Opettelepas kirjoittelemaan ensin ja käy vielä pesemässä korvasikin. Uutisissa sanottiin selvästi, että muitakin yläasteita ollaan lakkauttamassa.
Vahinko vain arpelalaiset eivät edes ehtineet mielenosoitukseen, kun matka on niin pitkä. Kyllä ne ihan kaupunkilaisetkin osaa pitää puoliansa. Minusta siellä ei ollut yhtään "pissistä".
0Äänestä
kuhan vain...
arpelan perukoilta jos aletaan kuljettamaan väkeä tornioon kouluun niin parhailla menee yli 3 tuntia päivässä koulumatkoihin aikaa...
vai tunnetteko monta työssä käyvää ihmistä jolla on työmatka yhteen suuntaan yli tunnin?
hyvät pissikset, peelot sekä trollit. mitäpä olis jos vetäisitte itsenne jojoon, niin ette olisi täällä häiriköimässä ja esittämässä idioottimaisuuksia...
0Äänestä
AI.
"Opettelepas kirjoittelemaan ensin ja käy vielä pesemässä korvasikin."
"Kyllä ne ihan kaupunkilaisetkin osaa pitää puoliansa."
Puoliansa? Mahtaisiko olla PUOLIAAN? Oi sinä äidinkielen ihmelapsi!
0Äänestä
kannattanut
sinunkin se koulusi käydä kunnolla. En edes jaksa luetella noita alkeellisisa kirjoitusvirheitä, mitä tekstisi on täynnä. Ja mitäs pahaa on maalaismeiningissä (huom. yhdyssana!)? Ja toisaalta mitä hyvää näet koulujen lakkauttamisessa?
0Äänestä
CDAB
Alkeellisisa ym.
0Äänestä
AI.
"sinunkin se koulusi käydä kunnolla. En edes jaksa luetella noita alkeellisisa kirjoitusvirheitä, mitä tekstisi on täynnä. Ja mitäs pahaa on maalaismeiningissä (huom. yhdyssana!)? Ja toisaalta mitä hyvää näet koulujen lakkauttamisessa?"
Oletko kuullut esim. ISOSTA alkukirjaimesta? Välimerkeistä? Yleensäkin sanojen oikeinkirjoituksesta?
0Äänestä
jättiläisetkin kaatuvat joskus
Siinäpä kepulaisia äänestäneet nyt saavat tuta äänestyksensä seuraukset. Kepussa ei nimittäin ole kuin 5 miestä, jotka päättävät koko kaupungin asioista, ja kaikki keskustan ehdokasta äänestäneet ovat äänestäneet vain joojoo-tyypin näille neljälle. Näin se järjestys on saatu tähänkin soppaan. Minä karistan tän kaupungin tomut jaloista heti kun valmistun. Eli vielä 7 kk.
0Äänestä
se elämä on
..On vain asioita joille ei voi mitään...Mitäpä siellä arpelassa koulua pitämään, kun siellä on vain muutampi oppilas...Pakko on säästää...ja mitä tulee tuohon "kolmen (3) tunnin" koulumatkaan, niin sopii kyllä kovasti epäillä et kestäis 1½ tiimaa matka arpela-tornio...Itellä aikanaan koulumatka kesti 45 minsaa yhteen suuntaan... Mut säästöjä vain on Tornion saatava...jostakin...olkoon vaikka arpelan pissiksien kuskaaminen tornioon...
0Äänestä
sinunkin
tietävän, että Arpelan koulussa käy oppilaita muiltakin kyliltä kuin Arpelasta. Heidän koulumatkaa n kuluu huomattavasti pitempi aika kuin tosiarpelalaisten, kun linja-auto ei kulje suorinta reittiä, vaan kiertää joka kylän. Sama asia koskee muuten karunkilaisiakin.
0Äänestä
se elämä on
sinunkin kirjoitti:

Mut heitä jo se liiottelu pois...TAKAAN JA ALLEVIIVAAN et ei tuu kolmea tuntia / päivässä matkustusta...ehkä se 45 minsaa kuten muuallakin on aika likellä totuutta...Jos ei kelpaa niin maksa STANA sitten ite sen arpelan koulun kustannukset, jos se on sulle niin HENKI ja ELÄMÄ!!!
0Äänestä
joltain
se elämä on kirjoitti:

vaikkapa esim. sattajärveläiseltä (ite en ole sieltä) lukiolaiselta tai ammattikoululaiselta, kuinka kauan heidän koulumatkansa kestää, kun jurruttavat sillä koululinja-autolla 8:ksi Tornioon. Siinä on faktaa sinulle.
0Äänestä
.......

joutua samanlaiseen tilanteeseen. Pitkien matkojen päästä kulkeminen on yhtä HELVETIN odottamista tuntitolkulla.
0Äänestä
se elämä on
joltain kirjoitti:
vaikkapa esim. sattajärveläiseltä (ite en ole sieltä) lukiolaiselta tai ammattikoululaiselta, kuinka kauan heidän koulumatkansa kestää, kun jurruttavat sillä koululinja-autolla 8:ksi Tornioon. Siinä on faktaa sinulle.
..ja mitä vastasi Sattajärviläinen lukio tytskä... "Minulla yhteen suuntaan 40 minsaa..." Joten lopeta jo se PASKANJAUHANTA 1½ tunnin koulumatkoista...Soita vaikka TARJA HALOSELLE ja itke sille, mut FAKTA on et Arpelan koulu loppuu ja SILLÄ SIISTI...
0Äänestä
elämä on!
....... kirjoitti:
joutua samanlaiseen tilanteeseen. Pitkien matkojen päästä kulkeminen on yhtä HELVETIN odottamista tuntitolkulla.
kuljettu pitkiä koulumatkoja! Mun aikana kyyti ylä-asteelle kesti n.40 min, toisilla paljon pitempäänkin. En ole täältäpäin kotoisin, kertokaapa faktoja, paljonkos siellä Arpelan koulussa on oppilaita? Ja kunka pitkä koulumatkasta tulisi?
0Äänestä
joo
se elämä on kirjoitti:
..ja mitä vastasi Sattajärviläinen lukio tytskä... "Minulla yhteen suuntaan 40 minsaa..." Joten lopeta jo se PASKANJAUHANTA 1½ tunnin koulumatkoista...Soita vaikka TARJA HALOSELLE ja itke sille, mut FAKTA on et Arpelan koulu loppuu ja SILLÄ SIISTI...
Sattajärven tytskä ei taida enää asua kotonaan. Tosiasia on, että sattajärvestä lähtee linja-auto klo 6.30 ja koulu alkaa 8.00. Jos koulu loppuu 2.00, on oikeat sattajärven tystkät kotona joskus 15.30 jälkeen. Tarkista asia vaikka koulutoimistosta.
0Äänestä
xinkzi
Ei ku siiretään kaikki karungin ja arpelan kouluihin. Lakkautetaan keskusta alueen koulut. Mitä me niillä. Kyllä arpelaan ja karungin puolelle mahtuu.
0Äänestä
kaupunkilainen
Tuo oli paras ehdotus mitä olen asian tiimoilta kuullut! Tehdään niin :)
0Äänestä
pissiksii
kaupunkilainen kirjoitti:
Tuo oli paras ehdotus mitä olen asian tiimoilta kuullut! Tehdään niin :)
Vastaukset 18
Vanhimmat
Opettelepas kirjoittelemaan ensin ja käy vielä pesemässä korvasikin. Uutisissa sanottiin selvästi, että muitakin yläasteita ollaan lakkauttamassa.
Vahinko vain arpelalaiset eivät edes ehtineet mielenosoitukseen, kun matka on niin pitkä. Kyllä ne ihan kaupunkilaisetkin osaa pitää puoliansa. Minusta siellä ei ollut yhtään "pissistä".
arpelan perukoilta jos aletaan kuljettamaan väkeä tornioon kouluun niin parhailla menee yli 3 tuntia päivässä koulumatkoihin aikaa...
vai tunnetteko monta työssä käyvää ihmistä jolla on työmatka yhteen suuntaan yli tunnin?
hyvät pissikset, peelot sekä trollit. mitäpä olis jos vetäisitte itsenne jojoon, niin ette olisi täällä häiriköimässä ja esittämässä idioottimaisuuksia...
"Opettelepas kirjoittelemaan ensin ja käy vielä pesemässä korvasikin."
"Kyllä ne ihan kaupunkilaisetkin osaa pitää puoliansa."
Puoliansa? Mahtaisiko olla PUOLIAAN? Oi sinä äidinkielen ihmelapsi!
sinunkin se koulusi käydä kunnolla. En edes jaksa luetella noita alkeellisisa kirjoitusvirheitä, mitä tekstisi on täynnä. Ja mitäs pahaa on maalaismeiningissä (huom. yhdyssana!)? Ja toisaalta mitä hyvää näet koulujen lakkauttamisessa?
Alkeellisisa ym.
"sinunkin se koulusi käydä kunnolla. En edes jaksa luetella noita alkeellisisa kirjoitusvirheitä, mitä tekstisi on täynnä. Ja mitäs pahaa on maalaismeiningissä (huom. yhdyssana!)? Ja toisaalta mitä hyvää näet koulujen lakkauttamisessa?"
Oletko kuullut esim. ISOSTA alkukirjaimesta? Välimerkeistä? Yleensäkin sanojen oikeinkirjoituksesta?
Siinäpä kepulaisia äänestäneet nyt saavat tuta äänestyksensä seuraukset. Kepussa ei nimittäin ole kuin 5 miestä, jotka päättävät koko kaupungin asioista, ja kaikki keskustan ehdokasta äänestäneet ovat äänestäneet vain joojoo-tyypin näille neljälle. Näin se järjestys on saatu tähänkin soppaan. Minä karistan tän kaupungin tomut jaloista heti kun valmistun. Eli vielä 7 kk.
..On vain asioita joille ei voi mitään...Mitäpä siellä arpelassa koulua pitämään, kun siellä on vain muutampi oppilas...Pakko on säästää...ja mitä tulee tuohon "kolmen (3) tunnin" koulumatkaan, niin sopii kyllä kovasti epäillä et kestäis 1½ tiimaa matka arpela-tornio...Itellä aikanaan koulumatka kesti 45 minsaa yhteen suuntaan... Mut säästöjä vain on Tornion saatava...jostakin...olkoon vaikka arpelan pissiksien kuskaaminen tornioon...
tietävän, että Arpelan koulussa käy oppilaita muiltakin kyliltä kuin Arpelasta. Heidän koulumatkaa n kuluu huomattavasti pitempi aika kuin tosiarpelalaisten, kun linja-auto ei kulje suorinta reittiä, vaan kiertää joka kylän. Sama asia koskee muuten karunkilaisiakin.
Mut heitä jo se liiottelu pois...TAKAAN JA ALLEVIIVAAN et ei tuu kolmea tuntia / päivässä matkustusta...ehkä se 45 minsaa kuten muuallakin on aika likellä totuutta...Jos ei kelpaa niin maksa STANA sitten ite sen arpelan koulun kustannukset, jos se on sulle niin HENKI ja ELÄMÄ!!!
vaikkapa esim. sattajärveläiseltä (ite en ole sieltä) lukiolaiselta tai ammattikoululaiselta, kuinka kauan heidän koulumatkansa kestää, kun jurruttavat sillä koululinja-autolla 8:ksi Tornioon. Siinä on faktaa sinulle.
joutua samanlaiseen tilanteeseen. Pitkien matkojen päästä kulkeminen on yhtä HELVETIN odottamista tuntitolkulla.
..ja mitä vastasi Sattajärviläinen lukio tytskä...
"Minulla yhteen suuntaan 40 minsaa..."
Joten lopeta jo se PASKANJAUHANTA 1½ tunnin koulumatkoista...Soita vaikka TARJA HALOSELLE ja itke sille, mut FAKTA on et Arpelan koulu loppuu ja SILLÄ SIISTI...
kuljettu pitkiä koulumatkoja! Mun aikana kyyti ylä-asteelle kesti n.40 min, toisilla paljon pitempäänkin. En ole täältäpäin kotoisin, kertokaapa faktoja, paljonkos siellä Arpelan koulussa on oppilaita? Ja kunka pitkä koulumatkasta tulisi?
Sattajärven tytskä ei taida enää asua kotonaan. Tosiasia on, että sattajärvestä lähtee linja-auto klo 6.30 ja koulu alkaa 8.00. Jos koulu loppuu 2.00, on oikeat sattajärven tystkät kotona joskus 15.30 jälkeen. Tarkista asia vaikka koulutoimistosta.
Ei ku siiretään kaikki karungin ja arpelan kouluihin. Lakkautetaan keskusta alueen koulut. Mitä me niillä. Kyllä arpelaan ja karungin puolelle mahtuu.
Tuo oli paras ehdotus mitä olen asian tiimoilta kuullut! Tehdään niin :)
kun paljaat navat roikaili kuvassa.