Minulla on ystävä jonka olen tuntenut monta vuotta,suhteemme on ollut aina aika passiivinen hänen puoleltaan.Olen ollut aina se joka soittelee ja sopii tapaamisia,juttelen omia kuulumisia ja yritän kysellä hänen.Hänellä on ollut aina tapa peruuttaa tapaamisia viime hetkellä,ja se häiritsee minua.
Oli aikaa kun hänestä ei kuulunut mitään,ja ajattelin antaa olla koska en jaksanut enää olla se yhteyden pitäjä.
Yksi päivä hän kertoi minulle sairastuneensa erillaisiin mielentila-sairauksiin, annoin kaiken "anteeksi" ja ajattelin että minun tarvitsee olla nyt hänen tukena.En halua kuulla että hän on tehnyt itsemurhan tai että hän voi muuten pahoin.Lupasin olla hänen tukena ja auttaa kaikin tavoin,mutta vaikka hän lupasi antaa minun auttaa niin hän ei silti anna. En jaksa enää parin vuoden jälkeen joka päivä soittaa ja kuulla miten paljon pahemmin taas asiat on tai kuinka hän oli taas tehnyt päiviä sitten pahaa itselleen.Turhauttaa koska en saa olla avuksi,mutta kuuntelen kaikki jälkikäteen.En jaksa enää kertoa että hän varmasti paranee vielä joskus,koska hän ei itse usko siihen eikä jaksa yrittää.
Hän on edelleenkin erittäin passiivinen ystävyydemme suhteen,ja tuntuu että en saa itse irti ystävyydestämme mitään.Hän edelleenkin lupailee toista ja tekee toista.Hän voi lähteä jonkun toisen kanssa yhtäkkiä johonkin,vaikka koko viikon on sanonut olevansa niin väsynyt ym,ettei jaksa mitään tehdä tai mihinkään lähteä.
Tuntuu että se on minusta kiinni,että joku muu "tuttu" pystyy motivoimaan enemmän häntä.Tuntuu siltä että jos hän olisi terve hän ei enää tarvitsisi minua,niin kuin jo tuntuu nytkin.Jos hän olisi terve en todennäköisesti jaksaisi enää ystävyyttämme. Ystävyyden pitäisi olla antoisaa,eikä väkinäiseltä tuntuvaa.Jos en pitäisi itse yhteyttä,voi olla ettei olisi mitään.....
Kohtalotovereita?Mielipiteitä?
Oli aikaa kun hänestä ei kuulunut mitään,ja ajattelin antaa olla koska en jaksanut enää olla se yhteyden pitäjä.
Yksi päivä hän kertoi minulle sairastuneensa erillaisiin mielentila-sairauksiin, annoin kaiken "anteeksi" ja ajattelin että minun tarvitsee olla nyt hänen tukena.En halua kuulla että hän on tehnyt itsemurhan tai että hän voi muuten pahoin.Lupasin olla hänen tukena ja auttaa kaikin tavoin,mutta vaikka hän lupasi antaa minun auttaa niin hän ei silti anna. En jaksa enää parin vuoden jälkeen joka päivä soittaa ja kuulla miten paljon pahemmin taas asiat on tai kuinka hän oli taas tehnyt päiviä sitten pahaa itselleen.Turhauttaa koska en saa olla avuksi,mutta kuuntelen kaikki jälkikäteen.En jaksa enää kertoa että hän varmasti paranee vielä joskus,koska hän ei itse usko siihen eikä jaksa yrittää.
Hän on edelleenkin erittäin passiivinen ystävyydemme suhteen,ja tuntuu että en saa itse irti ystävyydestämme mitään.Hän edelleenkin lupailee toista ja tekee toista.Hän voi lähteä jonkun toisen kanssa yhtäkkiä johonkin,vaikka koko viikon on sanonut olevansa niin väsynyt ym,ettei jaksa mitään tehdä tai mihinkään lähteä.
Tuntuu että se on minusta kiinni,että joku muu "tuttu" pystyy motivoimaan enemmän häntä.Tuntuu siltä että jos hän olisi terve hän ei enää tarvitsisi minua,niin kuin jo tuntuu nytkin.Jos hän olisi terve en todennäköisesti jaksaisi enää ystävyyttämme. Ystävyyden pitäisi olla antoisaa,eikä väkinäiseltä tuntuvaa.Jos en pitäisi itse yhteyttä,voi olla ettei olisi mitään.....
Kohtalotovereita?Mielipiteitä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Menin mukaan yhteen kaveriporukkaan. Porukkaan kuuluu myös eräs, jolla on samantapaisia ongelmia, kuten kaverillasikin. Mainitaan, että hän on selvästi "mustasukkainen" tulostani kaveriporukkaan. Olen huomannut sen, että kuka vain kaveriporukasta ei ole paikalla, niin muut juoruavat hänestä.
Koska heihin ei voi luottaa, niin meistä ei ole päässyt tulemaan parempia ystäviä. Jos kysyn joltain heistä esim. että miten menee parisuhteessa, niin kuuluu vaan että "hyvin" ja saan sit kuulla muilta kaveriporukassa, ettei se todellakaan ole totta.
Olen myös se, joka soittelee ja sopii tapaamisia, juttelen omia kuulumisia ja yritän kysellä heiltä. Juuri hänellä, jolla on ongelmia, on ollut aina tapa peruuttaa tapaamisia viime hetkellä,ja se häiritsee minua."
Kaveriporukassa tietävät, että olen porukan "kiltein", ystävällinen, luotettava ym.
Mietin, että ovatko he oikeita ystäviäni ja ARVOISIANI ja miten kannattaisi menetellä heidän kanssaan?
ei ystävät käyttäydy noin. minullakin on ollut tuollaisia ystäviä, mutta ei siihen kannata jäädä kun siitä on vaan haittaa itselle. itse monta vuotta kestin tuollaista välinpitämättömyyttä että ollaan ystäviä kun sille toiselle osapuolelle sopii.
se ei todellakaa on ystävyyttä, ennemminkin hyväksikäyttöä. oli sitten millaisia mielenhäiriöitä tahansa. itse olen ollut väsynyt tapaamaan ystäviä ja joutunut perumaan mutta minulla onkin fyysinen sairaus ja sitä eivät kaikki ystävät ole ymmärtäneet ja se on minustakin ihan ymmärrettävää. olen nuori ja nuoret eivät oikein ymmärrä mitä vakava sairaus tarkoittaa. eivät tiedä miltä tuntuu olla todella huonossa kunnossa kun ei jaksa edes portaita nousta...
Eräs ystäväni, joka ei koskaan ota itse yhteyksiä niin teki itse aloitteen kysymällä, että voiko tulla viikonloppuna kylään kun niillä ei ole silloin ketään kotona ja joutuisi olemaan yksin niin lupasin tietenkin ja kun sitten mitään ei kuulunut ja soitin itse hänelle, niin eipä edes vastannut mitään! Ihmettelinkin, että onko hän tosiaan oma-aloitteisesti tapaamassa oikeasti. Mut, enpä vaivaannu kyselemään enää..
Kaipaan lisää kommmentteja ja mielipiteitä asiaan,mitä itse tekisitte vastaavassa tilanteessa?
Laittaisitteko välit poikki vaikka toisella on raskasta,silläkin uhalla että hänen olonsa voi mennä pahempaanpäin? Tuntuu vain että lukuunottamatta hänen henkisiä sairauksia,meillä ei ole enää ystävyyttä sellaisessa muodossa mitä sen kuuluisi olla.En jaksaisi enää olla vain se "antava" ja yhteyttä pitävä osapuoli.
Vai olisitteko väleissä niin kauan kunnes hänen olonsa paranee,vaikka itse ei niin enää jaksaisi? En vaan tiedä paraneeko hänen olo koskaan,koska tätä sairastelua on jo ollut pari vuotta.Sen tiedän ettei hän teeskentele sairauksiaan,mutta sitä en tiedä kuinka paljon hänelle on tärkeää meidän ystävyys.Ainakaan "tekojen" puolesta ei ole.....
Olen jo kuitenkin yli 25v,ja tässä vaiheessa kun on enää muutenkin niin vähän vapaa-aikaa töiden lomassa,niin haluaisin antaa sitä aikaa niille jotka oikeasti sitä arvostavat ja antavat myös ystävyyttä takaisin.