Kyllä pistää vihaksi kun kuuntelee noita paikallisradioita. Joka puolella Uuttamaata kolareita jatkuvasti vaikka kelit olisi kuinka hyviä.
Tämäkin on kait jonkinlaista sosialismin kaipuuta. Jokaisella pitäisi olla oma poliisi kertomassa mikä nopeusrajoitus on voimassa tai oma autokoulunopettaja muistuttamassa kelimuutoksista.
Tämäkin on kait jonkinlaista sosialismin kaipuuta. Jokaisella pitäisi olla oma poliisi kertomassa mikä nopeusrajoitus on voimassa tai oma autokoulunopettaja muistuttamassa kelimuutoksista.
Vastaukset 7
Vanhimmat
että Uudellamaalla liikkuu aika vitusti autoja?
Kyllä olen kuullut ja vielä enemmän nähnyt.
voidaan jakaa ainakin kolmeen luokkaan:
I. vaarallisin luokka kehä ykkösen ja nykyään kehä kakkosen sisällä hoheltavat kännykkäkuskit (myös naiset)city-ym.maastureillaan ja tila-autoillaan. Jostain syystä heille ei ole vielä kehittynyt kolmatta kättä joka joutaisi edes auton hallintaan. Eikä kolmas silmäkään olisi liikaa.
II. lähes samoin kuin ed. ovat kehä kolmosen sisällä liikkujat. Plussana heille ilmiömäinen luottamus muiden kuskien väistämisreaktioihin vaikkapa Turun väylän liittymässä. I. luokkalaisethan eivät näe, kuule tai huomaa muutakuin oman nokkansa joka on monelta jo rusentunutkin.
III. tähän kuuluvat linjan Lohja-Nummela-Vihti linjan alueelta väkisin vauhdilla kolmion tai stop-merkin takaa eteen tulevat varttuneemmat mies-/naiskuskit jotka 60-70 nopeutta ajamalla keräävät taaksensa ihailijajoukon. No kääntyväthän usein pois muistettuaan että tuossahan olisi pitänyt ehkä näyttää vilkkua, mutta ehtiihän myöhemminkin näyttää. Onneksi jarrut toimivat juuri ja juuri ennen risteystä.
Niin ja vihdoinkin ymmärrän kesäaikana auton katolla suksiarkut: nehän osaa pujotella maantielläkin. Jos oikein ikävästi käy niin saahan omat jäännöksensä ainakin ikiomaan desingarkkuun.
Sillon alkaa kunnon rytinä ja kolina. Turvavälejä ei pidetä missään olosuhteissa enää riittävinä. Ajetaan ylinopeuksilla puolisokeina peräkanaa satoi, paistoi, sumussa, jäällä...
ei täällä ole tilaa mitään turvavälejä pidellä autot eivät yksinkertaisesti mahdu näin pienille teille. Jos esim kehä1sellä aletaan pitämään sopivia turvavälejä mihin luulet että kaikki autot mahtuvat?
Mistähän ne törtöt tänne eteläänkin on tullut, no tietenkin maakunnista ympäri suomea. Jotain saatanan savolaisia jotka ajattelee, että mie meen tässä varmasti et tuu eteen.
kurjimpia kuskeja ovat tsadilaiset.