Vaimoni alkaa olla täysin samanlainen kuin anoppinikin jota en siedä aina.
Silloin kun menimme yhteen niin en huomannut sitä mutta nyt kaikki kielteinen on juuri samanlaista kuin anopissa.
Silloin kun menimme yhteen niin en huomannut sitä mutta nyt kaikki kielteinen on juuri samanlaista kuin anopissa.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ei varmasti ole aina näin!!
tuleva vaimo muistuttais miehen äitiä ja toisinpäin sama, silloin näes onnistaa paremmin, ei tuu erokaan niin helposti (ne on ne ensirakkaudet, ellei ole ihan surkimusäitsyköitä ja -isukeita)
...juuri ne nöhveröpojat, ketkä ovat eläneet koko lapsuutensa vahvaluonteisen tyranniäitinsä tossun alla, valitsevat vaimoiksensa -YLLÄTYS, YLLÄTYS!!- oman äitinsä kaltaisen naisen.
Pojat eivät ole päässeet äidistään eroon ja tarvitsevat sitten rinnallensa samanlaisen tyrannin, kuin mitä äitinsä on. Pojat eivät itsekään uskalla sanoa äidillensä vastaan, joten ottavat sellaisen vaimon kuka uskaltaa.
Ja lopunhan me jo tiedämmekin: eli kaksi samansorttista vahvaa naista EIVÄT VOI TULLA keskenään toimeen, joten kamala anoppi-miniä -suhde on kerrasta valmis.
Tämä on minun päätelmäni asiasta.
Olen myös kuullut, että tytöt etsivät mieheksensä oman isänsä kaltaisen ihmisen. Pitänee hieman paikkaansa, ainakin joskus.... Yleistäähän ei mitään voi.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että mies valitsee äitinsä kaltaisen vaimon. Näin ainakin meillä.
Eihän sitä silloin parikymppisenä tiennyt tai osannut niin ajatella. Mutta nyt kun aikaa on kulunut ja olen seuraillut mammanpoikamieheni elämäntapaa, olen kehottanut häntä menemään terapiaan. Pelkään pahoin, että kun poika on ensimmäiset 40 vuotta roikkunut äidissään kiinni, niin alkaa roikkua minussa, kun äidistään aika jättää. Ei kiitos.
Sitä kyllä mietin, että kun sanotaan, että mies valitsee äitinsä kaltaisen vaimon ja toisaalta vaimo alkaa ajan myötä muistuttaa omaa äitiään, niin mihin se vaaka kallistuu jos äiti ja anoppi ovat ihan erilaisia ihmisiä.
Nuorempana kauhistelin tietenkin ajatusta, että olisin kuin äitini. Nyt taas valitsisin riemumielin äitini, jos toisena vaihtoehtona on anoppini.
Ota tästä nyt sitten selvää...
Vuosikymmenien kuluttua olen vasta älynnyt, että minut valittiin nuoremmaksi kopioksi äidistä. Nyt olen ihan käyttökelpoinen siihen tarkoitukseen: hoidan huushollin, maksan maksut, puhut ulkopuolisille asiat parhain päin ja olen uskovinani niitä miehen uskomattomia selityksiä, joilla äitiä viilataan linssiin, kun on oltu poikien kanssa pahanteossa.
Tälläistä minäkin uumoilin. Siis siitä, että nainen valitsee isänsä kaltaisen miehen, ja päättelin toisin päin, että ehkä mies valitsee äitinsä kaltaisen vaimon.
No, eikös joku vetänyt siitä herneen välittömästi nenään (siis ei tullut toimeen anoppinsa kanssa, ja joku arveli hänen olevan anoppinsa kaltainen, tuolla "löytyykö yhteisiä tekijöitä"-ketjussa)
kuin äitini.. Olen liian monta vuotta kuunnellut sitä narinaa ja nalkutusta, joka mielestäni on aika ala-arvoista ja loukkaavaa, joten en itse siihen aio todellakaan ryhtyä. Kyllä asioista pitää pystyä sopimaan parisuhteessa ilman jatkuvaa kitinää ja kätinää..
Yllätyksekseni kuitenkin huomasin tässä vuosi pari sitten, että olinkin valinnut miehekseni samanlaisen nalkuttajan kuin äitini ja siihen vielä anoppi päälle.. tosin nyt on sekin marina vaiennut eron uhalla
Monasti huomaa, että perheen jälkikasvu on valinnut puolisokseen omia vanhmepiaan muistuttavan. Samankokoisen tai -näköisen. Ehkäpä luonteeltaankin samantapaisen.
On vanha totuus sekin, että alkoholistiperheen lapset ajautuvat liittoon alkoholistin kanssa, vaikka itse pysyisivät raittiina.
Jotenkin vain se tutuntuntuinen piirre vaikuttaa valintaan alitajuisesti.
Mun mies ei kyllä muistuta ulkonäöltänsä laisinkaan isääni. Isäni on hoikka, lyhyt ja tumma ja mieheni isokokoinen ja vaalea (pidän pitkistä miehistä). Miehen äiti on isokokoinen ja vaalea ja minä pieni ja tumma. Luonteet ei myöskään mene yksiin laisinkaan.
Itse en arvosta äitiäni enkä halua olla samanlainen kuin hän. Mutta en kyllä ole samanlainen kuin miehenikään äiti luonteeltani.
Ja alkoholismiakin on perheessäni joskus ollut ja en kyllä alkoholistia katselisi! Kyllä on niin mitta täynnä! Samoin eräs ytsäväni sanoi, että heivaa miehen heti pellolle, jos huomaa hänen käyttävän liikaa viinaa (ja heivasikin jo yhden). Hänen vanhempansa olivat ongelmakäyttäjiä.
Mutta ehkä joskus voi pitää paikkaansa.
Herranen aika! Ninhän se on...
Olen aina miettinyt, miten elämäni paras teko oli se, että valitsin miehekseni ihan erilaisen tyypin kuin isäni. Mutta miehenihän on siis ihan kopio omasta äidistäni! En ole ikinä ajatellutkaan, että se voi niinkin mennä... Mitähän tämä nyt minusta kertoo...
Ei pidä ottaa ihan kirjaimellisesti, mutta nainen saattaa ihastua miehessään niihin piirteisiin, joita arvostaa omassa isässään, tästä samankaltaisuus. Siis, jos nainen on tottunut näkemään miehen tunnollisena ja hiljaisena, niin hän pitää tulevassa miehessään näistä ominaisuuksista.
Huonot puolet voivat "periytyä" vävylle varmaankin siten, että nainen ottaa hoivatakseen samanlaisen reppanan, kuin oma isä oli. Jos oma isä oli alkkis, voi naiselta löytyä eri tavalla ymmärrystä tälle ongelmalle.
Entäs onko mies sitten kopio apesta? Toivon ainakin näin, sillä (tuleva) appiukkoni on mahtava tapaus; hyväkäytöksinen, ahkera, ei polta eikä ryyppää, kätevä käsistään, huolehtii perheestään ja on huumorintajuinen. Itsekin toivon muuttuvani enemmän äitini kaltaiseksi, hän on vahvin tuntemani ihminen.
Onhan se totta, että kannattaa katsoa ja miettiä, millainen tulevan puolison koti on, millainen lapsuus hänell on ollut ja millaiset vanhemmat hänellä on. Nämä kun usein heijastuu kasvatukseen, ja luonteenpiirteetkin saattavat olla perinnölliset.
millainen mies hän on? sellainen on tuleva ukkos
Tiedän kyllä, että nainen valitsee yleensä miehekseen isäänsä muistuttavan miehen. Mutta tämä tuskin tarkoittaa, että minun miehestäni tulee isäni kaltainen vanhempana? Eiköhän mieheni pitäisi järjen mukaan muuttua enemmän oman isänsä kaltaiseksi, samat geenithän heillä ovat?
Isäni on perussuomalainen mies: rehti ja rehellinen, ahkera muttei kovin kunnianhimoinen, huumorintajuinen ja mukava, äkkipikainen muttei pitkävihainen... Lähes samanlainen kuin appiukkonikin. Ja kyllähän oma mieheni muistuttaa isääni, aivan kuten hän muistuttaa omaakin isäänsä.
Oli miten oli, olen tyytyväinen niin isääni kuin mieheeni ja appiukkooni :)
Mistäs miehet ovat kopoita?
On tietenkin vaimosi syy?
itse näin vaimona, että on todellakin kopio miehen äidistä, eli anopista, jota tosiaan inhoan?
Toisaalta asia on niinkin, että mieheni on aika äidinmössykkä. Siinähän se syy, miksi en voikaan anoppiani sietää näköpiirissä.
Eli mies rakastaa äitiään yli kaiken. Jos minä olen hänen äitinsä kaltainen niin rakkautta luulisi riittävän.
Samankaltaisuus ei tässä tapauksessa muuten ole synnynnäistä vaan opittu tapa. Seura tekee kaltaisekseen. Sanoin miehelleni, että kun kerran raahaat perheesi kerta toisensa jälkeen katsomaan sen mielipuolen touhuja, niin turha on myöhemmin kysellä, miksi meilläkin käyttäydytään kuin mielipuoli.
Tämähän on vähän niin kuin ennakkoperintö ;)))))
ikävä tosi asia, ahdistaa. onneksi muuttumisen merkkejä parempaan suuntaan ilmassa..yhteyden pito mamiin vähentynyt..