Ennenkuin päätätte perustaa parisuhteen ja perheen,
oletteko ajatelleet mistä joudutte luopumaan ja mitä lapset tuovat tullessaan?
Kiirettä, rahahuolia, koliikki-itkuja,
teini-ikäisten kiukuttelua.
Oma aika jää väkisinkin vähiin ja vaimo vaatii
omansa. Lapset riitelevät keskenään ja sen
kuunteleminen vaatii hermoja.
Pitkää pinnaa vaatii myös seksielämän rajoittuminen ja muutkin asiat.
Kiinnostaako koulukirjojen päälystäminen?
Ainainen miettiminen mitä ruoaksi?
Sitoutumista kaikken tähän ja paljon muuhunkin.
Kaikki miehet eivät tähän kykene vaan ottavat
lopulta eron. Näkevät sen ratkaisuna ongelmiin?
Toisaalta eron jälkeen tilanne miehen kohdalla helpottuu lasten hoidon osalta huomattavasti.
Etävanhempi voi ottaa vain rusinat pullasta
mutta lähivanhempi elää edelleen kaiken edellä
mainitun keskellä. Sitä arkielämää kuikutteluinen
päivineen.Yleensä äiti joka jo etukäteen yleensä
ymmärtää perhe-elämän tuoman vastuun.
Monet miehet eron jälkeen kertovatkin löytäneensä
paremman isyyden.
"olen parempi isä kuin ennen".
Se on totta.Varmasti onkin näin.
On mukavaa kun kiukuttelut jäävät äidille ja
isä saa olla vain kaveri ja viettää sitä
laatuaikaa. Kuitenkin inhoten sitä sanontaa.
Tämä isä ei edes tiedä niistä arkisista asioista
kuin kouluhuolet ym.
Joka tapauksessa ongelmat eivät katoa mihinkään
mutta ne katoavat vain "paremman isyyden"
löytäneen isän elämästä. Ei edes lasten joille
uusi murhe on tullut jo vanhempien erosta.
Etävanhemman mieltä harvemmin halutaan pahoittaa
vaan kiukutellaan sitten "kotiin" palatessa.
Lähivanhemman taakka yleensä suurenee ja
etävanhemman kevenee.
"pystyn rakastamaan lapsiani paremmin kuin ennen"
isä on paljon.
ja "olen ihan puhki katkeria yh-äitejä" saman verran. Syystäkin.
Hämmentyneitä ja turvattomia lapsia paljon siinä välissä.
oletteko ajatelleet mistä joudutte luopumaan ja mitä lapset tuovat tullessaan?
Kiirettä, rahahuolia, koliikki-itkuja,
teini-ikäisten kiukuttelua.
Oma aika jää väkisinkin vähiin ja vaimo vaatii
omansa. Lapset riitelevät keskenään ja sen
kuunteleminen vaatii hermoja.
Pitkää pinnaa vaatii myös seksielämän rajoittuminen ja muutkin asiat.
Kiinnostaako koulukirjojen päälystäminen?
Ainainen miettiminen mitä ruoaksi?
Sitoutumista kaikken tähän ja paljon muuhunkin.
Kaikki miehet eivät tähän kykene vaan ottavat
lopulta eron. Näkevät sen ratkaisuna ongelmiin?
Toisaalta eron jälkeen tilanne miehen kohdalla helpottuu lasten hoidon osalta huomattavasti.
Etävanhempi voi ottaa vain rusinat pullasta
mutta lähivanhempi elää edelleen kaiken edellä
mainitun keskellä. Sitä arkielämää kuikutteluinen
päivineen.Yleensä äiti joka jo etukäteen yleensä
ymmärtää perhe-elämän tuoman vastuun.
Monet miehet eron jälkeen kertovatkin löytäneensä
paremman isyyden.
"olen parempi isä kuin ennen".
Se on totta.Varmasti onkin näin.
On mukavaa kun kiukuttelut jäävät äidille ja
isä saa olla vain kaveri ja viettää sitä
laatuaikaa. Kuitenkin inhoten sitä sanontaa.
Tämä isä ei edes tiedä niistä arkisista asioista
kuin kouluhuolet ym.
Joka tapauksessa ongelmat eivät katoa mihinkään
mutta ne katoavat vain "paremman isyyden"
löytäneen isän elämästä. Ei edes lasten joille
uusi murhe on tullut jo vanhempien erosta.
Etävanhemman mieltä harvemmin halutaan pahoittaa
vaan kiukutellaan sitten "kotiin" palatessa.
Lähivanhemman taakka yleensä suurenee ja
etävanhemman kevenee.
"pystyn rakastamaan lapsiani paremmin kuin ennen"
isä on paljon.
ja "olen ihan puhki katkeria yh-äitejä" saman verran. Syystäkin.
Hämmentyneitä ja turvattomia lapsia paljon siinä välissä.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Totta kirjoittelet!
Voisikohan elämisenalkuun ja parisuhteen alkuun
parempia tapoja kuin lirauttaa siemenet sisään.
Miksi aloitetaan vaikemman ja vaativimman
kautta?
Nythän kovasti ajetaan sitä, että lapsen saa tehdä ilman isää keinomenetelmillä.
Siinäpä teille kaikille viesti isän tarpeellisuudesta. Isää ei perheessä tarvita enää edes "siementen lirauttamiseen"..
Kaikki mitä kirjoitit,pitää täysin paikkansa. Kummallista vain, että etävanhemmalle (joka aikaisemmin ollut myös lähivanhempi) ei enää kiukutella, vaan kaikki purkautuu palattaessa "kotiin".
Lapsi uskaltaa näyttää ne negatiivisetkin tunteensa siellä, missä hän kokee olonsa turvallisimmaksi. Pyhäkolttu on päällä lapsellakin etävanhempaa tavatessa. Murrosikäisten äitinä tiedän, että tuntuu kamalalta pyytää vanhempia olemaan iloisia siitä, että lapset uskaltavat kiukutella kotonaan, mutta ihan oikeasti sekin on luottamuksen osoitus. Lapsen ajatus kulkenee vähän tähän suuntaan:"Tuo on minun elämäni peruskallio, kalliot eivät horju." Samaan aikaan isä/äiti/molemmat tuumivat: "En kestä kohta enää yhtään." Ja tässä tasapainotellaan vaihtelevalla menestyksellä.
..kyllä sitä kummasti jaksaa 3xkiukut, kun tietää, että asia on juuri niin että kotona on turvallista olla ja näyttää kaikki tunteet.
Aikas monesti vielä kuulee kuinka ne perhe-elämän
poikamiesviikonloppuisyyteen vaihtaneet ex-miehet
sanovat "oli se perhe-elämä yhtä helvettiä sen
naisen kanssa" "eihän se ymmärtänyt minua ollenkaan,
seksi ei sujunut ja kaikki voi huonosti sen ilmapiirin takia,
kasvettiin erillemme vaimon kanssa jne".
"Ero oli oikea ratkaisu, lapset voi
nyt selkeästi paremmin"....
Joo sehän on sitä minkä haluaa nähdä.
Poissa silmistä, poissa mielestä.
Lapset on taatusti iloisempia kun ovat
isällään vain kylässä.
Isähän on kerran jo "hylännyt" ja se pelko
heissä elää.
Siksi isin mieltä ei saa pahoittaa???
Isille pitää olla kiva ja isiä pitää miellyttää.
Etäisän on myös helpompi aloittaa uusi parisuhde kun aikaa jää sen hoitamiseen ja
uusien suhteiden luomiseen.
Aikaa on myös harrastuksiin ja lapset on aina kilttejä.
Vau!
Tottakai se elämä on kivempaa niin???
Lähiäidin kohdalla oma aika rajoittuu niihin viikonloppuihin kun lapset
ovat laatuhoidossa isillä.
Siinä saa olla nopea jos aikoo luoda uutta
suhdetta.
Ja kerätä voimia tuleviin kiukutteluihin.
tämä ongelmien sysääminen miesten piikkiin.
Miehet ei osaa kantaa vastuuta lapsista, vaimosta, kotitöistä, ei osaa rakastaa, helliä puolisoa, olla lasten kanssa ym.
Meillä on päinvastoin.
Alusta asti olen tehnyt enemmän kuin puolet kaikesta mitä kotona pitää tehdä, ollut lapsen kanssa ja yrittänyt vaimollekkin pitää seuraa.
Aikaa myöten vastuu kaikesta on siirtynyt vaan yhä enemmän minulle, ilman pienintä kiitollisuuden osoitusta. Nykyisin 90% kotitöistä kuuluu vain minulle.
Jo vuosia olen sietänyt rakkaudetonta ja seksitöntä suhdetta, silti uskollisena pysyen.
Nyt en enään jaksa ja kun lapsikin on jo lähes aikuinen on ero edessä.
Suurin osa etäisistä on edellämainitun kaltaisia.
Sinä olet poikkeus.Etkä etäisä vaan lähi-isä.
Sinä olet ymmärtänyt perheen tuomat velvoitteet
ja kai tehnyt parhaasi parisuhteesi eteen?
Näinkinpäin joskus.
miksi se vastakkainen poikkeus osui juuri minun kohdalle, miksi. Katkeruudelle ei tahdo löytyä rajoja.
katkeruutta meissä naisissa....valtaosassa
sen aiemminkin.
Uskon kyllä, että (liian) suuri osa miehistä ei kanna perheestä ja kodista riittävää vastuuta, mutta että valtaosa.
itselleni osui samanlainen tapaus. Tosin alussa roolit olivat niin päin että äiti kotona muksun kanssa ja minä omilla teilläni. Mutta vuosien mittaan kasvoin isyyteen ja aloin ottaa yhä isomman osan vastuusta. Nyt olemme eronneet ja lapset asuvat minulla. Exä kuulemma kuoletti tunteensa minua kohtaan kun homma ei toiminut. Ikuinen katkeruus jäi että miksi ei voitu yrittää korjata asioita sen sijaan että tulee vain tyly ilmoitus erosta.
Tosin omaa typeryyttänikin olen tähän jamaan joutunut. Kenenkään ei pitäisi 22-vuotiaana luottaa siihen, että E-pillerit ovat 100 % ehkäisy keino. Tyhmä ja naivi olin kun aloin naisen kanssa perhettä perustamaan jota en edes kunnolla tuntenut.
Mutta kolikon kääntöpuolena on se, että onneksi lapset ovat minulla. Elin pari vuotta etäisänä eikä se herkkua ollut. Nyt ovat asiat ainakin tältä osin hyvin.
Millä perusteella sanot, että suurin osa etäisistä ei kanna vastuuta jne? Oletko siitä oikein tutkimuksen tehnyt, tai ottanut selvää? Lähdeluettelota kehiin, pliis.
Kuulostaa naisenkin korvaan todella pahalta tuo miehen syyttely. Et millään vi tietää toisten parisuhteista, miksi ne ovat eroon päätyneet... Tai voitko omaasikaan, muuten kuin omalta kantiltasi?
Helposti juuri naiset pitävät sitä valitusvirttä, miten lähinä on niin helvetin kurjaa, ja etä saa rusinat pullasta. Mutta ei se kyllä ihan niinkään mene!
Käsittääkseni aika iso osa IHMISISTÄ on tuntevia olentoja. Ei todellakaan ole helppoa olla erossa omista lapsista ja kaivata heitä joka ikinen ilta ja tajuta kipeästi, miten he vieraantuvat itsestä.
juuri kaipaan,paljon onnellisempi olin kun sain olla lapsen kanssa noita arkisia asioita tekemässä.
Onneksi voinpuoliksi vieläkin elää 14v tyttäreni kanssa,eikä olenkaan ole ongelmia.
Sulla nyt on aika yksipuolinen näkemys miehistä.
Eiköhän 80-90 prosenttia miehistä halauaisi olla lastensa kanssa enemmän kuin voivat olla eronkin jälkeen,luulisin että 3/4 osaa j´haluaisi olla myäs lähihuoltajia lapsillensa,mutta kun se ei useinkaan ole mahdollista,kun lapset jää yleensä äitille,ihmetyttää kun yksinhuoltajat valittavat,ainakin itse olisin mielummin yksinhuoltaja kun etävanhempi,
Kaikki eronneet äidit eivät estä isiä tapaamasta lapsia enemmän, päinvastoin. Eipä vaan tunnu lisäaika kelpaavan...Jos kerta 80-90 % haluaisi olla enemmän lastensa kanssa...Kyllä varmasti on kiva yhdistää sinkkuus ja "kiltit lapset"
mitä tarkoitit?
No ainakin itse olen tyytyväinen,että saan olla lapseni kanssa mahdollisimman paljon tekemisissä.
En minä ainakaan sinkkuutta mitenkään hienona asiana pidä.
Valitettavan tyypillistä on vieläkin systeemi,että lapset on isällä joka toinen vkl ja lomista puolet,noin pienellä yhdessäololla vieraantuu lapsista väkisinkin
tarkoitin sitä, että kaikki miehet ei todellakaan halua ottaa lapsiaan yhtään enempää kuin joka toinen vkonloppu ja puolet lomista.Omasta vapaasta halutaan pitää kiinni ja tehdä samalla kiusaa ex-puolisolle.
Tietysti sellaisia äitejä varmasti on,jotka eivät anna lapsia isälle yhtään ylimääräiseksi ajaksi.
Oletkos sinä yhtään miettinyt miksi lapsia ei miehet ota yhtään enempää? Onko niin, että tarjous tulee kuin tykin suusta, eikä mistään voi neuvotella? Saman tien, jos mies ei ole valmis a) "lopettamaan" omaa työtään tai b) tekemään uusia suunnitelmia 2 päivän varotusajalla, hän on paska eikä halua tavata lapsia? Kaatuvatko kaikki kustannukset matkoista miehen niskaan? Onko elatusmaksuissa ollut varaa neuvotella?
tuonnit ja viennit puoliksi, ja ylimääräiset lasten olot vähennettäisiin elatusmaksuista.oliko muuta? Ja jos lasten kanssa aikaa haluaa viettää muutenkin kuin puheissa "haluaisin kyllä, mutta..." niin työtkin varmasti järjestyvät.
On varmasti osin totta mitä sanoit, mutta on meitä kunnonkin miehiä olemassa.
Itse tein meillä kaikki kotityöt siivosin ja tein ruuat, meillä vaan ei tuo vaimoke oikein ollut puhuvaa sorttia, vaan meni kuoreensa aina kun tuli ongelma eteen ja senhän tietää mitä siitä sitten seuraa.
Itse olen nyt burnautissa työn takia, kun on liian vaativa työ ja kaikki vapaat on lapsi sitten luonani, työtä ei voi vähentää se on joko tulos tai ulos, kuitenkin lapsi on paljon tärkeämpi ja tiedän että tämä ajanjakso ei kauanaikaa kestä vaan ex muuttaa jossain vaiheessa lapsen kanssa eteläsuomeen, siihen ei ilmeisesti mulla ole mitään sananvaltaa, kun ei ollut koko liiton aikanakaan.
Lapsi kuitenkin tykkää olla luonani, olen vaan niin valitettvasti joskus loppu työni takia että olen paikalla lapselle vaan en läsnä, mutta ymmärtäähän sen jos kuukaudessa tekee 360h työtä niin voimiahan se kysyy ja huushollista huolehteminen vaatii jo juoksemista että ehtii tehdä kaikki asiat mitä on tehtävä ja lapsen vieminen ja hakeminen on jäänyt mun huoleksi, tulee kuukaudessa km 1500.
Olisi luullut että ex:llä olis vähän järkeä päässä että näkisi että tartten vähän apua ja vastaantulemista, siinä mielessä ex:llä on hyvät oltavat kun on säännöllisessä päivätyössä ja palkka 2x parempi kuin minulla ja tekee viikossa 4vrk:tta töitä, toisin kuin minä joka toinen viikonloppu töissä ja useimmiten yötkin.
Meidän pojasta taitaa tulla oikea reissu lasse, kun ne on taas lähdössä helsingiin ja poika sitten maanantaina kun haen sen on aika lailla väsynyt reissusta ja saan vaan kuunnella kitinöitä ja oikeutteluja, se yhdessä olo menee taas sitten rajojen etsimiseen ja reissusta toipumiseen.
Esitänkin kysymyksen että vieläkö on sellaisia naisja jotka kunnioittaa näitä perusarvoja ja arvostaa sitä toista kumppania, eikä pidä kynnysmattona ja antaa tulla kainaloon jos tuntuu siltä että elämä mättää, eikä pelkää läheisyyttä ja puhumista.
Erossa kuitenkin lapsi on se joka siitä eniten kärsii.
Ei kelvannut aikoinaan vaimolle se kun erkaannuttiin lapsen takia että oltaisiin otettu hoitaja lapselle että oltaisiin saatu sitä yhteistä aikaa, vaan koki että hän olis huono äiti jos sellaisen hommattaisiin, kun hänen äitinsä sanoi että hänestä ei tule ikinä yhtään mitään.
Tuntuu siltä että se paha olo mikä entisellä vaimolla on ollut on sitten purkautunut muhun.
Kokemuksesta tiedän että tuollainen käyttäytyminen on tyypillistä kolmekymppisille, koulutetuille nykynaisille. Ongelmia ja vastoinkäymisiä ei olla totuttu kohtaamaan, niiden käsittely on puutteellista ja -jos nainen on vielä perheen ainoa lapsi- niin luonnnekin on päässyt kehittymään sopivan narsistiseksi. Lapsen tulo onkin sitten se ensimmäinen todellinen järkytys joka suistaa tasapainon pois raiteiltaan ja "kaikki on huonosti". Elämänkoulu on vielä naisella puutteellista kun nuoruus on mennyt opiskeluun ja enimmillään hauskanpitoon.
Lopputuloksena on kaipuu entiseen vapauteen ja ero tai kasvu -todennäköisimmin kuitenkin ero!
Kuviosi on tuttu, mulla meni noiden nuottien mukaan itsellänikin, ei tämä ole mitään provoa.
Hyvänä neuvona annan koko porukalle: korjatkaa asia toisella kierroksella, valitkaa opisto/ammattikorkeakoulutasoisen koulutuksen nainen; tällainen on joutunut elämässään ponnistelemaan tavoitteidensa eteen enemmän, elämänkoulu on pidempi ja siitä on jopa voitu ottaa opiksi.
Edellisen kuvion olen kokenut itse ja suhteeni opistotasoisen, ymmärtävän naisen kanssa on molemmin puolin "hyvin tyydyttävä" ;-) (siis paras arvosana jonka voi antaa)
Tsemppiä ja jaksamista miesnäkökulmasta
Osuit aivan naulan kantaan!
Ex tosiaankin on ns. akateeminen ja ikää jo päälle 30v ja liitossa olisi ollut silloin aikoinaan kasvun paikka mutta se kasvu jäi kesken ja tuli ero, ei ehkä hyväksynyt ja uskonut että tosiaan hyväksyn hänet sellaisena kun on ettei tartte roolia vetää minun kanssa.
ex:llä oli aikamoinen opiskelu elämä, juhlimista ja muuta ja paljon irtosuhteita ja iskä ja äiti vielä kustansi hänen opiskelunsa, luulen että hän taisi olla kiertopalkinto siellä opiskelupiireissä, ainakin mitä hän on kertonut ja mitä olen kuullut muilta hänen opiskelukavereiltaan, siis rivien välistä lukenut, kun olen joutunut työskentelemään ex:n kurssikaverien kanssa.
No pian onneksi on lapsi sen verran vanha että ex voi taas harrastaa sitä täysipainoisesti mistä tykkää eli käydä kesällä näissä festifaaleilla ja muissa tapahtumissa, niin hän itse mulle sanoi, ehkä hänen elämänsä tarkoitus löytyy sitten sieltä ja lapsi on vaan välivaihe hänen elämässään.
Itse en ole aina samaa mieltä ex:n kanssa mm. siitä kun sanoi että elän lapsen kautta, itse näen että lapsi on mulle tärkein tällä hetkellä ja annan lapselle sitä mitä pystyn antamaan läheisyyttä ja turvallisuutta.
Eräänä vaikeana hetkenä kun tuli puhetta siitä että kun on vaikeaa niin ex sanoi että yksin ne ongelmat on kohdattava, itse olen täysin eri mieltä jos vaan olis se sielunkumppani niin yhdessä kannetut ongelmat ovat puolta kevyemmät kantaa.
Taitaa olla niin että laitan Karjakko lehteen deitti ilmoituksen ja luulen että sieltä löytyy tasapainoinen ja elämää nähnyt nainen joka osaa myös sitten kantaa vastuun asioista eikä paeta niitä.
"Hyvänä neuvona annan koko porukalle: korjatkaa asia toisella kierroksella, valitkaa opisto/ammattikorkeakoulutasoisen koulutuksen nainen; tällainen on joutunut elämässään ponnistelemaan tavoitteidensa eteen enemmän, elämänkoulu on pidempi ja siitä on jopa voitu ottaa opiksi."
Että mitenkä niin yliopiston käynyt ei olisi ponnistellut tavotteiden eteen? Vai tarkoititko ammattikoulun tms. käyneitä?
Ei kaikilla akateemisilla ole rikkaita vanhempia kustantamassa opintoja ja elämistä. Itselläni oli köyhät vanhemmat ja lähdin opiskelemaan yli 500 km päähän.
Siis mikä oli pointtisi tuossa koulutusjutussa?
Herra jumala, mitä yleistyksiä. Onhan se tietysti selvää, että samanlaiset lapset leikkivät parhaiten yhdessä. Minusta sinun parin valinta neuvosi kuulostavat entisajan naittaja touhulta eli valitaan elämäntilanteeseen sopivin kumppani. Itsekin nelikymppisenä myönnän, ettei rakastuminen pelkästään takaa todellakaan suhteen onnistumista. En kyllä halua kulkea muistilappu mukana ja hylätä heti seurustelukumppanin, jos joku ulkoinen seikka kuten koulutus ei stemmaa. Hieman rohkeutta ja ihmisyyttä peliin myös.