En kestä enää!!

Synkistynyt mies

Olen tällä hetkellä 25-vuotias mies, eikä tällä hetkellä mielessä liiku juuri mitään muuta kuin yksi asia. Jätin muutama kuukausi sitten taakseni kolmisen vuotta kestäneen seurustelusuhteen, johon sisältyi paljon laadukasta seksiä. Ennen sitä ei ollut koskaan onnistanut. Tilaisuuksia oli, mutta mokasin niistä jokaisen. Nyt olen taas lähtöruudussa ja halkeamaisillani turhautuneisuudesta ja pettymyksestä, koska näen jokapuolella kissoja, eikä minulla ole aavistustakaan kuinka pääsisin tekemään heidän kanssaan sitä mitä kaikkein eniten koko maailmassa haluan tehdä. Lisäksi näyttää lähes kaikilla muilla tähän ikään päässeillä olleen jo lukuisia kumppaneita ja että he saavat helposti niitä lisää. Joudun seuraamaan sivusta kun muut herkuttelevat antoisilla yhden yön suhteilla ja minut on jätetty ulkopuolelle tästä nautintojen maailmasta. Olen hyvännäköinen, urheilullinen, töissä käyvä ym. Ongelmana on se että tärkein puuttuu, eli se että pääsisi naimaan hyvännäköisiä naisia. Muuta en tällä hetkellä elämältä halua. Kaikki tuntuu nyt elämässä kurjalta ja mitättömältä, enkä jaksaisi enää edes yrittää. En ymmärrä miksi juuri minun on jäätävä paitsi siitä mitä muut saavat koko ajan!

14

3673

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • j..............

      sucks to be you

    • ihan kiva

      Siis haluaisit nimenomaan naida hyvännäköisiä?
      Kerrohan johtuuko se siitä, että niiden pokaaminen on vaikeampaa vai ettet jaska olla intiimissä tekemisissä tavallisen näköisen kanssa? Kerrohan?

      Kysyypi söpö, sinua vanhempi

    • on ehkä

      se että pyrit nimenomaan vain niiden kauniiden seuraan, ja jostain syystä (vaikkei ehkä omasta mielestäsi) NE eivät ihan nappaa sun iskuyrityksiin.Tähän mennessä taidon pitäisi jo olla hioutunut, joten EHKÄ kannattaa siirtyä hieman alemmas eli ns. pikkuvikaisempien naisten pokailuun.

      Niin, valot pois päältä ja u won't see a thing ;!!

    • NäinSeVaanOn

      tai sä meet helvettiin!! esiaviollinen seksi on syntiä josta on rangaistuksena tulinen järvi!!

    • Blue_2

      Jos yhtään lohduttaa, niin voin kyllä sanoa, ettet ole ainut. Minulla itselläni samantapainen tarina, paitsi ettei lähellekään 3v suhdetta takana. Saisit olla onnellinen tuollaisesta. Tiedän monta tyyppiä, jotka on samanikäisiä ja joilla ei ole onnistunut sitä yhtäkään kertaa.

      Itsellä sama juttu. Olen fiksu, mukava, hyvä puhumaan, hyvä kroppa jne. mutta ei tunnu naisia kiinnostavan paskan vertaa. Life sucks.

    • Synkistynyt mies

      En tarkoita sitä että naisen olisi pakko olla joku superkaunotar."Söpöt", minua vanhemmat ja ihan tavallisetkin naiset kelpaavat. Sen sanon suoraan että valaat, pizzanaamat ja pylväsjalkaiset naiset eivät houkuta.
      Ongelmana ei ole se että yrittäisin lähestyä liian kauniita, vaan se että en kerta kaikkiaan osaa, uskalla, enkä tiedä miten lähestyä ylipäätään ketään naista siinä mielessä. Aina kun on tilaisuus ja pitäisi toimia, tuntuu yllättäen siltä kuin olisi kilo vehnäjauhoja kaadettu kurkkuun, eikä tule edes ääntä. Tiedän ja näen naisista kyllä että he suostuisivat, mutta lamaannun ja sitten tilanne onkin jo ohi.
      Ensimmäisen tyttöystävän sain kuin itsestään ja kaikki vain ikäänkuin loksahti paikoilleen, mutta nyt tuntuu ettei samanlaista taikaa enää ole. Lukumääräisesti naintikertoja on erittäin paljon, mutta on ongelmana on se että ne on kaikki koettu saman henkilön kanssa. En tiedä onko se ratkaisevasti erilaista jonkun muun kanssa, sillä anatomisesti naisten alapäät tuskin eroavat paljoa toisistaan. Surulliselta tosin tuntuu kun tietää olevansa vielä suorituskykyinen ja pursuavansa halukkuutta, mutta koko ajan saa pelätä että kaikki menee hukkaan vaan sen takia ettei pysty tekemään aloitetta. Unelmoin siitä että olisin kunnon sonni ja kyltymätön pelimies, mutta en tiedä kuinka sellaiseksi tullaan. Nyt olen vain kyltymätön..

      • -M-79

        Omien kokemuksieni/havaintojeni pohjalta voisin kuvitella, että ajattelet näitä "pelimies"- ja panojuttuja liikaa. Sanotaanko näin, että jos lähdet liikkeelle sillä asenteella että p....a on saatava, niin voi olla että tyttäret juoksevat karkuun.

        Juu, ei mullakaan mitään älytöntä vientiä ole ollut verrattuna joihinkin tuntemiini todellisiin "pelimiehiin", joskaan ei ole ollut kyllä sellaisia aikomuksiakaan. Tykkään vaan olla oma itseni, joten mitään pelimiehen roolia ei ole tapanani vetää (paitsi ehkä alkoholin yliannostuksen alaisena). Ainakin aikaisempien keskustelujen pohjalta naiset tuntuisivat tykkäävän siitä, että miehet ovat omia itsejään.

        Itsellänikin on pidempiaikainen suhde takana, ja tosiaankin täydellisyyttä hipova seksielämä. Tuntuu siltä, että miksi tyytyisin huonompaan kuin mitä aikaisemmin oli. Yleensäkihän tapana on vaihtaa parempaan. Myönnän, että kriteerit ovat kovat ja vakituista suhdetta ajatellen jopa mahdottomat. Toki halut ja alkoholi yhdessä lieventävät vaatimuksia.

        Kuten sanoit aikaisemmasta naisestasi, että kaikki vaan loksahtivat paikoilleen, niin sama kai pätee vieläkin. Itsellänikin parhaat tilanteet tulevat silloin kun niitä vähiten odottaa, kaikki vaan loksahtaa paikoilleen. Joskus vaan harmittaa jälkeenpäin, jos hetki on ollut väärä, eikä ole pystynyt/halunnut jatkaa eteenpäin.


    • Julma nainen

      Harjoittele iskemistä naisilla, jotka eivät kiinnosta sua pätkääkään. Älä uskottele mitään, tee vaan pieniä harjoitustehtäviä. ;) Sehän nyt vaan on niin, että jos toinen ei kiinnosta niin yleensä on paljon rennompi ja esim. baarissa on aika helppo tehdä tuollaisia pieniä flirttailupyrähdyksiä. Sit ku oot saanu tarpeeks itseluottamusta ja kokemusta niin voit siirtyä iskemään niitä oikeesti kiinnostavia kohteita. Mutta kuten jo aiemmin kirjoitin niinälä anna harjoituskappaleiden uskoa, että olet tullut kosimaan; kevyttä jutustelua vaan niin (ehkä) saat naisen kiinnostumaan itsestäsi.

      • Synkistynyt mies

        Uskon pitkälti ongelman olevan siinä että olen liian kiltti ja kohtelias. Ajattelen mielessäni että ehkäpä mut huomataan jos vaan olen lähistöllä ja katselen. Kevyt jutustelu olis kyllä ihan hauskaa harjoituskappaleidenkin kanssa kun vaan ensin tietäisi miten sen aloittaisi. Jos olisin räävittömämpi ja menisin suorasukaisesti itse asiaan ilman turhaa pelkoa kielteisestä reaktiosta, niin saisin edes tietää mitä ne ajattelevat. Jotenkin absurdilla tavalla kuvittelen että saatan häiritä naisia jos lähestyn heitä. Ehkä olen yksinkertaisesti liian nössö ja naiset aistivat että eipä taida tyypillä olla tarpeeksi testosteronia ):


      • Kermainen lettuaivo
        Synkistynyt mies kirjoitti:

        Uskon pitkälti ongelman olevan siinä että olen liian kiltti ja kohtelias. Ajattelen mielessäni että ehkäpä mut huomataan jos vaan olen lähistöllä ja katselen. Kevyt jutustelu olis kyllä ihan hauskaa harjoituskappaleidenkin kanssa kun vaan ensin tietäisi miten sen aloittaisi. Jos olisin räävittömämpi ja menisin suorasukaisesti itse asiaan ilman turhaa pelkoa kielteisestä reaktiosta, niin saisin edes tietää mitä ne ajattelevat. Jotenkin absurdilla tavalla kuvittelen että saatan häiritä naisia jos lähestyn heitä. Ehkä olen yksinkertaisesti liian nössö ja naiset aistivat että eipä taida tyypillä olla tarpeeksi testosteronia ):

        Feikkaus ainakin itseäni ei viehätä, omana itsenään oleminen ja viihtyminen sen sijaan kyllä.
        Ehkä ujoutesi tekee sinusta liian kylmän oloisen? Ujous vaikuttaakin muulta. Ole rohkeammin ujo! :)


      • Synkistynyt mies
        Kermainen lettuaivo kirjoitti:

        Feikkaus ainakin itseäni ei viehätä, omana itsenään oleminen ja viihtyminen sen sijaan kyllä.
        Ehkä ujoutesi tekee sinusta liian kylmän oloisen? Ujous vaikuttaakin muulta. Ole rohkeammin ujo! :)

        Joo, sitä olen kyllä itsekin miettinyt. Monesti kun ujostuttaa yritän korjata sen näyttämällä coolilta. Ehkäpä sitten vaan näytän kylmäkiskoiselta. Pitäisköhän mun mennä sanomaan paikalla oleville naisille että "Moi, olen ujo, mutta hyvä sängyssä". Hmmm..


    • joku vaan

      mene vaikka baariin ja iske sieltä juopunut kissa niin varmasti pääset haluamaasi päämäärään....

      • Synkistynyt mies

        Kumpa se olisikin niin helppoa. Mulla taitaa olla juopunutkissatutka epäkunnossa, tai sitten yksinkertaisesti menen vääriin paikkoihin etsimään. Tähän mennessä olen hakenut kohdetta yökerhoista, mutta olen kyllä huomannut ettei semmoisissa paikoissa paljon muutkaan pariudu. Mistäköhän kannattaisi metsästää?


      • Jukebox
        Synkistynyt mies kirjoitti:

        Kumpa se olisikin niin helppoa. Mulla taitaa olla juopunutkissatutka epäkunnossa, tai sitten yksinkertaisesti menen vääriin paikkoihin etsimään. Tähän mennessä olen hakenut kohdetta yökerhoista, mutta olen kyllä huomannut ettei semmoisissa paikoissa paljon muutkaan pariudu. Mistäköhän kannattaisi metsästää?

        Noohh...jos oot kerran päällepäin vitunmoinen jätkä, ni elä sitte oo häppeessä, mieti päässä että mitä vittuu? miks mie oon häppeessä? pitää vaan mennä naisille ja puhua asioista suhteellisen suoraan...ja on ihme jos joku ei lähe messiin, naisia riittää, elä jumita siihen yhteen jota et saanutkaan..;)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2099
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1741
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1441
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      231
      1228
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      60
      1212
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1060
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      972
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      969
    Aihe