Olen 30v mies ja tänään aamulla sain tavata vaimoni kaula ja rinta fritsuilla työpaikan virkistäymisillan jälkeen jälkeen.
Siinä hetkessä elämä tuntui romahtavan. Suhteessamme on ollut vaikeita aikoja, kun meillä on 1 ja 3 vuotiaat lapset ja molempien vuorotyö päälle on verottanut voimia. Viime aikoina kuitenkin luulin, että meillä menee ihan hyvin.
Vaimo hoiti tapauksen vielä niin törkeästi, että siitä tuli tietoiseksi minun ohella moni muukin. Asumme pienellä paikkakunnalla, joten vieto on kärjistetysti puolella kylällä. Olen antanut vaimolle vapauksia ja suhteemme on perustunut luottamukseen. Nyt tuota luottamusta ei enää ole.... avioero tuntuu ainoalta vaihtoehdolta.. Lapset eivät tuota toimenpidettä ainakaan helpota.
Tuntuu niin hirveän pahalta... töissä pitäisi tässä olla, mutta homma menee murjotukseen...
Niin en nyt tässä mitään osaa keneltäkään kysellä, mutta purampa huonoa oloa näinkin.
Siinä hetkessä elämä tuntui romahtavan. Suhteessamme on ollut vaikeita aikoja, kun meillä on 1 ja 3 vuotiaat lapset ja molempien vuorotyö päälle on verottanut voimia. Viime aikoina kuitenkin luulin, että meillä menee ihan hyvin.
Vaimo hoiti tapauksen vielä niin törkeästi, että siitä tuli tietoiseksi minun ohella moni muukin. Asumme pienellä paikkakunnalla, joten vieto on kärjistetysti puolella kylällä. Olen antanut vaimolle vapauksia ja suhteemme on perustunut luottamukseen. Nyt tuota luottamusta ei enää ole.... avioero tuntuu ainoalta vaihtoehdolta.. Lapset eivät tuota toimenpidettä ainakaan helpota.
Tuntuu niin hirveän pahalta... töissä pitäisi tässä olla, mutta homma menee murjotukseen...
Niin en nyt tässä mitään osaa keneltäkään kysellä, mutta purampa huonoa oloa näinkin.
Vastaukset 14
Vanhimmat
...
Koita pistää vaimo kuriin ...jos ei tehoa, ota ero. Maailma on naisia täynnä. Joku kunnollisempikin voisi löytyä ... eihän sulla nyt ole kiire minnekkään, muksutkin jo tehty.
Ei elämä onneksi tähän kaadu. Muista se.
Ei ero ole mikään toimenpide vaan hirveä tragedia.
Pahempi kuin fritsut?
Lasten kannalta tosi huono juttu.
Onko sinulla tunteita vaimoasi kohtaan?
Katuuko vaimosi ja onko pyytänyt anteeksi?
Kysy mitä hän tuntee sinua kohtaan ja oliko tämä hairahdus ensimmäinen kerta? Miksi hän teki niin
ja miksi sinä et riitä hänelle?
Mieti ero vasta viimeisenä ratkaisuna. Käytä kaikki muut ensin ja mieti pystytkö antamaan anteeksi.
Jos ukkos tulis naama naisen tussulle haisten, niin kyllä sä ovea näyttäisit. Älä lätise paskaa...
Heitä ämmä pihalle vaan ja vaatteet perässä. Ja jos yrittää takaisin niin näytä vähän merkiksi haulikkoa. Ja lapset jää sulle, pistä akka asusteleen yksin.
Ja sitten ku kerran asut pienessä kylässä, niin myöskin se veijari ties et muijas on naimisissa joten ei muuta kun ukko yöllä munasillaan vaan kotoaan istumaan kusiaispesään ja hoitelette, niin et se häipyy kylästänne.
Ja jos vielä oikein kunnolla tuuletat, niin pidä huoli et häntäheikin muija saa myös asiasta tiedon...
antaa anteeksi hänelle...
Sinähän asioistas päätät, mut en kyl tota akkaa kattelis pitkään...
Joo kunpa kaikki olisi niin vitun helppoa.... ja eroaisi.. kaikki asiat pyörii päässä yhtenä mylläkkänä ja kaikki vaihtoehdot ovat avoimena.
Miehenä en yllättäen osaa itkeä, vaikka tietäisin sen auttavan. Paha olo vain pysyy sisällä ja ulos se ei näytä helposti tulevan. Uni ei tule jne...
Olen kuitenkin käynyt töissä kaiken hässäkän keskellä. On hetkittäin jotain muuta ajateltavaa. Vaimo ei ole töihin pystynyt, vaan on sekin rikki. En tosin sääli pätkääkään. Kärsiköön siitä tuskasta minkä minulle järjesti.
Vaimo vakuuttaa rakkauttaan ja on valmis vaikka mihin, jotta saisi minut pitää. En osaa asiasta vakuuttua. Jos hän minua oikeasti rakastaisi, niin olisin varmaan ollut hänen mielessään, kun rupesi eritteitä miehen kanssa vaihtamaan.
Annoin vaimolleni liitossa vapauksia ja luotin, että reissuillaan hän osaa käyttäytyä. Kun menimme naimisiin, niin muistan jossakin vaiheessa kirjoittaneeni, että arvostan kumppanissani ennen kaikkea luotettavuutta ja rehellisyyttä. Näitä asioita ei enää ole. Kaikki aiemmatkin reissut jäävät epäilyksen varjon alle.
Olen purkanut sydäntäni muutamille ystäville ja kovasti vakuuttavat, että luottamus voi josku palata. Mutta kannattaako sitä ruveta rakentamaan. En enää tiedä, että onko vaimoni sen arvoinen.
Ennen käryä vaimo käyttäytyi ihan normaalisti ja jos hän ei olisi hoitanut asiaa niin tökerösti, kiinni hän ei olisi jäänyt. Tuskinpa olisi kantanut tunnon tuskiakaan ja ensi kerralla olisi peli olisi päässyt jatkumaan.
Niin en tiedä oliko järkevää, mutta soitin tälle toiselle osapuolelle ja pyysin hänenkin näkemyksen asiasta. Umpikiistoa seurasi myönnöt tapahtuneisiin. Mies on sinkku ja sanoin, että en voi häntä syyttää. Vikaa enempi vaimossani. Sanoin miehelle, että toivottavasti kaikki oli tämän tuskan arvoista ja toivotin hyvää loppuelämää.
Niin sitten vielä kaikista tärkein.. Nämä lapset. Vaistoavat selvästi, että isällä on paha olla. Heidän takia pitäisi jaksaa ja saada aikaan heille turvallinen ratkaisu ilman suurempia traumoja.... mutta miten ja millä voimilla...?? Jatkaminen ei ole helppoa.... eikä eroaminen......
Voi vittu tätä elämää.... terv: mies 36 tuntia nukkumatta...
Toivon sinulle voimia, lasten takia..
Haluaisin sinun miettivän ensiksi sitä vaihtoehtoa, että vielä jäisit ja kokeilisit rakentaa liitosta vielä saman kuin se oli.. Sanontahan sanoo, että jos pettää kerran niin pettää toisenkin kerran. Mutta en menisi tuosta takuuseen. Mieheni tuli myös kerran kaula syötynä kotiin, ajattelin, että siihen maailma nyt loppuu, lapset olivat silloin 1 ja 3 vuotiaat. Ajattelin, että ero on ainut vaihtoehto, miten kestän tämän. Mutta aikaa on siitä kulunut pari vuotta, ja olemme päässeet siitä yli, luottamuksenkin saa jossain kohtaa takaisin, jos toinen on sen arvoinen.
Eikö virheen voisi anteeksi, jos sen tekee vain kerran? Olen itse päättänyt antaa kaiken anteeksi kerran, koska elämässä tapahtuu kaikkea "odottamatonta", mutta toinen kerta saman virheen kanssa on jo tyhmyyttä, eikä sitä voi katsoa läpi sormien.
Jos teillä on kaikki ollut hyvin, niin miksei voisi olla jatkossakin? Vaimosi todennäköisesti katuu. Hän halusi ehkä nähdä, mitä se ruoho on aidan takana, jännitystä elämään.. jne.. Ja havaitsi, että tuli tehtyä elämänsä pahin virhe, mutta luultavasti myös huomasi, mitä hän rakastaa sinussa ja minkä takia hän sinut on valinnut.. Ja pelkää nyt elämänsä pirstoutumista, kuten sinä..
Ensinnäkin elämä tuo niin paljon tullessaan, kun lapset syntyy, elämä on rutinoitunutta ym ym. Ihminen yksinkertaisesti voi olla niin tyhmä, että hetken ajan hän on valmis riskeeraamaan kaiken vain kokeillakseen miltä se tuntuu. Useimmiten myös pettäjä kokee yhtälaisen pahan olon tunteen kuin petettykin, olen kokenut molemmat. Kumpikaan niistä ei häävi olotila, mutta kerrasta myös opin sen, ettei se ruoho ole ikinä vihreämpää toisella puolen. Se on vaan mielikuva, kun elämä tylsistyttää..
Eli kehoittaisin puhumaan myös muista asioista, ei vain tästä pettämisestä.. Ehkä vaimoasi vaivaa jokin, mistä hän ei ole puhunut tai ei itsekään ole tietoinen, miksi teki niin kuin teki.. Yleensä siihen liittyy jotain muutakin, vaikkei toinen sitä havaitse.
En halua puolustaa pettäjiä, se ON anteeksiantamatonta, jos sen tekee tahallisesti, toisesta piittaamatta ja syyllisyyttä tuntematta useaan kertaan. Mutta ethän ole valmis heittämään kaikkea hukkaan YHDEN virheen takia, yrittämättä saako sen saman tunteen vielä takaisin?
Tottahan se on vielä painajaismaista, mutta ajan kanssa. Älä ainakaan hätiköi!
Niinpä niin YHDEN virheen vai yhden työtapaturman vuoksi? En osaa ainakaan nyt täysin vakuuttua, että kysessä oli yksi virhe. Toivotottavasti kuitenkin.
Niin mikä pani vaimon tuon tekemään? En todella jaksa enkä halua leikkiä hänen terapeuttiaan. Sellaista selitystä, jonka voisin hyväksyä ei taida olla olemassa. Perheemme ei vain varmaan ollut hänelle riittävän tärkeä.
Toimin sellaisissa töissä, jossa joudun paljon olemaan ihmisten kanssa tekemisissä niin hyvässä kuin pahassa ja minut kylällä aika hyvin tunnetaan. Ei tunneta enää vain työstäni, vaan myös siitä, että tuolla on sitten se hutsahtava vaimo. "kyllä mies kivun kestää, mutta ei häpeää" Näin ne taitaa laulaakin. Jotakin totuuspohjaa siinäkin taitaa olla... Jos elämä jatkuu yhdessä, niin tämänkin kanssa asian kanssa pitäisi osata elää. Kaippa se vaimonikin häpeää... Tuntuisi helpolta häipyä koko helvetin kylästä.
Vihkiraamattuakin tuli selailtua niinkuin sieltä voisi jotain apua löytää. Pitäisi rakastaa niin myötä kuin vastamäessä. Nyt kyse lie vastamäestä.
Kysyn itseltäni voinko enää rakastaa ihmistä joka:
1. On murskannut sen, jota pidin tärkeimpänä asiana avioliitossa: Luottamus.
2. On satuttanut minua enempi kuin kukaan koskaan. Olen sisältä rikki.
3. On saattanut minut julkiseen häpeään.
Anteeksi anataminen ei todellakaan ole helppoa. Ei riitä vain se, että sanon, että saat anteeksi, mutta minun myös pitäisi osata elää asian kanssa siten, että ne eivät nousi esille aina heikon hetken tullessa. Siinäpä ihmiselle tekemistä. Vanhojen asioiden kaivelu, kun ei ole kovin rakentavaa. Tiedän pareja, jotka ovat "antaneet anteeksi", mutta vain sanojen tasolla.
Niin tämä vaimon ihastus on samassa työpaikassa hänen kanssaan. Sekin voi alkaa häiritsemään minua ajanmittaan..
Jeps siinäpä tekstimuotoon purettua tuskaa... jatkoa varmaan seuraa..
Olen aika vakuuttunut että laitan avioeron harkinta-ajan alulle. Sehän ei ole vielä lopullista, mutta onpahan aika juoksemassa jos en enää kykene näkemään vaimoani ihmisenä jota rakastan.
Tässä jostakin syystä tuntuu nuo kaikki laulun sanat nouseman mieleen. Anssi Kelahan laulaa:
"kuinka olisin voinut tietää, kuinka olisin voinut aavistaa, että maailma voi romhtaa, kun sitä häviten odottaa" Aika osuvaa.
..riippuu nyt tietenkin siitä, miten jokainen kyseiseen asiaan asennoituu. Esimerkiksi sinä tunnut olevan aika jyrkkä asian suhteen, mikä ei tietenkään ole lainkaan väärin.
Sen verran tulee mieleen mainita tuosta, että koko kylä on tietoinen asiasta, että kyllähän se siitä hälvenee, kun saavat muuta puhuttavaa. Jokaisella meistä on kai joku luuranko kaapissa, harmillista kyllä, ne luurangot ei liiku julkisesti kaikkien puheissa. Harmillista siinä mielessä, että joidenkin ihmisten asiat on olevinaan vapaata riistaa kaikkien riepoteltavissa ja useimmiten sellaisten ihmisten suussa, kenellä itsellään on joko tylsä elämä tai asiat mullin mallin. Tälläiset ihmiset ansaitsisivat itse olla riepoteltavina asioidensa kanssa.
Tarkoitin lähinnä, että kannattaa ehkä olla maltillinen kun juttu on niin tuore, ettei tarvitsisi myöhemmin katua tai miettiä olisiko jotain vielä ollut tehtävissä. Varsinkin kun on nuo pienet lapset. Mutta tottahan lapsetkin siitä kärsii, jos tulevaisuus tuo vanhempien välille vain syyllisyyttä, riitaa ja epäilyjä.
Suoraan sanottuna tuo aiheuttaisi minullekkin erittäin paljon paineita, jos "se toinen" on samalla työpaikalla. Sitä ehkä epäilisi, vaikkei aihetta olisi ja aiheuttaisi sillä suurta tuskaa molemmille.
Toisinaan paras ratkaisu on vaihtaa maisemaa hetkeksi, yksin, kaksin tai koko perheen voimin. Hetkeksi tai lopullisesti. Näin minä ehkä vaatisin miestäni tekemään samaisessa tilanteessa.
Oletko ajatellut, että miten lasten laita on mahdollisen eron sattuessa? Jäisivätkö lapset sinulle? Saatan puhua ristiriitaisesti, mutta minä en ainakaan suostuisi luopumaan lapsista, vaikka ero olisikin minun ottamani, koska kyse on toisen osapuolen aiheuttamasta sotkusta.
Nämä on ihan tapauskohtaisia asioita, ei voi yleistää. Kukin toimikoon niinkuin sydän sanoo ja parhaimmalta tuntuu siinä tilanteessa.
tuollaisesta ei loukkaantunut olisi, jos avioliitossa vielä tunteet pelissä. Sinuna kyllä ajattelisin, että eikös se häpeä ole paremmin vaimosi puolella?
Jos asia on kovin tuore, mietihän hetki vielä niiden eropapereiden kanssa. Saattaahan olla, että vaimosi vielä haluaa jutella mokastaan kanssasi. Sinun häntä ei siihen kannata millään tapaa painostaa.
Ei se anteeksi antaminen varmaan helppoa ole, mutta annahan nyt hetken asian jäähtyä. Kykenet sitten ajattelemaan asiaa vähän selkeämmin. Että iisisti vaan. Tapaa kavereitasi ja vietä välistä hetki aikaa tuttujen ja harrastustesi parissa. Tekee hyvää kun ei murehdi asiaa jatkuvasti.
No, jos se kaikein pahin käy toteen,niin onneksi suomessa ei vielä tarvi lapsista erota. Olen ajatellut, että viikko ja viikko periaatteella hoidettaisiin. Tämä niinkuin äkkisältään ajateltuna..tai en tiedä mikä lie lapsille parasta.... Miten lapset asiasta selviää on sitten varmaan puntarissa vasta vuosien päästä. SIttenhän sen näkee kuinka eheitä niistä kasvaa. Vaikeaa se tulee heillekin olemaan.
Asioista on tuossa keskusteltu. Yksityiskohdat on aika hyvin selvillä. Vaimolla oli useampikin mahdollisuus viheltää peli poikki, mutta näin hän ei tehnyt. Tieto vain lisäsi tuskaa.
Jos tämä olisi sattunut jollekin kaverille, niin varmaan jakaisin auliisti neuvoja... Nimenomaan erosta... mutta ei se sittenkään ole niin helppoa, kun se sattuu omalle kohdalle...
Tämä aamu oli jo parempi, mutta nyt suuntaus taas alas...
olen sitä mieltä, että sinusta itsestäsi se riippuu kannattaako sinun liitossasi jatkaa. Anna Anna nyt ajan nyt kulua ja harkitse sitten kun alkujärkytys on ohi ja kykenet asiaa selkeämmin ajattelemaan.
Tee sitten omien tuntemuksiesi mukaan. Jos et voi enää asiaa mietittyäsi vaimoosi luottaa, ei sinulla itselläsi ole hyvä olla. Elämää on kyllä avioeron jälkeenkin. Toki ero aina lapsille järkytys, mutta mitä pienempiä ovat, sitä nopeammin ja paremmin siihen sopeutuvat.
Jaksamisia sulle.
Joo o, näinköhän itsetuntosi kestää kylältä tulevan paineen, "aisankannattaja", jne. jne. Entä näinköhän pystyt luottamaan vaimoosi ettei tapahtumat toistu? Niin ikävää kuin se onkin niin ero on ainoa vaihtoehto. Vai kuinka kauan meinaat kytätä vaimosi tekemisiä, tulemisia ja menemisiä.
Joo. Olen antanut tässä ajan kulua ja olen ajatellut asioita. Tunteet heittävä laidasta laitaan.
Olen sanonut, että yritän antaa anteeksi. Kysymys minulle tulleiden kertomusten mukaan on yhden illan huumasta.
Vaimo väittää minua rakastavansa. Ehkä näin onkin. Uskon häntä välillä ja välillä ajattelen, että ei se tosissaan rakasta, kun tuollaisen teki. Epäilen ajoittain, että hänen tuskansa on vain seurasta siitä, että hän pelkää menettävänsä perheen ja häntä sattuu kun kärsin.
Olen vaimoleni sanonut, että yritän todella ja tiedän häntä rakastavani. Epäilen vain voinko jättää tämän kaiken taakse.
En tunne itseäni niin hyvin, että en voi olla varma kestänkö tämän jälkeen suhteessa enää minkäänlaisia vastoinkäymisiä?
Annanko oman moraalini laskeutua ja syyllistyn itsekin herkemmin vastaavanlaisiin tapahtumiin? Ei tunnu sekään reilulta, jos kerran on on antanut anteeksi.
Jos jollakulla on käytössä aikakone, niin sille olisi käyttöä.