Taas yksi päivä takana enkä jaksa edes ajatella, kuinka monta edessä, tätä yksinäisyyttä ja ikävää, odotusta ja unelmia. Mä vihaan, kun mikään ei koskaan muutu ja tämä kaipaus alkaa olemaan jo fyysistä kipua. Mulle on vain annettu yksinäisyys ja olenhan mä tavallaan oppinut elämään sen kanssa jo.
Ja niin, olenhan mä nuori, mulla on aikaa, mutta ne sata kaunista paria kaupungilla, ne halaukset ja suudelmat saa mut miettimään, miksi toiset on kuitenkin yksin melkein ikuisuuden.
Hävettää. En tajua, mikä mussa on vialla. Mitä sitten, jos joskus tapaan oikeasti jonkun? Miten ikinä uskallan kertoa, että olen niin kokematon ja typerä, että kukaan ei ole huolinut mua tai mä olen aina paennut. Kaikki se läheisyys, mitä olen vastakkaiselta sukupuolelta saanut on ollut sellaista, että poika kysyy, miksi pelkään ja suutelee melkein väkisin, kun olen niin ujo, etten uskalla. Ja kukaan ei sitten usko, jos kerron totuuden, sanovat että näytän juuri sellaiselta, joka on saanut ja antanut ja vaikka mitä. En ole en, se tuntuu pahalta. Mulla ei ole koskaan ollut ketään.
Mä oon täynnä pettymyksiä, turhia ja tyhjiä unelmia, pieniä toivonkipinöitä, mutta nekin sammuu ajallaan.
Anteeksi tämä itkuinen purkaus. Mutta eihän mulla ole kuitenkaan ketään, joka kuuntelisi.
Ja niin, olenhan mä nuori, mulla on aikaa, mutta ne sata kaunista paria kaupungilla, ne halaukset ja suudelmat saa mut miettimään, miksi toiset on kuitenkin yksin melkein ikuisuuden.
Hävettää. En tajua, mikä mussa on vialla. Mitä sitten, jos joskus tapaan oikeasti jonkun? Miten ikinä uskallan kertoa, että olen niin kokematon ja typerä, että kukaan ei ole huolinut mua tai mä olen aina paennut. Kaikki se läheisyys, mitä olen vastakkaiselta sukupuolelta saanut on ollut sellaista, että poika kysyy, miksi pelkään ja suutelee melkein väkisin, kun olen niin ujo, etten uskalla. Ja kukaan ei sitten usko, jos kerron totuuden, sanovat että näytän juuri sellaiselta, joka on saanut ja antanut ja vaikka mitä. En ole en, se tuntuu pahalta. Mulla ei ole koskaan ollut ketään.
Mä oon täynnä pettymyksiä, turhia ja tyhjiä unelmia, pieniä toivonkipinöitä, mutta nekin sammuu ajallaan.
Anteeksi tämä itkuinen purkaus. Mutta eihän mulla ole kuitenkaan ketään, joka kuuntelisi.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Nopea vastaus.
Nauti yksinäisyydestä - elämä ei avaudu toisen ihmisen kautta, vaan se löytyy omasta itsestäsi.
Kun unohdat yksinäisyyden "taakan", niin sinut löydetään.
Mukavaa syksyä.
Mikäli yhtään lohduttaa, niin enemmän ja vähemmän yksinäisiä mahtuu tähän maahan tuhansia. Koko maailmassa on ainakin miljoonia. Sinä et ole ainoa. Itsekin tiedän tasan tarkkaan, miltä sinusta tuntuu.
Ei sinussa mitään vikaa ole. Elämä vain on epäreilua eikä kaikki mene niin kuin haluaisi. Ja jonain päivänä asiat ovat paremmin, aivan varmasti. Jonain päivänä uskallat ja jonain päivänä joku haluaa sinut. Vain sinut. Loppujen lopuksi vain ani harva meistä on niin pinnallinen ja suorituskeskeinen, että arvostaa vain kokeneita ihmisiä. Tuollaisilla asioilla ei ole niin suurta merkitystä kuin luulet.
Ja mitä niihin väkisin suuteleviin poikiin tulee, niin he ovat ääliöitä. Eivät ymmärrä, että joillakin meistä lähelle päästämiseen menee aikaa. Kyse on luottamuksesta ja se syntyy vain ajan kanssa. Samalla lailla sinun pitää antaa aikaa itsellesi -joitakin asioita ei voi hoputtaa.
Huomaa vielä, että sinä et mitenkään voi olla täynnä pettymyksiä. Pettymykset ovat tapahtuneet elämässäsi mutta eivät ne ole sama asia kuin sinä. Ne eivät ole edes osa sinua. Sinä olet jotain ihan muuta ja nyt on hyvä aika kaivaa kaikki ne hyvät asiat sinussa esille.
Parempaa syksyn jatkoa sinulle!
Niin, kyllähän mä sen tiedän, että yksinäisyyttä potee niin moni muukin, mutta mä vaan en taida kohdata koskaan niiden muiden yksinäisten kanssa...Ja odottavan aika on pitkä, mutta kai joku kaunis päivä, mä ihan oikeasti tapaan jonkun. Pakko vaan uskoa ja toivoa.
Syksyn jatkoja sinullekin!
suloinen, suloinen.
Älä arvioi saavutuksiasi toisten perusteela, aina löytyy suurempia ja mitättömämpiä ihmisiä kuin sinä...
Kuka tai mikä määrittelee mitä elämältäsi haluat? Sinä itse vai joku muu? Yritä olla välittämättä muiden negatiivisista mielipiteistä, sillä ne vain masentavat.
Parisuhteessa eläminen on syvään juurtunut käsitys elämisen arvoisesta elämästä. Todellisuus parisuhteessa on usein aivan toista.
Haluaisitko tutustua? Tuli vain mieleeni että mikä ettei. Itsekin olen yksinäinen.
"Mitä sitten, jos joskus tapaan oikeasti jonkun? Miten ikinä uskallan kertoa, että olen niin kokematon ja typerä, että kukaan ei ole huolinut mua tai mä olen aina paennut."
Jos yhtään lohduttaa niin on ainakin yksi miespuolinen jota tuo asia myös mietityttää.
Eipä tuohon ole mitään lisättävää. Ihan samat ajatukset minullakin liikkuu korvien välissä. Ainoa ero on se että olen mies. Ainakin iän mukaan.
Jos keskityt elämässäsi pelkästään yksinäisyyteen ja omien epäkohtiesi miettimiseen, niistä tulee helposti elämää suurempia asioita ja silloin sinulta jää paljon muita iloisempia asioita kokematta. Koeta vain sivuuttaa jatkuva eri medioista tunkeva "vain parisuhteessa voi olla hyvä ihminen" sössötys ja keskity kehittämään itseäsi elämän muilla osa-alueilla. Tee asioita, joista nautit ja silloin myös itseluottamuksesi kasvaa.
mitään vialla. Et vain ole sattunut tapaamaan ketään sopivaa. Sama tilanne on minulla ja olen jo 25 v. En kuitenkaan häpeä sitä, sillä näin se elämä vain on mennyt, ettei ole ollut joko mahdollisuutta seurustella ongelmien takia, tai olen ollut suunnattoman ujo, tai sitten ei vain ole sattunut kiinnostavaa ihmistä kohdalleni (ihme kyllä). Minä en haluaisi seurustella pelkän seurustelun vuoksi, vaan löytää ihmisen, josta todella välitän ja jota en suunnittelisi jättää löydettyäni jonkun paremman. Ihmettelenkin sitä miten ihmiset löytävät niin helposti seurustelukumppaneita, että ovat ehtineet seurustelemaan jopa useammankin kanssa. Onko heillä vain matalampi rima vai onko kohtalo saattaneet nämä rakastavaiset yhteen? Jotkut seurustelevat myös pelkästään siitä syystä, etteivät halua olla yksin.
Kokemattomamuuttasi tai ujouttasi sinun ei siis mielestäni kannata hävetä. Kokemattomuus on vain hyvä asia, jota miehet arvostavat. Eivät he "jakorasioista" välitä. Olet myös säästynyt sydänsuruilta, kuten minäkin. Olen siitä iloinen, mutta on niitä suruja sitten saanut kohdata muilla elämänalueilla senkin edestä. Ehkä tämä kuitenkin säästää sydäntä eri tavalla. Toivon että se mies/miehet jotka tulen vielä elämässäni tapaamaan eivät loukkaisi minua ainakaan suuresti. Tuo ujous liittyy m.m. tähän asiaan, herkkyyteen. Ja herkkyys on vain positiivinen asia. Monet pojat pitävät ujoja tyttöjä todella söpöinä. :)
'väkisin suutelevia poikia',ookko nää 12v vai peräti 15v.Hommaan kuule tyttö pieni vaikka koira niin helpottaa tuota yksinäisyyden tuskaa varmaankin kummasti ja todennäköisesti saat ihan tasan tarkaan kaiken mitä kaipaat joltain hellyttävältä pikku hauvelilta.
Voi, kun vielä olisinkin sen ikäinen...koira voisikin auttaa asiaa silloin. Olisihan se söötti pikku hauveli ihana tosiaan, mutta ei korvaa oikeaa ihmistä ja sellasta mä kuitenkin enemmän tarvitsisin :)
ongelma sit oikeastaan on,eikö kukaan kolahda vai etkö pääsen kenenkään kans edes siihen tilanteeseen et vois kolahtaa? Ite oon aika lailla samanlainen haihattelija kuin säkin kuullostat olevan,jotain tuntuu elämästä puuttuvan,halailen tyynyä nukkumaan mennessä paremman puutteessa ja mietiskelen pienessä mielessäni kuinka mukavaa ois katella illalla telkkaria ja vaikka rapsutella jonkun muijan niskaa ja harrastaa pientä viatonta hiplailua vaan sit kun siinä tyynyn tilalla onkin oikea ihminen niin ei vaan nappaa,ei sitten kirveelläkään.Enpä tiiä johtuuko tää sit vaan siitä että se mulle soppeli ei oo vielä koskaan ollu siinä tyynyn tilalla (ei tosin oo ollu niin älyttömästi niitä ehdokkaitakaan joitten kans on päästy siihen pisteeseen asti) vai oonko mä vaan jo niin vitun paatunut semi-juoppo vanhanpojan alku että psyyke ei kestä selvinpäin moista juttua.Tosin enpä oo vielä koskaan ollu siinä onnellisessa asemassa että sen tyynyn tilalla ois ollu nainen johon oon oikeasti ihastunut vaan kyseessä on aina ollu jonku sortin 'saapahan nyt ainakin pillua' säätö,niitten muutaman harvan naisen kans joihin oon ihastunut elämäni aikana ei oo sit koskaan tullu mitään todellista juttua(tosin jos rehellisiä ollaan niin vaan yhdelle oon saanut asian kerrottua, vaan eipä ollut neidilla samanlaiset fiilikset musta niin minkäs teet).Huh,tulipas vuodatus,tais lähteä niin sanotusti mopedi hanskasta.No anyway jos kukaan ei kolahda niin sille ei kait sit mahda mitään ja jos ei tule edes tilaisuutta niin sit on varmaankin pakko tehdä itse asialle jtn.,jo pieni flirttailu ja hymyily voi olla se ratkaiseva vihje jollekkin urokselle joka katellu sua pitkään :)
Kuulostaa kyllä tutulta...
Mä en aina itsekään tiedä, johtuuko se musta itsestäni vai muista, kun ei kolahda tai en mä tiedä, miltä sen edes pitäisi tuntua, jos se olisi joku Oikea.
Mä oon jotenkin oppinut kuihduttamaan kaikki "kiinnostuksen siemenet", osaan(?) ja uskallan joskus flirttailla ja keskustella, mutta sitten jotenkin tulee vaan se ajatus, että ei toi mua halua tai että oon kamala ja sitten mun itseluottamus katoaa tuhkana tuuleen. Moni on sitä kysellytkin, että miksi ihmeessä olen niin ujo tai vaatimaton, mutta mä vaan haluan kai torjua kaikki, koska mitä vanhemmaksi tuun, sitä nolompaa on olla tällanen tai jotain.
Pakko sanoa, että tuo tyynyjuttu ei ole vielä tuttua, mutta mielessä sitä usein kelaa, miten ihanaa se olisi kun toinen olisi siinä ihan vieressä. Ja varsinkin, kun sitä ei ole kokenut paljon, mutta sen verran kuitenkin, että tietää, miten ihanaa se voi olla.
Ja tiedän, tiedän: mun pitäisi oppia ensiksi tuntemaan ja hyväksymään itsensä jne. Olen tehnyt sitä jo ihan tarpeeksi, mutta mikään ei muutu, kun tällänen mä vaan olen. Mä kuitenkin pystyn elämään ihan suhteellisen normaalia elämää, eikä tää "tilanne" sillätavalla ole vaikuttanut mitenkään mun arkipäivään, mutta kyllä sitä mieli varmaan sekoaa, kun ei koskaan oo ketään.
Yritäpä kuvailla hiukan miten käyttäydyt, jos joku mies, josta pidät, on tehnyt jonkinlaista lähestymistä. Miten käyttäydyt hänen seurassaan silloin, kun asia tulee esille? Siis hän vihjaa asiasta jotain tai koittaa lähennellä hienovaraisesti esim. koskettaa olkapäätä, hiuksia tai ehkä pyytää sinua treffeille. Entä miten käyttäydyt asian esiintulemisen jälkeen, kun myöhemmin kohtaatte?
Vastauksesi auttaisivat paljon, koska haluaisin löytää jonkun kivan ujon tytön, mutta se on vaikeaa. Vaikeaa, koska ujojen tyttöjen käyttäytyminen vaikuttaa melkein aina ylimieliseltä, vaikkei sitä oikeasti olisikaan. Siksi jos pystyisit kuvaamaan käytöstäsi tuollaisessa tilanteessa, voisin ehkä paremmin erottaa milloin tyttö on ylimielinen ja milloin vain ujo.
Mun omat kokemukset on yleensä aina sellaisia, että tilanteissa joissa mies yrittää lähestyä, muutan asiat jotenkin vitsiksi, nauran ja vähättelen. Joskus romanttinenkin hetki voi muuttua pieneksi "vittuiluksi" miestä tai itseäni kohtaan. Jos mies esimerkiksi kehuu ulkonäköä, pyytää tanssimaan, tarjoaa drinkkiä, se tuntuu oikeasti tosi mukavalta, mutta mun vastaukset on tyyliin: "Älä viitti", "Ei sun tarttee", "Sori, mut sä voit kyllä lähtee jos haluat" jne. Ja kuitenkin mä hymyilen kuulemma söpösti ja katson silmiin, mutta vetäydyn heti kuoreeni, jos jotakin meinaa tapahtua enemmän. En tajua edes miksi.
Jos pidän miehestä oikeasti, niin en mitenkään "vetäydy" pois, jos hän esim. koskettaa, mutta en koskaan tee aloitetta, koska en halua tulla mitenkään torjutuksi vaikka tietäisin, että mies pitää musta. Siinä se itseluottamuksen puute näkyykin kai.
Joskus toivon salaa, että mies vain on kärsivällinen ja jaksaa yrittää, jaksaa "koittaa varovasti kepillä jäätä". Niin, tässä kohtaa se sitten varmaan meneekin pieleen, koska kun en uskalla näyttää kiinnostusta tai antaa vastakaikua, mies luulee, etten ole kiinnostunut tai että olen jotenkin ylimielinen.
Jos kiinnostava mies pyytää treffeille tai kysyy vaikka suoraan, että pidänkö/olenko kiinnostunut hänestä, mun sydän huutaa kyllä, mutta tietenkään en uskalla sanoa sitä ääneen. Se v*tuttaa monesti. Jos tapaan miehen myöhemmässä vaiheessa, ja pidän hänestä, se menee melkein aina punasteluksi (kamalaa) ja ehkä hiljaisena hymyilen, mutta en koskaan näytä kiinnostusta kuitenkaan.
Äh, olen varmaan aika vaikea tyyppi, mutta luulen ja tiedän, että en ole ainoa.
niin ja vaikka kohdattaisiin vaikka tänään ja mä tulisin puhumaan sulle ihan selviä... sä olet niin kaunis ja pyytäisin sut ulos.. niin sinä et huolisi.. sä sanoisit että et ole kiinnostava..tai sitten sanoisit että olen varattu.. :) heh.. mä olen niin täynnä tätä. niin täynnä.. tätä "sanaa sä et ole kiinnostava" ja "olen varattu"
onhan se kivaa kun sanotaan heti kättelyssä, mutta 1000 naista olen mennyt läpi... 4 kaupungista (mulla on kaikki ylhäällä. joten älkää väittäkö.)
Korppikotkat ja hyeenat jo kiertelee ympärilläs, varo vaan. Tuollaiselle tekstin kirjoittajalle löytyy varmasti "lohduttajia" ja "ymmärtäjiä". Taka-ajatuksia on vaikka kuinka ja paljon, joskos sitten kumminkin tärppäis edes tämän kautta. Säälittävää. Netin mieskanta on säälittävää ylijäämäsakkia. Itken myös mutta eri syystä...
"Elämä on yksi iso pettymys, josta en jäisi paitsi mistään hinnasta."
Tietenkin :)
Mulla on aivan sama juttu.
Kyllä mua kehutaan aina aika ajoin huumorimieheksi,mutta kun se huumorintaju ei näy päällepäin.En omasta mielestäni ole mikään joka oksaan päänsä lyönyt jannu,mutta sitäkin enemmän kiltin näköinen 20v poika. Mieheksi en itseäni tunne. Koskaan en osaa suhteita rakentaa koska olen sellaista tyyppiä,jota naiset eivät kenties halua oppia edes tuntemaan. Tämä johtaa siihen että nettipersoonani on aikalailla erilainen,kuin se jonka ulospäin näytän.Se että olen aina se jota ei huomata,on pakolla johtanut siihen että olen sulkeutunut mitä tulee ihmissuhde asioihin.
Useasti riipaisee kun näen niin paljon onnellisia pareja kaupungilla.Olen vuosien ajan painostanut itseäni,että nyt pitäis tehdä jotain asialle. Pisimmälle toimivaa ihmissuhdetta olen päässyt,kun erään deittipalvelun kautta uskaltauduin mennä "sokkotreffeille" tapaamaan erästä naista toiseen kaupunkiin saakka. Seuraavana päivänä hän oli jo tullut siihen tulokseen ettei meidän juttu toimisi,ilman että opetteli edes tuntemaan mua. Mutta jatkoin kuitenkin kiltteyttäni yhteydenpitoa hänen kanssaan,mutta vaikka hän nyt vannoo rakkauttaan,teot ja hänen kiinnostuksen osoitus minua kohtaan kertovat vähän muuta.
Yksinäisyyden hinta mulle on siis ollut se,etten enää luota naisiin niin paljon,ja yritys rakentaa suhteita on karikoitunut taas. Olen taas siinä epätoivoisessa tilanteessa,jossa uskon että jos tämän nykyinen tuttavuus ei nyt toimisi,niin en tietäisi mitä teen sen jälkeen.
t:toivoton tapaus