se se jaksaa

Täällä on sitten harvinaisen yksinkertasta porukkaa..
Jotku ne kuluttelee aikaansa jauhamalla samoja juttuja täällä... Tai no mitäpä nyt yleistämään, taitaa olla ihan yks ja sama henkilö...
No hyvähän se on että hänelläkin on jotakin tekemistä!!
Ihme että joku jaksaa es kommentoida sen asioita..
1408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hauskoja juttujahan noi, kerrankin pikku kylässämme uskalletaan nauraa virkamiesten kotkotuksille.

Ps. minäkin kävin heittämässä irvailuihin joukkoon omani, passapåå vaan sinäkin jos kynä sujuu.

En olekaan pitkään aikaan joutanut kirjoittelemaan enkä jouda tällä kertaa tämän enempää Tarvetta olisi kyllä taas analysoida rakkaan pikku kaupunkimme (käymis)tilaa.

Toistaiseksi kaikki kolme "kaupunkilehteä" hengissä, mutta sisältö on muuttunut aika aneemiseksi. Koska Torniolainen tippuu? Rautakauppias jaksaa sentään mainostaa Puna-Torkkarin takasivulla. Kehujuttuja eivät ole jaksaneet vääntää.

Taitaa muuten tulla Lakkapään pojille tupenrapinat jatkossa rautakaupassa. Wotsi laajenee rautakaupaksi, Puukeskus hyökkää, Wäriraitti puolustaa ja Tamppikin rupee taklamaan jotain rautapuolella.

Nyt olisi nokkelalle pelurille paikka, joka kykenee pitämään kulut kurissa ja rautakauppatavaran hinnat halpoina. 12 miljoonan hallinhan maksaa aina ostaja ja Tornion volyymeillä se merkkaa auttamatta selkeitä preemioita tuotteiden hintoihin.

Pettyneet asiakkaat raportoivat, että K-raudassa on nykyään samat (törky)hinnat kuin ennenkin. Ennenvanhaan vaan noista hinnoista sai tinkaamalla 20-40% pois - nykyään ei saa, hinnat on kuin apteekissa, nettohintoja...

Myyjät ovat teipanneet jokapuolelle seiniin lappuja, joissa mainostellaan "nettohintoja".

Muuten, jostain syystä rakennusliikkeitä ja ammattirakentajia nuo "nettonettohinnat" eivät koske. Heillä on entiset alennukset. Taitaa hienon hallin rahoittaa tavalliset köyhät sisääneksyvät asiakkaat?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


plääääh kirjoitti:

Täällä on sitten harvinaisen yksinkertasta porukkaa..
Jotku ne kuluttelee aikaansa jauhamalla samoja juttuja täällä... Tai no mitäpä nyt yleistämään, taitaa olla ihan yks ja sama henkilö...
No hyvähän se on että hänelläkin on jotakin tekemistä!!
Ihme että joku jaksaa es kommentoida sen asioita..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu