En usko, että maailmassa on ystäviä. Ihmiset vain sopivat toistensa järjestelyihin jossakin olosuhteessa ja kun se muuttuu, niin tulee uudet ystävät. Luotatteko ystäviinne kaikissa asioissa? Minut on petetty niin monta kertaa, että en enää usko ystävyyden merkitykseen missään suhteessa. Ystävyys tarkoittaa suurimmalle osalle ihmisiä ajanvietettä sopivana ajankohtana. Siihen eivät kuulu vaikeat asiat, eikä luottamusta löydy tiukan paikan tullen mistään. Helpommalla pääsee, kun ottaa itsekin ihmiset itsekkäästi vain ajanvieton kannalta.
Todellisuus on muuta
ystäviä ei ole
222031
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Kyllä niitä oikeitakin ystäviä löytyy. Itselläni on käynyt hyvä tuuri, kun olen tutustunut pariin sellaiseen ihmiseen. Surullista että itse olet törmännyt niihin pettureihin. Älä silti anna periksi.
Itselläni aivan sama kokemus ja enkä ole enää mikään nuorikko vaan keski-ikäinen. Minulla oli kaksi ystävätärtä, jotka olivat eronneet/sinkkuja ja n.7 vuotta vannottiin että tämä ystävyys ei ikinä kuihdu.Oltiin yhteydessä ja tehtiin asioita miltei päivittäin/viikottain. No, nyt tilanne on se että molemmilla on uusi mies, toisella lapsi myös ja minä en mahdu elämänkuvioihin edes puhelinsoiton vertaa. Yritin vielä itse pitää yhteyksiä koko tämän vuoden, mutta jatkuva pyytäminen että "tavattais joskus"alkoi tympimään, kun heidän kalentereihin ei mahdu! En ole ripustautuva ihminen, minulla on oma ihana perhe, mutta näiden henkiystävien sivuutus koski kyllä tosi syvästi!Jopa masennuin reilusti ihmisen petturuudesta! Olenko naivi???Minusta ystävyys ei ole asia joka otetaan kaapista esiin kun itselle se sopii.Minäkin olen molempien naisten huolia ja murheita kuunnellut itseni unohtaen, odotan samaa myös muilta! Nyt olen päässyt heidän ikävöimisestä yli, en ala katkeroitumaan,harrastan yksin omia asioita, jos kohdalle sattuu mielenkiintoinen henkilö, olen sosiaalinen, mukavia kontakteja on ollut ihan kivasti. Nämä kaksi bestistä saavat pitää murheensa kun seuraavan kerran ottavat yhteyden, kertokoot niille joiden kanssa nyt viettävät aikaa! Pidän huolen itsetunnostani!
Yritä sinä samaa!
Olen samaa mieltä, ystäviltä ei saa odottaa eikä voikaan odottaa mitään. Siitä pettyy kuitenkin jossakin vaiheessa. Ei ystävien varaan voi nykyään laskea enää mitään, luottamusta kaikkein vähiten. Voi niistä ottaa itsekin ne hyvät hetket irti, mutta ei kannata alkaa kuuntelemaan toisten murheita tai alkaa olkapääksi, koska se ei koskaan ole vastavuoroista. Ystävyys on yhtä lailla sosiaalista peliä, kuin parisuhdekin.
Sinä ja ketjun aloittaja.
Eihän tuon pessimistisempää käsitystä ystävyydestä voi olla!
Ottakaa huomioon, Hyvät Ihmiset, eräs asia. Te katselette asiaa ainoastaan omien "linssienne" läpi. Linssinne ovat vääristyneet, koska teillä on ollut liian monta ikävää kokemusta. Tuollaiset kokemukset vääristävät VARMASTI ihmisen mieltä... Aina on olemassa ihmisiä, joiden kanssa tulee hyvin toimeen. Ja jos heihin tutustuu rauhassa, eivätkö he silloin ole ystäviänne? Ongelma on siinä, että te ette ole vielä tutustuneet heihin! On vain vääriä ihmisiä osunut kohdalle. Ja se olisi todella surullista, jos nämä väärät ihmiset veisivät teiltä kokonaan mahdollisuuden tutustua kunnon ihmisiin. Ajatelkaa, kuinka paljon annattekaan heidän vaikuttaa elämäänne, jos ajattelette tosiaan tuolla tavoin! Mielestäni pitäisi edes ainakin yrittää päästää irti menneestä ja kohdata katse tulevaisuuteen. Te ette elä tulevaisuudessa, vaan menneisyydessä, jos luulette asian olevan kohdallanne noin.
Olet oikeassa että jos tarpeeksi monta kertaa kokee ystävyyden pettävän niin silloin odottaa sitä jatkossakin,kertaushan on opintojen äiti! Itse mietin myös ensimmäisen viestini kirjoittamisen jälkeen että "linjoilla" liikkuu näköjään paljon samoja kokeneita ihmisiä, se on helpotus jo ettei ole yksin! Mutta kirjoitamme vain näille palstoille,kärsimme itseksemme, mutta mitä TEEMME asialle?? Puhummeko/purnaamme/katkeroidumme vain vai teemmekö jotain aktiivista asian muuttamiseksi? Niitä meitä pettäneitä "ystäviä" emme voi muuttaa mutta mitä voimme tehdä omalle elämälle? Olisiko tässä jokin tsemppausryhmän paikka tueksi oamlle työskentelylle...Itse oman elämänsä täytyy elää, mutta aina toisen silmien kautta voi nähdä uusia suuntia.
Ihminen oppii paljon kokemansa kautta. En tiedä minkä ikäisiä kirjoittajat ovat mutta se on heidän kokemuksensa ja ei se vääristä mitään. Itse olen vanhempi ja olen huomannut aivan saman asian. Maailma on muuttunut paljon 20 vuodessa. Se on tullut tylymmäksi, kylmemmäksi, välinpitämättömämmäksi ja itsekeskeiseksi omanedun tavoitteluksi. Se on totta. Se ei voi olla vaikuttamatta ihmisiin ja ihmisten väliseen ystävyyteen samoin. Ei voi sanoa, että "kuva on vääristynyt".
Voisi sanoa ennemminkin niin että jos ei sitä näe, niin silmillä on vielä ne "ruusunpunaiset linssit".
On se kamalaa, mutta totta.
Sinulle tuo kuvaus saattaa olla pessimistinen, mutta minulle se on realistinen. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa suhtautua ja niillä kokemuksilla mitä voi olla tuo on aivan realistista. Sinun näkökulmasta asiat ovat ihanasti ja että olen väärässä kun sanon ettei noin olisi. En ole väärässä, miten paljon haluaisinkin olla, mutten ole. En luule asioiden olevan niin, jos olen sen kokenut. Olen sitä mieltä, että toisen ihmisen mielen täytyy olla vääristynyt kun alkaa ihmissuhteilla pelaamaan. Minä olen epäillyt niiden ihmisten mielenterveyttä, joilla ei ole empatiaa ja tekevät muille mahdottoman ilkeitä temppuja.
Enkä ota niitä vastuulleni missään tapauksessa, vaikka jotkut haluaisivatkin niin. Kukaan ei enää voi sanoa ääneen, että ihmiset ovat pahoja toisilleen. Jos joku näkee sen, et usko. On tietysti ihmisiä joille kaikki ihmissuhteet ovat hyviä ja ystävät ikuisia. Kukaan ei ole ilkeä eikä koskaan petollinen.. Toivon vain, että voisit kuitenkin ymmärtää itsekin, ettei kaikilla ole niin. Jos itse joutuisit kokemaan vastaavanlaisia asioita, ajattelisitko edelleen, että sinun mielesi olisi vääristynyt.. Kyllä minä annan vastaisuudessakin sen vaikuttaa elämääni. Samoja virheitä en tule tekemään toista kertaa.
Aluksi voi olla erehdyksiä mutta myöhemmin sama on tyhmyyttä. En silti toivo kenellekkään vastaavaa. Ei se ole ollenkaan huono juttu, jos joku haluaa ajatella idealistisesti. Minä en enää voi.
Ja naiset ja miehet eivät voi olla keskenään vain ystäviä?
Olen tehnyt vastaavia huomioita kuin keskustelun avaaja.. Mutta yritän silti uskoa että vielä löytyy ihmisiä jotka haluavat olla ystäviä huolimatta vaikeuksista. Minun ystävyyssuhteeni ovat loppuneet siihen että itse olen ollut ystävä "loppuun asti", joustanut ja pyrkinyt olemaan ystävä huolimatta riidoista ja vastoinkäymisistä.. Selvittämään epäselvyydet ja väärinkäsitykset... Mutta sitten tulee joku hyvin vaikea asia, josta en voi enää joustaa vaan vaaditaan sen toisen ihmisen aikuista asian käsittelytaitoa ja halua sopia ja keskustella asiat halki: ja kas, olen lentänyt romukoppaan. Helpompi hankkia uusia ystäviä kuin selvittää välit vanhojen kanssa.
Mulla on ollut todella kamalia ystävyyssuhteita. Yhdestä pahimmasta alkoi monen vuoden masennus kun tämä henkilö hyväksikäytti, manipuloi ja tuhosi itsetuntoni kokonaan. Ja minä tiesin millainen se ihminen oli mutta ajattelin ettei hän pysty minuun niin pahasti vaikuttamaan ja elin 9 vuotta helvetissä sen ihmisen kanssa. TYHMÄ TYHMÄ MINÄ!!!!
Silti en ole menettänyt uskoani ihmisiin. On niitä pahoja (jotka valitettavasti osuneet minun tielleni liian usein), mutta kyllä niitä hyviäkin on pakko löytyä. Olenhan minäkin olemassa :) On minulla joitakin hyviä ihmisiä ystävinä, mutta kaikki asuvat toisella paikkakunnalla. Ja sitten on tietysti rakas avomieheni. Silti sitä hyvää sydänystävää en ole muista kuin miehestäni tähän mennessä löytänyt. Olimme miehenikin kanssa hyviä ystäviä ennen seurustelua. Toivo silti elää ja ehkä joskus saan hyvän ystävän...
Onneksi on meitä muitakin jotka eivät ole menettäneet uskoaan ja toivoaan siltikään sen suhteen kuitenkaan etteikö jossakin vielä olisi joku toinenkin samankaltainen ihmissielu joka myöskin toivoo sydämessään löytävänsä sen toisen sydämen puolikkaansa ja todellisen ja aidon ystävyyden.
Itselläni sellaisen ystävän etsintä on kestänyt jo vuosia ja olen saanut useasti pettyä ihmisiin tutustuessani ja heidän sydämettömyyteensä ja löytänyt vain epäaidon, teennäisen ja pinnallisen ulkokuoren. Vaikka toivon yhä, että löytäisin ajatus- ja tunnemaailmaltaan niin lähelle samankaltaisen ihmisen kuin itse olen useasti törmännyt vain näihin toisenlaisiin ns. 'vääriin' ihmistyypeihin.
Miksi sitten niitä oikeita ystäviä ei voi löytää? Et voi kadulla huutaa vastaan tullessa tai kenenkään tuntemattoman/vieraan ihmisen perään vain hei kuka olet ja ystävyyden alkaminen voisikin olla näin helppoa. Ei minun mielenkiintoani jaksa herättää ihmiset jotka eivät aidosti ole edes kiinnostuneitakaan ja esittävät muuta kuin todellisuudessa sitten tarkoittavat tai ovatkaan itse edes oikeasti. Kyllä ystävyyden tulisi olla ensin molemminpuolista aitoa tunnetta ja kiinnostusta toiseen, mikä voisi johtaa syvempäänkin ystävyyteen.
Ymmärrän kyllä sen ja olen sen niin monesti myös huomannut, että liian erilaiset ihmiset/persoonat eivät voi löytää tai edes tuntea mitään kiinnostusta toisiinsa. Ei ole mitään yhteistä kieltä/puhuttavaa, jos jo ollaan ja liikutaan ajatus- ja tunnetasolla ihan eri arvoissa/käsityksissä ja pidetään ihan eri asioista kumpikin. Tuskin millään henkisellä tai syvemmällä tasolla tällaisesta ystävyydestä voi koskaan kehittyä mitään. Kyllä kuitenkin kemioiden täytyisi pitkälle löytyä ja yhteen myös kolahtaa ja/tai jokin intuition kaltainen syvempi kiinnostuksen tunne herätä myös, jotta todella myös ollaan kiinnostuneita aidosti toisesta ja huomataan kuinka samanlainen kyseinen ihminen sitten on kuin itsekin.
Ei minun mielenkiintoani ja kiinnostustani ainakaan herätä ja saa syttymään ajatusmaailmaltaan aivan erilainen ihminen kuin mitä itse olen. Kyllä jo tutustuessa täytyy löytyä jokin kiinnostusta herättävä tunne tai että toisen seurassa on vain helppo olla tarvisematta esittää mitään, vaan voi ja saa olla oma aito itsensä ja huomata myös että sitä myös toinenkin oikeasti on.
Voihan olla, että minulla on aivan vääristynyt kuva ystävyydestä ja taas minunlaiselleni aidolle ihmiselle ei ole tai edes löydykään samankaltaista ystävää. Kuitenkin se mitä minä ystävyydeltä toivon ja etsin on jotain niin aidompaa ja syvempää, mikä varmasti on näin mahdotonta edes löytää. Ehkä ne minunlaiseni ja kaltaiseni ihmiset pysyvät vain piilossa tai niitä on vain yksi sadassa ihmisjoukossa.
...kun löytää sen ihmisen, joka tuntuu täydelliseltä ystävältä; aito, ystävällinen ja samanlainen kuin itse on, jonka kanssa haluaisi viettää paljonkin aikaa, mutta hänen kanssaan ei pääse kuin ns. läheinen tuttu -asteelle? Se sattuu.
Kuitenkin elättelen toivoa että pikkuhiljaa voisimme rakentaa läheisempää ystävyyttä. En tiedä, tulenko koskaan onnistumaan.
Löysin itse tällaisen ihanan ihmisen, ja aloin varovaisesti rakentaa ystävyyttä. Luulin aluksi kaiken olevan hyvin, kunnes ystäväni palautti minut maan pinnalle. Hän sanoi, että oli aina suhtautunut minuun vain tuttavana, ja että oikeat ystävät olivat muualla.
Tämä ihminen oli aivan ihana ja jutteli mukavia silloin kun nähtiin, mutta hänen puoleltaan tilanne oli "jutellaan kun tavataan". Minulle hän oli paljon enemmän, läheinen ja rakas ystävä, jota olisin halunnut tavata ihan järjestetystikin. Hän sanoi minulle paljonkin ystävällisiä sanoja (olet minulle tärkeä ym.), mutta kaikki olikin vain tuttavuutta ja apua tilapäiseen hätään. Valitettavasti alkuperäinen kirjoittaja taitaa olla oikeassa.
Ajattelet aivan samalla lailla kuin minä, ihanaa lukea, että joku muukin on ehkä yksi tuhannesta ;)
Kuka, missä sinä olet, m/n ja tahtoisitko ottaa siitä selvää oletko/olenko yksi niistä tuhannesta? Mukava olisi löytää ja saada ystäviä tunne- ja ajatusmaailmaltaan samankaltaisista ihmisistä/persoonista (itse asustelen keski-suomessa, n35).
Olen etelä-suomessa, nainen, 26v. Olen kiinnostunut uusista ystävyyssuhteista myös :)
mitäs sanotte tästä. minulla on ollut vain yksi niin sanottu ystävä. olemme jo n 10 v olleet yhteydessä lähes päivittäin. joskus olemme matkustelleet yhdessä ym.
Tämä n. ystäväni ei kerro minulle omia asioitaan läheskään niin avoimesti kuin mitä minä olen kertonut. kaikki huonommat asiat saan kuulla aina muualta ja kun kysyn sitten näitä niin kyllä hän sitten vaivalloisesti selitellen ne myöntää.
itse olen puhunut kaikki niin hyvät kuin pahemmatkin asiat.
nyt kävi sitten niin että en ollut maininnut erästä miestäni koskevaa asiaa tälle ystävälleni ja hän sai kuulla sen sitten n. 3 kk myöhemmin ja kysyi minulta tätä. kerroin sitten asiasta ja sen koommin tämä ystäväni ei ole ollut yhteydessä minuun. yritin soittaa hänelle eräänä iltana mutta hän oli kovin kiireinen ja välinpitämätön minua kohtaan eikä ole sen koommin ottanut yhteyttä.
harmittaa vain kun olen viimeiset 10 vuotta uhrautunut kuuntelemaan hänen sydänsurujaan ja kuunnellut kuinka hienosti heillä menee ym. olen auttanut häntä kun hän on apua tarvinnut leikkauksen jälkeen mm. ja kuljettanut häntä asioille ym
tämä asia joka miestäni koski oli positiivinen asia meille ja lisäsi meidän hyvinvointiamme.
olen ajatellut aina niin että tälle ystävälleni on silloin hyvä kun meillä menee huonommin kuin hänellä, eli olisiko hän sitten kateellinen.
tässä minä nyt sitten kirjoitan palstalle saadakseni purkaa mieltäni. toivottavasti edes joku jaksaa lukea tämän loppuun.
Minä voin rehellisesti sanoa, että luotan ystäviini kaikissa asioissa. Minulla on kaksi erittäin hyvää ystävää. Toisen olen tuntenut jo ala-asteelta, mutta ystäviksi tulimme vasta lukioikäisinä. Toinen on kurssikaverini eli olemme siis tunteneet hänenkin kanssa jo lähemmäs 10 vuotta.
Kavereita tulee ja menee. Osan kanssa luulee, että kaveruus muuttuu ystävyydeksi, kunnes huomaakin, ettei se sitten sitä ollutkaan. Ihmiset vaan jäävät jonnekin matkan varrelle.
Mielestäni ystävyyttä ei voi rakentaa järjestelmäälisesti. Ei voi sanoa, että tuon ihmisen haluaisin ystäväksi. Nyt rupean rakentamaan suhdetta häneen. Ystävyys tulee aidosta välittämisestä. Aidosta ilosta tavata toinen ja vilpittömästi ilosta toisen puolesta. Se tunne joko on tai ei ole. Sitä ei voi itse rakentaa, vaan se mielestäni syntyy itsestään.
Omalla kohdallani ystävyyden syntyminen on vuosien operaatio. Vuodessa tai kahdessa ei ystäviksi tulla, en minä ainakaan. Kaikenlaista kaveruutta voi olla ja iloista puheensorinaa, mutta oikea ystävyys syntyy vasta ajan kanssa.
Olen kokenut ystävieni kanssa yhtäsuntoista nuorempanakin ja yhteiset kokemukset myös yhdistävät. Kaikkea ei tarvitse pukea sanoiksi, vaan sen vain ymmärtää toisesta ihmisestä.
En usko välttämättä, että enää löytäisin uusia ystäviä. Kuten sanottua, minulla kestää kauan ystävystyä ja jotenkin minulle riittää nämä kaksi rakasta ihmistä ystäväksi. Onhan sitä tietysti mukava tuntea kavereita, mutta tosiystäviä ei voi mielestäni olla kovin montaa. Ei voi jakaa sisintää kovin monelle ihmiselle.
Toivottavasti teistä jokainen löytäisi edes yhden hyvän ystävän. Mikään ei ole hauskempaa kuin herätä aamulla puhelimen piippaukseen ja ystävän kutsuun: olen tehnyt karjalanpiirakoita, tule aamukahville!
Kirjoitit, että mielestäsi ystävyyttä ei voi varsinaisesti rakentaa tai ajatella, että tuon ihmisen haluan ystäväksi.
Minulle kävi niin, että välitin eräästä ihmisestä aidosti ja voin sanoa, että rakastin häntä. Siinä tilanteessa aloin "rakentaa" ystävyyttä, eli halusin olla hänelle mahdollisimman hyvä ja iloitsin hänen seurastaan. Halusin viettää aikaa hänen kanssaan ja oppia tuntemaan häntä paremmin. Tarkoitan tässä rakentamisella sellaista aloitteellisuutta, että tekee jotain ystävyyden eteen: soittaa ja kysyy kuulumisia, ehdottaa tapaamista, muistaa korteilla, haluaa jakaa iloja ja suruja...
Toisaalta ystävyyden syntymiseen tarvitaan aina molempia osapuolia. On vaikea ystävystyä, jos kaikki aloitteellisuus lähtee itsestä. Jos toinen on itselle läheinen ja rakas, mutta tunne jää yksipuoliseksi! Ystävyys jäi kohdallani syntymättä, koska välittäminen oli yhdensuuntaista. Nyt ymmärrän ehkä paremmin, että todellisen ystävyyden oikea lähtökohta on MOLEMMINPUOLINEN välittäminen. Omat tunteet eivät pitkälle kanna, eikä ystävyyden taloa yksin rakenneta.
Niinhän se näyttäisi olevan, että tänä päivänä toiseksi paras ystäväni on tämä tietokone ja sitä kautta syntyneet kontaktit ulkomaailmaan. Paras ja tärkein on kuitenkin mieheni, mutta olen ketjun aloittajan kanssa pitkälle samaa mieltä ystävyyssuhteista noin yleensä. Aivan niinkuin parisuhdekin on tavallaan molemminpuolinen hyötysuhde, myös ystävien välillä se on aivan varmasti näin. Itse huomasin sen pitkäaikaisen ns. ystävän kanssa hyvin konkreettisesti eli sen jälkeen kun hän muutti toiselle paikkakunnalle. Enää hän ei jaksa vierailla luonamme, uudet suhteet vievät aikaa- etenkin kun näillä on paremmat asunnot, mökit, samanikäiset lapset jne. Kyllähän se niin vain on että parhaita kavereita ovat ne joista hyödytään eniten,jotka sopivat siihen omaan kulloiseenkin elämäntilanteeseen parhaiten. Elintasokilpailu ja arvomaailma välittyy siitä erittäin selvästi, ainakin näin on meillä keski-ikäisillä.
Oma kokemukseni ystävyydestä on, että niin kauan kun itsestäni on jotenkin hyötyä toiselle, hän on ns. ystävä. Jos minua onni potkii hän on kateellinen, jos murhe murtaa, hän halveksii ja hylkii.
Joskus luulin, että minulla oli paljon ystäviä, olin kuuntelija ja lohduttaja. Kun sitten itse tarvitsein sitä, ei kenelläkään ollut aikaa ja kiinnostusta.
Kun muutin ulkomaille, sain paljon yhteydenottoja ja odotettiin ja pyydettiin kyläänkutsua. Halpaa matkustaa kun majoitus ja ruoka on ilmainen.
Kun palasin vuosien päästä kotimaahan, kenelläkään ei ollut minulle enää mitään asiaa.
Se siitä ystävyydestä. Siispä olenkin nyt aivan omillani, ainoana puhekaverina oma mieheni ja tämä tietokone.
Kertomuksesi voisi olla hyvinkin omasta elämästäni. Olin läheisissä väleissä sisaruksiini ja ystäviäkin riitti täällä kotimaassa, nimittäin silloin kun itse asuin vuosikausia ulkomailla. Nyt sisko asuu 10 km päässä ja viimeksi puhuin hänen kanssaan joskus kesällä...on se vaan metkaa. Tuntuukin tosiaan, että minun seuraani kaivataan ainoastaan silloin kun apuani tarvitaan tai siitä on muuten hyötyä muille. Mielestäni en ole aivan tylsä ihminenkään, mieskin on varsin sopuisa ja seurallinen luonteeltaan. Kateutta olen saanut myöskin kokea, välillä ihan käsittämättömistä syistä johtuen. Joten kyllä mielestäni sitä aitoa välittämistä ja ystävyyttä harvassa on...