Kuntoilua

olen aina sillöin tällöin kävellyt reippaasti 4-8 km lenkkejä ja viime aikoina koittanut juostakkin. Olen polttanut n. 20 vuotta, mutta lopetin muutama kuukausi sitten. Ekaa kertaa elämässäni pystyin juoksemaan 3 km yhtäjaksoisesti! Olen kieltämättä ylpeä suorituksestani. Tämä kirjoitus vain sen takia, että maasta se pienikin ponnistaa. Ei kannata heti kurkotella tähtiä. Tsemppiä kaikille!
3611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

uusia elämyksiä ja kun maltat harjoitella niin jonain päivänä juokset vaikka sen 30 km. Kuten isoisäni joka myös lopetti sauhuttelun ja juoksi monta vuotta sitten 65 vuotiaana maratonin. Meillä oli koko suku katsomassa ja todistamassa tapahtunutta. Kaikki alkoi siitä kun lääkäri oli 13 vuotta aikaisemmin (joskus 1970-luvulla) suositellut hänelle tupakoinnin lopettamista ja terveellisempää ruokavaliota. Ukin maratoni tapahtui noin 15 vuotta sitten mutta siinä oli urheilujuhlan tuntua kun hän tuli HCM:llä maaliin.

Varmasti tulet kokemaan vielä sykähdyttäviä kokemuksia tulevaisuudessa kun jaksat pysyä valitsemalla tielläsi. Onnittelut sinulle!

Äänestä

Täällä myös entinen sohvaperuna, nykyinen aktiiviliikkuja. Itse en tupakoinut, mutta olin rapakunnossa. Nyt on juostu eka maraton ja ensi kesän juoksuja jo suunnitellaan kovasti.

Tsemppiä harjoitteluun, älä koskaan jätä liikuntaa pois elämästäsi!

Äänestä
  • Itsellä todella meni 20 vuotta pari askia päivässä ja aloitin myös lenkkeilyn kun lopetin.Alussa meni alle km ja rintaan pisti koko loppupäivän.Puolen vuoden päästä juoksin jo 10km lenkkejä ja ei tuntunut missään.Nyt on ollut taukoa juoksusta puoli vuotta ja taas aloitellaan pikkuhiljaa.Kunto on kyllä laskenut mutta ei läheskään samalle tasolle kuin aikaisemmin.Onneksi olkoon hyvästä päätöksestä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


suomalaisittain kirjoitti:

olen aina sillöin tällöin kävellyt reippaasti 4-8 km lenkkejä ja viime aikoina koittanut juostakkin. Olen polttanut n. 20 vuotta, mutta lopetin muutama kuukausi sitten. Ekaa kertaa elämässäni pystyin juoksemaan 3 km yhtäjaksoisesti! Olen kieltämättä ylpeä suorituksestani. Tämä kirjoitus vain sen takia, että maasta se pienikin ponnistaa. Ei kannata heti kurkotella tähtiä. Tsemppiä kaikille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu