Pakko kysyä, kuinka moni tuntee lievää alemmuutta (?) perheellisiä sisaruksiaan kohtaan? Muut suvussa venailevat ekoja pentuja maha pystyssä tai vaihtavat vaippoja, itse on sinkku ja pääsee sukujuhlissa istumaan aina joko kammottavan poikamiehen viereen tai sitten lasten pöytään (OBS! Pidän enemmän lapsista). Muiden palkka kuluu lainanlyhennyksiin omasta talosta, oma palkka kuluu vaatteisiin ja viiniin. Onneksi minun sukuni ei painosta tai kysele tyhmiä, mutta jotenkin sen kuitenkin huomaa että toivoisivat minun roudaavan vihdoin ja viimein jonkun kundin serkunkaimankummin häihin. Koska koko suku olettaa, että olen sinkku nirsouttani sen miehen pitäisi kaiken lisäksi olla ulkoisesti, sisäisesti ja pankkitilillisesti täydellinen. Kääk. Eli jos tapaisin jonkun potentiaalisen, en varmaan uskaltaisi viedä sitä näytille.
Sisarusten perhesuhteet
von_der_bitch
111188
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Toisella siskolla on oma talo, mies, lapset, koira, auto ja hyvä työ. Onneks kuitenki toinen sisko on jonkinasteinen ikisinkku, joten en siinä mielessä joudu kestämään suvun painostusta. Mutta alemmuutta tuota ensimmäistä siskoa kohtaan kyllä tietyssä määrin tunnen.
Minulla ei ole kuin yksi isosiko, joka menee naimisiin ens keväänä. Tiedän, että vanhempani (ainakin äiti ) haluaisi, että minä pian toisin jonkin tytön näytille. Kahdesta samanikäisestä serkusta, molemmat ovat seurustelleet jo muutaman vuoden ajan, onpa toisella jo lapsikin. 3 vuotta nuorempi serkkukin on käynyt mummulassa tyttökaverinsa kanssa. Itse en ole seurustellut vielä kenenkään kanssa, vaikka täytän kohta 21. Tietenkin tällaiset sukujuhlat ovat tympeitä, kun niissä aina joku muistaa kysellä, että "mihinkäs se tyttökaveri jäi". Isosiskon avomieskin kiusaa tahallaan. Tuntuu että kaikki pitävät itsestään selvyytenä sitä, että noin kunnollisella ja ahkeralla pojalla pitäisi olla tyttökaveri. Ei ole ja tuskin tulee muutamaan vuoteen olemaankaan, sillä en nykyisisssä elämänkuvioissani tapaa juurikaan naisia. Kyllä, tunnen alemmuutta.
Hei, oot vasta 21 :) Aikaa on runsaasti etsiä sitä elämäsi tyttöä. Asennoidu niin että vaan nautit elämästä ja tutustut mielenkiintoisiin ihmisiin. Jossain vaiheessa se nalli napsahtaa kalloon ja tajuat että siinä kävelee nainen jota oikeasti rakastat ja haluat pitää hyvänä. Olen itse koht 19 tyttö, ja pääsin ensimmäisille treffeilleni vast pari kk sitten.. Toiset kukkii myöhään
miettinyt, että pistetäänkö sinkut oikeasti istumaan lasten pöytään esimerkiksi häissä... Nähtävästi sitä tapahtuu muuallakin kuin töllössä!
mua luultiin pitkään puolitosissaan homoksi kun en ollu kuuna kullan päivänä tuonu yhtään naista 'näytille' yhdellekkään sukulaiselle (vanhemmat kuolleet ajat sitten ja mitkään puolivakavatkaan säädöt ei oo pahemmin kantautuneet sukulaisten korviin).Tai siis meikäläisen elämänkaari menee jotenkin silleen et teininä oli jonkun verran säätöä muijien kanssa,tytöt soitteli himaan (aikaa ennen kännyköitä) ja kävipä muutama jopa kylässäkin ja sit taas about 20 - 25v oli vitun hiljasta sillä rintamalla jolloin myös nämä gaylord-epäiykset alkoivat heräilemään sukulaisissa.Oonpa kyl monesti mietiskellyt katkerana et missä sitä ois tällä hetkellä jos ois ollu jo 16v sen verran fiksu et ois 'ottanut' jonkun sen aikaisista tyttöystävistä vakavasti,varsinkin kun muutama johon oon törmännyt nyt vanhemmalla iällä on nykyään (ja oli silloinkin) sen tasoisia pakkauksia että nykyään en uskalla edes haaveilla sellaisista naisista :( Ok,tosin nekin 'tyttöystävät' tuli sillä ansiolla et kuului aikanaan ns. kovis jengiin ja todennäköisesti jokainen ois dumpannu meikäläisen saatuaan vähän järkeä ja elämänkokemusta vaan joskus on hauska spekuloida jos...
En tunne mitään alemmuutta. Sisareni yhtäkkiä hankkimat kaksi lasta kylläkin saavat minut surulliseksi, koska tuo tarkoittaa että me ajaudumme yhä enemmän eroon toisistamme.
Joku saattaisi odottaa jotain muksuja koska lähestyn kolmeakymppiä ja olen ollut tyttöystäväni kanssa kuusi vuotta, mutta en ole sukulaisteni kanssa tekemisissä tarpeeksi tietääkseni odottavatko ne mitään tuollaista.
Ärsyyntyisin kyllä pahasti jos asiasta kysyttäisiin itsestäänselvään 'ja koskas lapsia tulee?' tyyliin. Minulla on parempaakin tekemistä, nuo eivät ole se automaattinen lopputulos.
Tajusin 'perheellisen' tarkoittamaan kumppani lapsia. En ole ollut sinkku sen jälkeen kun täytin 20, joten vähän väärin muotoilin vastaukseni...
Ratkaisu on kuitenkin itsestäänselvä teille sinkkuparoille! Lakatkaa olemasta missään tekemisissä sukulaisten kanssa. ;)
Perheen ainoana kakarana ei tarvitse välittää perheen sisäisistä vertailuista vaikka aina kuuleekin kysymyksiä pariutumisesta ja jälkikasvusta. Serkkutytöillä on onneksi kakaroita (vaikka ukot puuttuvatkin), että pääsee vanhemmat niitä paapomaan.
ihmettelen miten siskosi lapset erottaa teidät, mun siskoni pikku pojat ovat minulle mailman tärkeimmät! ja sisko on paraskaverini, ikäeroa meillä on 14v.
...mutta juttusi alkavat pikku hiljaa tosiaankin ärsyttää minua. Onko todellakin niin kamalaa vaihtaa muutama sana sen "kammottavan" poikamiehen kanssa? Ei kai siinä nyt ole välttämättä mistään parittamisesta kyse.
" Koska koko suku olettaa, että olen sinkku nirsouttani sen miehen pitäisi kaiken lisäksi olla ulkoisesti, sisäisesti ja pankkitilillisesti täydellinen."
Etkö sitten muka ole sinkku nirsouttasi? Juttujasi lukeneena ainakin olen saanut vahvasti tuollaisen vaikutelman. Miehen on mielestäsi pakko olla lihaksikas, todella itsevarma, seurustellut aiemmin yms. Olen sanonut tämän aiemmin, ja sanon sen uudestaan: tuollaisista vaatimuslistoista on yhtä paljon haittaa sinulle itsellesi kuin potentiaalisille miesystävillesi.
Lopuksi haluan vielä vastata alussa esittämääsi kysymykseen. Vastaus on kyllä - lievää alemmuutta (?) tunnen.
Kammottavalla poikamiehellä tarkoitin nyt tekstissäni jotain (lähes) sukulaista (eli perhetuttua jonka olen tuntenut koko ikäni) ja jonka kanssa "parittaminen" on kyllä molemmista todella kiusallisen tuntuista. Eli siis miehessä ei ole mitään vikaa ja kyllä mielellämme juttelisimme, mutta valitettavasti tilanne on aika kiusallinen. Kun muut odottavat jotain, mitä mies ei tahdo enkä minä tahdo. Ymmärräthän? Kun toista ei kumpikaan osaa eikä halua ajatella "sillain" mutta suvun vanhukset eivät osaa nähdä asiaa siten, että kavereita ollaan ja seksuaalisessa mielessä pidämme molemmat toisiamme neutraaleina ellemme jopa lievästi vastenmielisinä.