta kuin paita ja peppu ja kotona kahdestaan ollessamme roikumme suurimman osan ajasta toisissamme ja kutsumme toisiamme hellittelynimillä. Poikaystäväni on todella huomaavainen ja hellä. Hänen on vaikea puhua tunteistaan, mutta hän osoittaa niitä jokapäiväisillä teoillaan. Koska olen varma että tämä mies on minulle se oikea, olen jo pidemmän aikaa odottanut että mies ehdottaisi kihlautumista. Olen itse kosinut poikaystävääni karkauspäivänä, mutta hän piti sitä vitsinä. Myöhemmin aloin vihjailla asiasta, mutta nyt tilanne on jo sellainen, että olemme saaneet pahimmat riidat aikaiseksi asiasta. En voi ymmärtää miksi poikaystäväni ei voi virallistaa suhdettamme, jos minäkin olen hänelle oikea? Hän selittää että on jo sitoutunut minuun ja että kihlat eivät merkitse hänelle mitään. Tunnen olevani umpikujassa ja pari kertaa olen jo miettinyt erilleen muuttoa. Tämä voi vaikuttaa ylireagoinnilta, mutta emme tunnu pääsevän asiassa yhteisymmärrykseen. Pahaa oloani on lisännyt se, että lähipiirissämme moni pari on kihlautunut tai mennyt naimisiin melko lyhyen seurustelun jälkeen. Onko kenelläkään vastaavanlaisia kokemuksia tai neuvoja miten minun pitäisi suhtautua?
Ylireagoinko kun mies ei tajua?
malla28
534010
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Aivan oikein. Mies vaihtoon vaan. Ei auta jäädä katselemaan kun kaveri kävelee onnensa ohitse. Jätä se heti, äläkä soittele perää. Vaihda puh. numero ja aseta se salaiseksi. Muuta toiseen kaupunkiin.
Mies saattaa olla, niinkuin minä, että pitää kihlautumista teennäisenä ja merkityksettömänä eleenä jolla ei ole mitää tekemistä niiden tunteiden kanssa joita naistani kohtaan tunnen.
Yritä ajatella asiaa nykyaikaisen ihmisen tavoin. Se onko sinulla rinkula tai kaksi sormessa ei muuta tunteita eikä vallitsevaa olotilaa lainkaan.
Kirjoitat "Pahaa oloani on lisännyt se, että lähipiirissämme moni pari on kihlautunut tai mennyt naimisiin melko lyhyen seurustelun jälkeen". Jälleen huomio!! Se mitä lähipiirissäsi tehdään on heidän oma asiansa eikä sen pitäisi aiheuttaa sinussa minkäänlaista pahaa oloa. Kukin taaplaa tyylillään. Jotenkin vaikuttaa, että teistä kahdesta se olet sinä joka olet ulkokultaisempi ja pinnallisempi ihminen. Nyt ja tässä olisi sinulle kasvun paikka.
Mielestäni et ylireagoi lainkaan. Itse olen seurustellut 15 vuotta ja kihloihin "pääsin" viisi vuotta sitten. Olen ollut ollut valmis avioliittoon ja lapsien hankintaa jo pitkään, mutta avopuolisonikaan ei ymmärrä tätä tarvetta.Ei suhteen virallistaminen yhdellä tai kahdella sormuksella ole ulkokultaa vaan osoitus aidosta välittämisestä ja halusta jakaa elämänsä toisen kanssa. Olen viimeaikoina valitettavan usein kyseenalaistanut aidon rakkauden suhteessamme juuri tästä syystä. Vaikkei avopuolisosi näkisikään "rengastamista" tärkeänä, niin rakkauden vuoksi ihmisen tulisi olla valmis tekemään asioita, joilla on suhteen toiselle osapuolelle suurta merkitystä. Huomaan, että suhteenne muuten toimii ja olette onnellisia. Ehdotankin, että ennenkuin mietit muuttoa juttele rakkaasi kanssa asiasta ja kerro kuinka tärkeänä itse näet kihlautumisen ja mitä se sinulle merkitsee. Asioiden viivyttämisellä ei saa kuin katkeruutta aikaan... kokemusta on!
kun siis kirjoitat "Vaikkei avopuolisosi näkisikään "rengastamista" tärkeänä, niin rakkauden vuoksi ihmisen tulisi olla valmis tekemään asioita, joilla on suhteen toiselle osapuolelle suurta merkitystä"
Eikö siis voisi ajatella, että sormuksia haluava ajattelisi olevansa valmis tekoihin joilla on suhteen toiselle osapuolelle suurta merkitystä ja ymnmärtäisi puolisonsa halua olla ostamatta niitä rinkuloita?
Olet todellakin oikeassa.. Mietin vain kuinka monessa suhteessa, jossa toinen osapuoli haluaa "virallistaa" suhteen ja toinen ei, asiasta on todella keskusteltu. Kuvittelisin, että suurimmassa osassa suhteista juuri tämä osapuoli, joka ei halua rinkuloita ei ole ilmaisut kantaansa riittävän selvästi. Itse olen kuullut usein lauseita; ei vielä.. ei kai tässä ole mitään kiirettä.. meillähän on kaikki hyvin näinkin.. ehkä sitten joskus yms. Jos ei halua, niin ei halua, mutta pitäisi sekin osata sanoa suoraan.Pitkän suhteen jälkeen ehkä sitten joskus.. ei riitä. Miksi ei olla valmiita sitoutumaan? Tällainen monesta vähäpätöiseltä tuntuva asia voi lähteä viemään suhdetta melkoista alamäkeä. Tämä on ehkä suurin syy siihen, miksi epäilys aidosta rakkaudesta vahvistuu.
Kyllä on ihan fakta, että naisille miehen sitoutuminen itseensä avioliitossa on yleensä se tavoite, mihin parisuhteessa pyritään.
Et tosiaan tunne naisia, jos muuta väität. Kihlautumisella ja avioliitolla on suuri merkitys parisuhteelle. Sekä miehelle, että naiselle. Se luo aivan uusia haasteita ja on eri asia esitellä joku vaimonaan/miehenään kuin pelkkänä nais-/miesystävänään.
Nykyaikaisena? Niin nykyaikaa on siis se, ettei sitouduta toiseen ja haetaan helppoa ratkaisua, josta on helppo päästä tarvittaessa eroon. Tämä nykyinen nykyaika ei ole todellakaan kestänyt kovin kauaa, ehkä noin muutaman vuosikymmenen, jos sitäkään. Miten se ehtisi kumoamaan monen vuosituhannen takaa tulleet perinteet ja parisuhteen tarpeet? Kuitenkin kautta aikojen kulttuurista toiseen on tavalla toisella haluttu virallistaa naisen ja miehen välinen suhde.
Tietysti on myös naisia, jotka eivät halua naimisiin itsekään, mutta silloin, jos toinen haluaa naimisiin ja toinen ei, ollaan melkein samoilla linjoilla kuin lapsenhankinnasta puhuttaessa. Eli nainen, joka haluaa naimisiin, mutta jonka mies ei häntä kihlaa, on suuren päätöksen edessä, kun miettii onko mies hänelle niin tärkeä, että voisi luopua yhdestä suuresta unelmastaan ja parisuhteen perustarpeestaan.
Eikö tässä ollut kysymys juuri siitä, että toinen haluaa naimisiin ja toinen ei vain pidä sitä tärkeänä. Eli toinen pitää tärkeänä ja toinen ei. En ymmärtänyt, että tällä rinkuloita haluamattomalla olisi suuria intohimoja avioliittoa vastaan, vaan että se ei herätä juuri mitään tunteita.
Eikö silloin ole järkevämpää toteuttaa tämän haluavan ja kihlautumista tärkeänä pitävän osapuolen toiveet, jos vastapuolelle ei asialla ole niin suurta merkitystä?
faktisuudeksi asiaa joka sinulla on korvien välissä. Parisuhteen tavoite on hyvä suhde puolisoiden välillä. Rinkuloiden kanssa ei tällä suhteen hyvyydellä ole mitään tekemistä. Sen todistavat nykyajan avioerotilastot jossa yli kolmasosa solmituista avioliitoista päättyy eroon.
Sinä Catariina vaikutat kypsymättömältä ja ulkokultaiselta tyypiltä tuosta "on eri asia esitellä joku vaimonaan/miehenään kuin pelkkänä nais-/miesystävänään."-lauseestasi päätellen. Sinulle merkitsee enemmän se minkä vaikutelman annat parisuhteestasi ulkopuolisille kuin se mitä se pitää sisällään. Minä esittelen vaimoni vaimonani vaikkemme olekkaan kihloissa saati naimisissa. Sitoutumista toisiamme kohtaan määrittelevät tunteemme, ei se mitä kannamme sormissamme.
..kun esitellään joku sellaisena kuka hän ei ole. Vaimo on vaimo, naisystävä ja tyttöystävä tai kuka onkaan on eri juttu. Minä puhun miehestäni, vaikka hän on avomies, mutta kun se on niin pitkä ja kamala sana. Sekin on tavallaan valehtelua. Mutta ihminen, jonka kanssa on ollut 11vuotta, on mielestäni jotain muuta kuin poikaystävä tai miesystävä. Varsinkin kun hänen kanssaan on tehnyt lapsenkin. Välillä kutsun häntä avomieheksi, esim. kun puhun hänestä ekaa kertaa jonkun ihmisen kanssa. Sen jälkeen vähitellen jätän sen avo-sanan pois tarpeettomana.
Toisaalta kyllä, mutta kummalle asia on isompi "uhraus"? Onko miehelle niin tärkeää olla menemättä naimisiin kun naiselle mennä naimisiin?
Kyllä moni kutsuu avopuolisoaan avovaimoksi tai avomieheksi. Tai jopa mieheksi ja vaimoksi.
Vaikka sillä nyt ei kauheasti ole merkitystä.
Myös mun mielestä se on pääasia miten suhteessa menee. Kaikki naimisissa olevat esim. ei ole onnellisia. Mutta sillä ei ilmeisesti ole väliä kunhan ollaan naimisissa. Jotkut pettävät jne. ja eroista sen näkee, että ei se avioliittokaan kaikkea takaa.
Itse kyllä olen avioliiton kannalla, mutta se ei ole ratkaiseva asia parisuhteessa. Vaan onko suhde onnellinen ja toimiva. Se voi olla sitä sekä avioliitossa että avoliitossa. Siihen vaikuttaa kuitenkin enemmän muut asiat.
Älä yleistä! Meillä mies vinkuu naimisiin, mutta minä en halua. Minulle avioliitto on turha instituutio eikä mielestäni osoita mitään suhteen vakavuudesta.
Mä tunnen kansa yhden naisen jota mies on useammankin kerran kosinut, mutta nainen ei ole suostunut. Mutta totta on, että varmasti yleisempää on se, että nainen "vinkuu naimisiin". Tai en käyttäisi tuota ilmaisua sillä se antaa kuvan, että siinä olisi jotain pahaa haluat naimisiin. Sitäkin pitäisi kunnioittaa yhtä lailla kuin sitä, että jostain ihmisestä avioliitto on turha instituutio. Riippuu kai syystä miksi joku haluaa naimisiin.
Jos kaikki on hyvin ja rakastatte toisianne...niin mitä jokin paperilappu siinä merkitsee? Miksi sinä tarvitset ulkoista validaatiota suhteellenne? Miksi sinun pitää päästä vihille jos kaveritkin ovat?
Anteeksi, mutta ei helvetti. Et kyllä tyypistä tunnu oikeasti välittävän.
Joillekin perinteet ovat tärkeämpiä kuin muille. Jos on koko ikänsä ajatellut, että haluaa sen oikean vastaantullessa mennä naimisiin ja saada lapsia, kuten kautta aikojen on tehty, niin se ei ole merkki siitä, ettei välittäisi ihmisestä, joka taas ei ole näin asiaa ajatellut. Toinen taas saattaa olla modernimpi, eikä pidä tärkeänä sormuksia ja vihkitodistuksia, vaan hänen mielestään ne ovat sellaista ylimääräistä hienostelua, mikä ei ole ollenkaan tarpeellista. Tai voihan olla, että hänen vanhempansa ovat eronneet joskus, eikä hän usko avioliiton yhdessä pitävään voimaan. Kannattaa puhua asiasta.
Meillä oli aikoinaan kuvaamallasi tavalla, itse ehdotin kihlautumista kun olimme olleet yhdessä 2 vuotta ja koin, että tämä on nyt sitä. Hammasta purren hän suostui. Mutta naimisiin ei olla menyt, vaikka asiasta monesti on puhuttu. Ei vain löydy molemmille sopivaa tapaa tai rahaa sellaisiin häihin kuin hän olisi halunnut. Lapsikin tehtiin. Olin aina ajatellut, että menisin ensin naimisiin ja sitten lapset. Mutta lapsi meni paperilappujen edelle. En jaksanut odottaa, että joskus pääsisimme sinne asti. Ehkä olisi kannattanut. Koska nyt tuntuu, että oikea syy miksi ei olla menty naimisiin, on se, ettei hän vain ole varma olenko se oikea ollenkaan.
Pointtihan ei ole se, että kihlautuminen / avioliitto sinäällään muuttaisi jotain, vaan se, että niistä kieltäytyminen kertoo usein jostain. Se on tässäkin ongelmana. Miksi ei kihloihin/naimisiin? Siihen täytyy olla joku syy! Ja nyt voit tietysti kysyä että miksi pitäisi kihlautua tai avioitua, niin siihen riittää syyksi että toinen kokee sen tärkeäksi. Jos toiselle on tärkeää ja toiselle ihan sama, silloin voi kihlautua / avioitua. Jos asia on toiselle tärkeä ja silti ei voida tehdä noin, kysymys kuuluu mitä nimenomaista toisella osapuolella on tuollaista virallistamista vastaan.
Kiitos vastauksistanne! Olen yllättynyt miten asiallisia ne ovat olleet ja on mukava huomata että on olemassa ihmisiä jotka ymmärtävät asian merkityksen minulle.
On totta, että olen pohjimmiltaan aika perinteinen. En ole aikaisemmin asunut miehen kanssa saati sitten seurustellut näin pitkään. Kotikasvatus on varmaankin vaikuttanut siihen, että minulla on tiettyjä odotuksia yhteiselon suhteen. Olen myös miettinyt sitä, olenko itsekäs kun vaadin mieheltä sellaista joka ei ole hänelle tärkeää...mutta toisaalta ihan huumorillako olisin ollut hänen kanssaan näin pitkään?
Moni suhde kaatuu juuri siihen että elämänarvot ja odotukset ovat niin erilaisia. Koen että kihlautumisella poikaystäväni haluaisi osoittaa myös muille, että on sitoutunut minuun. Vaikuttaa varmaankin siltä, että tämä on itsetuntokysymys ja niinhän se onkin. Arvasinkin, että joku tarttuu siihen kun kirjoitin, että pahaa oloani on lisännyt lähipiirissä tapahtuneet suhteiden virallistamiset. Kun tuntuu että on joutunut anelemaan ja "kerjäämään" kihloja se vaikuttaa väkisinkin naisen itsetuntoon. Alkaa miettiä että miksi minä en ole ansainnut sitä? Se aiheuttaa katkeruutta eikä voi pitemmän päälle olla hyväksi suhteelle. Jos nk. "väsyttämistekniikka" lopulta tehoaisi, en tiedä osaisinko enää iloita siitä...
...meidän kihlauksen suhteen aikoinaan. Ja yhteen muuton. Ja lapsen hankinnan. Ja yrittänyt tehdä naimisiin menonkin, mutten ole onnistunut. Ottaa pahasti itsetunnon päälle, kun mies ei tee aloitteita koskaan, vaikka se mielestäni (perinteisenä naisihmisenä) miehelle enemmän kuuluu. En ole mikään vanhanaikainen, koska olenhan itse tehnyt kyseiset aloitteet, ja muutenkin koen olevani modernimpi kuin monet muut, elän avoliitossa ja meillä on lapsi. Kyse on nimenomaan itsetunnosta, ja siitä, että naisena kaipaisi tiettyjä romanttisia eleitä mieheltä, ja tavallaan takuun siitä, että hän oikeasti rakastaa juuri minua. Kosiskelevathan eläimetkin toisiaan, niinkuin mielestäni ihmistenkin kuuluisi. Ostaa toiselle häntä miellyttäviä lahjoja, viedä kukkia, laittautua nätiksi toista varten tai laittaa koti nätiksi toista ja kahdenkeskisiä hetkiä varten tai toista miellyttävää ruokaa. Itse olen kokenut, että en ole tarpeeksi saanut vastaavanlaista kosiskelua tarpeeksi osakseni, tuntuu että muut ovat enemmän. Väkisin sitä haluaa sitä mitä muutkin ovat saaneet. Miksi minä en ole sen arvoinen, miksi minä en saa sitä mitä muutkin? Onko minussa jotakin vikaa??! Itse olen kyllä kantanut asiassa korteni kekoon ja tehnyt em. asioita toista miellyttääkseni.
Mutta kun me ihmiset olemme niin erilaisia ja pitäisi oppia hyväksymään toiset sellaisina kuin ovat. Toivoisin, että minutkin hyväksyttäisiin sellaisena kuin olen. Mutta kun ei. Ehkä jos katsoisin peiliin ja yrittäisin enemmän, niin saisinko silloin itsekin enemmän hyväksyntää? Mene ja tiedä. Mielestäni olen yrittänyt.
Olen 11 vuotta ollut ihmisen kanssa, joka on niin samanlainen ajatuksiltaan kuin toisesta ihmisestä toivoa voi, en usko että ainakaan enää tässä iässä löytäisin ketään enempää samankaltaista. Ainakin siihen menisi pieni ikuisuus, enkä tykkää yksinolosta. Meillä vaan on niin erilaiset perhetaustat, että tuntuu, että se vaikuttaa aina ja kaikkeen. Kun ollaan totuttu ensimmäiset melkein 20 vuotta elämässämme niin erilaisiin olosuhteisiin. Luulisi, että 11 vuodessa saisi sen ajan jätettyä taakseen, mutta kun ei. Persoonamme on rakentunut lapsuudessa eikä sitä mennä noin vaan toista muuttamaan. Pitää vaan oppia hyväksymään toisemme sellaisena kuin olemme ja yrittää muistaa myös ne hyvät puolet toisessa, eikä aina kaivaa ikäviä asioita esiin. Huhhu, tulipas pitkä liirumlaarumi ajatuksen tulvaa. Mutta helpottaa ja selventää omia ajatuksia. Toivottavasti tästä on myös sinulle jotain hyötyä :)
Vaikutat älykkäältä ja tunneherkältä ihmiseltä. Kirjoituksesi oli aseistariisuvan hellyttävä. Näytä se miehellesi.
T.Marko74
Hymyilin ekan kerran tänään, kun näin viestisi. Kiitos!!! :)
Lähetin juuri sähköpostikirjeen miehelleni ja laitoin kirjoitukseni siihen, sekä sinun kommenttisi :) Kysyin, että alettasko oleen...kirjeenvaihdossa! Hih. Olen niin monesti kuullut ystäviltä ja mieheltäni, että olen hyvä kirjoittamaan, niin sinun kommenttisi jälkeen ajattelin toteuttaa kehoituksesi. Suusta kun pääsee jatkuvasti sammakoita ja tuppaan hermostumaan ja tunteilemaan liian herkästi, eikä sitä yhteistä aikaakaan oikein ole koskaan, niin tämä onkin ihan uusi kokeilu ja kenties alku paremmalle tulevaisuudelle. Kiitos vielä kerran!
P.S. Meillä taitaa olla sama ikä :)
Taidat sitten hymyillä liian harvoin. Sun kirjoitus kosketti koska olen yrittänyt mun avo-vaimoa niillä kaikilla tavoilla "hemmotella" ja huomioon ottaa mitä kuvailit sun kaipaavan. Hän ei halunnut naimisiin, minä halusin. Sanoi näin olevan hyvän. Ilmeisesti halusi minusta vain katon pään päälle. Nyt hän on löytänyt toisen ja sanoi muuttavansa pois kolmen yhdessä vietetyn vuoden jälkeen.
Mä olen se joka herää aamuyöllä ahdistukseen. Mitä mä tein väärin?
kuin toinen. Selvääkin selvemmin olit liitossasi koko ajan se, joka rakasti enemmän koko ajan. Mitäänhän et tietenkään tehnyt väärin, mutta rakastamaan ei kukaan voi pakottaa: et sinä avovaimoasi sen paremmin kuin hän itsekään olisi voinut pakottaa itseään rakastamaan sinua enempää tai kauempaa. Toivottavasti et kuitenkaan katkeroidu, vaan voit vielä joskus rakastaa jotakin samalla tavalla ja se joku myös sinua tavalla, jonka ansaitset. Älä herää ahdistukseen, herää toivoon.
kun vaan kirjoittaa niinkuin itse tunnen kun kirjoittaa "Miksi minä en ole sen arvoinen, miksi minä en saa sitä mitä muutkin? Onko minussa jotakin vikaa??! Itse olen kyllä kantanut asiassa korteni kekoon ja tehnyt em. asioita toista miellyttääkseni."
Olen pahoillani puolestasi. Täällä palstalla tuntuu näitä surullisia tarinoita riittävän. Sai mut tajuamaan, että haluan taistella kovemmin.
Jos et tiedä, mitä olet tai oletko tehnyt jotain väärin, pitäisi sinun kysyä sitä avovaimoltasi itseltään. Se on se ensimmäinen kysymys, mikä tulee mieleen, että mitä itsessä on vikana. Saattaa kuitenkin olla, että vika on hänessä, tai että teidän maailmanne eivät vain kohtaa. Keskustelulla saa kuitenkin aina paljon aikaan, vaikkei sillä parannettaisi suhdetta kokonaan, niin helpotetaan oloa ja lisätään ymmärrystä ainakin. Luulisin. Ainakin itseäni helpottaa, kun saa puhua. Siihen ei ole nykyään paljonkaan aikaa. Mutta silloin sitä aikaa vaan on järjestettävä, jos sille on tarvetta. Ja jos hän ei halua puhua, sanot, että sinulla on siihen oikeus. Mikään ei ole raivostuttavampaa kuin toisen tunteilla leikkiminen ja epätietous.
Ei ollut tarkoitus saada kirjoitusketjua tähän mutta jostain syystä tuli sellainen. Kehuin kirjoitustasi syystä. Hoidelkaa miehesi kanssa välinne kuntoon. Mä yritän täällä klaarata tätä mun elämää, meni sitten syteen tai saveen. Nyt näyttää pahalta mutta kai se paistaa päivä tähänkin risukasaan edes joskus. Ei kai se tämän pahemmemaksi voi muuttua.
Kuules tyttö hyvä! Et ole perinteistä kuullutkaan..
Ensin sitä seurustellaan, sitten mietitään mennäänkö naimisiin. Jos aiotaan, mennään kihloihin ja aletaan valmistella yhteistä tulevaisuutta. Kun kaikki alkaa olla mallillaan sitten avioidutaan - ja vasta sitten muutetaan Yhteen!!!
Oot menny jo nyt perse eellä puuhun, joten mitäs itket. Mies sai jo kaiken mitä halus.
"Jos toiselle on tärkeää ja toiselle ihan sama, silloin voi kihlautua / avioitua."
Mutta mitä jos toiselle on tärkeää avioituminen, ja toiselle on tärkeää että periaatteesta ei kumarreta vanhoille sopimuksenteko-traditioille joiden hän tuntee halventavan koko suhdetta?
Jos toinen rakastaa minua, mutta ajattelee jättää minut koska en halua suorittaa pientä riittiä joka loukkaisi sitä minkä arvoinen tunnen suhteen olevan, sitten minä kyllä kyseenalaistaisin kuinka paljon tuo toinen minusta oikein välittää.
Olet varmaankin oikeassa! Havahduin perinteisyyteeni liian myöhään. Itse asiassa olisi pitänyt pitää myös jalat tiukasti ristissä, niin en olisi nyt tässä tilanteessa... Elämme kuitenkin nykyaikaa, joten arjen realiteetit tulevat kuitenkin naiselle kuin naiselle selväksi kumppania etsiessä.
Yhteenmuutto tuli ajankohtaiseksi siinä vaiheessa kun poikaystäväni sai opiskelupaikan toiselta paikkakunnalta. Olisin tietenkin voinut jäädä kärvistelemään kotipaikkakunnalle, mutta kaukosuhteen jo pari kertaa kokeneena tiesin ettei se tulisi olemaan helppoa. Ja olin viimeinkin tavannut miehen, jonka kanssa halusin rakentaa yhteistä tulevaisuutta.
Et ilmeisesti tiedä haluaako tuo mies rakentaa yhteisen tulevaisuuden sinun kanssasi? Ehkä hän haluaakin, ja ehkä hänellä menee hieman kauemmin aikaa siihen, kun tuntee haluavansa tehdä asioista virallisia. Mitä itse olisit reagoinut jos mies olisi 3 kk seurustelun jälkeen ehdottanut kihlautumista? Kenties hätkähtänyt että "ei nyt ihan vielä.." ?
Nykyaikana pitäisi pariutua ja sitoutua niin halvatun nopeesti. Tuntuu olevan "normaalia" että kihloihin mennään 1 v. seurustelun alkamisesta ja naimisiin vuosi siitä. Kolme vuotta ei ole mitenkään tavattoman pitkä aika, toisaalta se alkaa olla siinä rajoissa että pitäisi jo tietää / tuntea. Pari vuotta lisää ei välttämättä tee pahaa. Sinä elät asiat omien tuntemuksiesi mukaan ja oletat että toinen on samassa vauhdissa. Ehkä miehesi on vain hieman hitaampi.
Nimenomaan, JOS sinusta on tärkeää olla tekemättä niin. Puhuinkin tilanteesta, jossa se on toiselle ihan sama, kysymys on viitsimisestä.
Ymmärrän toisaalta tuon. Mutta sekään ei välttämättä todista Suurta Rakkautta tms. jos mies kosii lyhyen seurustelun jälkeen. On näitä nähty…
Perustele asiallisesti miksi avioliitto on sinulle tärkeä. Ja onhan niitä sitten "järkiperäisempiäkin" syitä kuten esim. ettei tarvitse tehdä testamenttia yms. lakiin liittyvät asiat.
Mun mielestä tässä on tärkeitä ne syyt miksi mies ei halua naimisiin. Ja haluaako koskaan jne.
Näin on, kaikissa parisuhteissa ei käy niin, että molemmat haluaa samoja asioita samaan aikaan. Jotkut menee esim. kihloihin jo parin kuukauden seurustelun jälkeen ja naimisiin kun ovat olleet vuoden yhdessä. Minä olisin varmaan pelästynyt sellaista. Ja pidän sitä hätäilynä. Ei se silti tarkoita ettenkö olisi tosissaan jne. Jos avomiehesi on muuttanut kanssasi yhteen hän varmaan kuitenkin uskoo yhteiseen tulevaisuuteenne? Miksi muuten se olisi tehnyt?
Näin on, kaikissa parisuhteissa ei käy niin, että molemmat haluaa samoja asioita samaan aikaan. Jotkut menee esim. kihloihin jo parin kuukauden seurustelun jälkeen ja naimisiin kun ovat olleet vuoden yhdessä. Minä olisin varmaan pelästynyt sellaista. Ja pidän sitä hätäilynä. Ei se silti tarkoita ettenkö olisi tosissaan jne. Jos avomiehesi on muuttanut kanssasi yhteen hän varmaan kuitenkin uskoo yhteiseen tulevaisuuteenne (tai toivoo, että teillä olisi sellainen)? Miksi muuten hän sen olisi tehnyt?
Noin se taitaa mennä. Silti haluaisin itseäni rakastettavan yhtä intohimoisen kokonaisvaltaisesti kuin itse rakastan. Mutta onko se luonnekysymys vai mistä se johtuu?
"Pahaa oloani on lisännyt se, että lähipiirissämme moni pari on kihlautunut tai mennyt naimisiin melko lyhyen seurustelun jälkeen."
Ennen tätä lausetta tekstisi vaikutti täysin järkevältä ja huolesi perustellulta. Onneksi kuitenkin kerroit sen, mikä teidän suhteessanne sinua oikeasti vaivaa. Eihän sinua kiinnostakaan poikaystäväsi, vaan se, että menet
Haluatko siis kihloihin vai naimisiin? Miehesi ei halua kihloihin mutta haluaako hän joskus kuitenkin naimisiin? Jos mies haluaa naimisiin joskus niin unohtaisin sen kihlauksen, mitä väliä sillä loppupeleissä on? Kai se sanallinen lupaus on yhtä arvokas kuin sormus.
Ja eikö se avoliitto jo tarkoita että mies on sitoutunut.
haluaisin kihloihin, naimisiin sitten myöhemmin. Jotenkin vain poikaystäväni on yhtä ympäripyöreä puhuttaessa naimisiinmenosta, että kai hän on valmis joskus 10 vuoden sisällä, jos hyvin käy.
Olen siinä asiassa samaa mieltä, että periaatteessa kihloihin ei ole kiire, jos kerran joskus kuitenkin molemmat naimisiin haluaa. Itse olen hinkunut ihan liian aikaisin kihloihin, nyt olen ollut 9 vuotta kihloissa eikä naimisiin olla menty. Se herättää vain keskustelua lähipiirissä, että miksi niin pitkä kihlausaika. Ärsyttävää muuten, kun ihmiset puuttuvat toisten asioihin. Minusta voi olla vaikka kihloissa pelkästään eikä mennä naimisiin ollenkaan. Jossain vaiheessa on alkanut vaan vaikuttaa pääkoppaani ihmisten puheet ja ihmettelyt, ja on alkanut hävettää. Hmph, ihan tyhmää oikeastaan. Siis ottaa toisten puheet niin tosissaan. Kai se on jokaisen oma asia. Jossain määrin kihlasormus on kuitenkin tuonut uskottavuutta suhteellemme, ja sitä kai toivoinkin. Ikäänkuin näyttää kaikille, että hei me ollaan tosissaan ja turha tunkea väliin... Vaikka eipä tuo ole anoppia paljoa estänyt laittamasta kapuloita rattaisiin ;o) Siihen aikaan 2 vuoden yhdessäolo tuntui lähes ikuisuudelta, kun takana oli vain hyvin lyhyitä suhteita muiden kanssa, ja seuraava luonnollinen etappihan oli kihlautuminen, niinhän "kaikki tekevät", kun ovat olleet yhdessä niin kauan, ja jos me ei tehdä niin se on merkki siitä että jotain on pielessä tai jotain..
Pointti oli se, että ei se sitä naimisiinmenoa välttämättä lähemmäs tuo, vaikka kihloihin meniskin.
Haluatko selittää? Jos aikovat mennä naimisiin, niin heidän kannattaa unohtaa luvata, että aikovat mennä naimisiin? Koska se sanallinen lupaus että aikovat mennä naimisiin (=kihlaus), jonka sinä kehotat unohtamaan, on kuitenkin yhtä arvokas kuin sormus (=pelkkä vapaaehtoinen symboli, jolla ei ole välttämättä mitään tekemistä lupauksen kanssa)? Nyt kyllä meni pahasti ohi...
Jos tarkkoja ollaan niin sanallinen lupaus on jo kihlaus. Sormus on vain merkki siitä, että on menty kihloihin (symboli). Mitä ei kyllä tarvita välttämättä. Mä ainakin ymmärsin, että nainen (ap. kirjoittaja) haluaa mennä nimenomaan naimisiin. Ja mies ei halua mennä eikä ole sitä vielä luvannut eikä halua luvata.
Miksi muille pitää näyttää jotakin? Sekö on se tärkein asia? Mun mielestä pelkät sormukset ei tee kenenkään suhteesta uskottavampaa. Miksi tekisi, itsekin kerrot, että niin tehdään (mennään kihloihin) kun kaikki muutkin tekevät ja kun kerta ollaan oltu yhdessäkin näin kauan. Se kuuluu ikään kuin asiaan. Kuulostipa hienolta!
Tuntuu olevan kovin tärkeää vakuutella muille jotain? Eikä ole tärkeintä, että pariskunta on itse vakuuttunut! Ja tarkoitatko väliin tunkemisella toisia naisia ja miehiä? Pitää olla aika epävarma, jos ei luota siihen, että toinen pystyisi torjumaan lähentelijät. Toivoo, että sormus pitäisi ne loitolla eikä kukaan tulisi iskemään toista... Tai iste ei pysty olemaan uskollinen ilman sormusta? Sormuksenhan voi laittaa taskuun (kuten jotkut tekevät) eikä edes tarvitse, koska kaikkien mielestä se ei ole este että toinen on kihloissa tai naimisissa.
Ehkä jotkut luulevat, että olette sopineet menevänne naimisiin. Esim. toinen on kosinut ja toinen suostunut. Sitähän kihlaus usein tarkoittaa, että ollaan menossa naimisiin. Ja siksi se voi joitain ihmetyttää, että häitä ei näy. Vai eikö sekään auta, että oikaiset asian?
Pelkästä sormuksesta ei voi päätellä mitään. Jos en tiedä suhteesta muuta kuin sen, että ovat kihloissa niin en osaa sanoa arvostanko ja pidänkö sitä suhdetta vakavasti otettavana vai en. Ja onko kyseinen pari esim. menossa naimisiin vai ei. Vaikka minä en kyllä pelkästään senkään perusteella, että jotkut ovat naimisissa tekisi johtopäätöksiä. On erikseen avioliitto ja onnellinen avioliitto. Tai avoliitto ja onnellinen avoliitto.
Ja "palava rakkaus" voi hiipua nopeasti joskus.
Mitä se kihlaus oikein tarkoittaa, ellei lupausta avioliitosta? Mun mielestä avioliitto (tai sitoutuminen) on kyllä aika on/off-juttu. Seurustelu on tietysti erikseen, siihenhän voi kuulua tietysti yhdessäasuminen, eli avoliitto. Mutta mikäs askel kihlautuminen sitten on? Näytetään sormuksilla, että ollaan tosissaan, vaikkei ollakkaan???
Miksi suhde pitäisi aina virallistaa, mennä kihloihin ja naimisiin? Eihän se yhdessäoloa ja elämistä muuta miksikään. Vaikeuttaa vaan kaikkea. Nykyaikana kumminkin se ero tulee suht nopeasti. Se nyt on vaan teidän pikkutyttöjen haave. Mutta älä ahdistele miestä jos hän ei halua kihloihin mennä.
Vai pikkutyttöjen haave??! No, ikuiseksi lapseksi mua on ennenkin haukuttu. Paitsi etten enää halua naimisiin. Hehku on niin sanotusti sammunut. En usko enää avioliittoon. Ei sillä ole mitään eroa avoliiton kanssa käytännössä. Mielestäni se ei ole pikkutyttöjen haave (tai onhan se sitäkin, mutta pikkutyttönä siitä haaveillaan, koska on luettu satuja ja luullaan, että se tarkoittaa että saa ratsastaa kauniilla valkoisella hevosella ja ai niin joku prinssikin kai kuvioon kuuluu). Se on rakastuneen ihmisen haave. Tästä voisi lukea, että avomieheni ei ole koskaan oikeasti ollut minuun niin palavasti rakastunut, että olisi halunnut naimisiin. Enkä minäkään enää, koskapa en enää sitä halua. Haluan vain pois tästä suhteesta ja löytää jonkun, jonka kanssa olla oikeasti onnellinen, ja että se toinen rakastaa minua yhtä paljon kuin minä häntä.
Eihän se nyt sitä katso etteikö mies sua kovasti rakastaisi, vaikka ei nyt kihloihin halua mennä ja kalliita kirkkohäitä. Miehesi voi rakastaa sinua paljonkin, mutta häntä ei vaan kiinnosta ne tietyt "riitit". Suosittelen että keskustelet asiasta miehesi kanssa. Milloin olet viimeksi kuullut mieheltä ne kolme sanaa? "mä rakastan sua"
Niin, tyhmää ajatella, että ei se mies sua rakasta, jos nyt ei halua naimisiin sun kanssa mennä. Järki käteen!
Itse en halunnut ex avomieheni kanssa kihloihin/naimisiin koska en kuitenkaan ollut varma onko hän se jonka kanssa haluan elää. Meillä meni ihan ok koko ajan,ei mitään suurempia ongelmia yms. kuitenkin lopulta lähdin koska ilman että kolmatta osapuolta kuului kuvioihin. En vain voinut olla hänelle se mitä hän kaipasi sitoutumista, avioliittoa yms. Saman katon alle suostuin muuttamaan mikä oli virhe. Ehkä poikakaverisikin on loppujen lopuksi vain epävarma oletko kuitenkaan se viimeinen nainen hänen elämässään.
Olen ollut mieheni kanssa kaksikymmentä vuotta ilman ensimmäistäkään sormusta. Toisaalta lähipiirissämme ei ole muillakaan ollut tapana avioitua, vaan useimmat ystävistämme asuvat avoliitossa. Toisaalta avoliittomme aikana toiset ovat ehtineet erota "oikeasta" avioliitosta parikin kertaa. Luulen, että pahinta tilanteessasi onkin ympäristön paine: luulet, että poikaystäväsi rakastaa sinua vähemmän kuin ystävättäriesi poikaystävät. Niin näyttävät täällä kuvittelevan muutkin. Näinhän ei välttämättä ole. Minulle suurin osoitus sitoutumisesta on miehen haluama lapsi.
Todennäköisesti olette aika sitoutuneita kun olette olleet yhdessä jo 20 vuotta! Moni avioliittokaan ei kestä niin kauaa. Onneksi olkoon teille!
Tosta lapsiasiasta mä en kyllä ois ihan samaa mieltä. Se kuulus kyllä olla isompi sitoumus, mutta se ei aina valitettavasti ole sitä. En tiedä haluaako jotkut miehet vaan jatkaa sukua vai miks ne halua lapsia. Ja eikö ole väliä kenen kanssa niitä saadaan... Nimittäin yhden jos toisenkin suusta olen kuullut, että he eivät halua naimisiin, koska eivät halua sitoutua (eivät siis halua palloa jalkaan). Mutta silti haluavat lapsen sen naisen kanssa!?
Ihmiset ovat erilaisia. Vaikka olette tunteneet jo kolme vuotta, et ehkä sittenkään ole täysin perillä kumppanisi ajatus- ja arvomaailmasta. Avioliitosta, kihlautumisesta ja perheestä kannattaisi keskustella yleisluontoisella tasolla ennen kuin lähtee tosimielelllä peliin. Ihan vain siksi, että siten saisi selville mitä toinen niistä ajattelee. Jos ensimmäinen tuntuma aiheeseen otetaan vihjailemalla tosissaan naimisiin menemisellä niin voi käydä juuri kuten sinulle kävi.
- Kumppanisi ei ehkä ole ajatellut koko aihetta ja meni lukkoon.
- Kumppanisi on ehkä ajatellut aihetta eikä pidä avioliittoa ja kihlautumista tarpeellisena kahden ihmisen välisessä suhteessa.
- Kumppanisi on ehkä ajatellut aihetta, eikä tiedä oletko hänelle Se Oikea; ei ehkä ole vielä ajatellut että sinä olet Se Oikea.
- Ehkä hän on vielä niin nuori (en tiedä ikäänne?) että ajatusmaailmassa avioliitolla ei ole merkitystä, mutta esim. viiden vuoden päästä ja pidemmällä elämänkokemuksella sekin on muuttunut.
- Kumppanisi on ajatellut asiaa ja suunnitellut yllättävänsä sinut todenteolla, ja nyt kun otit asian puheeksi ja etenkin jos siitä on syntynyt riitoja, hän on pahoittanut mielensä (joskus miehet reagoivat niin, kun joku muu tekee heidän suunnitelmansa mahdottomiksi..).
- Joku muu vaihtoehto joka ei tule mieleenkään.
Joten, älä panikoi, äläkä suhtaudu aiheeseen raskaasti. Ehkä sinulla vain on nyt joku pesänrakennusvietti meneillään. Mieti itseksesi voisitko hyväksyä kumppanisi vaikkei koskaan haluaisi virallisesti sitoutua sinuun. Ja sen lisäksi voisit kertoa hänelle ajatuksesi ja ilmaista olevasi pahoillasi että suhtaudut asiaan niin vakavasti, pyydä ymmärrystä myös häneltä. Älkää suotta riidelkö aiheesta. Parisuhteessa JA etenkin avioliitossa ON PAHEMPIAKIN riidan aiheita. Ihan totta. Elämä heittelee, joten jos suhteenne on muuten hyvä ja kestää riidat, antakaa avioliittoajatuksen jäädä muhimaan. Se tulee jos on tullakseen. Kumpi sinulle muuten on tärkeämpää: tuo poikaystäväsi vai avioliitto? Ei tarvitse vastata "ääneen", mutta joskus asioita voi joutua pohtimaan vakavasti oman asennoitumisen takia.
3 vuotta ei ole vielä kauhean pitkä aika. Voit varmaan odotella hyvin vielä vuoden. Ehkä se on vaikeata, kun sinä olet jo nyt pidemmän aikaa sitä odotellut (mikähän aika se on?). Yritä keskustella ainakin asiallisesti, äläkä painosta. Ja kiinnitä huomio siihen miten muotoilet asiat.
Miksi haluat naimisiin? Et kai vaan siksi, kun muutkin ovat menneet? Mieti mitä naimisiin meneminen sinulle merkitsee jne. (kihlaus omasta mielestäni on siis lupaus avioliitosta) Ja silloin mennään kihloihin kun molemmista niin tuntuu. Ei kaikki etene samassa tahdissa. Älä vertaa muihin.
Kyllä avoliittokin on jo virallinen suhde? Teillä oli hidas eteneminen avoliittoonkin, joten ehkä mies on tyypiltään harkitseva yms. Ei se tarkoita, että sinussa olisi vikaa.
Älä painosta miestä liikaa. Mutta hänen olisi kyllä hyvä olla rehellinen. Onko hän sanonut esim. että ei halua koskaan naimisiin kenenkään kanssa? Merkitseekö avioliitto hänelle mitään? Moni sanoo, että ei se muuta tai merkitse mitään kun ei voi sanoa sitä ettei ole vielä valmis. Voi pelätä, että toinen ei jaksa odottaa tai suuttuu.
Suhteenne vaikuttaisi muuten olevan ok ja mies varmaan rakastaa sinua.
...tuntuu olevan maaginen raja, jossa suhde punnitaan. Tosin jotkut sanoo, että se on 2 vuotta tai 5 vuotta, joten blaablaa.
Itselleni avioliitto on tärkeä instituutio, en tarvitse paperinpalaa tai hörsömekkoa, sormuksesta puhumattakaan. Luulen, että se jolla on kanssani samanlaiset arvot, päätyy loppujen lopuksi alttarille kanssani. En voisi kuvitella edes asuvani yhdessä tässä asiassa toisenlaisen ihmisen kanssa. Seurustelen ja koska suhde on niin tuore, asiaa ei ole pohdittu. Kerran pohdimme yhteenmuuttoa, ja silloin sanoin, että se on MINULLE kuin avioliitto. Poikaystävänin ymmärsi yskän.
Ja jos 2 ihmistä on sitä mieltä, että muutetaan yhteen ja kokeillaan, se on just hyvä niille. Minulle se ei sovi. Kokeiltu on.
Arvomaailmasta lienee kysymys.