Nyt alkaa mennä hermot anopin ja miehen kanssa. Anoppi on muuten ihan kiva, mutta ostelee meille uutta tavaraa mitään kyselemättä. Kun appivanhemmat käyvät luonamme, he ostavat joka ikinne kerta kaapin täyteen ruokaa, sellaista, jota emme todellakaan ole pyytäneet ja josta ainakaan minä en pidä. Siis kaikkea rasvaista, turhaa, karkkia, suklaata, keksiä, limpparia, vaaleeta leipää ym. mitä emme itse juuri koskaan osta emmekä syö. Ja aina järjettömään suuria määriä, joita kaksi ihmistä ei millään saa syötyä ennen viimeistä käyttöpäivää. Toisaalta säästäväisenä ihmisenä en halua heittää kelvollista ruokaa roskiinkaan, eli on oikeastaan pakko syödä kaikki se roskaruoka pois pikkuhiljaa vaikka kuinka etoisi ja iho nousisi finneille siitä kauheasta sokerin ja rasvan määrästä.
Appivanhemmat käyvät täällä opiskelija-asunnossamme muutaman kerran vuodessa. Me emme juo kahvia, joten niinpä anoppi viime kerralla käydessään mitään kyselemättä tunki muutenkin täyteen kaappiimme kahvinkeittimen ja jätti kaappiin täyden paketin kahvia. Todennäköisesti se kahvikin kerkiää väljähtyä kaapissa, jos siitä vuodessa juodaan ehkä 10 kupillista. Lisää kaapintäytettä siis.
Tänä aamuna huomasin kaapissa pinon pieniä lautasia, joita emme ole pyytäneet emmekä tarvitse. Mies sitten paljasti, että appiukko oli edellisenä päivänä pyydellyt anteeksi anopin ostovimmaa. Minulle ei ollut puhuttu mitään, itse asiassa anoppi ei kysynyt keneltäkään että halutaanko tai tarvitaanko mitään lautasia. Osti omin päin. Nyt meillä on sitten lautasia 4 eri lajia...enkä enää oikein voi kerätä haluamaani kaunista sarjaa, kun lautasia alkaa olla niin paljon yli tarpeen.
En pidä ollenkaan tuosta, että kaappejamme täytetään mitään meiltä kysymättä. Omat vanhempani eivät puutu asioihimme, mutta kysyvät toki että tarvitaanko jotain, ostavat jos tarvitaan mutta eivät osta jos ei haluta.
Olen sanonut anopille asiasta, muttei tunnu menevän jakeluun. Mikä siinä voi olla niin vaikeaa? Enhän minäkään tule heidän kaappejaan täyttämään omilla mieliruuillani ja mieleni mukaisilla astioilla! Vai pitäisikö kokeilla? Minusta se olisi liian ilkeää...
Mieheni on tässä asiassa surkea vässykkä, joka ei osaa sanoa äidilleen vastaan. Mitä teen? Välejä en haluaisi rikkoa kenenkään kanssa. Taustatietoina vielä sen verran, että minä olen 21 v, mieheni 23 ja mieheni on asunut omillaan 3 vuotta, minä kaksi. Taloudellisesti pärjäämme ihan hyvin, eikä kummankaan vanhemmilta ole koskaan kerjätty rahaa.
Appivanhemmat käyvät täällä opiskelija-asunnossamme muutaman kerran vuodessa. Me emme juo kahvia, joten niinpä anoppi viime kerralla käydessään mitään kyselemättä tunki muutenkin täyteen kaappiimme kahvinkeittimen ja jätti kaappiin täyden paketin kahvia. Todennäköisesti se kahvikin kerkiää väljähtyä kaapissa, jos siitä vuodessa juodaan ehkä 10 kupillista. Lisää kaapintäytettä siis.
Tänä aamuna huomasin kaapissa pinon pieniä lautasia, joita emme ole pyytäneet emmekä tarvitse. Mies sitten paljasti, että appiukko oli edellisenä päivänä pyydellyt anteeksi anopin ostovimmaa. Minulle ei ollut puhuttu mitään, itse asiassa anoppi ei kysynyt keneltäkään että halutaanko tai tarvitaanko mitään lautasia. Osti omin päin. Nyt meillä on sitten lautasia 4 eri lajia...enkä enää oikein voi kerätä haluamaani kaunista sarjaa, kun lautasia alkaa olla niin paljon yli tarpeen.
En pidä ollenkaan tuosta, että kaappejamme täytetään mitään meiltä kysymättä. Omat vanhempani eivät puutu asioihimme, mutta kysyvät toki että tarvitaanko jotain, ostavat jos tarvitaan mutta eivät osta jos ei haluta.
Olen sanonut anopille asiasta, muttei tunnu menevän jakeluun. Mikä siinä voi olla niin vaikeaa? Enhän minäkään tule heidän kaappejaan täyttämään omilla mieliruuillani ja mieleni mukaisilla astioilla! Vai pitäisikö kokeilla? Minusta se olisi liian ilkeää...
Mieheni on tässä asiassa surkea vässykkä, joka ei osaa sanoa äidilleen vastaan. Mitä teen? Välejä en haluaisi rikkoa kenenkään kanssa. Taustatietoina vielä sen verran, että minä olen 21 v, mieheni 23 ja mieheni on asunut omillaan 3 vuotta, minä kaksi. Taloudellisesti pärjäämme ihan hyvin, eikä kummankaan vanhemmilta ole koskaan kerjätty rahaa.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Tarpeettomat tavarat voit viedä itsepalvelukirppikselle, jossa ei tarvitse itse olla myymässä. Niitä on ainakin pääkaupunkiseudulla.
Ruuat ovat tietenkin eri asia. Mutta avaamattomat karkkipussit ja muut mutustelupaketit voi ainakin viedä työpaikalle ja panna kaikkien käyttöön taukotilaan.
Hermot? Jos anoppi on muuten ihan kiva, niin tuollaisesta ei kannata hermojaan menettää.
Eihän kukaan ole täydellinen, anoppikaan.
Siitä vain astiat ja karkit ym. kiertoon.
Luulisi nyt että karkkeja ei ole kavereille mahdoton tehtävä lahjoittaa.
Siis anoppi käy muutaman kerran vuodessa, eli silloin kaapit täyttyvät?
Siis aika harvoin?
Kylmästi vain astiat kirppikselle.
Minä en tommoisesta lahjoittelusta käämejäni polttaisi, enhän itsekään luule olevani täydellinen ihminen.
Kun puolin ja toisin anopin kanssa annetaan virheet anteeksi niin hyvin sujuu.
Hyvä kirjoitus ja näkökulma.
Olen anoppisi ikäinen ja syy moiseen on se , että kun olimme nuoria, meillä ei ollut itsellämme juuri mitään- ei voinnut ostella. Nyt on kaupat täynnä suht edullisesti kaikkea kivaa ja ja on rahaakin väljemmin käyttää - siis tulee ostettua .
Omat lapseni ovat yli 20 v, mutta en osta kuin heidän kanssaan heille jotain ehkä 1 x vuodessa.
Muistan kun menin avioon pitkän seurustelun jälkeen v. 75 , minulla oli jo muualla asuneena pieni kattila ja vähän liinavaatteita , miehellä joka tuli äidin helmoista oli salkussa papereita ja vanha froteepyyhe. Tv n ostimme v. -80 , ei ollut asuntotukia yms.
Vanhempanne ova eläneet niin erilaista nuoruutta , että jos he nyt vähän menevät "överiksi "ostoksillaan , mieti miksi- eivät pahalla vaan rakkaudesta teihin . Tässä ajassa eletään tavarataivaassa ,mutta ihmissuhdeköyhyydessä .Se ei ole kenkään vika, mutta kannattaa aina miettiä historiaa taaksepäin. Lämmöllä martta äiti
En usko, että tässä on kyse nimenomaan karkista ja pullasta, vaikka anoppi näillä ruuilla ilmentääkin selvästi, ettei oikeasti välitä yhtään pojan ja miniän omista mielipiteistä koskien heidän omaa elämäänsä. Luulen, että kyse on ennemminkin reviirin ylittämisestä.
Kirjoittaja mieltää itsensä ja miesystävänsä aikuisiksi, omasta elämästään vastuussa oleviksi ihmisiksi. Niinkuin pitääkin, ja niinkuin he ovatkin. Anoppi rikkoo tätä ajatusta vastaan kohtelemalla heitä kuin lapsia, jotka eivät ihan tiedä, mikä heille on parhaaksi. Lisäksi hän ei ole yhtään kiinnostunut millaista elämää nuoret haluavat elää, vaan tyrkyttää omaa juttuaan - tuskin edes ajattelematta, etteivät autettavat henkilöt ole kuten hän. Jos hän olisi fiksu, hän kuuntelisi mitä hänelle sanotaan ja ottaisi opikseen. Eli seuraavan kerran kysyisi, että lähdetäänkö ruokakauppaan ja ostaisi sieltä niitä ruokia, joita nuoret syövät.
Juuri olin aikeissa alkaa kirjoittamaan aiheesta, mutta veitkin sanat suustani!
Reviirinylitys on juuri se asia, mistä tässä on kyse. Helppoa on kertoa joku yksittäinen tapaus, kuten nyt leivät ja karkit, mutta taustalla on se, että tunkeudutaan toisten kotiin ja tungetaan sinne tavaroita, joita asukkaat eivät halua. Ei välitetä toisten mielipiteestä eikä kunnioiteta heidän kotiansa.
Miksi vanhemmat tulevat vanhempiensa/miniöidensä kotiin todellakin kuin omaansa? Ihmetyttää..
Nimim. Samaa kokenut
Piti sanomani tietenkin, että miksi vanhemmat tulevat LAPSIENSA/miniöidensä koteihin kuin omiinsa?
Ajatus karkasi...
mahdat tänne kirjoitella, kun kerran niin hyvin
sujuu? Taidat olla ihan maailman hyvähermoisin
ihminen suorastaan, onnittelen! Et siis varmaan
tästä vastauksestakaan ole milläsikään...
minusta oli mukava asia ja ylellisyyttä, kun kaverini sai opiskeluaikoina tädiltään ruokapaketteja. todella hyvää ja kalliimpaa ruokaa, johon opiskelijalla ei ollut varaa: juustoa, texmexjuttua jne. ELi kannattaa olla kiitollisiakin jos osaa.. toisaalta voisihan se anoppi vähän kuunnelle teidänkin toiveita, minkälainen ruoka olisi mukavaa..
Toinen puoli on sitten se, että miehen pitäisi opetella vähitellen laittamaan äitiänsä järjestykseen. Tai vähintäänkin joku raja on vedettävä: teille voi ostaa ruokaa ja astioita, mutta ei voi olettaa, että niitä käytetään jos ei ensin kysytä haluatteko niitä (ilmeisesti anoppi ei olekaan kiinnostunut mitä ostoksille tapahtuu, hyvä niin). Mutta sitten on oltava tarkempi siinä, että teidän henkilökohtaiseen elämään ei muuten puututa tai sitä ohjata: opiskeluvalinnat, kihlaukset, hääjärjestelyt, lapsen syntymä...
Oikein kärkäs ja kerkeävä anoppi ehtii näihinkin tapahtumiin mukaan "hyvää hyvyyttään" ja iän tuomalla kokemuksella hoitamaan asiat "oikein"
Pikkuhiljaa laitat anopille rajaa ja voithan keskustella meihenkin kanssa tuollaisesta tulevaisuuden skenariosta, että anoppi hoitaa kohta kaikki asiat ja silloin miehen tulisi olla sinun kanssa vetämässä rajaa, ei myötäilemässä äitiä
Tunnen itseni jotenkin niin kamalan kiittämättömäksi ja hirviöminiäksi, kun tällaisista asioista valitan. Mutta en usko että kukaan aikuinen ihminen kestäisi ärsyyntymättä sitä, että toinen tulee omin lupineen täyttämään toisen kaappeja.
Kunnon ruuan voisin tosiaan vielä ottaakin ilolla vastaan, mutta kun sellaista anoppi ei tuo, vaan aina sitä roskaruokaa, herkkuja. Hän kyllä tietää, etten voi sietää tuhlaamista (lapsena on opetettu ettei Jumalan viljaa saa haaskata) tai tavaroiden turhaa roskiin heittämistä enkä muutakaan kerskakulutusta. Hän tietää myös varsin hyvin, etten välitä makeastakaan, kuten ei miehenikään (jonka hampaat reikiintyivät todella pahasti jo alle kouluikäisenä jatkuvasta karkinsyönnistä; siitä tuskin voi syyttää silloista pientä poikaa, sillä vanhemmathan sitä karkkia ostavat). Silti hän tuo kilotolkulla ruokaa, josta en/emme pidä, ja jonka syöminen on minulle todellista pakkopullaa.
Nyt voisi joku sanoa, että heitä vaan surutta roskiin kaikki turha, mutta siinä se ongelma juuri onkin: en halua olla samanlainen välinpitämätön tuhlaaja kuin anoppi. En ymmärrä, miksi sitä tavaraa ja ruokaa pitää ostaa niin järjettömiä määriä, kun sitä ei kukaan kuitenkaan halua, ja sitten vaan heittää kaikki pois kun hups, ei sitä kukaan ehtinytkään syödä.
Muuten tulen anopin kanssa toimeen ihan hyvin, en siis pidä häntä hirviönä, enkä usko että hän puuttuisi opiskeluihimme tai muihinkaan elämän suuriin valintoihin. Vain tämä mainittu asiaa häiritsee. Palautteesta päätelleen täytyy siis vaan kärvistellä "kiitollisena", vaikka opiskelijaboksin kaapit alkavat jo uhkaavasti natista liitoksistaan. :-(
Eikö siis anoppisi ymmärrä, kun sanot, että et halua hänen ostavan tavaraa kaappeihin? Oletko sanonut tarpeeksi tiukasti? "Älä osta meille ruokaa kaappeihin, koska emme niitä syö!" Ja sano se ennenkuin he tulevat kylään. Jos hän kuitenkin tuo, laita tavarat takaisin kassiin ja annat kassit anopille kun he lähtevät. Sano tarpeeksi yksinkertaisesti ja selvällä äänellä, kuin ymmärtämättömälle lapselle.
Ja sinun täytyy palauttaa ne hänelle saman tien. Jos syöt ne, niin hän luulee sinun vain "kruusailevan" kun kiellät tuomasta.
Neuvosi on hyvä, tänäänkin pakkasin kaikki ruuat takaisin kassiin ja annoin anopille. Mutta en varmaankaan ole tarpeeksi jyrkästi kieltänyt ostamasta tavaraa, sillä tuntuu pahalta sanoa hänelle pahasti. Anoppi on kuitenkin sen luontoinen, että loukkaantuu aivan varmasti jos sanon liian kovasti eikä lepy ellen matele. Siksi en siis halua loukata, vaan sanon vähän pehmitellysti mutta mielestäni ihan selvästi, ettemme tarvitse hänen ostoksiaan. Mielestäni mieheni pitäisi sanoa asiasta äidilleen, koska hän kuitenkin ajattelee asiasta samoin kuin minä. Samalla tavalla ajattelen, että jos minun vanhempani "tuottavat ongelmia", on minun hommani hoitaa asia siten, ettei kukaan joudu noloon tilanteeseen. Appiukko on kyllä toista maata, ja hänelle olen hyvinkin suoraan sanonut, mitä anopin tuomisista ajattelen. Siis yhtään kiertelemättä. Appi on asiasta sanonut sitten anopille, mutta kaipa hänkin pelkää suuttumista ja siitä seuraavaa mykkäkoulua, eikä ole tuonut asiaa tarpeeksi selkokielisesti esille.
Suurin ongelmahan on muuten se, että anoppi ostaa sitä tavaraa täysin ilmoittamatta. Eli vasta kun herrasväki on lähtenyt, huomaan että kaappiin on jätetty monta pussia karkkia -tai tänään ne lautaset. Paha siinä vaiheessa on enää mitään palauttaa..Suututtaa.
on ton yhen fiksun sepustus anopistaan, joka ei edes maksa tvlupa maksua.
sähän voisit lähettää "wilhelmiinalle" teidän ylimääräisen romun, lopettas seki sen valittamisen.
Siis et halua ottaa vastaan, vaikka ILMAISEKSI sinulle tarjotaan? Luepas alempaa noita mun kirjoituksia - mieles anoppisi suhteen muuttuu aivan varmasti?! ...!
...siitä se lähtee!
Ensin tuodaan hyvää hyvyyttäan auttamismielessä ruokakasseja ja muutamia lautasia, odotapa kun menee aikaa eteenpäin niin tahti vain kiihtyy!!!
Jos huomautat asiasta, niin anoppi loukkaantuu tietenkin. Selvästi hän on jonkinlainen ongelmatapaus, koska miehensä ja poikansakaan eivät saa häntä kuriin.
Sanonpa vain, ja puhun kokemuksesta, että tulevaisuudessa anopistasi tulee varmasti varsinainen riesa perheellenne.
Jos pystyt, niin yritä jo heti alkuunsa tehdä asiallisesti selväksi, ettet pidä tuollaisesta. Tai no toisaalta, jos et tahdo vihoja niskoillesi, niin ota kamat vastaan ja todella lahjoita ne jonnekin. Tai tunge astiat aivan aivan kaapin perimmäiseksi, mistä niitä ei edes huomaa eikä tule sitten koskaan käytettyäkään. Paras juttu olisi, jos ne palauttaa suoraan anopille itselleen.
Keskustele miehesi kanssa asiasta ja yrittäkää vetää yhtä köyttä.
Näin se menee. Ensin tuodaan köyhille opiskelijoille ruokaa ja astioita ja pesuaineita, koska halutaan AUTTAA.
Sitten kun opiskelijapari pärjää jo omillaankin, alkaa arvostelu "Ostitte noin kalliin kameran, millä rahalla, ei meillä vaan ole koskaan ollut varaa tuollaiseen."
Ja sitten tulee ohjeita siitä, mitä ostat ja minkälaista ostat ja mihin laitat ja tarvitsetko lainkaan.
Sitten alkaa epäily, että ei kai se miniä vaan käytä ostoksiinsa meidän kultapojan omia rahoja.
Ja sitten ollaan tilanteessa, kun syntyy ensimmäinen lapsi, ja tullaan taas AUTTAMAAN.
Sitten alkaa OIKEUKSIEN PERÄÄMINEN. Miniä on jo kurkkua myöten täynnä anopin ylikävelemiselkeitä, mutta vauva se pitäisi vain jättää anopin hoitoon. Saa anoppi siitä sitten kasvattaa kunnon ihmisen, sillä eihän miniä osaa. Eihän se miniä edes tullut toimeen omillaan, vaan PITI auttaa. Ja koska on niin paljon AUTETTU, niin voisi vähän niin kuin tehdä niin kuin käsketään.
Lopputulos. Miniä joko istuu annettuun malliin ja alkaa toimia miehensä tavoin eli totella äitiään. Tai miniä ei asetu taloksi anopin perheeseen, vaan haluaa perustaa oman perheen (jossa anoppi on vain anoppi), ja alkaa 30-vuotinen sota. Miniä on saatava pois pojan ja lapsenlapsen elämästä keinolla millä hyvänsä. Ja jos ikä ei muuta olekaan tuonut mukanaan, niin ilkeilykeinojen repertuaari on käsittämättömän pohjaton.
No ei se aina näin mene. Mutta siltä varalta, että menisi, kannattaa selventää anopille jo alkuunsa, että anoppi on vain vieras talossa, eikä siis auo tai täytä keittiön kaappeja niin kuin kotonaan.
Ja aina löytyy joku, joka ei näe missä mennään. Joku joka ottaisi ilmaiseksi vaikka anopilta vaatteet päältä, kunhan vain saisi ilmaiseksi jotain. Luuleeko se joku tosiaan, että anoppi antaisi, jos miniä olisi siitä mielissään? Eihän siinä ole kyse ottamisesta tai antamisesta, lahjoista tai avusta, vaan vallanhalusta ja keinoista ujuttaa itsensä nuorenparin elämään.
Anoppi perii lautaset vielä moninkertaisina takaisin!
Tämän säästän koneeseeni. Varsinkin tuo ilmaus "ilkeilykeinojen repertuaari on käsittämättömän pohjaton" osui niin nappiin että pakkaa itkettämään. Mielikuvitus tuntuu noilla ilkimyksillä olevan tosiaan mahtavaa luokkaa.
Mulla on kokemusta "auttamisen halusta". Ei anopin taholta vaan erään vanhemman naisen joka ei ollut edes sukulainen.
Se ei ollut mitään vilpitöntä auttamista vaan sellaista puuttumista. Tuputti väkisin neuvojaan millainen asunto pitäisi ostaa (katseli "sopivia" lehdestä jne.) mihin käyttää rahansa, mitä opiskella jne. (ja omia asioitaan ei kuitenkaan pystynyt hoitaan, oli raha-ongelmia, mieshuolia ja vaikka mitä) Ja enkös kuullut niin kuin moni muukin kuinka kiittämätön olen. Kun hän on aina auttanut ja tukenut ja halunnut vain hyvää ja mitä saa kiitokseksi pa...kaa päällensä. Hän oli erittäin loukkaantunut, jos sanoin että en tarvitse hänen apuaan. Väitti että kyllä mä olen vaan joutunut auttaan sua tähänkin mennessä monet kerrat (en tiedä kyllä miten...). Ja jos joku kääntyi häntä vastaan, hän lopetti "auttamisensa" ja jopa aloitti päinvastaisen toiminnan. Yritti hankaloittaa ihmisten elämää. En puhunut hänelle enää koskaan mistään asioistani, puhuimme vaan säästä yms. ja välit viileni aikalailla. Huh mikä onni, että ei ollut anoppini!
Aina auttaminen ei ole vilpitöntä.
se menee. En kyllä itse olisi osannut kirjoittaa näin hyvin.
Kun tarkkaan luen, niin kirjoituksestasi tulee ilmi, että anoppisi on tuonut lautaset ja karkkeja.
Mitä muuta?
Mitä tarkalleen ottaen se roskaruoka on, jota hän muutaman kerran vuodessa kantaa?
Puuttuuko mielikuvitus vai antamisen halu sinulta itseltäsi, kun et voi yksinkertaisesta antaa pois ylimääräiset namit ja tavarat?
Mieluiten tekisin niin, kuin olisin valmis komentamaan anoppia.
Kun hän huomaa, että hänen lahjoittamansa tavarat ovat kadonneet jonnekin, niin ehkä se hillitsee lahjoittamishaluja.
Asennetta! Asennetta!
Joku opiskelijaminiä saattaisi olla kiitollinen lahjoista.
...Henrietta, että voiko mielestäsi anopilla ja miniällä ylipäätään olla mitään ongelmaa koskaan keskenään??
Lueskelin vastauksiasi ja kaikkien ongelmien kanssa painiskelevien kirjoituksiin vastaat samalla tyylillä = lakaiset koko ongelman maton alle, aivan kuin sitä ei olisikaan. Ihminen kirjoittaa probleemasta ja sinä vastauksellasi pyyhkäiset sen olemattomiin.
Selvästikään sinulla ei ole ongelmaa suhteessasi appivanhempiisi/miniöihisi (jos niitä jo on). Etkö kuitenkin voisi yrittää antaa hieman rakentavampia neuvoja ja ymmärtää, että jollain toisella niitä hankaluuksia todella voi olla? Eivät kaikki osaa laittaa toisesta sisään ja toisesta ulos, kuten itse teet.
Yrittäkää vihjata kauniisti, että teillä on jo kaapit täynnä astioita tms. tai vihjatkaa, että keräätte jotain tiettyä sarjaa. Anoppi voi tietysti loukkaantua, kun huomaa hänen ostamansa astiat hävinneen, mutta eiköhän hänen pitäisi ymmärtää. Tai yrittäkää puhua vielä appiukolle, että puhuu anopille järkeä. Aika erikoista, että hän ei edes etukäteen kysy? Kai hän haluaa yllättää teidät...
Oletteko sanoneet, että ette syö suklaata, vaaleata leipää jne.? Jättäkää vaikka ne suklaat ja muut mitkä ei niin pilaannu näkyvälle paikalle kun anoppi tulee kylään. Vihjeeksi, että teillä on vielä entisiäkin ja ette oikein ole "karkkihiiriä". Haa niin muutaman kerran vuodessa... Ajattelin ensiksi, että käyvät esim. kerran viikossa tai kuukaudessa jolloin se olisi jo isompi ongelma.
Hmm... pyytäkää kaverit kylään ja syöttäkää heille. Jos heille vaikka kelpaa. Tai jaatte koulussa. Jos ei puhe auta anopin kanssa.
Ehkä anoppisi ei ymmärrä oikein sitä, että jotkut kerää tiettyä sarjaa astioita ja se on tärkeää millaiset ne on. (tai hän ostaa oman maun mukaiset ja luulee, että te pidätte samanlaisista) Itse pyysin joskus vanhemmiltani lahjaksi (he kysyivät mitä haluan) tiettyjä astioita. Kirjoitin oikein ohjeet paperille, merkin värin, koon jne. Ja vinkkasin mistä niitä saa. Ajattelin, että mikään ei voi mennä pieleen. Kyseissä kaupassa ei ollutkaan juuri haluamaani tai he ostivat kyllä oikeaa sarjaa, mutta eri väriä. Eivät he hoksanneet, että se on niin tarkkaa ja että olisi voinut soittaa, että ei siellä ollut niitä mitä tehdään.... Heillä itsellään on sekalaisia astioita.
Eikö anoppi siis usko edes sitä, että jos hän aivan välttämättä haluaa jotain tuoda niin toisi tummaa leipää jne. ? Ja jos sanot, että ruuat menee roskiin koska te ette ehdi millään syömään kaikkea. Ei kai hänkään halua, että niitä roskiin heitetään. Jos tuo jotain niin tuo vähemmän. Jos hän ei vaan usko, että ette tosissaan halua niitä vaan luulee, että vaan ”ujostelette” ottaa niitä vastaan. Selvästi anoppi ei tee tuota kiusatakseen teitä.
Olisipa minulla ollut aikoinaan opiskellessa joku joka olisi kaapit täyttänyt silloin tällöin. ;o)
Ajattele asia niin, että hän haluaa vain auttaa ajatellen ettei opiskelijoiden talous ole niin kovin kaksinen, vaikka toimeen tuleekin. Se, että tavara ei ole mieleen niin jätä omaan arvoonsa toistaiseksi. Kutsukaa kaveriporukka vaikka elokuva iltaa viettämään anopin vierailun jälkeen ja laitat kaiken tarjolle. Varmasti katoaa koko lasti johonkin. Ja kahvinkeitinkin on tarpeeseen, vaikka et itse kahvista välitä niin joku vieras sitä saattaisi poiketessaan juoda, hoksaatko tarjota? Anoppi luultavasti juo???
Älä hyvä ihminen moisella pahoita mieltäsi. Jos suhde jatkuu ja aikanaan tienaatte ja omaa kotia kalustatte ja anoppi edelleen hössöttää, niin silloin kannattaa reippaasti tarttua asiaan ja keskustella asiasta. Nyt ota kaikki kiitoksella vastaan ja ajattele, että ihanaa kun joku huolehtii eikä varmaan tarkoita pahaa.
Opiskeluintoa elokuva-iltojen merkeissä sinulle!!!
Joku osui ihan naulan kantaan siinä, että juuri reviirille tunkeutumisesta tässä on kyse. Minusta se on todellinen ongelma eikä mikään pikkujuttu.
Anopille ei auta sanoa, että ruuat menevät roskiin. On kokeiltu, mutta sillä ei ole mitään vaikutusta, sillä anoppi ostaan kotonaankin liikaa ruokaa ja esim. viikonlopun jälkeen heillä saatetaan heittää avaamattomia leikkelepaketteja roskiin kun niitä ei ehditty syödä. Minusta se on typerää, mutta anoppi saa toki kotonaan tehdä niin kuin haluaa, kunhan ei pakota minua haaskaamaan ruokaa, sillä se on periaatteitani vastaan.
Sitten on myös sellainen ongelma liittyen noihin karkinostoihin ym. Kun minä sanon, etten aio syödä niitä, anoppi sanoo heti että jospa mieheni syö. Minä kyllä yritän sanoa että ei sekään välitä, mutta kovin jyrkästihän en sitä voi hänelle töräyttää, sillä olisihan se vähän outoa jos minä sillä tavalla määräilisin mieheni syömisiä. Useinmiten mies ei ole paikalla noissa tilanteissa, joten hänkään ei voi sanoa asiaan mitän. Lisäksi appivanhempani pitävät minua kai jotenkin syömishäiriöisenä, kun en tykkää rasvaisesta ruuasta ja haluan elää kaikinpuolin terveellisesti, tavallisesti, niin että on hyvä olla. He myös ovat sanoneet, etten muka anna mieheni syödä normaalisti, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa. Mies saa ostaa kaupasta ihan mitä itse haluaa, mutta jostain syystä ostaa ihan samaa kuin minäkin, eikä juurikaan karkkia. Tuonkaan takia en oikein voi mennä jyrkästi sanomaan anopille että ei se mieskään syö makeaa, kun heti sitten syytetään minua terveysintoilusta ja poika-polon rääkkäämisestä.
Anoppi myös tietää, mitä astiastoa kerään, mutta sepä ei tuohon lautasten ostoon sitten vaikuttanut. Enkä minä tiedä, haluaako hän meitä yllättää vai mitä, kun ei yleensä niistä ostoksistaan mainitse mitenkään, jättää vaan kaappiin kaikessa hiljaisuudessa.
Ja se muutaman kerran vuodessa käynti tarkoittaa sitten että parin kuukauden välein, mutta sama tavararumba on käynnissä kun käymme heillä. Eli riesaa tästä ongelmasta on ehkä kerran kuussa, mielestäni aivan liian usein. Mitenkähän paljon anopin tavaroita meillä mahtaa olla 10 vuoden päästä...?
Mieheni muuten valmistuu muutamaan kuukauden päästä. Toivossa on hyvä elää, että sillon anoppi ymmärtää, että työssäkäyvä aikuinen poika osaa kyllä ihan itse elättää itsensä ja tietää mitä tarvitsee.
Mä jotenkin takerruin tuohon, että anoppi tuo salaa tavaraa teidän kaappeihin. Varmaankin siksi, että itsellä on samanlaisesta käytöksestä kokemusta. Ja voin sanoa, että skitsahdin siitä, että anoppi tuli kurkkimaan kaappeihin ja vei sieltä tavaraa tai toi uutta. Eihän kukaan muukaan vieras niin käyttäydy!
Vaikka olisikin opiskelija, voi silti olla oikein tyytyväinen siihen mitä omista kaapeista löytyy. Sano vain selkeästi anopillesi, että teidän kaappeihin ei tungeta.
Mun isä kanssa ostaa liian paljon ruokaa. Ei kyllä meille vaan heille itselleen. Ja vaikka ennestään olisi jo kolme leipää niin taas ostetaan leipää. Saa heittää jatkuvasti ruokaa pois. Ja ovat jo eläkkeellä eikä rahaa olisi tuhlattavaksi. Onkohan jäänyt päälle siitä kun oli lapsia ja ostaa yhtä paljon vai mistä ihmeestä johtuu... Lapset on kyllä muuttaneet kauan sitten pois kotoa. Isäni on muutenkin jotenkin aina ollut sellainen, että "pitää syödä hyvin että jaksaa" -tyyppi. Ja muutenkin ruoka on jotenkin todella tärkeä juttu. Lapsenakin mulle syötettiin ruokaa oikein olan takaa... Oisko hänellä itsellään ollut lapsena jotenkin vähän ruokaa. Äitikin kyllä tuputtaa aina pullaa (eikä vaan yhtä) kun käyn kylässä. Eikä riitä, että yhden kerran sanoo.
Jos mies ei ole silloin paikalla eikö hän voi jossain toisessa tilanteessa sanoa? Olisi tärkeää, että hän sanoisi vanhemmilleen. Ehkä anoppi tosiaan luulee sinun vain tyrannisoivan poikaressuansa ja pitävän häntä nälkää tai määrävän mitä hän syö.
Minun anoppini kuskaa meille purkkitolkulla hilloja, marjoja ja mehuja. Meillä ei ole kellaria eikä pakastinta, joten jääkaappia alkaa käydä aika ahtaaksi... Kun noilla hilloilla ei niin suurta menekkiä ole kuitenkaan. Tänä syksynä oli kuulemma hyvä marjavuosi ja mukavahan se on saada tuliaisena itsetehtyä, mutta ei me kaksistaan ehditä kymmentä purkkia punaherukkahilloa syödä talvessa...
Kuten tuossa jo sanottiin, suurin ongelmasi lienee se, että anoppi tunkee reviirille. Hän ostaa kaappiinne tavaraa, jota te ette halua. On kuitenkin monia tapoja, joilla kyseiseen tapaan suhtautuu. Käsittääkseni anoppi ei vie mitään teidän tavaraanne, joten se ei ole ongelma.
Yksi tapa suhtautua on se, että vetää pulttia tuosta joka kerta. Kiehut sisälläsi ja valitat itsellesi, miehellesi ja meille täällä palstalla. Syöt itsesi täyteen joka kerta, kun anoppi käy. Älä puhu anopille mitään tai puhu niin, ettei hän ymmärrä.
Toinen tapa on se, että otat asian käsittelyyn anopin kanssa. Tarvittaessa karjut vaikka naama punaisena niin, että hän varmasti ymmärtää sinun pointtisi. Älä jätä anoppia yksi kotiisi, ettei hän pääse täyttämään kaappeja. Tarvittaessa tee vaikka rikosilmoitus, jos anoppi tulee kotiisi ilman sinun lupaasi.
Kolmas tapa on se, että hyväksyt anopin omalaatuisen käyttäytymisen. Hän ostaa teille kamaa, mutta mitä sitten. Kun anoppi lähtee, kiikutat lautaset roskiin ja ruuat kompostiin. Kahvinkeitin menee lautasten seuraksi. Älä siis ota pulttia, vaan suhtaudu asiaan niin, että anoppisi on jollain tavalla sairas. Lautaset teidän kaapissanne ovat vain sairauden ilmentymä, mutta niistä pääsee nopeasti eroon.
Pointtini on se, että anopin käytöstä on luultavasti erittäin vaikea muuttaa. Sen vuoksi teidän välinne kiristyvät aika tavalla, jos teet asian hänelle täysin selväksi. Se on toki yksi tapa toimia, joten tee niin, jos välien kiristyminen ei haittaa. Jos taas haluat säilyttää välit, yritä suhtautua asiaan mahdollisimman neutraalisti, mutta älä kuitenkaan anna itsesi kärsiä siitä. Vie siis ylimääräinen tavara roskiin.
hyvää,ehjää tavaraa roskiin vaan vaikka lahjoituksina vähävaraisille niin maailma pelastuu!
Pointti on kylläkin se, että miniän on turha sanoa anopille yhtään mitään, eikä ole edes tarpeen. Mies hoitakoon ulos ne, jotka on tuonut sisäänkin.
Montakohan kertaa se pitää toistaa, että se on miehen asia pistää äitinsä järkiin eikä missään tapauksessa ikinä milloinkaan miniän asia. Anoppi on vain välillinen ongelma, mies välitön.
Vanhempien tuodessa tarpeetonta tavaraa/ruokaa talouteenne, kaikista vahimmalla paaset kun vain kohteliaasti kiitat. Se kuuluu kaikista alkeellisimpiin kaytostapoihin. Kuinka tuo on niin vaikea oppia?
Tavarat sitten vain kierratykseen (pelastusarmeijaan, hyvantekevaisyyteen, lahjoituksena vaikka minne) keraatte ne yhteen pahvilaatokkoon kuukauden verran ja kerran kuussa kaytte tyhjentamassa. Jos vanhemmat kysyy myohemmin etta missas se ruusukuvioinen lautanen on jonka lahjoitimme 5vuotta sitten, voitte aivan rehellisesti sanoa etta se koristaa toisen perheen poytaa, teille kun tuli sailytystilaonegelma ja pelkasitte rikkovanne sen liian taysissa kaapeissa.
Ei pitaisi olla ylivoimainen teko.
Ruoat taas muserrat koulu/tyomatkalla linnuille matkan varrella, pilantuneet suoraan roskiin.
Kuinka vaikeaa tuo on?
Kulissit kuntoon vai?
ei-tervetulleista lahjoista, sitä enemmän niitä saat. Kokeile jos et usko.
Ei niistä tarvitse vuolaasti kiittää. Kiittää ihan normaalisti vaan.
Jos ihmisellä on anoppiin noin etäiset välit, ettei tuollaisesta asiasta voi rehellisesti puhua, niin silloin kysymys ei ole mistään kulisseista tai muustakaan paskasta. Kysymys on ihan normaalista kohteliaisuudesta. Mitä tuntemattomampi ihminen on, sitä enemmän häntä kohdellaan tiettyjen kirjoittamattomien sääntöjen mukaan. Jos tuntematon ihminen antaa lahjan, häntä kiitetään olipa lahja millainen hyvänsä. Jos puolituttu antaa lahjan, häntäkin kiitetään. Täytyy olla todella läheinen ihminen, että hänen antamaansa lahjaa voi samantien alkaa haukkumaan.
Kun anoppi antaa lahjan, häntä kiitetään. Kysymys on ihan perussivistyksestä. Jos taas on sivistymätön moukka, kuuluu tietysti asiaan olla kiittämättä.
Annettu ohje oli ihan hyvä. Lahjoista kiitetään, mutta jos niitä ei haluta pitää, ne voi kiikuttaa jonnekin muualle. Myöhemmin anopille kerrotaan rehellisesti, että lahja meni kierrätykseen. Ollaan siis rehellisiä mutta samalla sivistyneitä.
RUUAT. Mikä ihme teitä vaivaa marisijat????
Syökää ne ruuat, säästyyhän teillä omat rahanne.
Mikä siinä on että olette niin katkeria ANOPEILLE? Anopit ja Apet tarkoittavat pelkkää hyvää tuomalla teille ruokaa ja ajattelevat teidän parasta. Älkää tulko sanomaan että karkit ja limut pilaantuu, ne kestävät monta, monta vuotta ja melkein jokaisella on pakastin mihin voi laittaa piaantuvia ruokia ja syödä myöhemmin. Minä itse olen vienyt tytöilleni ja pojalleni aina ruokaa, ehkä olen teidän mielestä tyhmä äiti, mutta tiedän että lapsillani ei ole ylimääräistä rahaa ja kun he opiskelivat niin oli vielä vähemmän. Sitä paitsi tavaraakin on mukava joskus antaa omille lapsille, vävyille ja minijöille. Voittehan laittaa tosiaan tavarat mitä ette käytä "kaappiin" ja antaa ne jollekkin myöhemmin. Ette taida tietää kuinka hyvä mieli tulee kun saa antaa joskus jotain. Sanokaa myös anopille ja apille että ette tarvitse tavaraa, näin säästyy appivanhempien rahat. Meillä on niin ihanat vävyt että he eivät ole koskaan loukanneet meitä millään tavalla ja jos vien jotain niin he kiittävät ja yleensä laittavat ruuat jo pöytään, sitten syödään ne yhdessä. Myös minijäni on todella fiksu, olen vienyt myös sinne ruokaa ja hän on aina iloisena ottanut vastaan, on myös sanonut sitten suoraan jos ruokaa on liialti. Tavaroista ollaan jo sovittu että niitä ei kanneta turhaa täyttämään heidän kotiaan. Lahjoja kyllä annan kun on jokin juhla. Kaikista ollaan pystytty juttelemaan omieni kanssa, olenkin sanonut että minulla on aivan ihanat vävyt ja minijät. Toivottavasti he ovat samaa mieltä. Suosittelen juttelemaan appivanhemien kanssa asioista, etteivät he kanna kovin paljon teille ylimääräistä. Sitä helposti tulee ostettua kun on itsellä jo vähän varaakin siihen (appivanhemmilla ja omilla vanhemmilla). Kun vanhemmat ovat olleet itse nuoria ja lapset ovat olleet pieniä, niin sitä haluaa auttaa omien lasten perheitä, että he selviäisivät paremmin ja saisivat laadukasta elämää. Katsokaas kun anoppi voi ajatella asian esim näin että jos vien ruokaa, niin nuoret voivat käydä vaikka elokuvissa tai säästää esim. uutta kotia tai lomaa varten. Tällaisia me äidit ja anopit ollaan.
Kiitos neuvoista, minä ainakin yritän jutella anopille, vaikka se ei tule olemaan helppoa.
Hän kantaa meille jatkuvasti kamaa.
Vastaus on kuitenkin kaikille!
Aivan uskomatonta että teillä on noin huonot välit anoppiinne.
Ette pysty keskustelemaan niin kuin aikuiset ihmiset ja kertomaan mitä haluatte tai mitä ette halua.
Minulla on yksi minijä ja hän on minulle kuin oma lapseni.
Jos hän ei halua tavaraa tai ruokaa kotiinsa, niin hän uskaltaa sanoa sen minulle yhtä hyvin kuin poikani.
Olen tosi tyytyväinen että ovat rehellisiä.
Ei tule sitten ostettua turhaa tavaraa ja kun olen itse vielä työ elämässä niin täytyyhän nekin rahat tienata.
Olen tosi Onnellinen kun me pystymme puhumaan asioista.
Tsemppiä teille kaikille!
Jos kuitenkin saatte aina vaan tavaraa kotiinne, niin älkää heittäkö pois, vaan lahjoittakaa ne esim. Hesyyn "Helsingin eläinsuojelu yhdistys" he myyvät tavarat kirpputorilla ja niillä rahoilla ostetaan näille eläin reppanoille ruokaa, kissanhiekkaa, peittoja ym. Luulen että jonkinlaista lahjoitus toimintaa on joka kunnassa. Suomen punainen risti ym.
Luin kirjoituksesi ja on mukavaa huomata, että sinulla on hyvät välit vävyihin ja minijääsi. Asiat sujuvat kitkatta, kun kommunikaatio pelaa puolin ja toisin.
Teen nyt pienen välilisäyksen: kirjoitit meille nuorille miniöille, että "ette pysty keskustelemaan niin kuin aikuiset ihmiset ja..."
Niin. Itse olen yrittänyt käyttäytyä järkevästi ja normaalin kohteliaasti omaa anoppiani kohtaan, mutta hänelle ei vain kertakaikkiaan sanota vastaan. Anopin käytös ei ole mielestäni lainkaan aikuismaista. Hän on lapsellinen ja varsinainen marttyyri. Naama vääntyy heti mutkalle ja parin viikon päästä hän kostaa kokemansa pettymyksen jollain lapsellisella tavalla. Sitten appiukko vaivaantuu ja mieheni alkaa moralisoimaan minua, kuinka hänen äidillensä tuli paha mieli. Eli meillä se on niin päin, että minua puolet vanhempi nainen ei kestä asiallisesti ilmaistua palautetta, jo pelkkä sana EI on hänelle liikaa. Kaiken tämän ollessa tiedossani on todella vaikeaa sanoa hänelle mistään mitään, mielummin välttää sen mökötysreaktion. Uskaltaisin kyllä sanoa hänelle, mutta olen liian pehmo, koska en kuitenkaan aina tahtoisi pahoittaa hänen mieltään. Kärsin siis itse ja kirjoittelen tänne....
Olen huomannut anoppini tekevän aina niinkuin hän tahtoo välittämättä kenenkään muun mielipiteistä tai vastaväitteistä. Hankalaa sitten kommunikoida hänen kanssaan ja sanoa vastaan mihinkään, kun hän ei sitä kestä. Mieheni ja appiukkoni eivät koskaan sano äidillensä/vaimollensa vastaan mistään.
Välillä se voi olla näinkin päin...
on ikävää että ette pysty keskustelemaan. Mutta ehkä minä kirjoitin liian jyrkästi teille minijöille. Mutta kun luin noita juttuja niin tuli mieleen että eivätkö minijät uskalla jutella anopille. Huomasin muuten sinun kirjoituksestasi että kunnioitat anoppia ehkä liikaakin. Joskus voi olla jopa paremmat välit jos puhuu suoraan, mutta tietysti meitä on niin monen moista ihmistä ja toisille ei vaan voi puhua. Anoppisi tosiaan on lapsellinen, kirjoituksesi perusteella. Kyllä se niin on että oma äiti on aina se paras lihapullan tekijä, pojat ajattelevat. Mutta eihän se suinkaan aina näin ole. Onneksi itse pystyn keskustelemaan omieni kanssa asioista. Toivotan sinulle ja kaikille muille minijöille jaksamista jos on vaikeaa ja edlleenkin olen sitä mieltä että syökää ne ruuat ajan kanssa. Hyvää Syksyä!
Äitini on kamala höösääjä. Onneksi asun hänestä kohtuu kaukana. Mutta aina kun vaan mahdollisuus tulee vaikkapa kotona käydessä, hän tunkee kasseihini kaikkea ruuasta perintölautasiin. He (vanhempani) eivät kuulemma tarvitse mitään, joten kaikki joutaa minulle ja siskolleni. Ihan kiltisti ajateltu, mutta on tässä nurjatkin puolensa. Nimittäin juuri se, että omat varastot alkaa täyttyä kaikesta turhasta.
Avomieheni ei ole valittanut äidistäni, vaikka kaikenlaista roinaa on ovesta kannettu. Pikemminkin hän vain nauraa koko jutulle, mutta taatusti tilanne olisi hänenkin mielestään pahempi, jos näkisimme useammin. Tällä hetkellä pari kolme kertaa puolessa vuodessa on aivan tarpeeksi. Tavarantyrkytyksen ohessa äitini lähettää myös kamalasti kortteja oli sitten syynä synttärit, nimpparit tai vain hieno ilma. Jopa omaa anoppiani hän muistaa kortein enemmän kuin minä ehdin sitä naista edes näkemään. Tässä kohden minulla kyllä sappi on kiehahtanut useaan otteeseen. Koen, että välieni anopin kanssa pitäisi olla jollain lailla vielä nykyistäkin läheisemmät, koska äitinikin on niin kamalan tyrkky. Tunnen itseni huonoksi ihmiseksi tämän takia, mutta enhän voi pakottaa itseäni suhteisiin ihmisen kanssa, jonka seurassa en suurta sielunrakkautta tunne.
Yritän hillitä äitiäni joka kerta sanomalla, ettei tarvitse jne. Mutta sekös vaan pistää ihmisen innostumaan yhä enemmän. Kaikesta tästä huolimatta rakastan äitiäni paljon; hän välittää minusta. Osaltaan hän varmaan haluaa myös kuulua elämääni edes jotenkin ja osoittaa tunteitaan muutenkin. Paljon hän jakelee kaikkea myös muille, joten liekö kyseessä vain tapa, joka on jäänyt jostakin. Olen usein ajatellut, ja nytkin taas tuli mieleen, että onneksi meillä ei ole veljeä. Jos tämä velirukka joskus löytäisi naisen, ei se nainen siinä varmaan kauaa jaksaisi suutahtamatta olla.
heivaa helvettiin, myy tai anna pois. meilekkin ilmaantui päiväpeittoa ja maljakkoa, vimppasin veks. tuli toinen päiväpeitto, ja lisää "kitsiä", pois vaan.
pokkana, kierteelee ja etsii, turhaan, jos ei ole makua ostaa ei kannatakkaan. kovapää oli, kuvitteli sisustavansa poikansa kodin, haluamattaymmärtää että minäkin asuin siellä...
viimeks kun kävi, toi pöydänsiivousliinoja...
ok. mutta enää ei ole onneksi tulossakaan.