Onko olemassa ns. onnellisia eroja? (Erothan eivät koskaan ole onnellisia kenenkään kannalta.) Eli Vanhemmat pystyvät sopimaan asioista ja lapsista elämän arjessa. Lapsetkin viihtyvät kun vanhemmilla on sopu ja harmonia. Vai onko kaikilla eropareilla kauhea katkeruus ja viha toisia kohtaan?
"Onnellisia" eroja?
Äiti
41509
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kun avioeropäätöstä kypsytellään ja puidaan ennen kuin lähdetään vastakkasiin suuntiin. Se vaatii myös molemmilta henkistä kypsyyttä, ettei syytellä toisiaan, vaan asioista kyetään tunnekuohuista huolimatta puhumaan. Yhteiselo ei vaan suju, vikaa ei ole kummassakaan vaan on kaksi toisilleen sopimatonta ihmistä.
Olen aikoinani eronnut ilman vihaa ja katkeruutta. Molemmat auttoivat toisiaan muuttotilanteissa, yhdessä itkettiin tilannetta ja lapsista emme riidelleet koskaan. Otimme lapset mukaan erontilanteeseen, emme tietysti kaikkea kertoneet, mutta että he saivat surtua ja ennakoida mitä muutoksia heidän elämäänsä tulee.
Erosta on viisitoista vuotta. Koko ajan lapset (Nyt siis aikuisia)ovat olleet meille tärkeitä ja saaneet asua siellä missä ovat tykänneet. Kaikessa on jelpattu heitä yhdessä. Tilanne muuttui kun mies aloitti suhteen 5v sitten. Nainen on mustasukkainen !!! emmekä hänen mielestään saisi pitää yhteyksiä. Yritin sanoa tuolle naiselle että seksiä meillä ei todellakaan ole ollut - edes viimeisen 2v aikana ennen eroa! Ja että itse olen ollut naimisissa 4 vuotta. Hän on vain ilmeisen seksistinen ihminen. Salaa soitellaan (Minun ei tarvitse, mieheni hyväksyy asian)jos asiaa on, harvoin. Lapset kun ovat lapsia vanhemmilleen läpi elämän.
sitten sopuero. Mieheni jäi kiinni toisesta naisesta mutta se ei ollut eron syy vaan se että olimme todella kasvaneet ulos avioliitosta. Yhdessä erosimme ja yhdessä hoidimme tyttären asioita ja ystävystyimme avioliiton jälkeen ihan uudella tavalla. Yhteistyö- ja avunantosopimuksella. Vieläkin voimme puhua toisillemme sellaisia asioita joita ei muille puhuttaisi.Yhteydenotto vain on hankalampaa kun en halua "satuttaa" uutta avopuolisoa joka ei voi ymmärtää meidän ystävyyttä. Hän pelkää minun uhkaavan heidän liittoaan. Sitä se ei kuitenkaan ole. Eikä myöskään ex-mieheni puolelta. Katkeruus on avioerojen tuho. Siitä kun pääsee eroon on kaikki helpompaa.
Surullisinta on se, kun lapset jäävät riitakappaleeksi. Olen itse ajatellut, että vaikka kuinka toinen pettäisi ja valehtelisi = tulisi ero, hän olisi kuitenkin lasteni isä, enkä alkaisi lasten välityksellä tapella. Mutta ihmisen voi olla vaikea hillitä vihan ja katkeruuden tunteita, niitten käsittely vaatii järkeäkin ja sitä voi olla vaikea käyttää tunnekuohujen keskellä.
Onnellinen sopu-ero?Mitä ihmettä sellainen voisi olla?!Kävi niin, että mieheni petti ja jätti minut ja nuoren aikuisen lapsen tyhjän päälle.Nyt kuitenkin hän syyttää minua kaikesta, eikä ole vieläkään tunnustanut syrjähyppyään (mikä tosin jatkuu yhä edelleen).Poikaansa hän ei pidä muuta yhteyttä, kuin joskus lähettää rahaa (onneksi edes sitä).Koko kesänä ei ainuttakaan tekstiviestiä eikä puhelua pojalleen.
Asumuseron alettua löysin uuden miesystävän ja hän kyllä on isä pojalleni siinä mielessä mitä se näin voi olla.Mitä voi tehdä, kun tuntuu, että pojan biologinen isä ei ole lainkaan kiinnostunut hänestä?Tuntuu niin pahalta.Tiedän,että exmieheni tajuaa virheensä vielä joskus, mutta saattaa olla, että liian myöhään.Poika vihaa jo nyt niin paljon häntä.