miksi nyt kun olen jo omasta mielestäni päässyt sinusta yli, kun en enää ajattele sinua niin paljon kuin eromme jälkeen, en ole edes pitkään aikaan itkenyt vuoksesi...
miksi kuitenkin sisälläni on sellainen tunne että tämä ei ole tässä että tulet vielä joskus taas satuttamaan minua ja särkemään sydämeni uudestaan? emme ole nähneet kahteen kuukauteen..olemme olleen vain satunnaisesti puhelimen välityksellä yhteydessä, viimeksi kun soitin ja vastasit omalla nimellä niin tuntui että olit poistanut numeroni ja sen takia vastasitkin nimelläsi..mutta silti taas kysyit kahville ja sanoin että joo lähden mutta sait käänneettyä jutun niin että minun pitää pyytää sinua eikä sinun minua vaikka tiedät että en tee niin, en pyytele miehiä kahveille kanssani..
olen jopa päättänyt ja melkein saavuttanut tavoitteeni unohtaa sinut "miehenä" ihmisenä ei tarvitse unohtaa..silti vaikka en enää ajattele että meistä voisi vielä tulla jotain minusta tuntuu todella pahalta ja tiedän että se ei johdu siitä että on koulussa vaikeata tai mistään läheisillä tapahtuvista asioista vaan SUN takia minulla on paha olo sisälläni..
juttumme kun ei loppunut riitaan, eikä edes kuivunut kasaan vaan siihen että sinä et uskaltanut ottaa riskiä ja katsoa mitä meistä olisi voinut tulla..en ole vihainen sinulle, ymmärrän sinua ja vähän käy sääliksi kun aikuinen mies pelkää jotain mitä ei edes ole ehtinyt kehittyä, en todellakaan aikonut sitoa sinua itseeni kun en itsekään uskalla sitoutua ja tulla riippuvaiseksi..vielä..
en ymmärrä miksi sitten munulla on näin paha olo sisälläni, en enää halua sinua, minulla on nyt alkanut uusi itsenäinen elämä..silti jos en ajattele sinua saat jollain kumman konstilla minulle tällaisen olon että on pakko taas ihmetellä onko sinulla kaikki hyvin..kaduttaako sinua meidän ero..
mikä mua vaivaa??
en enää jaksasi tällaista..haluaisin päästä sinusta kokonaan eroon..
miksi kuitenkin sisälläni on sellainen tunne että tämä ei ole tässä että tulet vielä joskus taas satuttamaan minua ja särkemään sydämeni uudestaan? emme ole nähneet kahteen kuukauteen..olemme olleen vain satunnaisesti puhelimen välityksellä yhteydessä, viimeksi kun soitin ja vastasit omalla nimellä niin tuntui että olit poistanut numeroni ja sen takia vastasitkin nimelläsi..mutta silti taas kysyit kahville ja sanoin että joo lähden mutta sait käänneettyä jutun niin että minun pitää pyytää sinua eikä sinun minua vaikka tiedät että en tee niin, en pyytele miehiä kahveille kanssani..
olen jopa päättänyt ja melkein saavuttanut tavoitteeni unohtaa sinut "miehenä" ihmisenä ei tarvitse unohtaa..silti vaikka en enää ajattele että meistä voisi vielä tulla jotain minusta tuntuu todella pahalta ja tiedän että se ei johdu siitä että on koulussa vaikeata tai mistään läheisillä tapahtuvista asioista vaan SUN takia minulla on paha olo sisälläni..
juttumme kun ei loppunut riitaan, eikä edes kuivunut kasaan vaan siihen että sinä et uskaltanut ottaa riskiä ja katsoa mitä meistä olisi voinut tulla..en ole vihainen sinulle, ymmärrän sinua ja vähän käy sääliksi kun aikuinen mies pelkää jotain mitä ei edes ole ehtinyt kehittyä, en todellakaan aikonut sitoa sinua itseeni kun en itsekään uskalla sitoutua ja tulla riippuvaiseksi..vielä..
en ymmärrä miksi sitten munulla on näin paha olo sisälläni, en enää halua sinua, minulla on nyt alkanut uusi itsenäinen elämä..silti jos en ajattele sinua saat jollain kumman konstilla minulle tällaisen olon että on pakko taas ihmetellä onko sinulla kaikki hyvin..kaduttaako sinua meidän ero..
mikä mua vaivaa??
en enää jaksasi tällaista..haluaisin päästä sinusta kokonaan eroon..
Vastaukset 3
Vanhimmat
mulla on ihan samanlainen kokemus, alle puolen vuoden sisällä. Juttu kesti vain kolme viikkoa, mutta sitä ennenkin oli jo jotain ja näin jälkeenkin päin.... Mulla eroaa vain siinä et mä haluisin tän miehen takas, mut tällä hetkellä se on varattu...vaikka flirtailee mun kaa aina ku nähään ;)
samanlainen tilanne, vaikka luulin jo päässeeni yli...sitten hän ottikin yhteyttä...ja menoa....
voi kun toi kuulostaa niin tutulta, kuin omasta elämästäni. ymmärrän sua täysin.
sitä luulee pienen hetken, että on päässyt toisesta irti, voi taas jatkaa eteenpäin. mutta aina uudestaan tulee se päivä joka vie takaisin sinne tuskaan.
kuvittelee pystyvänsä kohtaamaan toisen mutta kun se toinen on siinä edessä tuntee kuinka tuska painuu taas syvälle rintaan. se sattuu.
haluaisi päästä eroon ja silti miettii mitä toiselle kuuluu. haluaisi unohtaa mutta aina vaan kaivaa esiin ne muistot - ne hyvätkin sattuu nyt. ei sitä toista voi syyttää, ei se ole sen vika jos ei se mua rakasta, eihän tunteilleen mitään voi. mutta en minäkään voi omilleni ja sehän se tästä vaikeaa tekee.
miks tän pitää olla näin hirveää, miten tästä pääsee ulos? sattuu niin paljon, enemmän kuin mikään koskaan ennen...