laumakäyttäytymsestä

Toki on typerää toitottaa jotain jyrkkiä totuuksia.Mutta se on eri asia kuin mielipiteensä sanominen.

Sekä naiset että miehet ovat kovia arvostelemaan toisia ihmisiä ja esimerkiksi juuri tällaiset tilanteet ovat niitä, joissa kukaan ei uskalla olla eri mieltä (yleisestä paheksunnasta esim.) jottei itse leimaantuisi. Vaikka ei olisi ainoa, joka niin ajattelee.

Sehän on siis aivan totta, että sosiaalista statusta yritetään säilyttää ja pönkittää. Mutta se on säälittävää käytöstä silloin, kun sen tekee omien mielipiteiden kustannuksella. Ihminen tietää sen itsekin ja lisäksi se näkyy kilometrin päähän. Että tässä nyt miellytetään kavereita jottei sosiaalinen status häiriintyisi.

Mutta jos näitä mielistelijöitä ja ajatuksensa julki tuojia vertaa keskenään, niin kyllähän se on niin, että se ajatuksensa ääneen sanoja on sosiaaliselta statukseltaan johtaja, jota nämä mieleistelijät sitten yrittää miellyttää asemaansa parantaakseen.

se mielipide pitää kertoa vaikka siitä ei aina hyötyä omaan asemaansa tietyssä ryhmässä olisi, varsinkaan sillä hetkellä. Eri asia on kuinka jyrkästi sen esittää, varsinkin jos se poikkeaa paljon yleisestä linjasta. Kun poikkeavaa mielipidettä tuo esille asteittain niin silloin voi vielä tarkastella sitä omaa näkökulmaa ja päätellä itse että onko asiassa itse väärässä, jolloin sitä voi vielä korjata menettämättä kasvojaan.

Usein mä olen kohdannut niin työ- kuin siviilielämässä munatonta myötäilyä. Siitä kun yleensä jää vielä kiinni jollakin aikavälillä. Työelämässä varsinkin vastaan on tullut joojoo-väkeä on valitettavan paljon. He ei oikeastaan ota kantaa mihinkään, ettei tule tehtyä virheitä, joka sitten vaikeuttaisi asemaa ja jos taas eriävä mielipide myöhemmin paljastuu oikeaksi, niin silloin nämä tulevat vasta esille tyyliin "mä olin kaiken aikaa samaa mieltä, mutta en osannu sitä esittää oikein".

Jos taas suhteessa/yhteisössä mielipiteet menee pahasti ristiin, niin silloin voikin miettiä, että onko se oikea yhteisö sitten. Eipä tule huijattua itseä tai muita turhaan.

pulkkinen kirjoitti:

se mielipide pitää kertoa vaikka siitä ei aina hyötyä omaan asemaansa tietyssä ryhmässä olisi, varsinkaan sillä hetkellä. Eri asia on kuinka jyrkästi sen esittää, varsinkin jos se poikkeaa paljon yleisestä linjasta. Kun poikkeavaa mielipidettä tuo esille asteittain niin silloin voi vielä tarkastella sitä omaa näkökulmaa ja päätellä itse että onko asiassa itse väärässä, jolloin sitä voi vielä korjata menettämättä kasvojaan.

Usein mä olen kohdannut niin työ- kuin siviilielämässä munatonta myötäilyä. Siitä kun yleensä jää vielä kiinni jollakin aikavälillä. Työelämässä varsinkin vastaan on tullut joojoo-väkeä on valitettavan paljon. He ei oikeastaan ota kantaa mihinkään, ettei tule tehtyä virheitä, joka sitten vaikeuttaisi asemaa ja jos taas eriävä mielipide myöhemmin paljastuu oikeaksi, niin silloin nämä tulevat vasta esille tyyliin "mä olin kaiken aikaa samaa mieltä, mutta en osannu sitä esittää oikein".

Jos taas suhteessa/yhteisössä mielipiteet menee pahasti ristiin, niin silloin voikin miettiä, että onko se oikea yhteisö sitten. Eipä tule huijattua itseä tai muita turhaan.

Lue lisää

Lienen jokseenkin untuvikko kommentoimaan työelämää, mutta menköön. Työelämä on hieman eri asia. Joka projektissa on (ainakin tulisi olla) aika, jolloin saa vapaasti esittää ideoitaan. Työntekijät, jotka eivät kykene esittämään minkäänlaisia ideoita (edes huonoja), ovat kehityksen pahin vihollinen. Onneksi tällaiset tapaukset kuitenkin jäävät luonnollisen menettelyn kautta pikkutekijöiksi.

Päätöksenteon jälkeen soraäänet ovat paitsi epäsuotavia, myös täysin turhia. Koko organisaation tulisi seisoa tehdyn päätöksen takana, vaikka se ei olisikaan ollut mieluisa. Lisäksi yleensä organisaatioissa on joku, joka on suorassa vastuussa tehdystä päätöksestä. Olkoonkin, että toisinaan DMU on runsaslukuinen, prosessi monimutkainen eikä selvää syyllistä aina jälkiketään löydy (vaikka siellä loppujen lopuksi jonkun puumerkki aina alla onkin).