Pitkässä suhteessa tulee yleensä aina jossain vaiheessa uskottomuutta. Toisin kuin naisille, miehille pettäminen on vain vaihtelunhalua ja seksin nälkää (luulevat vain raukat sitä ensihuumassa rakkaudeksi). Miksei tällaista paineiden purkamista ”toiseen” naiseen voisi antaa anteeksi? Uskollisuus on yliarvostettua. Itsekin olen pettänyt kumppaniani ajatuksen tasolla jo toistakymmentä vuotta (toistaiseksi vain mielikuvissani). Kumpi pahempi?
Miehet kuitenkin lopulta haluavat takaisin tuttuun ja turvalliseen arkeen ja ovat valmiita palaamaan häntä koipien välissä kotiin. Pahin rangaistus miehelle (ja kolmannelle osapuolelle) on tällöin antaa anteeksi. Mies syö hairahduksensa jälkeen vaikka kädestä ja menetetty itsetunto palaa sitä mukaa.
Rakkautta on monenlaista ja parisuhde ei ole ainoa ihmissuhde. Minä rakastan lapsiani, kotiani, turvallisuutta, matkoja ja taloudellista vakautta. Puolisoni on hyvä isä, kiltti ja kunnollinen, myös lapseni tarvitsee häntä. Nuoret naiset uskovat ikuiseen intohimoiseen rakkauteen, muttei sellaista ole olemassakaan. Hyvä suhde voi olla muutakin.
Sodassa ja rakkaudessa ovat kaikki keinot sallittuja ja saavutetuista eduista ei pidä luopua. Aikaa myöten unohdan puolisoni hairahduksen tai kostan sen omalla tavallani. Miehet käyttävät eittämättä meitä naisia hyväkseen, miksemme siis käyttäisi heitä. Parempaa en löydä, eikä näemmä hänkään. Tarvitsemme toisiamme ja yhdessä meillä on liian paljon menetettävää. Nämä ovat elämän reaaliteetit, joten pitäkää ”toiset” naiset tämä mielessä, sillä seksi ja särkynyt sydän ovat ainoita asioita, mitä tulette saamaan.
Miehet kuitenkin lopulta haluavat takaisin tuttuun ja turvalliseen arkeen ja ovat valmiita palaamaan häntä koipien välissä kotiin. Pahin rangaistus miehelle (ja kolmannelle osapuolelle) on tällöin antaa anteeksi. Mies syö hairahduksensa jälkeen vaikka kädestä ja menetetty itsetunto palaa sitä mukaa.
Rakkautta on monenlaista ja parisuhde ei ole ainoa ihmissuhde. Minä rakastan lapsiani, kotiani, turvallisuutta, matkoja ja taloudellista vakautta. Puolisoni on hyvä isä, kiltti ja kunnollinen, myös lapseni tarvitsee häntä. Nuoret naiset uskovat ikuiseen intohimoiseen rakkauteen, muttei sellaista ole olemassakaan. Hyvä suhde voi olla muutakin.
Sodassa ja rakkaudessa ovat kaikki keinot sallittuja ja saavutetuista eduista ei pidä luopua. Aikaa myöten unohdan puolisoni hairahduksen tai kostan sen omalla tavallani. Miehet käyttävät eittämättä meitä naisia hyväkseen, miksemme siis käyttäisi heitä. Parempaa en löydä, eikä näemmä hänkään. Tarvitsemme toisiamme ja yhdessä meillä on liian paljon menetettävää. Nämä ovat elämän reaaliteetit, joten pitäkää ”toiset” naiset tämä mielessä, sillä seksi ja särkynyt sydän ovat ainoita asioita, mitä tulette saamaan.
Vastaukset 16
Vanhimmat
paitsi, ettei uskottomuus naisillekaan sen kummempaa ole kuin vaihtelunhalua, intohimoa ja seksiä. Jos asiaa tarpeeksi pitkälle ajattelee, niin jatkuva intohimoinen parisuhde on mahdoton ja tuntuu jopa ahdistavalta. Siihen mahtuisi tasan tarkkaan vain kumppani. Ei lapsia, ei harrastuksia eikä oikein töitäkään.
Meitä on moneksi. Samoin myös rakkautta, ystävyyttä. Joillekin elämä on töissäkäymistä, tv:n katselua. Samojen ihmisten tapaamista vuodesta toiseen. He ovat siihen tyytyväisiä. Toiset haluavat nähdä ja kokea enemmän. Harrastaa, tavata kaikenlaisia uusia ihmisiä. Muuten he eivät ole tyytyväisiä. Olen testannut muuten näitä stereotypioita. Kysynyt niin miehiltä kuin naisilta, kummanlaiseen he todennäköisesti hullaantuisivat. Jokainen on vastannut, että hän hullaantuisi todennäköisesti tähän jälkimmäiseen. Luonnollista. Sellaisesta ihmisestä kun kiinnostutaan herkemmin, joka on avoin kaikelle uudelle. Ollakseen kiinnostava, täytyy olla kiinnostunut.
Joten olisi kohtuullista, että edes hieman arvostettaisiin uskottomuutta... Ei kaikilla siihen ole kiinnostusta ja halua - eikä edes mahdollisuutta!
Paitsi ettei tarvitse antaa anteeksi, kun en ole ottanut nokkiinikaan.
Mutta eikö se ole sama kohtalo myös sinullakin ollut. Mammonaa olet siinä sivussa saanut, mutta onko se sen arvoista että joutuu elämään ilman rakkauden tunnetta puolisoaan kohtaan ja toinen myös. ns. kulissiliitossa. Panet miehiä aika halvalla tuossa kirjoituksessasi. Luulet ettei niillä ole tunteita. Olet todella katkeroitunut. Säälin sinua.
Hei särkynyt sydän! En minä ainakaan alkuperäisen kirjoittajan tekstistä saanut sellaista käsitystä että hän eläisi kulissiliitossa tai ilman rakkauden tunnetta puolisoaan kohtaan? Tai että hän olisi katkeroitunut, hyvin realistiselta hän vain kuulosti.. Sen sijaan sinä kuulostat hieman katkeralta? Osuiko kirjoitus?:)
Alkuperäisen kanssa aika pitkälti samaa mieltä. Avioliitossa, etenkin jos on lapsia, on niin paljon muutakin, ei sitä kannata heittää hukkaan yhden virheen takia!
Siitä olen Tuijan kanssa täysin samaa mieltä, ettei kaikkea arvokasta kannata ainakaan yhden virheen takia heittää hukkaan.
Mielestäni vaan alkuperäisen kirjoituksen rivien välistä pilkistää kuin pilkistääkin pelottavan voimakas katkeruus (mm. rangaistus, kosto, hyväksikäyttö...) eli motiivit ehkä vähän hakusessa alkuperäisellä kuitenkin?
no,heipä hei vaan kaikki, kyllä on paljon kaikenlaisia näkemyksiä...
tässä olisi yksi lisää, mitenkökän sen asian laita sitten on jos varatun miehen ja sinkku naisen välillä on ollut jo monta vuotta kiihkeä suhde ja kyseinen mies tulee juhlistamaan rakastajansa tykö lapsiensa syntymäänkin kun toinen makaa onnellisen tietämättömänä sairaalassa, eikä ole tapahtunut kerran vaan niin monta kertaa kun on ollut niitä synnytyksiäkin....onko tämäkin anteeksi annettava teko? en kyllä voisi uskoa että kyseinen mies kunnioittaa tai rakastaa vaimoaan tuollaisten tekojen jälkeen, tai karkailee yöllä pikasille kun perhe nukkuu kotona,soittelee lapsiensa kuullen, kunhan vaan emäntä on poissa.
Olen kattellu tätä jo monta vuotta enkä enään tiedä mitä miehestä sanoisin bestikselleni, jollain asteeella olen epäillyt että mies on rakastunut ystävääni, en ole sitä ääneen hänelle sanonut, mutta kuulemani mukaan niin tossun alla kotona ettei "uskalla" sieltä lähteä,jokuhan sitä ukkoo sinne vetää uudestaan ja uudestaan...
olisi ihan kiva tietää naisten ja miesten kommentteja asiasta,itse en enään tiedä miten reagoida koko asiaan.
Keksittyjä asioita ei pitäisi väittää todeksi. Pitkässä suhteessa ei yleensä aina ole uskottomuutta, huonossa ja epätasa-arvoisessa suhteessa sitäkin varmemmin. Naiset voivat kaivata ihan yhtä paljon eläimellisen villiä seksiä pettäessään - ei se ole sukupuolisidonnaista. Voivathan miehetkin pettää siitä syystä, että ovat tosissaan rakastuneet toiseen. Mihin muuten perustat käsityksesi siitä, miten miehet ja naiset näissä asioissa toimivat? Oma kokemus ei tee näitä asioita ihan yleisesti tosiksi...
Ja jos uskollisuus on mielestäsi yliarvostettua, niin sitten se on. Monelle muulle se voi olla tärkeä arvo ja suhteen peruspilari siinä mielessä, että ilman sitä suhde ei toimi ja ilman sitä ei voi olla onnellinen. Kunhan vain samassa suhteessa olevat ajattelevat suhteellisen samalla tavalla näistä suhteessa tärkeistä asioista, muulla tuskin väliä.
Kysyt, että kumpiko teistä toimii "vääremmin", oikeasti pettänyt vai ajatuksen tasolla pettänyt. No, vastaus on helppo. Miehesi. Ajatus ei ole teko, mutta ennen tekoa on usein ajatuksia. Eli hän on luultavasti mässäillyt ajatuksen tasolla paljon useammin/enemmän kuin sinä... Toisaalta pettäjä tekee sillä hetkellä, kun toiseen työntyy, mielestään oikein. Pettäjää kun syyllisyys helpottaa, jos hän kääntää teon parhain päin itselleen ja hakee sille oikeutusta mistä ikinä keksiikin. Tosin hän ei ehkä kärsisi syyllisyydestä yhtään, jos kukaan ei syyllistäisi.
Ehkä jotkut nuoret uskovat ikuiseen intohimoiseen rakkauteen, mutta niin tekevät vanhemmatkin: eihän noilla keski-ikäisillä, naimisissa olevilla olisi niin räikeästi haku päällä, jos he kokisivat saavansa omasta suhteestaan kaiken saatavilla olevan. Itse ennemmin uskon kuitenkin ikuiseen uskolliseen rakkauteen, eli jos toinen jossain vaiheessa vakuuttelee rakkauttaan minulle ja samalla pettää, oletan ettei rakkautta ollutkaan ja jos olikin, niin ei ainakaan löytynyt kunnioitusta, arvostusta, eikä halua taistella sen puolesta. En voisi olla enää onnellinen saati jatkaa sitä suhdetta.
Siinä olet oikeassa; rakkautta on monenlaista. Mutta kenen rakkaus ilmenee toisissa sängyissä vierailuista? Onko hänelle tämä teidän suhteenne ollutkaan niin tärkeä, kun noin sen uskaltaa riskeerata. Eihän hän sentään varma voinut olla siitä, että sinä tahdot jatkaa? Ja jos olikin, voit päätellä siitä jotain.
Älä koskaan, missään vaiheessa ole sitä mieltä, että olette yhdessä lasten takia - ajatuksen tasollakaan (lapset kyllä tajuavat sen, jos teillä ei mene hyvin muuten kuin lasten kanssa ollessa). Kohdistat lapsiin kohtuuttomasti paineita ja he saattavat itsekin alkaa syyllistämään itseään. Etenkin jos se ero kaikesta huolimatta tulee. Haluaisitko lastesi hiljaa mielessä ajattelevan tehneen jotakin väärin, kun he eivät saaneet pidettyä teitä yhdessä? Ei vanhempien parisuhteen tila kuulu lapsille. Jos olette yhdessä, niin olkaa toistenne takia, älkää lasten.
Jos ette jatka yhdessä, kumpikin saa uuden mahdollisuuden löytää paremman kumppanin SEKÄ jatkaa yhä hyvänä (jopa parempana) vanhempana. Ilman että kamalasti joutuu stressaamaan pilaantuneen parisuhteen vuoksi.
Jos tämä suhde on todella se mitä haluat ja mistä et voi irti päästää, kaikesta yksipuolisuudestakin huolimatta, niin jatka ihmeessä! Jos tosiaan olet varma, että erotessanne menettäisit kodin, turvan, matkat ja taloudellisen vakauden, kehottaisin sinua itsenäistymään. Sinä voit itsekin ansaita ne - ilman yhtäkään miestä. Ja sinä voit saavuttaa nuo "edut" uudenkin kumppanin kanssa, plus mahdollisesti paremman ihmissuhteen, sellaisen, jossa kumpikin kunnioittaa toista.
Eli mitä todella sellaista tässä suhteessa ja tuossa miehessä on mitä et voisi jonkun muun kanssa kokea/saavuttaa? Mitä niin ainutlaatuista sinä menetät, jos eroatte? Olisiko väärin vaatia elämältä parempaa parisuhdetta?
P.S. Väität miestäsi hyväksi isäksi, kiltiksi ja kunnolliseksi. Itse pettäjä-isän lapsena ajattelen, että isäni oli kaikkea muuta kuin kiltti ja kunnollinen, sillä hän loukkasi niin paljon äitiäni pettämällä tätä. Samalla perusluottamukseni miehiin on kärsinyt. Ei hän minulle mitään pahaa tehnyt koskaan, mutta hän loukkasi äitiäni.
Hyvä isä on ennenkaikkea hyvä roolimalli lapsilleen. Onko miehesi sellainen?
P.S. Mitä tarkoitat otsikollasi "Järki vai tunteet"? Ai kumpi parempi, elää järjellä vai tunteella? Itse valitsisin molemmat. Siinä vaiheessa, kun mahdollisuuksien maailma houkuttaa, JÄRKI on hyvä, ja muulloin sitten TUNTEET sen oman "valitun" kanssa. Tosin ei ole hyvä antaa tunteiden liiaksi sumentaa järkeä, ettei tule hyväksikäytetyksi, mielisteleväksi lussukaksi, jolla ei päällisin puolin näytä olevan tahtoa.
huomata että maailmassa on vielä tolkunkin immeisiä piste
Tilastollisen todennäköisyyden mukaan on on tosi-asia, että uskottomuuden mahdollisuus kasvaa. Tuota ei muuta asian kiistäminen. Minusta vaikuttaa nyt lähinnä siltä, että olet ehdoton, et järkevä. Tosi-asia on myös se, että sinua rakastavakin ihminen voi sinua pettää, jos houkutus riittävä ja tilaisuus kohdalla. Voitko esimerkiksi väittää ettet rakastaisi vanhempiasi, vaikka petit heidän luottamuksensa tekemällä tiettyjä asioita heiltä salassa?
Petokseen syyllistytään nimenomaan salassa, asioiden ei ole tarkoitus tulla ilmi ja loukata, mutta näin kuitenkin useinmiten käy. Asian ydin on siinä, että oman mielihyvän tavoittelu on paljon-paljon helpompaa kuin toisen hyvän. Kumppanin vaihto ei ole keino parantaa parisuhteita kuin ääritapauksissa, käytännössö työ täytyy tehdä sekä itse että yhdessä. Sen mitä pitkä parisuhde ja sen aikana kaikki ydessä loutu ja rakennettu painaa vaa'assa, selviää vasta kun parisuhdetta on riittävästi.
Vain anteeksiantamalla vapautuu katkeruudesta. Jokainen meistä pystyy elämään helppoa elämää MUTTA tosirakkaus löytyy vasta vastoinkäymisten jälkeen. Uskottomuus on aina syvä loukkaus paria kohtaa, mutta uskaltaisin väittäää että KOSKAAN sitä ei ole tarkoitettu sellaiseksi
aivan rauhassa mitä mieltä hyvänsä.
Vaikka olisin se tilastollinen outlier niin enkö muka saa olettaa että muitakin samanlaisia löytyy. Mie uskon suhdemielessä vain samanlaisuuteen ja tää kumpuaa suurimmalta osalta tunteesta ei järjestä, tilastoista tai naapurin parvekkeen kukka-amppelista.
Tarkoitus ei aina pyhitä keinoja ja kun uskottomuus kertoo vaan täydellisestä itsekkyydestä ja suoranaisesta tyhmyydestä niin hui hai minua ei nää edes samalla koveron suoralla.
p.s. en nuku siun tai monen muunkaan kanssa yhteisessä sukuhaurassa mutta luulisin että en pilaa teidän elämää vaikka ette kieltäisikään minua kolmesti
terveisin täys hurskastelija/suuruudenhullu ja idiootti -kuvaston (3/02) kansipoika
p.p.s. Pyydän kaikilta syvästi anteeksi koko olemassa oloani.
En puolustele uskottomuutta. On hienoa että olet vielä idealisti, pysy sellaisena. Tukeni oli tarkoitettu alkuperäiselle koska nm. "järki ja tunteet" vyörytti alkuperäisen kirjoittajan päälle ajatuksia jotka kumpusivat puhtaasti hänen omasta näkökulmastaan.
Kirjoituksessasi oli syvempää näkemystä. Uskottomuutta ei todellakaan ole koskaan tarkoitettu loukkaukseksi kumppania kohtaan.
"Sinua rakastavakin ihminen voi sinua pettää, jos houkutus riittävä ja tilaisuus kohdalla" Kun huomaa tämän tosiasian tosiasiaksi niin elämä sujuu paljon paremmin.
Olen ehdoton, siinä olet oikeassa. Mutta sekin johtunee vain omasta kokemuspohjastani - ei vain siitä että olisin mieltä jostakin asiasta vain mielipiteiden ilosta.
Tiedän, että voin tulla petetyksi, mutta ei siitä houkutuksesta kieltäytyminen ole lainkaan vaikeaa, jos oma kumppani on rakas ja tärkeä. Minä en ainakaan voisi uhrata niitä vuosia, vaikka kuinka olisi ihastuttava mies tyrkyllä edessäni.
Olen tietenkin tehnyt asioita salassa vanhemmiltani, mutta olin silloin jo nuori aikuinen, enkä tehnyt mitään mikä olisi edes kuulunut heille. Kotona-asumisaikana mikään erityisesti ollut kiellettyä ja pelisääntöjä ei oltu sovittu (toisin kuin parisuhteessa pitäisi olla), joten en voi sanoa rikkoneeni heitä vastaan. Ja muutenkin, vanhempiaan ei voi valita (toisin kuin kumppaninsa), enkä minä ainakaan ole seksisuhteessa heidän kanssaan, joten minusta näitä asioita ei voi verrata. Uskottomuus parisuhteessa on niin kaukana lapsen normaaleista kehitysvaiheista: murrosiästä, uhmasta ja rajojen hakemisesta.
Ok, ymmärrän sen pointin, mitä tarkoitat valehtelusta eli sitä ei tehdä loukkaamisen vuoksi, vaan lähinnä, ettei loukattaisi. Mutta onko se hyvä asia? Että tärkeintä olisi olla loukkaamatta ketään? Totuus on yliarvostettua? Valehtelu tosiaan on joillekin helppoa - jos siihen on tottunut. Eli menkää itseenne.
p.s. Mielihyvän hakeminen voi olla joillekin "paljon-paljon" helpompaa, mutta joillekin valehtelu sen edestä on ylivoimaista. Minä en ainakaan osaa enkä koskaan voisi. Yrittäisin valehdella vain pelastaakseni minulle tärkeän ihmisen hengen, mutta onneksi niitä tilanteita ei tule usein.
Kaikissa pitkissä suhteissa ei tule pettämistä, no mikä on pitkä suhde on eri asia.
Se on totta että ihastumista ja rakastumista ei pitäisi sekoittaa. Rakastuminen tulee mielestäni kun tunnetaan toista paremmin ja toisen "viat" on tullut esiin. Tarkoittanee tuo rakastuminen että toista rakastetaan vioista huolimatta ja itsekkin tulee hyväksytyksi vikoineen. Toisen vikoja ei tiedä yhden baari-illan tai tapaamisen aikana.
Voisin antaa anteeksi syrjähypyn jos itse kertoisi ja asiat puitaisiin selväksi ja ei tulisi oloa, että toinen vähättelee tai syyttää tätä naista ainoastaan. Mielestäni jos nainen on tuntematon syy on ainoastaan miehessä. Jos liitto olisi muuten ollut hyvä. Kaikailla tulee aikaa myöten petrattavaa ja jossain vaiheessa elämän pyörteessä toisen merkitys elämässä voi hetkeksi kadota. Lasten tai lainan takia pelkästään en jatkaisi. Lapset vaistoaa että joku pielessä. Enkä pystyisi seksiin huonossa suhteessa ja loppu elämä seksittömänä ei houkuttele. Yhden kahden virheen takia on julmaa jättää toista jos tuntee rakastavansa toista. Entäs jos petturi olisitkin ollut sinä ja kamat menisi jakoon ja rakastaisit miestäsi ja katuisit?! Ei olisi kiva ja toivoisi "anteeksiantoa".
Turhaa katkeroitua näistä toisista naisista ei se heidän vika ole jos miehesi haluaa niitä. Jos yksi kieltäytyy niin kyllä joku halukas aina löytyy. Miehesi vika se on. Toki ihmettelen ihmistä joka haluaa tulla toisten väliin, kun on vapaita miehiäkin. Monet miehet selostaa toiselle naiselle että kotona ei saa ymmärrysta tai seksiä. Meidän välillä ei ole mitään muuta kuin laina ja seksi.Kummastuttaa mitenkä kukaan tuota soopaa edes uskoo??? Yksi äijä tarttu mukaan kerran alko tuleen stooria nainen raskaana ei oo saanu. Möykkäsin aikani että miten se kehtaa edes ajatella vierasta himoihinsa ja voi sitä runkata että helpottaa ja nakkasi pihalle. Muistin kyllä mainita muitakin asioita kiihdyksissäni. Sika mikä sika.
En sen enempää ota kantaa alkuperäisen tilanteeseen. Hämmästyttää, kummastuttaa vaan - mikä ihme tarve ihmisillä on puolustella petetyksi tulemistaan ja anteeksi antamistaan?
Ihmisten moraalikäsitykset tuntuvat olevan jo muutenkin ihan hukassa! Tunnen paljon ihmisiä, joiden mielestä on ihan ok pettää puolisoaan silloin tällöin. Mistä tämä johtuu?
Minulla oli aikoinani "unelmien poikaystävä", jonka kanssa töpöksin oikein kunnolla. Mies teki hyvin selväksi, miksei suhteellamme ollut enää tulevaisuutta! Eikä kysymys ollut enää siitä, olisinko jatkossa uskollinen vaiko en, sillä ei ollut enää merkitystä! Opin kantapään kautta. Kiusauksia pettämiseen on tullut tuonkin jälkeen, mutta tapaus opetti laatimaan ne riskianalyysit huolella, tarkkaan ja etukäteen!!!
Eksistä on vaikeaa päästä (ja päästää) irti, se vaatii mieletöntä vahvuutta molemmilta osapuolilta! Toisilta sitä löytyy, useimmilta ei! Ja osalla taas kestää aikaa löytää se vahvuus itsestänsä...