Aina sanotaan, ettei pitäisi olla katkera, se kuluttaa vain omia voimia. Mutta millä siitä pääsee eroon, kun ketuttaa niin pirusti..?
Olen katkera siitä, että ennen eroamme ex haukkui, uhkaili, kiristi ja syyllisti minua, polki itsetuntoni maahan. Olen katkera, ettei ex halunnut yrittää selvittää asioitamme, vaan sysäsi kaiken syyn ongelmistamme minun niskoilleni ja lähti. Olen katkera siitä, että ex jätti minut yksin selviämään kaikista eroon liittyvistä käytännön järjestelyistä. Olen katkera siitä, että ex romutti suunnitelmani ja unelmani, että joudun taas aloittamaan kaiken alusta. Olen katkera siitä, ettei ex halunnut yrittää pitää perhettämme kasassa ja olla "oikea" isä lapsellemme.
Olen katkera siitä, että ex hankki saman tien uuden naisystävän ja itselläni on vain satunnaisia suhteita. Olen katkera siitä, että hän jätti lapsen pääosin minun vastuulleni ja hoitelee itse lähinnä vain "leikkisedän" virkaa silloin tällöin. Olen katkera siitä, että hän voi harrastaa mitä haluaa, tehdä tarvittaessa pidempää työpäivää ja yleensäkin mitä vaan haluaa, kun ei tarvitse elää yksinhuoltajan arkea ja itse olen sidottuna pieneen lapseen 24/7. Olen katkera siitä, ettei hän suostu maksamaan mielestäni oikeudenmukaista elatusmaksua.
Sanalla sanottuna, olen katkera! Elämä ei vaan ole reilua.
Olen katkera siitä, että ennen eroamme ex haukkui, uhkaili, kiristi ja syyllisti minua, polki itsetuntoni maahan. Olen katkera, ettei ex halunnut yrittää selvittää asioitamme, vaan sysäsi kaiken syyn ongelmistamme minun niskoilleni ja lähti. Olen katkera siitä, että ex jätti minut yksin selviämään kaikista eroon liittyvistä käytännön järjestelyistä. Olen katkera siitä, että ex romutti suunnitelmani ja unelmani, että joudun taas aloittamaan kaiken alusta. Olen katkera siitä, ettei ex halunnut yrittää pitää perhettämme kasassa ja olla "oikea" isä lapsellemme.
Olen katkera siitä, että ex hankki saman tien uuden naisystävän ja itselläni on vain satunnaisia suhteita. Olen katkera siitä, että hän jätti lapsen pääosin minun vastuulleni ja hoitelee itse lähinnä vain "leikkisedän" virkaa silloin tällöin. Olen katkera siitä, että hän voi harrastaa mitä haluaa, tehdä tarvittaessa pidempää työpäivää ja yleensäkin mitä vaan haluaa, kun ei tarvitse elää yksinhuoltajan arkea ja itse olen sidottuna pieneen lapseen 24/7. Olen katkera siitä, ettei hän suostu maksamaan mielestäni oikeudenmukaista elatusmaksua.
Sanalla sanottuna, olen katkera! Elämä ei vaan ole reilua.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Minä myös. Minulla kolme lasta.
Samoista asioista katkera. Ei voi edes repäistä
itteensä kokonaan irti kun pitäis jotakin lasten asioita sopia.
Käytännössä minä kuitenkin kannan vastuun.
Haukutaan yhdessä.
miksi eronneen pitäs olla kuin laupias samarialainen, jos toisessa osapuolessa on vika?
Miksei voi antaa paukkua ,käräjäoikeudenkin pelossa, sillä velipoikani sanoi (poliisi) ettei poliisi ota edes tutkittavaksi kaikkien ukkojen ja akkojen riitoja, muuten käräjät olisivat täynnä riitasaa sakkia. Anna palaa, tee tihutöitä, niitä riittää. Tee kaikki!Kts kirjoitukseni alapuolelta. Jep, tuhosin. Ja sitten heittäydyin helläksi. Hajota ja hallitse!
Mutta taidan kuitenkin jättää toteutuksen väliin, ettei entisestäänkin hankala tilanne menisi ihan mahdottomaksi lapsen kannalta. Omissa mielikuvissani olen kyllä tehnyt vaikka mitä ilkeyksiä...
Mulla juuri samanlainen tarina.
annatte exienne toimia näin`? Miehethän kilvan huutavat, kuinka he oikeasti haluaisivat lastensa lähihuoltajuuden. Antakaa heille mukulat ja sitten itse otatte joka toinen viikonloppu hoitoon. Vai lähteekö marttyyrinkruunu? sitten ei tarvitse omia elämänvalintoja valitella (sillä itsehän te olette lapsenne juuri noiden miesten kanssa tehneet ja varmasti tietoisina 50% avioero-luvuista....)....
Jotkut miehet haluavat osallistua tai olla jopa osa lastensa arkea. Jotkut miehet taas haluavat pestä kätensä eron myötä myös lastensa elämästä.
Itse en ole eronnut, mutta on aika kamalaa syyttää puolisoa, jos mies ei halua osallistua lasten elämään. "sillä itsehän te olette lapsenne juuri noiden miesten kanssa tehneet ja varmasti tietoisina 50% avioero-luvuista" Eiköhän jokainen toivo ja usko liittonsa kestävän lopun elämää ja kuuluvan tuohon toiseen 50% puoliskoon, joka ei eroa. Eipä sitä tulevaisuutta osaa aina ennustaa...
Katkeruus johtuu varmaankin siitä, että etävanhempi ei hoida omaa osuuttaan omista lapsistaan.
Mitenkähän se tilanne siitä paranisi, jos itse alkaisi käyttäytymään yhtä halpamaisesti?
Mutta jos etäisä on vielä eronkin hetkellä esittänyt hyvää vanhempaa ja sen jälkeen käyttäytynyt niin, että lapsetkin ovat pikkuhiljaa lopettaneet käymästä isänsä luona. Marttyyrin kruunua en omista, kun isä otti sen erossa. Mitäs nyt tehdään? Nykyään puhutaan paljon isän oikeuksista, jopa isovanhempien oikeuksista.
Sorry itsellesi, mutta ei tulisi mieleenkään antaa lapsen lähihuoltajuutta exälle. Eikä kyse ole mistään marttyyrin kruunusta, vaan siitä että uskon olevani kykenevämpi kasvattamaan lapseni kuin ex, jota asia ei tunnu kovinkaan paljon kiinnostavan. Viikko-viikko systeemiäkin olen ehdottanut, mutta se ei exän uuteen velvollisuuksista vapaaseen elämään sovi. Katkeruus kumpuaa kai lähinnä siitä, etten todellakaan voi ymmärtää sitä, että siinä vaiheessa kun avioerosta alettiin miettiä todellisena vaihtoehtona, toisen vastuu yhteisistä asioista tuntui päättyvän tasan ja totaalisesti siihen. Ja todellakin menin naimisiin siinä uskossa, että se kestää, kuten varmasti jokainen, joka sen askeleen ottaa.
Olen jo monessa viestissäni kertonut, että viihdyn suomi24:n palstoista ainostaan tällä avioeropalstalla. Tämä on luin Leelian lepotuolissa istumista. Hyvää terapiaa. Joka kerta kun täällä käyn, olen aina vähemmän katkera. Katkeruus sulaa kuin napajäätikkö. Hitaasti, mutta varmasti. Kasvihuoneilmiötä vai jotain muuta. Ehkä normaalia ihmiselämän ihanuutta.
Joku kertoi veljensä olevan poliisi. En yllytä ketään tihutöihin ja jäynän tekemiseen. Minä olen kunnostautunut muidenkin puolesta sillä saralla. Heittäydyin todella hankalaksi miehen häivyttyä kotoa Helsingin humuun. Naisia ja viinaa riitti. Sitten ruletin viisari pysähtyi yhden naisen kohdalle. Tuo nainen on kova järjestelemään asioita ja hän laittoi stopin kotirauhanhäirinnälle. En saa vieläkään ottaa mieheen mitään yhteyttä. Syntymäpäiväonnittelu tekstiviestillä saa perään poliisin soiton. Niin kamala nainen minä olen.
Noiden kieltojen jälkeen mies on ottanut minuun yhteyttä ja käynyt pummaamassa rahaa. Tietenkin annoin ja kehoitin hakeutumaan katkaisuhoitoon. Ihme kyllä niin tapahtuikin.
En ole exälleni mistään asiasta kateellinen. En kaipaa palloa omaan jalkaani. Elämäni on ihanaa.
Vapaana en halua enää takaisin kultaiseen häkkiin.
Avioero on valitettava asia. Ei kukaan onnellinen vaimo kuvittele joskus eroavansa.
Kaikista vähiten minä kuvittelin minulle niin käyvän.
Kun meidät aikoinaan vihittiin, sanoin kirkon eteisessä "minä en mene enää koskaan naimisiin en ainakaan X:n kanssa". Sitten laskimme leikkiä Elisabeth Taylorin naimakaupoilla.
Luin tällä viikolla Lissusta ikävän uutisen. Hän on vakavasti sairas ja haluaa vain kuolla ja päästä taivaaseen Richard Burtonin luokse. Minusta tuo oli kaunein rakkaudentunnustus minkä olen pitkään aikaan lukenut.
En minäkään osaa kuvitella taivaassa ketään muuta puolisoa itselleni kuin lastemme isän.
Olkoon hänellä sitten vaikka haaremi naisia seurana. Sitä rattoisampaa meillä siellä on.
Väliäkö hällä oli vakiolauseeni avioliiton aikana. Hällä väliä asenne jatkuu myös yh-elämässäni.
Ei kaikkea pidä ottaa liian vakavasti.
Miehet ovat ikuisia lapsia ja naisten vietävissä kuin pässi narussa.
Onnellisuus on vaikea käsite. Ollaan onnellisia siitä, että saimme joskus olla nuoria aviovaimoja ja pienten lasten äitejä.
Nyt meidän lapset ovat jo aikuisia ja minulla on paljon kultaisia muistoja takaraivossani. Ei niitä kukaan toinen voi saada omakseen.
Kaivoin aina exäni mahasta napanöyhtää. Monta muutakin asiaa tein. Ei uusi nainen sellaista osaa eikä keksi. Olen melko varma, että toinen on vain korvike, kun yksinkään ei osaa olla.
Yksineläminen on taitolaji. Ei tähän hommaan kaikista ole. Toki poikkeuksiakin löytyy miehistäkin.
Kirjoitin jo ylipitkän viesti Ellien 50 palstalle. Nyt lähden nukkumaan. Päivä se on huomennakin.
Naureskelin nuorena tyttönä Viikonloppuisäiskelmälle. En ole katkera mutta kuitenkin kaiken menetin...
Ei me mitään menetetty avioerossa vaan saimme tilalle tuhat kertaa rikkaamman elämän.
Ap:lla on harrastuksena mm. netissä kirjoittelu.
Täältä moni hakee aiheita jutuilleen. Toimittajilla on mahdottoman kiire ja dead line painaa aina päälle. Meillä yh-äideillä ei ole enää kiirettä minnekään. Kiire oli, mutta se meni. On vain ihana rauha ja hiljaisuus. Sitähän minä niin paljon aikoinaan haikailin. Exäni lahjoitti sen lopulta minulle. Kiitos ja kunnia hänelle. Kauniita unia kaikille palstalaisille.
Ehkä jossakin päin on nyt päivä. Netissähän vuorokaudenajoilla ei ole mitään merkitystä. Nyt piste.
Aikaa jo 10 vuotta, silti. Kolmen alle kouluikäisen kanssa jäin yksin, vaikka yhdessä oli lapset haluttu. Mies huitelemaan vapauteen ilman velvoitteita. Vieläkin itku tulee, jos ajattelen asiaa. Kuinka koville jouduin...Itsesääliä? Toisaalta, en millään raskaallakaan hetkellä olisi vaihtanut osia: saanhan olla eniten rakastamieni eli lasteni kanssa. Ketään miestä en ole koskaan niin paljon rakastanut enkä tule rakastamaan. Enkä enää osaa edes sitoutua kehenkään mieheen.
Ex muuten kärttää edelleen takaisin...ehkä ne vieraat naiset eivät sittenkään olleet niin hyviä, varsinkin kun muuttuivat nekin tutuiksi.