Jäin yllättäen työttömäksi....ne kuuluisat tuotannolliset ja taloudelliset syyt.
olen nyt toista kuukautta hakenut töitä ja käynyt useissa haastatteluissakin mutta ei ole vielä tärpännyt.
Aamuisin kiikutan lapset tarhaan ja sitten alkaa ns. työnhaku ja kodinhoito.
ensimmäiset päivät ja ehkä viikotkin sujuivat aika hyvin. Yritin nauttia rauhallisuudesta ja positiivisena olin aivan varma että uusi työ alkaa aivan lähipäivinä.
Nyt alkaa kaikki mennä päin p..tä. Aamulla kun palaan tyhjään kotiin vaatii oikein ponnisteluja että saan edes tiskikoneen tyhjennettyä ja pyykit koneeseen. Yritän väkisin siivota ja laittaa kotia siistiksi ennenkuin avaan tämän typerän masiinan ja uppoudun taas nettiin ja masentavaan työnhaunmaailmaan.
Sellaisina päivinä kun minulle on suotu haastattelu niin kaikki kotityöt jää tekemättä ja keskityn vain siihen. Saatan jäädä haastattelun jälkeen tuntikausiksi vaeltelemaan kauppakeskuksiin ja olla kiireisen näköinen. Olen jopa huomannut että yritän olla tärkeän näköinen, ihan kuin olisin juuri lounaalta tulossa ja matkalla takaisin töihin.
On masentavaa huomata että yritän muille näyttää että olen kovinkin kiireinen ammattilainen...ja hah muka vielä töissäkin. :(
Tunnustan että tänään vietin aamupäivän yhdessä suuressa ruotsalaisessa huonekalukaupassa. Vaeltelin puhelin kourassa ja odotin että saan soiton yhdestä paikasta jossa kävin haastattelussa. Siellä oli paljon äitejä lapsineen joka aikaansai minussa aivan kamalan olon. -Olen työtön ja vielä huono äitikin kun omat lapseni eivät olleen mukana vaan muiden hoidettavana-.
Yritän hampaat irvessä pysyä järjissäni ja aktiivisena hakea töitä. Kuitenkin tuntuu että vajoan vaan syvemmälle suohon. Kodonhoitokin on repsahtanut vaikka vuosiin ei ole ollut näin paljon aikaa kotia siivoilla!
Miten teillä muilla työtä etsivillä äideillä sujuu päivät? Olenko ainut joka on näin sekaisin ja masentunut?
hitto kun tuo puhelinkaan ei soi.
olen nyt toista kuukautta hakenut töitä ja käynyt useissa haastatteluissakin mutta ei ole vielä tärpännyt.
Aamuisin kiikutan lapset tarhaan ja sitten alkaa ns. työnhaku ja kodinhoito.
ensimmäiset päivät ja ehkä viikotkin sujuivat aika hyvin. Yritin nauttia rauhallisuudesta ja positiivisena olin aivan varma että uusi työ alkaa aivan lähipäivinä.
Nyt alkaa kaikki mennä päin p..tä. Aamulla kun palaan tyhjään kotiin vaatii oikein ponnisteluja että saan edes tiskikoneen tyhjennettyä ja pyykit koneeseen. Yritän väkisin siivota ja laittaa kotia siistiksi ennenkuin avaan tämän typerän masiinan ja uppoudun taas nettiin ja masentavaan työnhaunmaailmaan.
Sellaisina päivinä kun minulle on suotu haastattelu niin kaikki kotityöt jää tekemättä ja keskityn vain siihen. Saatan jäädä haastattelun jälkeen tuntikausiksi vaeltelemaan kauppakeskuksiin ja olla kiireisen näköinen. Olen jopa huomannut että yritän olla tärkeän näköinen, ihan kuin olisin juuri lounaalta tulossa ja matkalla takaisin töihin.
On masentavaa huomata että yritän muille näyttää että olen kovinkin kiireinen ammattilainen...ja hah muka vielä töissäkin. :(
Tunnustan että tänään vietin aamupäivän yhdessä suuressa ruotsalaisessa huonekalukaupassa. Vaeltelin puhelin kourassa ja odotin että saan soiton yhdestä paikasta jossa kävin haastattelussa. Siellä oli paljon äitejä lapsineen joka aikaansai minussa aivan kamalan olon. -Olen työtön ja vielä huono äitikin kun omat lapseni eivät olleen mukana vaan muiden hoidettavana-.
Yritän hampaat irvessä pysyä järjissäni ja aktiivisena hakea töitä. Kuitenkin tuntuu että vajoan vaan syvemmälle suohon. Kodonhoitokin on repsahtanut vaikka vuosiin ei ole ollut näin paljon aikaa kotia siivoilla!
Miten teillä muilla työtä etsivillä äideillä sujuu päivät? Olenko ainut joka on näin sekaisin ja masentunut?
hitto kun tuo puhelinkaan ei soi.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei kyllä elämässä on muutakin kuin työ. Kuten vaikka ne lapsesi. Miksi ihmiset nykyään arvostavat muita ja itseänsä sen mukaan mitä työtä tekee? Samaan aikaan työssä olijat valittavat kun on kiirettä. Huh huh. Kyllä saat hermoromahduksen kun noin vakavasti otat asian. Noh, paina duunia ja sitten vanhuksena kiikkustuolissa pohdit että "oishan sitä voinu jotain muutakin tehdä...".
Ja mitä sitten jos olet vienyt lapsesi hoitoon muualle?Et pysty keskittymään työnhakuun tosissaan mikäli lapset vievät huomiosi. Jos mahdollista niin pidä päivä tai pari viikossa vapaata työnhausta ja ole lapsien kanssa ja sitten taas muina päivinä haet töitä ahkerasti. Ei ne työkkärin avoimet paikatkaan joka päivä vaihdu.
Tsemppiä äläkä ota sitä niin vakavasti.
Ymmärrän tuntemuksesi täysin. Itse sain juuri taas tänään kuulla, ettei minua valittukaan hakemaani työhön. Pari kuukautta olen nyt töitä hakenut ja oloni on tyhjä. Miksi en kelpaa? on helppoa sanoa, että älä ota sitä (työn etsimistä/negatiivista vastausta) vakavasti, mutta ei paljoa naurata, kun toiveissa olisi talo, lapsia ja edes ne häät. Mihinkään ei ole varaa kun ei ole töitä ja miesparka yrittää säilyttää positiivisuutensa, vaikka tiukkaa alkaa tekemään. Samalla kun tunnen itseni suureksi luuseriksi työnhakumarkkinoilla, voin vain yrittää kuvitella, kuinka pitkäaikaistyöttömistä todella tuntuu...jos minä olen jo parin kuukauden jälkeen näin rikki. On totta, että yhteiskuntamme luokittelee ihmiset työn mukaan. Sinulla sentään kuitenkin on edes lapsia, olet jo yhden "tehtävistäsi" täyttänyt, tosin eipä siitäkään paljoa kiitosta nykyään saa. Ole kuitenkin ylpeä!:)
En tiedä mitä sanoa, koska ainakin itselleni kaikki tsemppaamiseen ja jaksamiseen liittyvät lauseet tuntuvat kovin tyhjille. Haluaisit sinäkin varmaan pysyä luottavaisena ja positiivisena, mutta kun itsetunto nolla? Niin....pitää vain yrittää jaksaa puskea eteenpäin. Onneksi on edes tutkimushaastattelu yms tehtäviä, mutta niiden palkkioilla ei paljon perhettäkään elätä, valitettavasti.
..eli samat fiilikset täälläkin. Lapsemme on osa-aikahoidossa päiväkodissa ja itse etsin töitä. Lapsemme on tosin viettänyt paljon kotipäiviäkin, koska on ollut kipeenä. Ja joinakin päivinä olen vain pitänyt häntä kotona vaikkei olekaan kipeä. Koska maksamme täyttä hoitomaksua (200 e/kk), on ihan meistä itsestämme kiinni, kuinka paljon pidämme lastamme hoidossa. Toisaalta olen huomannut, että töiden etsiminen (netin kautta puhelut) on kyllä paljon hankalampaa, kun lapsi on kotona. Eli on siitä lapsen hoidossa olosta jotain hyötyäkin: a) on helpompi etsiä töitä, b) lapsella valmiina oleva hoitopaikka on ns. valttikortti töitä hakiessa, c) lapsi saa sosiaalisia kontakteja ikäisiinsä ja oppii omatoimiseksi.
Yritetään vain tsempata ja jaksaa jatkaa töiden hakua - eiköhän niitä ennemmin tai vähän myöhemmin löydy! ;-)
Hyvää jatkoa sinulle!
Minulla on varmaan aikalailla samanlaiset fiilikset kuin sinulla. Jäin työttömäksi kesäkuun alusta alkaen ensimmäistä kertaa elämässäni. Saan sentään ansiosidonnaista, mutta se ei auta tähän itsetunnon hurjaan laskuun. Tunnen itseni todella usein epäonnistuneeksi ihmiseksi, luuseriksi, tyhmäksi, jne. Ajoittain tunnen vihantunnetta työssäkäyviä kohtaan. Ajattelen, että miksi tuo saa olla töissä, mutta minä en? Millä tavalla tuo on minua parempi? Tiedän tietysti, että nämä ajatukseni ovat pöhköjä ja niistä pitäisi pyrkiä eroon, mutta ei se oikein onnistu.
Haussa on tällä hetkellä monta työpaikkaa siihen nähden, ettei täällä (Keski-Pohjanmaa) ole paljoa paikkoja auki, mitä hakea. Toinen lapseni on koulussa ja toista vien tarhaan muutamana päivänä kuussa. En tarvitse enempää aikaa työnhaulleni, koska ei tosiaankaan ole paikkoja, mitä hakea. Ja akateeminen koulutus on... ja opintolainaa paljon... En voi hakea minne tahansa, koska miehellä on täällä hyvä työpaikka. Tämä kaikki tekee minut varmaan vielä hulluksi. Tunnen itseni vangiksi. Tunnen, etten voi vaikuttaa tarpeeksi omaan elämääni. Saa nähdä, mitä tästä kaikesta seuraa, jos en kohta saa töitä.
Itse asiassa taidan olla pahemmassa jamassa kuin sinä.
Onnea sinullekin työnhaussa! Toivottavasti onnistumme pian molemmat.
Mä oon myöskin äiti ja akateemisesti koulutettu. Pari määräaikaista pätkää on ollut parin viime vuoden sisällä, mutta muuten olen ollut työtön tai työvoimakoulutuksessa. Nyt hain taas työvoimakoulutuksiin.
Olen ollut työtön jo vuoden alusta. Lapset ovat tarhassa ja koulussa. Työnhaku alkaa tuntua tosi turhauttavalta joko koulutus ja kokemus ei riitä (pitäis olla tohtori ja vähint. 5 v kokemusta) tai sitten on ylikoulutettu ja liian vanha (hanttihommiin halutaan joku opiskelija).
Työkkärinkään kursseille en oo tänä vuonna päässy, kun ei oo koulutusta ja TYÖkokemusta riittävästi. Kyllä alkaa seinät kaatua päälle kotona.
Olen yrittänyt harrastaa liikuntaa aika paljon, mikä auttaa mielialaan jonkun verran ( kropasta on tullu aika kiintee). Työnhaku vie jonkun verran aikaa. Kotityöt, nekään ei vaan enää huvita. Kerran viikossa käyn englannin kielen keskustelukerhossa. Pysyypähän kielitaito yllä ja tapaa uusia ihmisiä. Ens viikoks mulla onkin joka päivä ohjelmaa, kun olen tietokantakurssilla. Ihanaa oikein odotan. Saapahan muuta ajateltavaa kuin tää työttömyys (ja cv:n lisäkoukeron).
Kesä nyt oli ihan ok, olla lasten kanssa mökillä, mutta kyllä tää vuos muuten yhtä helvettiä on ollut.
Kävin viime viikolla kuunteleen yhden ilmaisluennon, jossa käsiteltiin onnellista elämää. Tutkimuksen mukaan suomalaiset kokevat työttömyyden olevan kaikista suurin onnellisuuden vähentäjä. Työttömyyden jälkeen seuraavana tuli avioero, sitten terveyden menetys.
Minä olen omaa aikaani lapsista ja työttömyydestä ottanut myymällä milloin miitäkin(tupperi,ruuat,vaatteet),mieskin jo sanoo että olen varmaan kokeillut melkein kaikki mitä vain voi.Nyt olen ollut mukana oriflamessa,ja taisi löytyäkin se mun juttu.Niin,että kyllä sitä ihminen keksii jotakin tylsyyden vastapainoksi.
Ota sinäkin vain rennosti,ja nauti lapsistasi,kyllä sinunkin aikasi vielä koittaa.
Tee nyt niitä juttuja joita haaveilit tekeväsi,kun olit töissä.