Olenkohan jotenkin poikkeus kun kammoksun koko asiaa nimeltä uskottomuus? Ymmärrän toki ihastumiset joita pitkissä liitoissa taatusti tulee, mutta miksi, miksi pettää sitä ihmistä joka on kaikkein tärkein ja joka luottaa sinuun? Ennen suhtauduin ymmärtäväisemmin asioihin kunnes 8 vuoden yhdessäolon jälkeen karmaisevalla tavalla selvisi että miehelläni on toinen nainen, kaiken lisäksi yhteinen tuttumme. Maailma siinä romahtaa, turha väittää muuta. Nyt olen pikku hiljaa saamassa luottamuksen takaisin siihen että maailmassa olisi vielä uskollisia miehiä. Onhan teitä, onhan?
Uskottomuus todella satuttaa
Kirsi
171396
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Et ole ainut, joka sitä uskottomuutta ei voi ymmärtää tai sietää.
Useimmat eivät tajua miltä tuntuu joutua petetyksi ja siksi pitävät sitä suht yhdentekevänä. Ainakin siihen asti, kunnes osuu omalle kohdalle.
Kyllä meitä uskollisiakin miehiä (ja toivottavasti myös naisia) vielä on, joten älä luovu toivosta.
Kokemuksesi tosin on varmaan myöskin opettanut olemaan luottamatta liikaa siihen, että "ei meille koskaan käy noin".
Väkisinhän tässä on joutunut itseään kovettamaan ja tulemaan kyynisemmäksi. Sain lapsuudenkodista ihanat lähtökohdat, toki vanhemmillani on ollut ongelmia liitossaan niinkuin kaikilla, mutta tiedän etteivät he koskaan ole loukanneet toisiaan pettämällä. Tästä tietysti voidaan käydä keskustelu että mitä se pettäminen sitten on, onko jo se väärin että ajatuksissaan haluaa toista (minusta ei ole, vaan selkeät teot). Toivon että jos/kun löydän uuden kumppanin ettei tää vanha juttu jäytäisi alitajunnassa liikaa, on pakko luottaa ja toivoa parasta!
Enpä osaa oikein sanoa, onko väärin ajatuksissaan haluta jotain toista. En ehkä oikein pidä sitä kauhean vääränä, toisaalta eiköhän ne asiat aika usein lähde tuolta ajatuksissaan haluamisesta.
Tarkoitan sitä, että uskoisin sellaisissa tapauksisa helpommin käyvän niin, että kun esim. alkoholilla on osuutta asiaan homma meneekin "vahingossa" ajatusta pidemmälle.
Eli se on vähän sellaista tulella leikkimistä. Mutta kyllä minäkin vasta ne teot luen varsinaiseksi pettämiseksi ja ajatusmaailmassa tehdyt teot ovat pitkälti sitä mitä ovat - pelkää mielikuvitusta.
Eihän se itsensä pieni kovettaminen ja lievä kyynisyys pahaksi ole, kunhan tosiaankin jaksaa toivoa parasta ja pyrkiä luottamaan.
Jotenkin vaan tuntuu, että nykymeno on jotenkin mennyt sellaiseksi ettei tälläisillä uskollisuusasioilla oikein ole väliä.
Mutta ehkä se on vain oma, turhan kyyninen näkemys.
laittaa tähän väliin, ettei mielestäni ole väärin ajatella jotain muuta kuin puolisoaan. Se ei ole pettämistä. Vain teot ovat.
Jos ihmisellä on periaatteita, kuten uskollisuus, niin ei alkoholi, "hyvä tilaisuus" eikä mikään muukaan tekijä saa pettämään.
Jep, jos on niitä periaatteita. Moni aina niistä kovin uhoaa.
Ehkäpä siinä onkin lopulta aina kyse luonteen heikkoudesta ja ns. henkisestä selkärangattomuudesta, jossa sitä alkoholia tai hyvää tilaisuutta käyttää sitten tekosyynä itselleen.
Jep - ne kenellä on periaatteita (kuten minulla..) puhuu niiden puolesta sen takia, että ne toimivat! Ihmiset saattaa pettää, mutta omat periaatteet ei.
Hyvä väläys; Siinä on vinha perä, että käytetään alkoholia ja tilaisuutta tekosyynä itselleen.
...jos tuollaisiakin periaatteita sentään vielä on.
Tai onhan niitä toki. Näkisi vain niitä enemmänkin noudatettevan.
No, ehkä sitä on vain itse tullut liian kyyniseksi ja turhautuneeksi nähtyään, niin kovin monen, niin kovin hienoja periaatteita kannattavan sitten jossain vaiheessa unohtaneen ne periaatteensa.
Ja sitten ne selitykset sen jälkeen. Vika ei koskaan ole itsessä vaan aina jossain muualla. Ei koskaan, eikä mitenkään itsessä.
Tuntee itsensä niin kovin vanhanaikaiseksi, kun ei kelpaa varatut, eikä hyväksy moisia touhuja muutenkaan. Mut ehkä sitä on vain väärässä seurassa...
Narsismi vaivaa näitä "vika ei ole minussa vaan ties missä muualla" -ihmisiä. Aika vaikeaa on myös työskennellä ko. ihmisten kanssa. Heidän tekemänsä mokat töissään on AINA työkaverin tai pomon vika...
Olen mukavasti onnistunut välttämään tätä ihmistyyppiä pitkän (!!!) elämäni ajan enkä ole joutunut katsomaan, kun heikot sortuu elon tiellä. Tosin minun sanotaankin olevan "totuuden torvi", joten homma toimii varmasti toisinkin päin...
Jep, pahinta on ollutkin kun joutuu työskentelemään tälläisten "ei se minusta johtunut" ihmisten kanssa.
Vielä pahempaa kun näkee sitten henkilön yksityiselämän sekoilut ja ne alkavat luonnollisesti vaikuttamaan työhön.
Raivostuttavinta on tähän mennessä ollut tapaus, jossa heppu petti vaimoaan ja tuskaili "kahden naisen" loukossa, kun on niin vaikeaa. Perusteli tällä sitten surkeaa työpanostaan. Ei oikein riittänyt sympatioita...
ajasta, kun jostain kivenkolosta ilmestyy joku toinen vanhanaikainen. Tarttee vain olla tarkkana.
Ja onhan se yksinäisyyskin tyylikkäämpää kuin olla tuollatavoin kahden naisen loukussa, että työtkin kärsii! Uskomatonta, mutta totta...
Elämäniloa ;D
Minulla myös seitsämän vuoden avoliitto päättyi mieheni uskottomuuteen.Hän petti minua useamman naisen kanssa ja olisi kaikesta huolimatta halunnut jatkaa liittoamme.
Yritimmekin,mutta en pystynyt.
Se kaikki mitä hän oli tehnyt tai jättänyt tekemättä oli liikaa minulle.
Minä todella rakastin sitä miestä.
En tiedä toivunko koskaan,pystyn toki jo elämään asian kanssa mutta mutta...
Tällä hetkellä (valitettavasti)epäilen kaikkea ja kaikkia.
Erotessamme sanoin hänelle,toivon että joskus joku sinulle rakas satuttaa sinua yhtä paljon kuin sinä minua, niin tiedät miltä se voi tuntua.
Ja toivon sitä edelleen.
Ei pettäjää varmaankaan voi satuttaa samalla tavalla kuin sinua on satutettu. Ei hän voi luottaa keneenkään kuten itse olet luottanut, tietäähän hän että muut voi hyppiä vieraissa samalla tavalla kuin hän itse tekee. Pettäjä kyllä on hanakka tulemaan mustasukkaiseksi jos esim. sinä nyt löytäisit elämääsi kumppanin, vaikkei sillä olekaan enää mitään valtaa elämääsi.
Mutta usko tai älä, ei pettäjän elämä koskaan ole onnellinen. Hän maksaa reissuistaan hinnan. Tärkeintä on että itse pääset elämään kiinni takaisin. Onnettominta on että noiden tuhkamunien takia sinun on vaikea luottaa kehenkään.
Pettäminen on niin suuri häväistys toista kohtaan, ettei ollutkaan ihme ettet voinut jatkaa hänen kanssaan. Toisaalta, pettäminen ei lopu kun sen on alkuun saanut. Ymmärrystä ne parkuu täälläkin kuten niin monissa kirjoituksissa nähdään - raukkaparat.
kun kirjoittelette näistä asioista: Tuossa satamäärin kirjoituksia sisältäneessä "anneli" -jutussa, kun kukaan pettäjä ei uskonut paljastuvansa!!!! Mielestäni se on käsittämätöntä. En ymmärrä miksi pitää asua parisuhteessa, ellei siihen kykene!
Yritä jaksaa eteenpäin - kyllä luottamuksen arvoisia miehiä on olemassa!
kai niitä jossain on itse tiedän yhden...en minä..
Voimia sinulle Kirsi!
Itse sain myös maistaa tuota helvetin karvasta petetyn kalkkia. Vaimo eli parisen kuukautta "kaksoiselämää" ennenkuin totuus paljastui. Yritimme eteenpäin, mutta puolen vuoden päästä oli pakko saada lisää....
Se riitti mulle.
Vaimo olisi vielä halunnut yrittää ja on nyt vuosi eron jälkeen katkera, kun en antanut hänen työntää minua paskaojaan vielä kolmatta kertaa.... hänen luonteellaan se kolmaskin kerta olisi sieltä ennenpitkää tullut....
Sama mitä muutkin täällä ovat kertoneet vaivaa myös täällä päässä. Oma luottamus toiseen ihmiseen on ollut koetuksella, mutta jo heti eron jälkeen tein päätöksen, että kyyniseksi en muutu, en perkele....
Tietynlainen sydämen avoimuus ja sinisilmäinen luottamus on/oli pakko jostain kaivaa tai elämä ei olisi ollut elämisen arvoinen.
Meikäläisen kohdalla tuo avoimuus on maksanut itsensä korkojen kera. Tapasin aivan uskomattoman ihanan naisen, yhdessä on kuljettu jo yhdeksän kuukautta ja kimpassakin jo asutaan.
Edelleen uskottomuus ja pettäminen ja niistä syntyvä mustasukkaisuus hiipii mieleen, jos rakkaani on tyttöjen kanssa ulkona - täysin ilman perusteita. Silloin pitää vain jaksaa purra hammasta ja lyödä vaikka otsaa seinään. Kaikki eivät todellakaan ole pettäjiä.... Ja uusi ihminen ansaitsee todellakin mahdollisuuden.
Ja ne pettäjät... säälittävää väkeä, jota tässäkin jo hyvin kuvattiin!!
Niitä uskollisiakin löytyy!!! Varmasti!
On todella ihana lukea, että niitä uskollisiakin
miehiä löytyy. Oma aviomieheni petti, otin takaisin, yritin elää itsäni kanssa ja arvojani vastan monta vuotta mutten onnistunut ja nyt on ero vireillä. Pahalta tuntuu kun on tunteita ja yhteisiä lapsiakin. Ajatuksessa silti on että täällä jossain on vielä mies jolla on sama arvomaailma kuin minulla, joten
eikun odottamaan kohtaloa...
Minuakin on joskus petetty. Seurustelin pari vuotta erään ihmisen kanssa, olin häneen silloin rakastunutkin. Sitten sain tietää, että hän on pettänyt minua. Siivotessani löysin jonkun hutsun hänelle lähettämiä rakkauskirjeitä.
Siitä alkoi meidän suhteemme pitkä alamäki. Riitoja, huutoa, mykkäkoulua.. En tiedä, miksi jäin vielä suhteeseen. Minä kostin hänelle. Lapsellista, kyllä, mutta kun mies ei edes näyttänyt katuvan, vaikka anteeksi pyytelikin ja anoi uutta mahdollisuutta.
Minä kostin iskemällä vieraita miehiä minkä ehdin, ja kerroin hänelle nauraen kaikista. Syljin hänen naamalleen samaa paskaa kuin hänkin oli sylkenyt minun kasvoilleni. Eikä suoraan sanoen kaduta, ei sitten yhtään. Näin kyllä, että häntä se kaikki loukkasi, mutta en enää osannut luottaa.
Lopulta jätin miehen, kun en enää jaksanut. Jälkeenpäin sain tietää, että ennen kuin hän oli paljastunut, oli hänellä ollut useita muitakin toisia naisia.
Tein tyhmästi kostaessani tällä tavoin, mutta olen tyytyväinen siihen, että en niellyt kaikkea. Nyt, muutaman vuoden jälkeen elämäni sujuu mallikkaasti, minulla on ihana avomies ja tärkeintä: tiedän, että häneen voin luottaa. Mutta silti.. Mietin usein, voinko sittenkään. Ennen luotin täysin avoimesti, mutta nyt.. Aina on jonkinlainen pieni varaus, vaikka tämä koko suhde tuntuu upean täydelliseltä, ja mies on niin omistautunut minulle kuin voi kohtuullisuuden rajoissa olla! Ehkä jonain päivänä minun päähäni ei enää tule niitä "pieniä mustia väläyksiä", kun hän lähtee ulos poikaporukalla...