Juon viiniä. Ei ota kulmaan, vain närästää. Loivennukseksi minä tätä juon. Iso kirjakin kehottaa antamaan särjetylle sydämelle viiniä, että tämä unohtaisi hetkeksi kurjuutensa.
Krapulassa on henkilökohtainen helvettini on vieläkin raskaampi.
(Rämmin siinä vauhkon raskaassa vaiheessa jossa vain ajelehtii kuin laiva ilman ankkuria. Aivan helvetin pimeää ja myrskyistä tällä merellä on ollut, ei mikään koko perheen happy happy joy joy vitun kivaa-risteily.
Matkatovereina ahdistus, vitutus, jne. En voisi sanoa ettenkö olisi elänyt, joskus.)
On hieman vaikeuksia purkaa tuntojaan kaikesta huolimatta.
Tunnot ja tuntemukset pyrkivät kaikki samaan aikaan ulos, tukkien oviaukon niin että yksikään pääse pihalle.
Erostani on kuukausi aikaa. Minua petettiin. Se on pahin ja anteeksiantamattomin teko parisuhteessa, ja toinen tiesi sen kyllä. Tosin, olihan hän päissään jne. Minä en tosin näe että päissään tehty rike olisi yhtään sen vähempää rike, eli itse en salli itselleni pettämistä enkä känninpiikkiin laittamista.
Tuo pettäminen tyrmäsi minut täysin. Join pari päivää putkeen, ja tunteistani oli muuttunut teräväkulmaisia. Yhtä kaaosta pää täynnä.
Suhde katkesi siihen pettämiseen. Parin päivän ryyppäyksen jälkeen sain tietää että tuore exäni oli ollut itsetuhoinen, viillellyt itseään ja joutunut "huostaan".
Helvetti syveni. Olin entistä häkeltyneempi. Pää täynnä toisiansa kumoavia tunteita, jotka repivät minut kappaleiksi.
Sarjassamme: Rakasta vihollista - väkisin ja automaattisesti.
En tiedä mitä tehdä. Väleissä me olemme. Välillä olen hänelle huutanut, välillä jopa ollut tueksi sillä myöskin hän on hyvin paskana.
Olen pyytänyt aikaa sillä en tiedä mitä tehdä. (Hieman nurinkurista, eikö totta?;)
Exäni ei ole ollut koskaan niitä malttillisempia ihmisiä, joten lievää painostusta olen saanut. Mutta olen maininnut siitä ja se on rauhoittunut.
Mutainen vesi vaatii aikaa ja saada seistä, jotta muta laskeutuisi ja vesi kirkastuisi.
Tarvitsen aikaa, menneisyys on kipeitä muistoja. Yhtä kipeitä ovat hyvät ja huonotkin muistomme.
Hankalaa on se tämän painajaismaisuus. Olen joutunut seuraamaan miten minulle sattuu kamalia asioita, ilman että voisin vaikuttaa asiaan. Siten painajaisetkin toimivat.
En vain tiedä mihin suuntaan voisin mennä tästä. Olen melko masentunut. Saan välillä kamalia ahdistuskohtauksia. Enkä tiedä mitä odottaa tulevaisuudelta, tai edes mitä haluta.
Tämä ristiriita polttaa molemmista päistä.
Herään, joko pohjattoman surullisena tai sitten katkerana. Nukkumaan menen jos unettomuudeltani pystyn. (Tuijotan pitkään eteeni ja nukun harvemmin ja huonommin.)
Kyllä minä tiedän että on kaksi vaihtoehtoa: ota tai jätä. Kumpikin on vaikeaa. Osaako kukaan sanoa kolmatta vaihtoehtoa?
PS. Olen kirjoittanut ja lueskellut täällä ennenkin juttuja.
Täältä olen saanut helpotusta, ja näkökulmia, sekä kohtalotovereita.
Yleensä foorumeilla ei niin ole, mutta jostain syystä täällä vielä elää empatia ja auttaminen. Jokainen joka on ollut siitä osallisena ansaitsee kiitokseni, on todella kaunista että sellaista vielä on.
Krapulassa on henkilökohtainen helvettini on vieläkin raskaampi.
(Rämmin siinä vauhkon raskaassa vaiheessa jossa vain ajelehtii kuin laiva ilman ankkuria. Aivan helvetin pimeää ja myrskyistä tällä merellä on ollut, ei mikään koko perheen happy happy joy joy vitun kivaa-risteily.
Matkatovereina ahdistus, vitutus, jne. En voisi sanoa ettenkö olisi elänyt, joskus.)
On hieman vaikeuksia purkaa tuntojaan kaikesta huolimatta.
Tunnot ja tuntemukset pyrkivät kaikki samaan aikaan ulos, tukkien oviaukon niin että yksikään pääse pihalle.
Erostani on kuukausi aikaa. Minua petettiin. Se on pahin ja anteeksiantamattomin teko parisuhteessa, ja toinen tiesi sen kyllä. Tosin, olihan hän päissään jne. Minä en tosin näe että päissään tehty rike olisi yhtään sen vähempää rike, eli itse en salli itselleni pettämistä enkä känninpiikkiin laittamista.
Tuo pettäminen tyrmäsi minut täysin. Join pari päivää putkeen, ja tunteistani oli muuttunut teräväkulmaisia. Yhtä kaaosta pää täynnä.
Suhde katkesi siihen pettämiseen. Parin päivän ryyppäyksen jälkeen sain tietää että tuore exäni oli ollut itsetuhoinen, viillellyt itseään ja joutunut "huostaan".
Helvetti syveni. Olin entistä häkeltyneempi. Pää täynnä toisiansa kumoavia tunteita, jotka repivät minut kappaleiksi.
Sarjassamme: Rakasta vihollista - väkisin ja automaattisesti.
En tiedä mitä tehdä. Väleissä me olemme. Välillä olen hänelle huutanut, välillä jopa ollut tueksi sillä myöskin hän on hyvin paskana.
Olen pyytänyt aikaa sillä en tiedä mitä tehdä. (Hieman nurinkurista, eikö totta?;)
Exäni ei ole ollut koskaan niitä malttillisempia ihmisiä, joten lievää painostusta olen saanut. Mutta olen maininnut siitä ja se on rauhoittunut.
Mutainen vesi vaatii aikaa ja saada seistä, jotta muta laskeutuisi ja vesi kirkastuisi.
Tarvitsen aikaa, menneisyys on kipeitä muistoja. Yhtä kipeitä ovat hyvät ja huonotkin muistomme.
Hankalaa on se tämän painajaismaisuus. Olen joutunut seuraamaan miten minulle sattuu kamalia asioita, ilman että voisin vaikuttaa asiaan. Siten painajaisetkin toimivat.
En vain tiedä mihin suuntaan voisin mennä tästä. Olen melko masentunut. Saan välillä kamalia ahdistuskohtauksia. Enkä tiedä mitä odottaa tulevaisuudelta, tai edes mitä haluta.
Tämä ristiriita polttaa molemmista päistä.
Herään, joko pohjattoman surullisena tai sitten katkerana. Nukkumaan menen jos unettomuudeltani pystyn. (Tuijotan pitkään eteeni ja nukun harvemmin ja huonommin.)
Kyllä minä tiedän että on kaksi vaihtoehtoa: ota tai jätä. Kumpikin on vaikeaa. Osaako kukaan sanoa kolmatta vaihtoehtoa?
PS. Olen kirjoittanut ja lueskellut täällä ennenkin juttuja.
Täältä olen saanut helpotusta, ja näkökulmia, sekä kohtalotovereita.
Yleensä foorumeilla ei niin ole, mutta jostain syystä täällä vielä elää empatia ja auttaminen. Jokainen joka on ollut siitä osallisena ansaitsee kiitokseni, on todella kaunista että sellaista vielä on.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.