Helloween: Keeper III

Jokos kuka on kuullut uutta kurpitsametallia?

Minulla on tämä mahdollisuus jo ollut ja voin sanoa että olin positiivisesti todella yllättynyt.

Toinen toistaan melodisempia hevibiisejä ja muutama suorastaan loistava biisi levyllä.

Keeper of the seven keys Part III on ehdottomasti hankinnan arvoinen plätty.
111069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

nyt niin ihmeellistä ollut, ei todellakaan pärjää millekään Walls of Jericholle, KotSK I & 2 , eikä kyllä Better Than Rawlle ja Master of the Ringsille.

Äänestä
  • Walls of Jericholle pärjää harva muukaan levy, on se niin loistava.

    Keeperit I & II ovat myös legondoja, joten ymmärtäähän sen ettei uusin plätty niin huipulle nouse.

    Mutta bändin viimeaikaiseen tuotantoon katsottuna levy on erinomainen ja pääsee minulla kyllä viiden listalle bändin tuotannossa.

    Äänestä

Sehän ilmestyy vasta kuun lopulla 28.10. tai jotain. Kävin kyllä joskus Helloweenin sivuilla kuuntelemassa paria näytettä. Näytteet ovat tosi pieniä. Vain yksi kolmesta tuntui erinomaiselta (My Life for One More Day). Oon ollut fani 7-vuotiaasta lähtien. Keeperit hyviä mutta mahtaako pärjätä niille?

Äänestä
  • No minä kuuntelen kotona soittimellani, minulla näet on se levy jo.

    Se ilmestyy 28.10 mutta minulle se ilmestyi "vähän aiemmin"...

    Siinä on plajon tosi hyviä biisejä, tykkäät takuulla Helloween-fanina.

    Ei ehkä pärjää I ja II osalle, mutta hyvin pysyy mukana. Biisit "Mrs. God", "Born on judgement day", "Pleasure drone" ja "The king for 1000 years" tykittää ainakin minulla.

    Äänestä

  • Promo-cd? Äläkä kysy mistä, vain kovat jätkät saa niitä =)

    Äänestä

  • UPDATE_7050462 kirjoitti:

    Promo-cd? Äläkä kysy mistä, vain kovat jätkät saa niitä =)

    Promot ovat olleet netissä jaossa jo pitkään. Ei siihen kovuutta tarvitse, vain nettiyhteyden ja esim. DC :n.

    Äänestä

  • UPDATE_7050462 kirjoitti:

    Promo-cd? Äläkä kysy mistä, vain kovat jätkät saa niitä =)

    Mitä kovaa siinä on? Kyllä niitä voi kuka tahansa saada.

    Äänestä

Entisen Helloweenin laulajajäsenen Kai Hansenin johtama Gamma Ray tekaisi myös uuden plätyn.

Aika naseva on sekin, vaikkakin mielestäni ei yllä bändin huippulevyjen tasoon(ei oikein lähellekään). Esimerkiksi "No world Order" plätty oli loistava tähän verrattuna.

Äänestä
  • kaverini ostikin "Powerplant" mulle joskus synttärilahjaksi. "Somewhere Out in Space" kuitenkin suosikkini.

    Helloweenin uudet biisit on kyllä hyviä.

    Tosin, miksi mun pitäisi kuulla levy heti? Kyllä ehdin myöhemminkin. Nightwishin Oncen kuulin kerran demoversiona ennenkuin oli kaupoissa. Levyjä on niin paljon että ehtii kuuntelemaan (omistan noin 450 levyä). Lisäksi saan ilmaisia "näytteitä" joiltakin vähän väliä.

    Äänestä

  • Uusin Gamma Ray on täyttä tavaraa Sakuhewin ystäville, uskokaa minua. Jos ei miellytä, ei ole mun vika, heheeeee.

    Aivan jumalattoman tarttuvia biisejä, vaikka toki myös "joskus" kuultuja. Mutta: bändin meno on aivan uskomaton. Fiilis. Meininki.

    Äänestä

...jo ennakkotilattua. en kyllä käsitä mikä idea siinä on koska CD tulee kumminkin samana päivänä kun julkaistaan virallisesti - voi tulla jopa myöhemmin, jos tilaa Helloweenilta, koska tulee Saksasta. Lisäksi Suomen julkaisupäivä aikaisempi kuin virallinen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Savonmies kirjoitti:

Jokos kuka on kuullut uutta kurpitsametallia?

Minulla on tämä mahdollisuus jo ollut ja voin sanoa että olin positiivisesti todella yllättynyt.

Toinen toistaan melodisempia hevibiisejä ja muutama suorastaan loistava biisi levyllä.

Keeper of the seven keys Part III on ehdottomasti hankinnan arvoinen plätty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu