Hei!
Kuinkas moni tunnustaa kuuluvansa surullisenkuuluisaan 1965-1975 syntyneeseen lamasukupolveen? Vakinainen työ? Unelma vain? Akateemisesti koulutettuna kaupan kassalla vuosikausia? Epämääräisiä alipalkattuja hanttihommia? Enkö koskaan pääse oman alan töihin? Toisella tai kolmannella opintokierroksella?
Tässä tilassa on suurin osa tuttavapiiriäni ja samaan aikaan kanssani opiskelleista ystävistä yhä vain. Laman loppuminen ei tuonut vakkarityötä eikä oman alan työtä...eikä ilmeisesti mikään tuo.
Kuinka aktiivisesti haette vielä töitä?
Itse lähetän noin 20 hakemusta kahdessa kuukaudessa, ennen lähetin paljon enemmän. Nyt alkaa toivo hiipua. Ja toisaalta, opiskelen verkossa toista tutkintoa ja koulun penkillä kolmatta --- jos joskus saisi parempaa palkkaa kuin 1300 euroa kuukaudessa.....
Kuinkas moni tunnustaa kuuluvansa surullisenkuuluisaan 1965-1975 syntyneeseen lamasukupolveen? Vakinainen työ? Unelma vain? Akateemisesti koulutettuna kaupan kassalla vuosikausia? Epämääräisiä alipalkattuja hanttihommia? Enkö koskaan pääse oman alan töihin? Toisella tai kolmannella opintokierroksella?
Tässä tilassa on suurin osa tuttavapiiriäni ja samaan aikaan kanssani opiskelleista ystävistä yhä vain. Laman loppuminen ei tuonut vakkarityötä eikä oman alan työtä...eikä ilmeisesti mikään tuo.
Kuinka aktiivisesti haette vielä töitä?
Itse lähetän noin 20 hakemusta kahdessa kuukaudessa, ennen lähetin paljon enemmän. Nyt alkaa toivo hiipua. Ja toisaalta, opiskelen verkossa toista tutkintoa ja koulun penkillä kolmatta --- jos joskus saisi parempaa palkkaa kuin 1300 euroa kuukaudessa.....
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ne suhteet... Jokaisella on mahdollisuus luoda verkosto, jonka avustuksella löytyy AINA töitä. Se on itsestä kiinni, ei syntymävuodesta.
Ei auta aina suhteetkaan. Naisilla ainakaan. Velipoika joutui firman mentyä konkurssiin työttömäksi, ja sai samantien kahdeksalta eri ihmiseltä työtarjouksen ja pääsi heti samalla viikolla uusiin töihin.
Minun koko ystäväpiirini ja tuttavapiirini on täynnä opettajia ja lääkäreitä ja hoitoalalla toimivia. Eipä ole heistä apua. Olisi kannattanut aikoinaan hankkia täsmäkoulutus.
Itselläni on vakinainen työsuhde ihan suorittavan tason paikassa ja teen oman alan töitä freelancerinä kun niitä aina joskus sattuu kohdalle. Mutta leipätyöksi asti niistä ei ole millään. Eikä epävarmuudessa ole kanttia elää ainakaan minulla. Mieluummin sitten aivoton työ (ei tarvitse ajatella mitään kertaakaan työpäivän aikana) ja aivotoimintaa rasittavia harrastuksia kuin stressaava määräaikaisuuksien ja projektien täyttämä elämä. Meitä on moneen junaan.
Valmistuin viimeisestä oppilaitoksestani syksyllä 2001. Tämän reilun neljän vuoden aikana olen ollut määräaikaisissa työsuhteissa yhteensä 2 vuotta ja 10 kuukautta, lisäksi 3 kk työelämävalmennuksessa.
Nyt takana kohta 3 kk työttömyyttä. Olen hakneut tänä aikana 70:ä paikkaa ml. avoimet haut, joita vähän. Seuraus: 2 kertaa jatkoon, siihen loppui. Haen nyt lähes kaikkea, mutta turhalta alkaa vaikuttaa. Pitäisi varmaan talkoohengessä lähteä taas työelämävalmennukseen, mikä on hyvin ristiriitainen keino.
Vakituinen työpaikka? Heh! Sellaisesta en ole haaveillut enää pariin vuoteen. Johonkin varastoon voisi trukkikuskikurssin jälkeen päästä.
Syntynyt armon vuonna 70. Yksi akateeminen tutkinto ja yksi ammattikorkeasta. Vakituinen myyjän paikka.
Opintojen jälkeen pääsin onnekseni suoraan vakinaiseen työhön (olin tehnyt koko opintojen ajan kesätöitä ja lyhyitä talvisijaisuuksia em. firmassa) jossa olin sitten seuraavat 15 vuotta, yleten koko ajan tehtävässäni; tosin tuosta ylemmäs en enää olisi sielläkään päässyt mitä viimeksi tein.
Muutin perhesyistä toiseen kaupunkiin ja täälläpä ei töitä löydykään, oman alan töitä ei ole yhtään paikkaa ollut puoleen vuoteen auki ja vain muutama edes sivuava työ, johon kaikista työnohella suoritetuista kursseista ja tutkinnoista olisi mitään apua.
Mielenkiinnosta kyselen teiltä jotka lähetätte useita kymmeniä hakemuksia kuukaudessa, oletteko pääkaupunkiseudulta haetteko kaikkia mahdollisia paikkoja vai ainoastaan oman alan paikkoja? Itse pikkukaupunkilaisena en viimeisen kuukauden aikana ole lähettänyt kuin kaksi hakemusta, joista toisesta pääsin haastatteluun asti(kumpikaan ei oman alan töitä).
Valmistuminen maisteriksi keskelle lamaa 1992. Erilaista säätämistä (ei kuitenkaan työttömyyttä) vuoteen 1995 asti, jolloin siirtyminen nykyiselle uralle. Vakituinen, mielenkiintoinen työ ja hyvä urakehitys sekä palkka.
Turha syyttää syntymäaikaa tai sukupuolta, katse peiliin kertoo useimmiten syyn. Se on myös totta, että kaikilla paikkakunnilla ei työpaikkoja yksinkertaisesti ole.
Itse en ole opiskellut vaan ollut työelämässä vuodesta 1986. Työ ovat olleet aina vakituisia, en ole ollut nirso palkan tai työaikojen suhteen.
Sain kyllä nuorempana ikätovereiltani halveksuntaa ja vähättelyä valintani vuoksi, mutta itse olen tyytyväinen elämääni.
Varsinkin nyt, kun vasta muutama vuosi sitten valmistuneet ikäiseni kärvistelevät opintovelkojensa ja työttömyyden kanssa. Itsellä on jo ihan hyvä palkka, työnantaja on tarjonnut koulutusta ja etenemismahdollisuudet, talous on turvattu. Lapset on tehty, talot ja autot ostettu, eikä lainaa ole jäljellä kuin 50 000 €.
Minulla on ollut onni olla töissä yhtäjaksoisesti vuodesta 1988. Olen tehnyt kaikenlaista kokopäivätyötä, samalla opiskellut yliopistossa ja onneksi oli töitä kaupassa kun valmistuin laman keskelle --- muuten ei olisi ollut mitään töitä.
Ostin asunnon opintojen alkuvaiheessa. Se on maksettu ja olen velaton sekaduunari vakinaisessa työsuhteessa.
Sukulaiset eivät tahdo ymmärtää, kun en ole akateemisella alalla koulutuksestani huolimatta. Minua ei vain ole onnistanut. Kaikki työkokemus (paitsi freenä tehty) on palvelualalta, joten ymmärrän hyvin, että työnantaja ei ole kovin vakuuttunut taidoistani vaikka kuinka olisin pitänyt itseni ajantasalla it-osaamista myöten jatkuvilla lisäopinnoilla. Se vain on niin.
Laitan noin 6 hakemusta kuukaudessa. Joskus pääsen haastatteluun -- yleensä lapsi-kysymys on noin toinen tai kolmas. En aio hankkia lapsia, vaikka olenkin kuulemma olemukseltani lapsirakkaan oloinen.
Tulen pienellä palkallani ihan mainiosti toimeen. Matkustelen ja ostelen kaikenlaista kivaa. Opiskelen huvikseni erilaisia kieliä, atk:ta ja kirjoittamista ja nautin elämästä.
En tiedä, haluaisinko enää edes luoda uraa.
Olen jo 36, joten eipä siihen ole enää mahdollisuuksiakaan. Liian vanhahan minä jo olisin tulevaisuuden toivoksi.
ATK tai muodikkaammin IT-uran laukaisu onnistuu kyllä jos sitä vielä haluaa. Resepti on seuraava (kolme ystävääni jo tehnyt saman minun mallini mukaan):
- Otat osaa joihinkin Open Source -projekteihin (esim. SourceForge:ssa) ihan harrastuspohjalta.
- Teet harrastuksena jotain omaa vapaalevitteistä softaa.
- Yhden tai kahden vuoden jälkeen, kun oma softasi on valmis ja lähdekoodin kera omalla www-sivullasi jaossa, sekä olet saanut jotain selkeitä osioita submitattua muiden OS-projekteihin, laitat nämä mukaan referensseiksi "alan kokemuksesta" työhakemuksiin. Kun työnantaja voi katsoa aikaansaannostasi ihan kooditasolla, sekä näkee että työnjälkesi on kelvannut muiden projekteihinkin, otetaan sinut ihan eri tasolla vakavasti, kuin jos olisit "vain sekaduunari".
Onnistuin saamaan muutama vuosi vakipaikan pätkätöiden jälkeen. Eteninkin urallani, vaan viimeisin siirtymiseni oli vikatikki. Irtisanouduin ja nyt sitten suorittavan tason duunissa määräaikaisesti. OLI kalliit autot ja rahaa, vaan nyt ei. Elämä vaan voi äkkiä heittää tilanteet päälaelleen, eikä KOSKAAN kannata olla varma mistään pidemmällä aikavälillä.
Teen leipätyönä asiakaspalveluhommia, koska oman alan työt on tehty projekteiksi ja pätkiksi eikä sitä vuosikausia jaksa vaihtaa työantajaa joka kolmas kuukausi. Nyt olen asiakaspalvelija. Saan akateemisesti koulutettuna 1500 euroa kuukaudessa. Oman alan töitä teen iltaisin ja viikonloppuisin kotoa käsin silloin tällöin ja niin saan tulotasoa hiukan nostettua.