Eikös Suomessa ollut 70-luvulla 200.000 työtöntä

läkälk

Suomessa oli tiettävästi jossakin vaiheessa 70-lukua 200.000 työtöntä. Kuinka työttömyys tuolloin saatiin laskemaan ja miksei samoja keinoja voi käyttää nyt?

7

673

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Muistan sen

      Siis nousemaan, jossain vaiheessa 70-luvulla oli 60 000 työtöntä ja Kekkonen järkkäsi sen takia hätätilahallituksen.

    • tulonsiirto

      Markka devalvoitiin.

      Devalvaatiolla asioiden rukkaaminen oli lähinnä samaa luokkaa kuin se, että Suomen Pankki olisi painanut lisää rahaa. Hinnat nousivat heti ja inflaation sen mukana.

      Se konsti ei toimi enää kun ollaan EU:ssa.

    • ei silloin sitä

      ...pahemmin pohdittu.

      En tiedä aivan tarkkaan mistä se johtui.

      Ehkä automaatio ja päänomantuotto vaatimukset ovat molemmat kasvanneet, meillä on nyt yksinkertaisesti liikaa ihmisiä.

      On puhuttu (ja arvosteltu) että silloin suuryritykset omisti vain muutama perhe, Kristiina Halkola lauloi niistä, mutta tänä päivänä yrityksen omistus on hahmottomampaa ei ole jotain yhtä patruunaa jota voisi osoittaa sormella. Samalla kun omistajan ei tarvitse tuottovaatimuksineen kohdata irtisanottua niin se tulee helpommaksi. Patruuna saattoi tuntea tehtaassa jokaisen työntekijän henkilökohtaisesti, nyt ei samaa sidettä enää synny.

      Työikäiset olivat 70-luvulla vähemmän koulutettuja kuin nyt, myös työttömät. Eli koulutustaso ei aina ole työttömyyden syy...

      • muutos

        Verotuksella tuettiin aiemmin työllistämistä (30% maksetuista palkoista) ja pääoman tuottoa vähemmän (10 %). Nyt on laki juuri toistapäin, eli että joka tapauksessa yrityksen kannattaa luopua työvoimasta ja laittaa rahat sijoituksiin, niin firma tuottaa, vaikkei niin paljon tuotannossa tuottaisikaan.
        Lisäksi perustuslaissa oli pykälä, että työvoima on valtion suojeluksessa, joka sitoi valtion tekemään lakeja, joilla yrityksiä houkuteltiin lisäämään työvoimaansa. Nyttemmin se on poistettu ja poliitikotkin ovat jo niin kieroituneita, että he uskovat tosiaan n. 300.000 suomalaista makoilevan kotona valtion kustannuksella, vaikka 300.000 suomalaista elää enemmän tai vähemmän niukkaa elämää, eikä toivoa paremmasta ole. Joka päivä uusia uutisia irtisanomisisita.


    • Ajat muuttuvat

      Jos vertaat 1970-luvun tuottavuutta nykytuottavuuteen, huomaat tärkeimmän syyn.

      Ihmistyövoiman tarve ryhtyi radikaalisti laskemaan 1980-luvulla alkaneen teknisen vallankumouksen vuoksi. Robotiikka ja tietotekniikka ovat laskeneet tarvittavaa työmäärää, ja laskevat yhä koko ajan voimistuvasti.

      Tämä nähdään siinä, että teollisuustuotantomme on kaksinkertainen 1980-lukuunkin verrattuna, mutta työntekijöitä tarvitaan siitä huolimatta satoja tuhansia vähemmän. Tähän päälle kun tömäytetään globalisaatioajan mahdollisuus viedä tuotantoa rajatta sinne mistä halvimmalla tekijöitä saa, tuottavuuden kasvu suhteessa siitä maksettaviin korvauksiin on aivan huikea 1970-lukuun nähden.

      Suurin ongelma onkin siinä, että monet - päättäjätkin - elävät yhä jossain 1970-luvun maailmassa, pystymättä ymmärtämään mitä on tapahtunut. Rakennemuutos on heille vain hieno sana, jota voi viljellä sinne tänne puheissa, jotta voi osoittaa että on termit hallussa. Niiden syvempään ymmärtämiseen ei sitten enää paukkuja riitäkään.

      • romahti

        Suomella oli paljon vientiä NL:ään. Kauppa oli todella kannattavaa.
        Neuvostoliiton romahdettua ja kun jättivät vielä laskut maksamatta (n. 7 miljardia mummonmarkkaa) niin "kannattava kauppa" muuntuikin yhdeksi suureksi munaukseksi ja oli yksi 90-luvun laman suurin osatekijä.


      • Ajat muuttuvat
        romahti kirjoitti:

        Suomella oli paljon vientiä NL:ään. Kauppa oli todella kannattavaa.
        Neuvostoliiton romahdettua ja kun jättivät vielä laskut maksamatta (n. 7 miljardia mummonmarkkaa) niin "kannattava kauppa" muuntuikin yhdeksi suureksi munaukseksi ja oli yksi 90-luvun laman suurin osatekijä.

        Pitää paikkansa lamaan nähden, mutta ei nykyajan työttömyyteen. Suomen vienti on nyt kolminkertainen 1980-lukuun verrattuna.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2087
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1737
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1426
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      1219
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1209
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1055
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      966
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      965
    Aihe