Niin. Täällä on varmaan ennenkin nähty tällaisia keskusteluja, mutta aloitan nyt uuden.
Olen siis seurustellut pian kolme vuotta erään nuoren miehen kanssa ja meillä on mennyt hyvin. Tasapaksusti sanoisin. Muutema mutka on tullut matkaan ja olen monesti suoraan sanoen paisutellut näitä riitoja, saadakseni jotain vaihtelevaa kanssakäymistä aikaiseksi.
Poikahan ei suutu mistään! En käsitä miten on mahdollista, ettei meillä kolmen vuoden aikana ole ollut ensimmäistäkään kunnollista riitaa. Kaipaan jännitystä, mutta se nyt ei oikein ota onnistuakseen tässä suhteessa. Kumppanini on yltiö kiltti, palvoo maata jalkojeni alla, eikä anna mitään vastusta.
Ystäväni sanovat että olen itsekäs, kun en ole tyytyväinen suhteeseen jossa saan arvostusta, tulen rakastetuksi ja kaupan päälle vielä oikein komean miehen. Mutta en minä nää asiaa noin.
Enemmän kuin komeaa miestä, kaipaan vaihtelevuutta ja pieniä kinasteluita silloin tällöin. Ymmärrän täysin hyvin että olen onnekas, kun minulla on tuollainen mies, mutta se ei ole mitä kaipaan.
En kuitenkaan ole rohjennut päättää suhdetta, koska en usko löytäväni parempaa. Vapaa haluaisin olla mutta koskan asun yksin, en halua löytää itseäni tilanteesta jossa minua odottaa kotiin tullessani vain kissa ja kasa tiskejä.
Auttakaa siis ihmiset ja kertokaa mitä pitäisi tehdä? Lopettaa suhde joka maistuu puulta, mutta on tasapainoinen vai elää täysillä ja ottaa yksinjäämisen riski?
Niin pienellä paikkakunnalla asun, että muut tämän kaupungin varteenotettavat kollit on havaittu enemmän tai vähemmän epäsopiviksi...
Olen siis seurustellut pian kolme vuotta erään nuoren miehen kanssa ja meillä on mennyt hyvin. Tasapaksusti sanoisin. Muutema mutka on tullut matkaan ja olen monesti suoraan sanoen paisutellut näitä riitoja, saadakseni jotain vaihtelevaa kanssakäymistä aikaiseksi.
Poikahan ei suutu mistään! En käsitä miten on mahdollista, ettei meillä kolmen vuoden aikana ole ollut ensimmäistäkään kunnollista riitaa. Kaipaan jännitystä, mutta se nyt ei oikein ota onnistuakseen tässä suhteessa. Kumppanini on yltiö kiltti, palvoo maata jalkojeni alla, eikä anna mitään vastusta.
Ystäväni sanovat että olen itsekäs, kun en ole tyytyväinen suhteeseen jossa saan arvostusta, tulen rakastetuksi ja kaupan päälle vielä oikein komean miehen. Mutta en minä nää asiaa noin.
Enemmän kuin komeaa miestä, kaipaan vaihtelevuutta ja pieniä kinasteluita silloin tällöin. Ymmärrän täysin hyvin että olen onnekas, kun minulla on tuollainen mies, mutta se ei ole mitä kaipaan.
En kuitenkaan ole rohjennut päättää suhdetta, koska en usko löytäväni parempaa. Vapaa haluaisin olla mutta koskan asun yksin, en halua löytää itseäni tilanteesta jossa minua odottaa kotiin tullessani vain kissa ja kasa tiskejä.
Auttakaa siis ihmiset ja kertokaa mitä pitäisi tehdä? Lopettaa suhde joka maistuu puulta, mutta on tasapainoinen vai elää täysillä ja ottaa yksinjäämisen riski?
Niin pienellä paikkakunnalla asun, että muut tämän kaupungin varteenotettavat kollit on havaittu enemmän tai vähemmän epäsopiviksi...
Vastaukset 5
Vanhimmat
punnitseppa tunteesi, rakastatko tarpeeksi ja oikeasti. Jos et ja tuntuu yhtän sille että tämä ei ole se oikea, niin paina kaasua. Mutta jos rakastat, niin ota asia puheeksi ja miettikää yhdessä, mitä asialle voisi tehdä.
Hankit tietenkin astianpesukoneen. Ei tiskejä.
No niin. Vakavasti puhuen tilanteesi vaikuttaa ihan tavalliselta kyllästymiseltä. Olet varmaan nuori etkä ole kauheasti deitannut muita kuin tätä yltiökilttiä miestäsi. Ehkä olisi aika tehdä jotain muutakin? Vaihtelun palo ei sammu vaan tulee entistä intensiivisemmäksi. Ei ole miehellesikään reilua, että olette suhteessa, jossa sinä et oikeastaan halua olla.
Jos omalta paikkakunnaltasi ei löydy sopivaa, niin ehkä viereiseltä paikkakunnalta löytyy. Aina kannattaa yrittää.
Tuomas--
Jätä se rätti ja tule mun luokse. Mun luona saat kinaa ja riitoja jonka lopputuloksena itket ja kärsit. Voin myös käydä käsiksi jos haluat lisäjännitystä, lyödäkkin voin ehkä vähän ja lopuksi sanoa että aiheutit kaiken itse itsellesi. Toivottavasti osaat peittää mustelmat. Luvassa on jännitystä ja kiihkeää elämää. Sitä mitä kaikki naiset kaipaa.
Ja vain sen takia kun haluat kinastella? Vittu mikä narttu!
Et taida ostata arvostaa kumppaniasi oikeasti eli tämä ongelma taitaa olla pääsi sisällä. Eli tahdotko sinä rakastaa miestäsi ja arvostaa häntä? Minun entinen oli todella vaikea ihminen ja hän käytti alistamista ja fyysistä väkivaltaa minua kohtaan. Kaikki oli vaikeaa eikä mikään mennyt normaalilla tavalla vaan aina sai stressata siitä, että ongelmia tulee. Oli henkisesti todella kuluttavaa.
Nyt on rinnalla oikea kultakimpale, kiltti (ei nössö), lämminsydäminen ihminen. Entisten suhteiden kokemusten perusteella pelkäsin pitkään, että nykyinen mies ottaa hirveät pultit ja v-mäisen asenteen jos jostain "ongelmasta" haluan puhua. Mutta ei, hän kuuntelee ja sanoo myös oman mielipiteensä asiasta ja voimme aivan hyvin keskutella ongelmista ilman riitelyä. Joskus sellainen voi tuntua tylsältä jos arki sujuu liian hyvin, mutta hitsi että osaan arvostaa sitä "arjen tylsyyttä". Jos haluaa vaihtelua niin sitten pitää keksiä jotain kivaa tekemistä yksin tai yhdessä.