Mietin vaan, että onko normaalia, että mies kommentoi muiden naisten ulkonäköä, vaikka tietää, että saan ehkä tietää siitä? Onko mahdollista, ettei se tarkoita yhtään mitään, vai onko hän automaattisesti kiinnostunut myös heistä? Suhteemme ei ole vielä "vakaalla pohjalla", vaan on aika alussa, emmekä ole seurustelusta puhuneet.
Minusta kuitenkin tuntuu, että hän on erittäin kiinnostunut minusta ja olemme puhuneet aika raskaistakin elämämme tapahtumista. Ja hän katsoo minua usein hyvin rakastavasti, kun luulee, etten huomaa/kiinnitä huomiota. Minäkin olen hyvin kiinnostunut hänestä, mutta onko mahdollista, että hän kuitenkin vielä katselee, jos löytäisi jonkun toisen? Päivittäin hän ottaa kuitenkin minuun yhteyttä. Oikeastaan päivittäin vastailemme toistemme viesteihin, joten vaikea sanoa, että kumpi "ottaa yhteyttä", koska kommentoimme toistemme juttuja puolin ja toisin. Mutta minä harvoin otan oma-aloitteisesti yhteyttä häneen, eli jos jompikumpi sen tekee, se on hän. Ja jos minulla ei ole tekstiviestiin enää mitään sanottavaa, hän keksii aina jonkun uuden aiheen. Ja hän oli alunperin se, joka minua lähestyi, joten minä en "iskenyt" häntä vaan hän minut.
En tiedä kuinka nyt suhtautuisin häneen, koska olen siinä vaiheessa, että joko annan itseni ihastua häneen tai sitten annan olla. Enkä tiedä mitä teen. Voisin kysyä häneltä suoraan, mutta pelkään, että olen liian vakava, jos kysyn "missä me mennään". :] Mitä mieltä miehet on tästä? Tiedän, että nämä asiat pitäisi selvittää hänen kanssaan kahden, mutta tarvitsen jotain vihjettä kumpaan suuntaan lähteä, koska tällä hetkellä en tiedä yhtään. :]
Kysymys Miehille!
5
884
Vastaukset
- Batrop
"Mietin vaan, että onko normaalia, että mies kommentoi muiden naisten ulkonäköä, vaikka tietää, että saan ehkä tietää siitä?"
Olisi hyvin epänormaalia, että muiden naisten ulkonäkö muuttuisi jonkin miehen aloitettua seurustelun jonkin naisen kanssa. Kukaan ei enää tunnistaisi toisiaan ja koko yhteiskuntajärjestelmä romahtaisi. - Asiasta huvittunut
Ai että saattaapi jopa mahdollisesti olla niin, että jossain tapauksessa asia kenties kantautuu korviisi? No siinähän on pojulla jo tarpeeksi syytä pitää suu supussa.
Eri asia olisi, jos kommentoisi jatkuvasti sinun kuullesi. Silloin pitäisi jo huomauttaa asiasta, mutta tuo nyt on täysin normaalia. Miehet vertailee naismakujaan, keskustelee naisista ja naisten ulkonäöstä eikä se tarkoita, että olisi millään tavalla haku päällä. Kyllä sitä tekee seurustelevat siinä missä poikamiehetkin. Miehet vaan kommentoi naisten ulkonäköä. Capiche?- Pauliina
Toivoisin ehkä vain, että vanha hyvä "hän ei näe muita kuin minut" toimisi myös tässä tapauksessa... Miltä miehestä tuntuisi, jos nainen kommentoi muiden miesten ulkonäköä (positiivisesti)? Olen pitänyt suuni kiinni, vaikka olenkin ollut vaikka mitä mieltä eri miehistä, koska olen ajatellut, etten halua loukata häntä. Mutta jos se on ok, niin miksen minäkin sitten... ?
- J-V
Pauliina kirjoitti:
Toivoisin ehkä vain, että vanha hyvä "hän ei näe muita kuin minut" toimisi myös tässä tapauksessa... Miltä miehestä tuntuisi, jos nainen kommentoi muiden miesten ulkonäköä (positiivisesti)? Olen pitänyt suuni kiinni, vaikka olenkin ollut vaikka mitä mieltä eri miehistä, koska olen ajatellut, etten halua loukata häntä. Mutta jos se on ok, niin miksen minäkin sitten... ?
Yllättävää kyllä, muut ihmiset muu ulkopuolinen elämä eivät lakaa olemasta olemassa, vaikka tapaisikin kiehtovan ihmisen.
Miksi ei toisten ihmisten olemusta saisi pohtia samalla tavoin kuin mitä tahansa muutakin asiaa? Näin vastasi minun kumppanini, kun tämän aiheen innoittamana kysyin, häritseekö häntä, jos joskus kommentoin toisten naisten ulkonäköä.
Jos toivot, että kumppanisi näkisi vain sinut, sinun täytyy miettiä, ovatko odotuksesi realistisia, ja kumpuavatko motiivisi välittämisestä ja kumppanuudesta vai pelkästään oman itsetärkeytesi ja narsismisi ruokkimisesta. - Pauliina
J-V kirjoitti:
Yllättävää kyllä, muut ihmiset muu ulkopuolinen elämä eivät lakaa olemasta olemassa, vaikka tapaisikin kiehtovan ihmisen.
Miksi ei toisten ihmisten olemusta saisi pohtia samalla tavoin kuin mitä tahansa muutakin asiaa? Näin vastasi minun kumppanini, kun tämän aiheen innoittamana kysyin, häritseekö häntä, jos joskus kommentoin toisten naisten ulkonäköä.
Jos toivot, että kumppanisi näkisi vain sinut, sinun täytyy miettiä, ovatko odotuksesi realistisia, ja kumpuavatko motiivisi välittämisestä ja kumppanuudesta vai pelkästään oman itsetärkeytesi ja narsismisi ruokkimisesta.Tiedän itsekin, että kysymys on minusta, mutten voi asialle mitään. Minusta kyse ei ole itserakkaudesta, vaan pikemminkin siitä, että en rakasta itseäni tavalla, jolla pitäisi. Pelkään vain koko ajan, etten ole tarpeeksi "hyvä" hänelle ja että hän jättää minut ennen kuin mitään kunnolla ehtii edes alkaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475535Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612516Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181930Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1501791No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol361682- 171663
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5142881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome181135Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771108Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah62919