Mies kertoi tuossa jonkin aikaa sitten,että ei ollut onnellinen ja kaipasi jotain muuta elämämäänsä jo vuosi sitten kesällä,no,lähti opiskelureissulle 6 viikoksi ulkomaille.
En itsekään ollut siinävaiheessa enää onnellinen,en osannut puhua,niinkuin ei mieskään,ja menin..petin miestäni puolivuotta..mies sai tietää siitä,ja kriisiä kestänyt nyt puolivuotta.On huovattu ja soudattu jatketaan ei jatkea systeemillä..kun vihdoin ja viimein revimme eropaperit,puhuttiin,että nyt jatketaan,ollaan onnellisia..ja sanoin miehelle,että pelkään sitä,että se taas menee siihen,et hän rupeaa jauhamaan ja haluaa jotain muuta..lupasi,ettei,hän on nyt onnellinen..no sitä kesti kaksi viikkoa..ja nyt kaikki on ihan hirveää..mies ei tiedä mitä haluaa,ei tiedä rakastaako minua,onko meillä enää mitään yhteistä,tunteettomuus on ihan hirveää..
Minä olin saanut onneni kokonaan takaisin,niin toisella kaikki katoaa.En jaksa,tai siis pakko jaksaa,koska haluan saada tämän elämän hänen kanssaan toimimaan,mutta en tiedä,mitä mieheni onneen tarvitsee,eikä hän itsekään tiedä,miksi se katosi..mies haluaisi olla kanssani,muttei tiedä,mistä sen onnen takaisin saisi..
kertokaa kokemuksianne ja auttakaa,miten voisin vielä tehdä,että saisin miehelleni onnen takaisin.olen oppinut virheistäni,enkä todellakaan enää koskaan tee mitään,mikä satutaaa toista..ihan hirveä tuska itsellakin on..
Eroaminen tuntuu hirveälle,koko elämä menee palasiksi,pienet lapset,ja kaikki ne yhteiset suunnitelmat katoaa..En tiedä,miten jaksan ja kestän,mutta ei siinä ole mitään mieltä,että mies on muiden "onnen"takia tässä perheessä.Olemme olleet jo 9 vuotta yhdessä,teineinä jo alotettu elämää yhdessä..
Mikä neuvoksi.En tahdo luovuttaa,mutta näyttää niin pahalle,eikä yksin siitä tule mitään..juteltu paljon nyt puolivuotta suhteestamme,kerrankin,liian myöhäänkö sitten,elimmekö me siinä,että molemmilla on hyvä olla,mutta kaikki muuttui jossain vaiheessa,jokin herätti..En tiedä,mutta rakastan miestäni,ja sattuu,kun ei enää hänellä ole samaa tunnetta,ja se paistaa koko ihmisen läpi..
En itsekään ollut siinävaiheessa enää onnellinen,en osannut puhua,niinkuin ei mieskään,ja menin..petin miestäni puolivuotta..mies sai tietää siitä,ja kriisiä kestänyt nyt puolivuotta.On huovattu ja soudattu jatketaan ei jatkea systeemillä..kun vihdoin ja viimein revimme eropaperit,puhuttiin,että nyt jatketaan,ollaan onnellisia..ja sanoin miehelle,että pelkään sitä,että se taas menee siihen,et hän rupeaa jauhamaan ja haluaa jotain muuta..lupasi,ettei,hän on nyt onnellinen..no sitä kesti kaksi viikkoa..ja nyt kaikki on ihan hirveää..mies ei tiedä mitä haluaa,ei tiedä rakastaako minua,onko meillä enää mitään yhteistä,tunteettomuus on ihan hirveää..
Minä olin saanut onneni kokonaan takaisin,niin toisella kaikki katoaa.En jaksa,tai siis pakko jaksaa,koska haluan saada tämän elämän hänen kanssaan toimimaan,mutta en tiedä,mitä mieheni onneen tarvitsee,eikä hän itsekään tiedä,miksi se katosi..mies haluaisi olla kanssani,muttei tiedä,mistä sen onnen takaisin saisi..
kertokaa kokemuksianne ja auttakaa,miten voisin vielä tehdä,että saisin miehelleni onnen takaisin.olen oppinut virheistäni,enkä todellakaan enää koskaan tee mitään,mikä satutaaa toista..ihan hirveä tuska itsellakin on..
Eroaminen tuntuu hirveälle,koko elämä menee palasiksi,pienet lapset,ja kaikki ne yhteiset suunnitelmat katoaa..En tiedä,miten jaksan ja kestän,mutta ei siinä ole mitään mieltä,että mies on muiden "onnen"takia tässä perheessä.Olemme olleet jo 9 vuotta yhdessä,teineinä jo alotettu elämää yhdessä..
Mikä neuvoksi.En tahdo luovuttaa,mutta näyttää niin pahalle,eikä yksin siitä tule mitään..juteltu paljon nyt puolivuotta suhteestamme,kerrankin,liian myöhäänkö sitten,elimmekö me siinä,että molemmilla on hyvä olla,mutta kaikki muuttui jossain vaiheessa,jokin herätti..En tiedä,mutta rakastan miestäni,ja sattuu,kun ei enää hänellä ole samaa tunnetta,ja se paistaa koko ihmisen läpi..
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ymmärrän tuskasi ja hätäsi. En valitettavasti osaa auttaa, mutta haluan kertoa, että tuskaa on varmasti molemmin puolin. Olen itse se tunteensa menettänyt osapuoli, eikä tämäkään osa ole sen helpompi. Varsinkaan, kun haluaisi rakastaa, pitää hyvänä, jatkaa yhteistä elämää... Ero ei tunnu hyvältä eikä helpolta ratkaisulta. Jotain vain on mennyt pahasti pieleen, enkä tiedä onko asia enää korjattavissa, vaikka halua siihen löytyisikin. Surullista. Moni asia on hyvin, mutta jotain olennaista elämästä puuttuu.
Ehkä olette jo puhuneetkin asiasta... Onko parisuhteen hoitamiselle (siis yhteisille jutuille) ollut riittävästi aikaa? Siis kummankin mielestä riittävästi? Oletteko osanneet käyttää sen ajan hyödyllisesti? Voiko kumpikin olla parisuhteessa oma itsensä vai joutuuko toinen liikaa sopeutumaan ja muuttamaan itseään toisen toveiden mukaiseksi?
Toivon, että saisitte asiat vielä kuntoon. Voin vain kuvitella sun tuskasi. Jaksamista!
Ei meillä ehkä ole ollut aikaa toisillemme,kaikki on tapahtunut elämässämme ns.liian nopeaan,paljon menetyksiä,nuorena liian paljon kaikkea..eikä osattu tarpeeksi puhua jo silloin,tai selvästi,mitä halutaan.Meillä on eriäväisyyksiä aika monessakin näkökulmassa,niihin on ruennut heräämään -molemmat vähitellen-..Joskus mietin,onko meillekin käymässä niin,että "kasvoimme erillemme"..liian kliseeltä kuulostaa,mutta ehkä näin on jotenkin päässyt käymään,koska ei haaveista ja toiveista ole tarpeeksi puhuttu..Molemmilla on toki tälläiset perushaavet:töitä,oma koti,terve ja hyvä elämä lapsille jne...ja minä nyt en hirveästi kaipaakaan muuta,en matkustelua "maailmanympäri"..tms,mitä mies haluaisi..Onhan noita,jos pilkulla viilaa..mutta ei toisenkaan mieliksi voi tehdä sellaista,mitä ei itse haaveile,tai kaipaa elämäänsä.En tiedä,mikä on oikea vaihe minun luovuttaa,mutta kun se päivä tulee,en tiedä mistä voimia saan,että pärjään omillani,ja saan vielä oman elämän kasaan,koulua tai töitä.omaa taloa jne......
Lapset on ainut,minkä takia on itsensä jaksettava pitää kasassa,ja miettiä tulevaisuutta.Muuten jämähtäisin paikalleni.Ne on minun elämänsuola,jotka auttaa jaksamaan,vaikka ei heidänkään kansa elämän aina helppoa ole,uhmaihkäisiä molemmmat..
Minun on vain se todettava,että minä olen se,joka kait lopullisesti pilasi kaiken pettämisellä,mutta muuta keinoa en valitettavasti osannut elämääni tehdä,luulin sieltä ns.onnen löytyvän,mutta ei,hetken helpotus elämääni,pakoa perheestä ja yksinäisyydestä..Tajusin,että rakastan omaa miestäni,ja hän on se,jonka loppu elämääni haluaisin viettää,mutta tunne kun ei ilmeisesti ole molemminpuolinen..aika vaikeaa jatkaa..
Mies puhuu siitä,että olen ehkä liian ihana ihminen hänen elämäänsä,ansaitsen parempaa,mitä hän minulle on,ja miten kohdellut..mutta kun en tahtoisi muuta.On vain vaikeaa kuvitella joskus elävän toisen miehen kanssa,tai mieheni jonkun naisen.Miten voi luottaa,että yhdessä pysytään,on hyvä olla,ei petä
-En todellakaan hyväksi asiaa,vaikka itse niin teinkin-
,ja saada onnen,että on yhteisiä haaveita..En tiedä..päivä kerrallaan..ja jossain se onni on miehelleni,minun luonani tai jossain muualla maailmassa..Rankkaa..Kiitos sinulle ajatuksistasi..
Joku näissä sun viesteissä kolahti... Niin kovin tuttuja juttuja, ajatuksia, kokemuksia, tunteita... Kaikilta osin ei tietenkään täsmää, mutta moni juttu kuitenkin. Paitsi että mä oon se tunteeton osapuoli.
Tuska on kova itselläkin, kun en tiedä miten tästä pitäis edetä. Puhuttukin ollaan vähän joskus, mutta varmaan pitäisi puhua lisääkin. En vain tiedä miten. Mietin vain sun juttuja luettuani, että kuinka kova tuska on toisella osapuolella, joka on ihan hukassa. Näkee, että mulla on paha olo ja tietää syynkin - näkyyhän se niin selvästi päälle päin, ihan niinkuin kerroit. Hätä on varmaan hirveä, kun ei tiedä, miten tästä jatketaan. Ihan yhtä hukassa molemmat. Ehkäpä teilläkin?
Ei se erokaan välttämättä aina huono asia ole. Vaikka niin kamalalta ajatukselta tuntuukin. Siitä yli pääseminen ei vaan ole ihan helppoa. Koska sulla tunteita ja tahtoa riittää, toivon todella, että miehesikin sen onnen sun luotasi vielä löytäisi.
Surettaa, että me tunteettomat aiheutetaan toisillekin niin paljon huolta ja pahaa mieltä.
Ei sitä ehkä aina mieti,miltä muista tuntuu..siis ei ehkä voi kuvitella,miten pahaa se on,kun ei halaus enää tunnu miltään,ei suudelmat,ei yhdessä olo..lähellä olo on mukavaa,tuntuu "silleen"hyvälle,mutta Se Jokin puuttuu..
Oli eilenkin vain niin hirveää katsoa,ja eritoten tuntea,kun halasin miestäni,ja se,minkä hän antoi vastaan(ei siis kietonut käsiä ympärilleni..)oli jotenkin niin kylmää..Minusta joskus tuntuu,että rakkaudettomuus on pahempaa,kuin pettäminen..
Se tunne,hyvä olo,hymyt,naurut..,joka on,kun rakas ihminen on lähellä,on kadonnut..En tiedä miten edes kuvailisi,mutta ehkä ymmärrät,mitä tarkoitan..ja kun on se toinen osapuoli,joka taas rakastaa,ja ei saa vastarakkautta,hellyyttä..se on oikeasti hirveää..Mutta niin..eihän kukaan ansaitse olla onneton,olin itsekin samassa vaiheessa kuukausi sitten,ja tiedän,millaista on olla onneton (ja pelätä)ja en siksi jaksanut,ero tuntui helpolta,mutta jostain vaan se onni tuli takaisin,ja se luottamus,että nyt menee kaikki hyvin....
Tiedän kuitenkin sisimmissäni,että joku päivä se ero tulee,jos ei ihme tapahtu
*elää toivossa siis edelleen*..Mieskin puhui,että olisi helpompaa,kun ei itkettäisi,voitaisiin erota ns.hyvillä mielin,sovussa,(ei meille riitaa siitä tulisikaan,mutta se pahan olon tuottaminen toiselle..)..mutta miten voi olla itkettämättä,kun itse rakastaa,ja haluaa olla..Helpompaa,jos olisi ihan tunteeton itsekin..
Mutta jossainvaiheessa,vaikka eroaminen sattuu,on ehkä se paras vaihtoehto,koska en halua,että toinen on surullinen tässä suhteessa..Ei elämässä pidä olla onneton,koska kerran täällä ollaan,miksi elää huonossa suhteessa,jos sen onnen(??)voi löytää muualta helpommin,tai vaikka olla vielä onnellisempi,kuka tietää....Toivon vain,vieläkin,vaikka en jaksa uskoa..toivoa vielä..että kyllä tästä vielä se hyvä elämä yhdessä tulee..Miehestä vain paistaa se,ettei enää löydä sitä,mitä oli,ei enää usko löytävänsä onnea kanssani,vaikka haluaisi...
Mutta päivä kerrallaan..
Teilläkin perusluottamus tainnut mennä toisiinne puolin ja toisin; tuo vaatii paljon työtä, jos meinaa sen viellä saada toimimaan. Mutta, mikäli molemmat koette sen vaivan arvoiseksi, silloin mikään vaiva tuskin on turha. Jos taas esimerkiksi toinen ei koe, niin taitaa olla aikamoista kivireen vetämistä...Joka tapauksessa, peukkuja teille mitä teettekin :).
Jos menisitte avioliitto (huh mikä nimi) leirille tai vstaavalle. radiossa oli just muutama päivä sitten ohjelma parista jossa miehellä oli ollut toinen ja niiden suhde oli aivan repaleina mutta ne päättivät kuitenkin yrittää (tai nainen sai miehen lähtemään) parisuhdeleirille. Siellä he -molemmat- ymmärsivät välittävänsä toisistaan niin paljon että halusivat työskennellä suhteensa eteen. Etsi tietoa tällaisista, muistaisin että perheneuvoloissa olisi ainakin tietoa. kysy myös sosiaalitoimistosta, ainakin neuvovat eteenpäin.
Mies
Mutta tässä vaiheessa se ei taida enää sitä onnea tuoda,ja jos rakkaus on hävinnyt,niin..Se olisi pitänyt meidän tehdä jo parikuukautta sitten,kun olimme molemmat ihan solmussa,mutta nyt muuten meneekin siis ihan ok.Ei tapella jne,mutta miehellä on onni ja rakkaus kadonnut kuin savuna tuuleen,ja siihen ei taida enää auttaa pariterapiat yms..Tämä tunne oli miehellä jo kadoksissa vuosi sitten,sai sen takaisin,kun kävi reissullaan,mutta nyt ollaan samassa tilanteessa..Oliko tuo 8 vuotta sitä onnea kukkeimmillaan,ja kaikki lopahti,kun 9 vuotta tuli täyteen..Miksi...
Eilenkin halasin miestäni,mutta hän ei minua..sattui niin pirusti,kun tuntee,miten kylmä toinen on,eikä rakasta..Mutta minä yritän,puhun,teen,yritän innostaa kaikkeen..Jos se ei auta..en enää tiedä muuta kuin luovuttaa,antaa rakkaimman ihmisen lähteä elämästäni..On vain niin helvetin vaikeaa..
Ette te mitään menetä vaikka menisittekin johonkin parisuhdehommaan. Leiri tai parisuhdeviikonloppu olisi paras koska silloin molempien pitää keskittyä suhteen pohtimiseen eikä voi luistaa arkiasioihin.
Oikeastaan tilanne on siinä hyvä ettei teidän suhteenne voi mennä huonommaksi mutta mahdollisuus sen on tulla paremmaksi. Käyttäkää tätä mahdollisuutta -edes kerran.
Tsemppiä molemmille, myös miehellesi.
Miesnäkökulma
Se lähteminen on ehkä vaikeaa..toisaalta kun miettii,ei me paljoa yhdessä mitään ole tehty lasten syntymien jälkeen,ja nykyään se menee niin,että mies on järkännyt kaverien kanssa jotain,vaikka olen monesti puhunut,tai itse järkännyt lapset hoitoon..,
ja nyt varsinkin kriisinä,että yhdessä myös..mutta ei..Ehkä se kuvastaa sitä,että hän ei halua olla kanssani.Baarissakin mies on kaveriporukassa aina ilopilleri,minun kanssani ei,jotenkin masentuu..Enkä tiedä miksi..
Jotenkaan ei enää jaksa lähteä puhumaan ulkopuoliselle,mitä uutta se tähän tuo..Usko siis alkaa loppua,vaikka tahtoa olisi minulla.Olen asiaa itse käännellyt vaikka miltä kantilta,terapoinut molempia,jos niin sanoisi,mutta kun syytä ei tiedä,kaikki on vaan kasaantunut vuosienvarrella,ja tämä kaikki vuoden sisällä tapahtunut on saanut menemään siihen,ettei enää onnea miehellä ole,eikä usko,että se löytyy.....Ei uskoa,ei toivoa..Näkisittepä hänen ilmeensä ja surunsa..Ihan pahalle tuntuu,ja sattuu..
Mutta pitää miettiä pariterapiaa tms..,ei se tietysti huono idea ole,ei pahempaan ainakaan käännä..Voisi sitten ainakin sanoa,että kaikki on tehty,ja ei onnistunut..
*iso huokaus*
Teillä on hyvät mahdollisuudet parempaan. Miehelläsi taitaa olla masennus, merkit vähän viittaisivat siihen suuntaan, ehkä kolmenkympin kriisikin on iskemässä päälle: mitä on saavuttanut, mitä haluaisi tehdä, mistä joutuu luopumaan. Ei itse ehkä huomaa tätä mutta nämä pyörivät tiedostamatta mielessä.
Suhteenne pelastaa se kun välität miehestäsi paljon, se tulee esiin monessa kohdassa.
Ymmärrä miestäsi mutta älä moiti tai nalkuta vaikka joskus tuntuu ettet jaksaisi, jaksa kuitenkin; nalkutus johtaa suhteenne loppumiseen.
Tiedän kokemuksesta.
Jaksamista molemmille, jälleen.
Miesnäkökulma
Mies lähti baariin,kun ei ole hyvä olla minun kanssani kotona..Tänään selvisi,että on yhteyttä pitänyt johonkin naiseen,nähnyt kerran ainakin häntä,ei kuulema mitään suhdetta ole,mutta ystävänä haluaisi tapailla,ja jutella-että saa toisen naisen näkökulmaa asioihin-..
Ja tähän tilanteeseen hirveästi auttaa se,että mies nyt sitten lähti baariin,on jättämässä mitä ilmeisemmin kunhan "selvittää ajatuksiaan mm.baarin avulla"..,ja vielä joku se yhteydenpito siihen naiseen.Voitte vain kuvitella,mitä mielessäni pyörii..huomenna on muutenkin aika rankka päivä olla hymyperseessä,lapsen synttärit..ja sitten vielä tuo..Ja minun pitää kestää kaikki,kun miehenikin "joutui"kestämään minun pettämisen,kun tein niin tai että hänkin voi juosta baarissa,kun on paha olla..ei helpota tilannetta yhtään..Miksi toisen virheistä ei voi oppia..Ehkä mies ei enää tosiaankaan rakasta minua..
minun kokoajan nyt antaa anteeksi ja odottaa,että mies tulee kotiin,ja mitä lie touhunnut baarissa..ehkä ei mitään,ehkä on--
Mutta nyt vaan jotenkin tuntuu siltä,kuinka kauan nyt minun pitää kestää,ja minua satuttaa...On olo nin perseestä,kuin voi olla..jätetty taas huomiotta minut ja ajatukseni,ja eritoten huominen..pakko vaan jaksaa..milloinhan minun "pää leviää*
Purkaa paskaa oloaan tänne,ei jaksa vaivata ketään ystävää tms.nimettömämpänä helpompaa..
Olen itse ihan solmussa,kun yrittää,ja toinen ei anna mitään vastakaikua..En tiedä enää mistään mitään..olen ihan hukassa--Vituttaa,kun rakastaa,ja toinen....
Sama tilanne meillä. Mies lähti juuri baariin ja sanoi että jos ihme tapahtuu niin ei tule kotiin. Eli jos onnistuu jonkin luo pääsemään. Maanantaina ilmoitti lopullisesti että haluaa erota, nyt jo baarissa. Saman katon alla joudutaan pakon edessä olemaan pahimmillaan jouluun. Itse olisin halunnut yrittää, mutta ei häntä kiinnosta, on jo ohi suru hänen osaltaan ja hän haluaa mennä eteenpäin. Odottaisi edes että kerkiän jaloista pois.
Nämä on vaikeita asioita,ei tiedä itsekään enää,miten pitäisi toimia,ja missä vaiheessa luovuttaa..Joka päivä saa miettiä,missä mennään,ja jos meneekin hyvin,sitä pelkää,vaikka haluaisi luottaa jo siihen,et nyt kaikki ok..mutta ei ehkä olekaan..En tällähetkellä tiedä,missä mennään..Mies on hyväntuulisempi ja onnellisemman näköinenkin,mutta on vain hirveä pelon tunne sisälläni,että mitä seuraavaksi sanotaan..On vain kestettävä..joskus tulee se hetki,että johonkin suuntaan tämä lopullisesti kääntyy--
Kuulostaa tutulta. Monta kuukautta oli tosi kylmää vaimoni kanssa; ei läheisyyttä, ei seksiä, ei keskustelua ja ainoastaan valitusta tuli joka asiasta. Nyt pari viikkoa sitten vaimo alkoi puhua. Hän ei ole enää onnellinen. Hänen on paha olla mun kans. Hänesta tuntuu kaikki pahalle. Itse olin ällikällä lyöty. Yritin olla lähellä ja kärsivällinen seksin suhteen ja kuunnella nalkuttamista. Toivoin parasta, en sitä, että vaimo ei muuta enää halua, kuin erota.
Haluaisin yrittää kaikkeni, mutta mitä siinä tekee, kun toinen hokee, että haluaa erota, ja olisi helpompaa, jos ei oltais enää yhdessä. Yhtenä syynä eron haluamiseen on luultavasti vaimon uusi "kaveri". Miespuolinen. "Pakko on jollekin kertoa murheensa", sanoo vaan. Ei uskoisi, että noin helposti pääsee tästä yli, ja jatkaa seuraavan kanssa. Muutan yhteisestä kodista pois luultavasti ensi viikolla.
Sattuu sanoin kuvaamattomasti. Ahdistaa ja on paha olla. Ei saa nukuttua. Ei elämä maistu enää... Kai se helpottaa, kun ei tarvi nähdä enää toista joka päivä.
Tuskasi,koska itse kuitenkin petin miestäni,puhuin ja tein toisen ihmisen kanssa asioita,jotka olisi pitänyt jakaa oman puolison kanssa.Meillä suhteessa ilmeisesti aina se vika ollutkin,ettei omasta suhtesta,yhteisistä asioista jne puhuttu,kuin vasta nyt puolivuotta..Muuten kyllä puhumme maat ja taivaat,mutta oma suhde jäänyt jonnekin..
Mutta nyt kun asiat piti saada kuntoon,ja todellakin molemmat vihdoin ja viimein sai asiat miettittyä,niin mies muuttui,kuten varmaan luitkin ylempää..En nyt edelleenkään tiedä missä mennään,nyt on helliä hetkiä taas kuviossa,mutta pelkään kauheasti sitä,että mies kohta sanookin,ettei olekaan hyvä olla.Siihen naiseen hän ei enää yhteydessä ole,joten ainakin yksi pois kuvioista,en tiedä,onko miehellä missään muualla mitään,tai muuta,mutta minun pitää vaan jaksaa uskoa,että hän ei enää törttöilisi..
Älä usko siihen,että hän on vain kaveri yms vaimollesi,paskat..He ovat saaneet yhteyden keskenään,ja sinä olet jäänyt takaalalle..vaimosi kaipaa ehkä jotain muuta,mitä nyt elämässä on.Olette molemmat vielä nuorempia kuin minä,joten katsokaa nyt elämää eteenpäin vaikka hetki yksin,ja kun ei ole lapsia,miten hyvä lähteäkin,vaikka sattuisi,mutta ne pienet ei joudu kärsimään...Suhteeseen ei pidä jäädä,jos ei ole hyvä olla,ja onni on kadonnut,eikä sitä enää takaisin halua,yritäkään saada.Täällä ollaan kuitenkin vain kerran,ja jokainen ansaitsee elämässään olla onnellinen ja saada elää turvallisesti hymyillen luotettavan ja ihanan ihmisen kanssa,jonka kanssa voi jakaa yhteiset haaveet.Kovasti jaksamista sinulle!!Tiedän teidän molempien tunteet ihan tasanvarmasti,itse kun olen ollut samassa jamassa..Se ei ole herkkua,ei ollenkaan--