Olen se toinen nainen. Suhde alkoi puolisen vuotta sitten ja jostain syystä on jatkunut tänne saakka. Tunteita alkaa olla liian paljon pelissä molemmin puolin ja lopettaa pitäisi.
Mies kertoi asiasta vaimolleen heti suhteen alussa (tosin minulle asiasta kertomatta!?!) ja vaimo sai henkilöllisyyteni tietoonsa. Alkuun vaikutti siltä, että suhde voisi jatkua, mutta vaimon määrittelemissä rajoissa: seksiä kerran viikossa, mutta ei enempää eikä muuta yhdessäoloa. Kuten vaimo minullekin "ystävällisesti" asian ilmaisi, helpottaa häntä kun ei tarvitse niin paljon harrastaa miehen kanssa seksiä, kun se ei häntä kiinnosta. Siis suhteessa ei kummankaan osapuolen mukaan ole enää tunteita. Kävipä sitten kuitenkin niin, että suhde alkoi vaimon mielestä mennä liian pitkälle eli mies alkoikin välittää minusta liikaa. Vaimo ei kuitenkaan aio luopua miehestään syystä tai toisesta.
Itse tiedän vallan mainiosti tekeväni väärin ja haluan ulos tilanteesta. En usko miehen jättävän perhettään eikä suhde anna minulle sitä mitä elämältä haluan. Enkä tosiaan aio järjestellä elämääni noissa vaimon sallimissa tai sallimatta jättämissä rajoissa. Suhteen loppuminen on vain ajan kysymys.
Mietin myös sitä, onko tuollainen avioliitto jotenkin itsessään niin "pyhä" ja "koskematon". Vaimo sanoo suoraan että mies saa harrastaa seksiä toisen naisen kanssa että itse välttyy moiselta epämiellyttävältä toimitukselta. Kunhan homma hoituu siten kun hän on sen määritellyt. Ja mies käyttää tilaisuutta hyväkseen. Miksi naiset haaskaavat elämänsä tuollaisessa parisuhteessa? Itse painiskelin saman asian kanssa ennen eroa, ja tulin siihen tulokseen että elän mieluummin yksin kuin epätyydyttävässä parisuhteessa. Tosin meillä ei ollut kyse uskottomuudesta. Enkä ole päivääkään eroa katunut!! Puuttuuko naisilta (ja miehiltä) uskallusta ottaa vastuuta omasta elämästään ja kohdata mahdollista yksinäisyyttä? Onko kyse vain tavasta ja tottumuksesta? Tiedän hyvin että parisuhteet ja elämä yleensä on monimutkaista ja asiat eivät ole aina sitä miltä ne näyttävät. Mutta silti...
Mies kertoi asiasta vaimolleen heti suhteen alussa (tosin minulle asiasta kertomatta!?!) ja vaimo sai henkilöllisyyteni tietoonsa. Alkuun vaikutti siltä, että suhde voisi jatkua, mutta vaimon määrittelemissä rajoissa: seksiä kerran viikossa, mutta ei enempää eikä muuta yhdessäoloa. Kuten vaimo minullekin "ystävällisesti" asian ilmaisi, helpottaa häntä kun ei tarvitse niin paljon harrastaa miehen kanssa seksiä, kun se ei häntä kiinnosta. Siis suhteessa ei kummankaan osapuolen mukaan ole enää tunteita. Kävipä sitten kuitenkin niin, että suhde alkoi vaimon mielestä mennä liian pitkälle eli mies alkoikin välittää minusta liikaa. Vaimo ei kuitenkaan aio luopua miehestään syystä tai toisesta.
Itse tiedän vallan mainiosti tekeväni väärin ja haluan ulos tilanteesta. En usko miehen jättävän perhettään eikä suhde anna minulle sitä mitä elämältä haluan. Enkä tosiaan aio järjestellä elämääni noissa vaimon sallimissa tai sallimatta jättämissä rajoissa. Suhteen loppuminen on vain ajan kysymys.
Mietin myös sitä, onko tuollainen avioliitto jotenkin itsessään niin "pyhä" ja "koskematon". Vaimo sanoo suoraan että mies saa harrastaa seksiä toisen naisen kanssa että itse välttyy moiselta epämiellyttävältä toimitukselta. Kunhan homma hoituu siten kun hän on sen määritellyt. Ja mies käyttää tilaisuutta hyväkseen. Miksi naiset haaskaavat elämänsä tuollaisessa parisuhteessa? Itse painiskelin saman asian kanssa ennen eroa, ja tulin siihen tulokseen että elän mieluummin yksin kuin epätyydyttävässä parisuhteessa. Tosin meillä ei ollut kyse uskottomuudesta. Enkä ole päivääkään eroa katunut!! Puuttuuko naisilta (ja miehiltä) uskallusta ottaa vastuuta omasta elämästään ja kohdata mahdollista yksinäisyyttä? Onko kyse vain tavasta ja tottumuksesta? Tiedän hyvin että parisuhteet ja elämä yleensä on monimutkaista ja asiat eivät ole aina sitä miltä ne näyttävät. Mutta silti...
Vastaukset 23
Vanhimmat
Koska kirjoittamasi näkemys miesystäväsi avioliitosta on toisen naisen näkemys, en ota siihen kantaa. Todennäköisesti nimittäin vaimon ja miehen näkemykset tarvittaisiin, jotta palapelistä saataisiin kokonainen.
Sinulla on kanttia miettiä miesystäväsi avioliiton "omituisuutta", mutta kannattaisiko ensin miettiä ihan vain omaa elämää ja sen normaaliutta. Miesystäväsi tai hänen vaimonsa elämälle et todennäköisesti mitään mahda, mutta oman elämäsi voit rakentaa ihan itse. Elätkö jossain "tv-maailmassa" eli seuraat muiden ihmisten elämää, jotta ei tarvitsisi kantaa vastuuta omista päätöksistä.
Jos luet kirjoitukseni tarkemmin, huomaat että sekä mies että vaimo ovat kommentoineet minulle avioliittoaan. Sitä en tietysti tiedä mikä on lopullinen totuus, mutta tuollaisen kuvan olen asiasta saanut.
Ja todellakaan en pakoile vastuuta omasta elämästäni. Mistä mahdoit sellaisen käsityksen saada? Jokainen kantaa tekojensa seuraukset, myös minä. Aikalailla tässä on minunkin elämäni pelissä, en suinkaan seuraile mitään kauniita ja rohkeita.
Kertomasi perusteella toi tilanne on ihan sairas, tarkoitan siis rakastajasi ja hänen vaimonsa avioliittoa. Jos sinä haluat miestä ja hän sinua, niin tässä maassa avioero on sallittu! Pitäähän teidän saada toisenne tavalla tai toisella. Ei se emäntä voi miestänsä pitää väkisin avioliitossa. Etkä sä mitään väärin tee: mies pettää, sinä et!
Ehkä puolisot ovat jollain kieroutuneella tavalla sitoutuneet toisiinsa. Heidän henkiset vammansa ja ominaisuutensa ovat loksahtaneet täydellisesti kohdalleen täydentämään toisiaan - kaikessa patologisuudessaan.
Ehkä riittää, että toinen on erittäin voimakastahtoinen ihminen, jolle avioero ja yksin jääminen merkitsevät megaluokan häpeällistä epäonnistumista, joka hänen kohdallaan ei tule kyseeseen. Ehkä toinen taas on ohjausta tarvitseva tuuliviiri, joka lopulta koskaan ei tulisi toimeen ilman Pomoaan.
tilanteita saattaa olla enemmän kuin arvaattekaan... Eikä niitä ymmärrä kuin saman tilanteen kokenut.
Miehelläni on ollut suhde toiseen naiseen jo puoli vuotta. Mies kertoi minulle asiasta itse. Tiedän toisen naisen henkilöllisyyden ja olin häneen yhteydessä.
Seksi ei minulle ole koskaan ollut mielipuuhaa, toisin kuin miehelleni. Minusta on väärin kieltää häneltä seksi, joten sallin suhteen toiseen naiseen.
Luonnollisena jatkumona seksisuhteeseen näytti kuitenkin tulleen tunteet mukaan. Nyt toinen nainen syyttää minua siitä, että en ole valmis sittenkään luopumaan miehestäni. Toinen nainen ei ole sanallakaan ottanut esille sitä, että miehelläni olisi samalla tavalla mahdollisuus "luopua" minusta. Ja että kuten mieheni vapaasta tahdosta aloitti suhteen toisen kanssa, niin samalla tavalla hän on vapaa tahto lähteä olemassa olevasta liitostaan.
Toinen nainen kertoo kärsivänsä tilanteesta eikä suostu elämään "minun säännöilläni". En käsitä koko ajatusta, sillä minä en ole hänen suhteessaan: sehän on mieheni ja hänen välinen juttu. Eikö heidän pidä keskenään sopia siitä, mitä kukakin haluaa, mihin itse kukin on valmis jne., siis ne samat asiat, mitkä minäkin olen mieheni kanssa sopinut.
Toisen naisen mielestä minä haaskaan elämäni liitossa, jossa ei ole enää tunteita saatika seksiä, mutta josta sen enempää minä kuin miehenikään ei ole ollut lähdössä. Miksi toinen nainen ei ymmärrä, että valinnan omasta elämästään voi tehdä mieskin? Onko toiselle naiselle ainoa mahdollinen selitys miehen eroamattomuudelle se, että vaimo ei suostu??!! Kyllähän jokaisen luulisi omaan eroamattomuuteensa löytävän syyt itsestään; samalla tavalla kuin aikoinaan menimme naimisiin, koska molemmat halusimme olla toisen kanssa, eikä siksi, että toinen vain halusi olla toisen kanssa..
Toinen nainen epäilee, että minulta puuttuu uskallusta ottaa vastuuta omasta elämästä. Mutta minähän uskallan elää niin kuin minä haluan: pettävän puolison kanssa! Toisen naisen pitäisi miettiä enemmän sitä, miksi mies ei ole suhteesta lähdössä. Mitä ihmettä toiselle naiselle kuuluu minun mietteeni??!!
Käsittääkseni turhaa energian tuhlausta toiselta naiselta miettiä minun ja mieheni välistä suhdetta. Samoin kuin ei minunkaan kannata miettiä mieheni ja hänen välistä suhdetta. Miehelläni, kuten minulla, on yhtäläinen oikeus jäädä tai lähteä (epätyydyttävästä) suhteesta. Toisella naisella on myös mahdollisuus lopettaa suhde varattuun, jos se noin paljon aiheuttaa ihmetystä ja pahaa oloa. Minä en voi rinnakkaissuhteen katkaisemista vaatia. Mieheni voi sen tehdä, tai edelleen - jättää minut!
Pointtina se, että kunkin suhteen osapuolet keskenään ratkaisevat asiansa, oli sitten kyseessä rinnakkaissuhde tai esim. avioliitto. Jos ketään ei voi väkisin viedä, niin ei voi ketään väkisin pitääkkään. Ja jos vain huonoissa suhteissa petetään, mutta ei jätetä, niin mitä se kertoo suhteen todellisesta "huonoudesta"..?
Kiitokset mielenkiintoisesta kommenteistasi vaimon näkökulmasta. Omasta puolestani voin sanoa, että tajuan tasan tarkkaan että mies voi lähteä liitosta jos todella haluaa, ei siinä vaimon mahdollisilla estelyillä ole merkitystä. On vaan niin että moni asia menee kuitenkin sen toisen naisen edelle; lapset, koti, omaisuus, yhteiset ystävät... Toinen nainen ei tosiaan ole tärkeysjärjestyksessä edes toinen vaan ties kuinka mones...
Mitä sinä "toinen nainen" tuollaisella miehellä loppujen lopuksi tekisit. Hän on elänyt sairaassa parisuhteessa, ja taatusti on myös sairastunut itse. Tulemalla sinun vapaan sinkkunaisen elämään, hän tulisi tuomaan pelkkää ikävää. Eroprosessi taatusti jotenkin kaatuisi sinun syyksesi, ja pian sinunkin vuode kylmenisi.
On kyllä hämmästyttävää, miten ihmiset muodostavat kuvan jostain avioliitosta kolmannen osapuolen kirjoittaman muutaman lauseen perusteella. En yhtään ihmettele, miten Hitler sai saksalaiset mukaansa juutalaisvihaan, jos ihmisten manipulointi on tosiaan näin helppoa.
Alkuperäisen kirjoittajan oma elämän tilanne vaikuttaa näin länsimaisen naisen silmin tosi oudolta. Sinähän olet kuin muslimimiehen toinen vaimo. Ei kai sinulle voi olla yllätys, että mies valintatilanteessa valitsee vaimonsa, lapsensa, kotinsa jne. Sitä varten kai ihmiset menevät naimisiin, että se tuo jotain jatkuvuutta elämään. Sinkulle parisuhde on kahden ihmisen suhde. Vuosia naimisissa olleilla henkilöillä on niin paljon yhteistä, ettei sitä kukaan ihan helposti mene hajottamaan. Aika suuri osa uskottomuuskriisin läpikäyneistä pareistakin jatkaa elämäänsä yhdessä ja kipinäkin suhteeseen löytyy taas jossain vaiheessa.
No eipä ole tosiaan yllätys ei!! Siis se että mies valitseekin sen tutun ja turvallisen parisuhteensa. Ja otsikossa OUTO on lainausmerkeissä! Outoja juttuja on maailma täynnä. Se tosin ei ole yhtään outoa että ihmiset ymmärtävät toisensa ja toistensa sanomisen väärin. Moni suomalainen mies varmasti tosiaan eläisi onnellisena moniavioisena. Saisi pitää sen kotihirmunsa ja sitten vielä sulostuttaa elämäänsä toisten naisten kanssa.
Järkyttävää.. Ja mistä luonteenpiirteestä sinussa kertoo:
Tuo jos mikä on OUTOA luokittelua.. Ihan jos kaikki toiset naiset luokiteltaisiin vapaaehtoistyötä tekeviksi prostituoiduiksi.
Ketju eteni suht älyllisenä harvinaisen pitkään. Aiheestahan on tunnetusti liki mahdoton keskustella eräänä elämän ilmiönä tutkiskelevaan sävyyn.
Kerran tai useammin rakoillutta avioliittoa ei saa ennalleen niin päättämällä tai tahtomalla. "Vuosia naimisissa olleilla henkilöillä on niin paljon yhteistä.." .. Yhteistä voi olla todellakin paljon: muistot, lapset, lastenlapset, tuttavat, omaisuus, velat, jne. mutta kerran mennyt luottamus ei koskaan palaa. Sitä vaikeampaa on, jos syitä epäluottamukseen tulee vuosien mittaan vain lisää.
Avioliittoa voi kyllä leikkiä kuolemaan asti uskottelemalla itselleen ja toiselle, että pystyy antamaan kaiken anteeksi. Loukkaukset eivät kuitenkaan unohdu. Epäilykset jäävät kalvamaan, vaikka näillä palstoilla usein väitetään, että uskottomuus on pikku hassahdus, ja jälkeen päin yhdessä nauretaan (yleensä kolmannelle osapuolelle) entistä rakastuneempina. Niinkin voi tietysti kuvitella, joka haluaa.
Jos kaikki vaimot, joita mies pettää olisivat "kotihirmuja" ja ne "toiset naiset" unelmien täyttymys kaikessa kauneudessaan ja aina auliisti leviävissä haaroissaan, niin eihän ne miehet todellakaan jaksaisi katsella niitä hirmuja ja haluaisi jatkaa elämää sellaisen hirmuliskon kanssa.
Jos toinen nainen saat tämän miehen ja menet hänen kanssaan yhteen, eikö sinua todellakaan pelota, milloin ilmestyy se "kolmas nainen" sotkemaan täydellistä elämäänne.
Ei ehkä kannattaisi ihan kaikkea niin vakavasti ottaa... Väännän rautalangasta: kaikki vaimot eivät ole mielestäni kotihirmuja ja kaikki toiset naiset eivät ole haarat levällään auliisti jakelevia sulostuttajia. Olen ollut molemmissa rooleissa enkä kummassakaan tuollainen.
Ja jos "saisin" tämän toisen miehen varmasti epäilisin hänen uskollisuuttaan. Ylipäänsä on vaikea tutustua toiseen normaalisti tällaisessa tilanteessa, jossa on niin paljon epävarmuus- ja häiriötekijöitä. Ainakin minulla. Jo ensimmäisessä viestissäni sanoin että on vain ajan kysymys, milloin suhde loppuu.
Ensimmäistä kertaa lueskelin näitä tämän palstan viestejä ja ajattelin osallistua itsekin tähän pulinaan. Mutta täytyy tosiaan sanoa että järkevää keskustelua täällä on vaikea saada aikaiseksi. On niin helppo puuttua joihinkin sanoihin ja vielä helpompi on tuomita ja lyödä toista halolla päähän. Hurskaasti voisi vaan toivoa että ihmiset yleensä oppisivat ymmärtämään, että elämä on monimutkaista ja monimuotoista, eivätkä asiat ole aina yksiselitteisesti oikein tai väärin. Siihen minä ainakin itse yritän kasvaa.
Täältä palstalta ei kannata ainakaan hakea myötätuntoa. Vaimon ja toisen naisen asetelma nähdään aina mustavalkoisena. Keskusteluun osallistuu myös aina jokunen häirikkö.
Itse ainakin haenkin täältä erilaisia näkemyksiä ja kannanottoja ja minusta on mukava huomata, kun ajattelee asioista ihan eri tavalla kuin minä eikä se minusta ole asiatonta. En muuta mielipiteitäni muiden mielipiteiden takia ja joskus toisten onnettomat yksipuoliset kannanotot vain vahvistavat omaa näkemystäni.
Erilaisia näkemyksiä ja kannanottoja olen saanutkin, mikä on ihan ok. Myötätuntoa en ole hakenut enkä tarvitse.
Kyseenalaistan sen että vaimon ja toisen naisen asema nähdään aina mustavalkoisena. Näin ei aina tosiaankaan ole, tiedän sen enkä pelkästään omasta kokemuksestani. Mutta jos ja kun joku sen mustavalkoisena näkee, olisi mielenkiintoista tietää miksi?
Kun omalle mielipiteelle ei saa kannatusta, keskustelu ei ilmeisesti sun mielestä ole järkevää. Sehän juuri on keskustelua, kun herää eriäviä kannanottoja, puolesta ja vastaan. Herää jo todellisuuteen pönttö!
Silloin kun itse tyhmänä menin moiseen hommaan muuttui minusta ainakin "kotihirmu" (omatunto soi ja kovaa) ja kiukkuinen kuin mikä , ihan kauhea tapaus. Ei sopinut mulle sellasessa suhteessa oleminen, vaikka mies niin ihanalta tuntuikin ( tosin pettäminenkin kertoo jo aivan toista tarinaa). Kyllä jokaisesta ihmisestä osapuoleen katsomatta normaalisti tulee ne pahat puolet esiin. Petetty vain eroaa siinä, että hän ei valinnut tilannetta.
Nyt silmäni avautuivat! Kiitos herätyksestä!!!
Monet ajattelee vielä tänäkin päivänä, että lapsella pitää olla sekä isä että äiti saman katon alla, eikä siksi erota. Mutta kyllä paljon parempi olisi eronneet vanhemmat joitten lapsi näkisi olevan onnellisina, kuin että isä ja äiti on kotona mutta eivät rakasta toisiaan. Minkälaisen mallin lapsi tästä saakaan.. ja kierre jatkuu.
Itse näkisin mieluummin positiivisena lasten edun asettamisen aikuisten mielihalujen edelle. Kamalinta lasten kannalta lienee, jos vanhemmat vaihtavat puolisoitaan aina intohimon sammuessa ja ensimmäisen riidan tullen. Siitä vasta lapset saavat kummallisen mallin pitkäjänteisestä ihmissuhdetyöstä.
En itse aio elää rakkaudettomassa avioliitossa loputtomiin edes lasten takia. En toisaalta ole ottanut eroa edes kuukausia kestävien jaksojen aikana, jolloin oma aviomies on tuntunut kaikkea muulta kuin rakkaalta. On hämmästyttävää, että erittäin vaikeidenkin aikojen jälkeen intohimo voi syttyä siihen omaankin mieheen/vaimoon.
Kaikkea hyvää teille lapsellisille pariskunnille, jotka mietitte kunnolla ja ajan kanssa ennen eroa. Ja kaikille eronneille, jotka ette esittele jokaista uutta ihastusta jälkikasvullenne, sillä jokaisella lapsella on vain yhdet vanhemmat, vaikka äiti ja isä rakastuisivatkin muihin ihmisiin.
Voin kertoa kokemuksesta että lapset eivät ole tyhmiä ja huomaavat kyllä semmoisetkin asiat jotka vanhemmat yrittävät salata. Minä erosin lapseni isästä toisen miehen takia,enkä ole katunut päätöstäni pätkääkään ja tulen aina muistamaan sen kuinka lapset istuivat isäpuolensa sylissä ja sanoivat hänelle:Äiti on nyt onnellinen!