Voimia teille kaikille hiljattain eronneille... Edessä on pitkä toipumisen tie, mutta riittää että etenet vain pienen askelen kerrallaan, päivän kerrallaan. Niin se elämän matka jatkuu, vaikkei sitä itse aina huomaakaan.
Minun elämäni suuri rakkaus lähti helmikuun 5. päivä elämästäni. Hän oli huomannut, ettei enää rakasta minua naisena, eikä hän näin ollen halunnut kuluttaa minun, eikä omaa aikaansa turhaan. Arvostan hänen rehellisyyttään ja suoruuttaan, mutta ero tuli minulle täytenä yllätyksenä. Luulin että me molemmat olimme onnellisia.
Erosta toipuminen oli rankimpia asioita mitä olen koskaan kokenut. Välillä tuntui etten saa hengitettyä, oli päiviä jolloin en nähnyt ja uskonut että huominen tulee. Usein tuntui kuin olisin kylmässä pimeässä meressä valtavien aaltojen riepottelemana ja kaikki energiani meni siihen, että saisin pään pidettyä pinnalla.
Mutta pikkuhiljaa, ajan kanssa ja kaikki tunteet läpikäyden sekä rakkailta ystäviltäni loppumattoman paljon kuunteluapua saaneena, olen toipunut. Elämä todellakin jatkuu, silloinkin kun luulee että se on ohi.
Enkä vieläkään kokonaan ole toipunut, mutta sen verran että tänään, ensimmäistä kertaa eron jälkeen, aion tavata tämän miehen. Hän on pyytänyt sitä useammankin kerran, varsinkin silloin heti eron tapahduttua, mutta en voinut mitenkään tavata häntä silloin. Kesti 8 kuukautta ja päivän että voin sanoa, että luulen että pystyn tähän tänään! Ja vieläkin pelottaa...
Pitäkää peukkuja.... En siis haikaile miestä takaisin, hän ei rakasta enää enkä häntä voi mitenkään saada. Toivoisin vain, että tapaaminen menisi hyvin kaikin puolin.
kiitos.
Minun elämäni suuri rakkaus lähti helmikuun 5. päivä elämästäni. Hän oli huomannut, ettei enää rakasta minua naisena, eikä hän näin ollen halunnut kuluttaa minun, eikä omaa aikaansa turhaan. Arvostan hänen rehellisyyttään ja suoruuttaan, mutta ero tuli minulle täytenä yllätyksenä. Luulin että me molemmat olimme onnellisia.
Erosta toipuminen oli rankimpia asioita mitä olen koskaan kokenut. Välillä tuntui etten saa hengitettyä, oli päiviä jolloin en nähnyt ja uskonut että huominen tulee. Usein tuntui kuin olisin kylmässä pimeässä meressä valtavien aaltojen riepottelemana ja kaikki energiani meni siihen, että saisin pään pidettyä pinnalla.
Mutta pikkuhiljaa, ajan kanssa ja kaikki tunteet läpikäyden sekä rakkailta ystäviltäni loppumattoman paljon kuunteluapua saaneena, olen toipunut. Elämä todellakin jatkuu, silloinkin kun luulee että se on ohi.
Enkä vieläkään kokonaan ole toipunut, mutta sen verran että tänään, ensimmäistä kertaa eron jälkeen, aion tavata tämän miehen. Hän on pyytänyt sitä useammankin kerran, varsinkin silloin heti eron tapahduttua, mutta en voinut mitenkään tavata häntä silloin. Kesti 8 kuukautta ja päivän että voin sanoa, että luulen että pystyn tähän tänään! Ja vieläkin pelottaa...
Pitäkää peukkuja.... En siis haikaile miestä takaisin, hän ei rakasta enää enkä häntä voi mitenkään saada. Toivoisin vain, että tapaaminen menisi hyvin kaikin puolin.
kiitos.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Miksi sun pitää tavata se? Minkä ihmeen takia hän haluaa tavata, jos kerran olette eronneet eikä hän rakasta sua? Minkä ihmeen takia sä suostut tapaamaan sitä vaikka varsin hyvin tiedät, että se on sulle riski tunnetasolla? Pidän kyllä peukkuja, jos niin haluat, mutta en silti ymmärrä... miks?
Mitäs järkee sun tosiaan on sitä nähdä? Onks teillä yhteisiä lapsia tai jotain miks olis pakko?
Hei ja kiitos peukkujen pitämisestä.
Kaikki meni hyvin! Olen tosi tyytyväinen ja iloinen. Mennessä sinne tajusin, että olen rauhallinen ja vahva. Oli oikeasti todella kiva nähdä miestä, ilman sen suurempia tunnekuohuja (pieni tuli, mutta en usko että se näkyi). Mieskin sanoi ja hänestä näki, että oli kiva nähdä.
Mies oli minulle velkaa, se oli se virallinen syy miksi nyt tavattiin. Ja olisihan se hyvä jos me voitaisiin jäädä jollain lailla kavereiksi. Sitä me molemmat toivottaisiin ja nyt tuntuu siltä, että se voi ehkä sittenkin olla mahdollista. Heti eron hetkellä en voinut sellaista ajatellakaan, vaikka me oltiin oltu toistemme parhaat kaverit silloin kun seurusteltiin.
Tähän ystäviksi päätymiseen kuuluu minusta se, että pystyn olemaan onnellinen hänen puolestaan vaikka ja kun hän seurustelee toisen kanssa, niinkuin olisin kenen tahansa muun kaverin takia. Eilen hänen uusi tyttöystävänsä ei ollut paikalla. Olin kuitenkin varautunut siihenkin.
Enivei, tämä meni oikein hyvin ja on ihanaa huomata, että olen taas askelen pidemmällä tässä sydänsurusta toipumisessa!! :o)
Voimia vielä lähetän muille toipumisvaiheessa oleville.
Auttaisikohan tollanen tapaaminen sydänsuruun? Kun ei olla enää nähty jättämisen jälkeen ja sekin tuli niin yllättäin.. :/
En tiedä, mutta veikkaisin että sinulla tapaaminen exän kanssa ei vielä auta... Valitettavasti!
Minulla se auttoi, koska nyt tajuan, että olen päässyt miehestä yli. Tai ainakin olen jo pitkällä. Enää ei satu niin paljon, elämä on voittanut! Sinun tekstistäsi kuultaa se, että et ole vielä lähellekään toipunut sydänsurusta...
Minä en olisi varmasti voinut tavata miestä aiemmin, koska sitten olisin vain alkanut haikailla entisiä aikoja... Jotka eivät palaa. Sen olen kyllä tiennyt koko ajan, mutta välillä sydän pieni halusi vielä palata vanhaan.
Nyt tiedän ja tunnen itseni paremmin, käytyäni läpi kaikki tuskan, surun, menetyksen ja ahdingon tunteet. Luulempa jopa, että koska olen käynyt kaikki tunteet läpi, olen pitemmällä elämänkoulussa kuin exäni, joka alkoi melko pian meidän suhteemme päätyttyä uuteen suhteeseen. Luulen, että jonain päivänä hänellä voi olla vaikeaa koska jotain asioita on käsittelemättä.
Voimia kaikille, yrittäkää selviytyä. Aurinko paistaa ja elämä ON elämisen arvoista!