Hei!
Kysynpä mielipiteitä täältä, voiko vanhasta nuoruusajan rakastetusta saada keski-iässä uutta ystävää? Seurusteluajoista on jo miljoona vuotta (16 vuotta siis) ja tässä välissä on ollut pitkä hiljaisuus. Nyt ollaan vaihdettu viestejä, mutta ihmetyttää mihin tässä ollaan menossa. Yritin jo lopettaa koko kirjoittelun, kun luulin että se olen vain minä joka haluaa jatkaa yhteydenpitoa, mutta sitten ystäväni tekikin uuden aloitteen, kyseli kuulumisia yms. Ja tietysti sorruin vastailemaan, oli niin kiva tunne, kun hän ei lopettanutkaan kirjoittelua.
On aika hauras olo kaikesta tästä. Oma mies tietää ja hyväksyy, mutta epäilen, että kirjeenvaihtokaverini vaimo ei tiedä koko jutusta mitään. Hankalaa, kun ei uskalla kysellä mitään syvällisempiä juttuja ja turhauttavaa kun keskustelu liikkuu niin yleisillä urilla. Tekisi mieli tutustua paremmin tähän "uusvanhaan" ystävään, olemmehan molemmat toki muuttuneet paljon vanhetessamme.
En haluaisi häntä elämästäni menettää, menetin jo kerran ja kadun sitä kovasti. Mutta mihin lokeroon tällainen tapaus tungetaan? Ja miten veisin juttua sopivasti eteenpäin, mutta silti pysyisin "sopivan" rajojen sisällä?
Minulla on periaate, että kaikki ihmissuhteet pitäisi aina säilyttää, jos se vain on mahdollista. Liian monta ystävyyttä on minultakin mennyt hukkaan, elämä on erottanut ja oma ylpeys ja arkuus on särkenyt yhteyksiä.
Onko kellään kokemusta tällaisesta? Tai yleensä ystävyyssuhteista, jotka on lämmitetty välirikon jälkeen? Miten selvisitte, jatkuuko ystävyys ja minkämuotoisena?
Kysynpä mielipiteitä täältä, voiko vanhasta nuoruusajan rakastetusta saada keski-iässä uutta ystävää? Seurusteluajoista on jo miljoona vuotta (16 vuotta siis) ja tässä välissä on ollut pitkä hiljaisuus. Nyt ollaan vaihdettu viestejä, mutta ihmetyttää mihin tässä ollaan menossa. Yritin jo lopettaa koko kirjoittelun, kun luulin että se olen vain minä joka haluaa jatkaa yhteydenpitoa, mutta sitten ystäväni tekikin uuden aloitteen, kyseli kuulumisia yms. Ja tietysti sorruin vastailemaan, oli niin kiva tunne, kun hän ei lopettanutkaan kirjoittelua.
On aika hauras olo kaikesta tästä. Oma mies tietää ja hyväksyy, mutta epäilen, että kirjeenvaihtokaverini vaimo ei tiedä koko jutusta mitään. Hankalaa, kun ei uskalla kysellä mitään syvällisempiä juttuja ja turhauttavaa kun keskustelu liikkuu niin yleisillä urilla. Tekisi mieli tutustua paremmin tähän "uusvanhaan" ystävään, olemmehan molemmat toki muuttuneet paljon vanhetessamme.
En haluaisi häntä elämästäni menettää, menetin jo kerran ja kadun sitä kovasti. Mutta mihin lokeroon tällainen tapaus tungetaan? Ja miten veisin juttua sopivasti eteenpäin, mutta silti pysyisin "sopivan" rajojen sisällä?
Minulla on periaate, että kaikki ihmissuhteet pitäisi aina säilyttää, jos se vain on mahdollista. Liian monta ystävyyttä on minultakin mennyt hukkaan, elämä on erottanut ja oma ylpeys ja arkuus on särkenyt yhteyksiä.
Onko kellään kokemusta tällaisesta? Tai yleensä ystävyyssuhteista, jotka on lämmitetty välirikon jälkeen? Miten selvisitte, jatkuuko ystävyys ja minkämuotoisena?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Erosin poikakaveristani noin vuosi sitten. Aluksi ei nähty, mitä nyt joskus yöelämässä törmättiin. Yhteyttä kuitenkin välillä pidettiin, kyseltiin kuulumisia. Nyt muutama kuukausi sitten erosin uudesta poikakaverista ja oli kovin yksinäinen olo. Pyysin yks päivä aiempaa exääni kahville ja huomattiin miten mukava oli nähdä ja rupatella pitkästä aikaa. Aluksi meinasi olla vähän vipinää mutta lopulta sovittiin että pidetään juttu puhtaasti kaveripohjalla koska kumpikaan ei ole valmis suhteeseen enkä minä ole vielä päässyt edellisestä suhteesta yli.
Mutta on ollut ihana huomata että menneet voi unohtaa ja rakentaa jotain uutta vanhoille perustuksille. On tosi mukava viettää aikaa exän kanssa ihan kavereina, käydä kahvilla tai viihteellä tms. Nyt varsinkin kun "pelisäännöt" on selvät. Meillä tietysti vähän eri tilanne kun ollaan vapaita.
Mut pointti oli että kyllä entisen kanssa voi ystävyys onnistua kunhan molemmat vaan on selvillä että kysymys ei ole mistään muusta. Kannattaa kaverillekkin tehdä selväks ettei muuta tule tapahtumaan. Mutta oikeessa olet, koskaan ei voi olla liikaa ystäviä!!!
Sepä siinä onkin kun ei niitä sääntöjä ole oikeen tehty selviksi. Kirjoittelukin on sellaista epämääräistä haahuilua, hyvää-päivää-kirvesvartta. Välillä on pitkiä taukoja, mutta sitten kun itse aikoo luovuttaa, niin toinen aloittaakin jutun uudestaan.
Itse haluaisin jutella "henkeviä", olisi kiva tietää millainen Ihminen tästä vanhasta poikaystävästä on tullut. Perkule, jos joskus on jaettu sänky ja elämä, niin kai nyt voisi edes vähän korvien väliään paljastaa, että mitä ajatuksia ja ideoita tänä päivänä päässä liikkuu! Tuntuu ajanhukalta puhua säästä, kun tietää että kyseessä on hieno, kokonainen ihminen, jonka vaikutus minun elämässäni näkyy joissakin asioissa vielä tänäkin päivänä.
Turhauttavaa... ja vähäsen pelottavaakin kuitenkin. Oma elämäni on varsin hyvää ja suhde mieheeni on hyvä. Ehkä ei kannata keikuttaa venettä ja avautua jollekin, jota kerran rakasti eniten maailmassa. Entä jos käy ohraisesti ja rakastuu uudelleen?