Mä olen aina ollut ehkä vähän omien teiden kulkija ja sanonut mielipiteeni reippasti ääneen (tilannetajua tietenkin omaan kyllä). Enkä ole useinkaan joutunut kokemaan mitään halveksuntaa tms.
Kuitenkin tuntuu, että monet meistä miehistä ei porukassa lausu omia mielipiteitä vaan odottaa ensin, mitä mieltä muut ovat ja sitten myötäilevät mukana. Ja kuitenkin sitä ollaan olevinaan niin itsevarmoja että...
Niin itsevarmoja, ettei omia mielipiteitä uskalleta julki tuoda. Mihin on jäänyt se oma ajattelu? Voi meinaan käydä niinkin, ettei kukaan oikeasti edes ajattele jostakin asiasta tietyllä tavalla, mutta julkisesti vaan sitten myötäilee toisiaan.
Vähän sitä munaa nyt jätkät. Kyllä tollanen lauma-ajattelu on säälittävää seurata. Mistä muualta sitä voimaa mielipiteisiinsä voisi hakea, kuin toisten reaktioista. Helvetti että ei uskalleta olla mitään mieltä mistään, ennen kuin tiedetään mitä mieltä suurin osa on.
laumakäyttäytymsestä
8
832
Vastaukset
- juttu...
Hassua, juttuasi lukiessa huomasi oikein selvästi, kuinka kiukkusi nousi sitä mukaa kuin juttu edistyi. Tiedätkö mitä? Ei kuulu sinulle pätkääkään, miten toiset esittää tai ovat esittämästä omia mielipiteitään.
Jatka sinä vain rauhassa mielipiteittesi esittämistä. Toiset tehkööt niin kuin parhaaksi näkevät. Älä vain kuitenkaan läkähdy tuohon omahyväisyyteesi. - örby
Usein asioissa on muitakin vaikuttimia, kuin pelkkä oma mielipide. Toisinaan tyydyttävään lopputulokseen ei päästä ilman kompromisseja tai vain ilmoittamalla mitä mieltä itse on. Älykäs ihminen kykenee muokkaamaan mielipidettään ottaessaan uutta informaatiota vastaan. Harkitsematonta olisi esim. esittää vakaa mielipide asiasta, ennenkuin on kuullut päätöksentekoon vaikuttavan informaation sisällön.
- Asiasta huvittunut
Ylläpitääkseen tai parantaakseen sosiaalista asemaansa tietyn ryhmän keskuudessa, yksilö ei yksinkertaisesti voi esittää yleisestä mielipiteestä tai yleisesti ottaen korrektista mielipiteestä eriäviä mielipiteitä. Ainoastaan jonkinasteinen mielipidejohtaja voi tuoda omia kantojaan julki, tällöinkin ne on esitettävä yleisesti hyväksyttävässä, korrektissa muodossa.
Väitän, että vain ja ainoastaan tavattoman tyhmä ihminen kertoo julkisesti mielipiteensä täsmälleen niinkuin se on. Suunnilleen yhtä fiksua olisi pokerissa panoksia korottaessa paljastaa korttinsa. Omia mielipiteitään ihminen alkaa esittää seurassa, johon luottaa ja jossa yksilön asema on niin vakaa, että on varaa eriäviin mielipiteisiin. Tämmöisiä ryhmiä ovat esimerkiksi useat seurustelevat parit tai tiiviit kaveriporukat.- mutta miksi sen pitää olla?
Toki on typerää toitottaa jotain jyrkkiä totuuksia.Mutta se on eri asia kuin mielipiteensä sanominen.
Sekä naiset että miehet ovat kovia arvostelemaan toisia ihmisiä ja esimerkiksi juuri tällaiset tilanteet ovat niitä, joissa kukaan ei uskalla olla eri mieltä (yleisestä paheksunnasta esim.) jottei itse leimaantuisi. Vaikka ei olisi ainoa, joka niin ajattelee.
Sehän on siis aivan totta, että sosiaalista statusta yritetään säilyttää ja pönkittää. Mutta se on säälittävää käytöstä silloin, kun sen tekee omien mielipiteiden kustannuksella. Ihminen tietää sen itsekin ja lisäksi se näkyy kilometrin päähän. Että tässä nyt miellytetään kavereita jottei sosiaalinen status häiriintyisi.
Mutta jos näitä mielistelijöitä ja ajatuksensa julki tuojia vertaa keskenään, niin kyllähän se on niin, että se ajatuksensa ääneen sanoja on sosiaaliselta statukseltaan johtaja, jota nämä mieleistelijät sitten yrittää miellyttää asemaansa parantaakseen. - pulkkinen
se mielipide pitää kertoa vaikka siitä ei aina hyötyä omaan asemaansa tietyssä ryhmässä olisi, varsinkaan sillä hetkellä. Eri asia on kuinka jyrkästi sen esittää, varsinkin jos se poikkeaa paljon yleisestä linjasta. Kun poikkeavaa mielipidettä tuo esille asteittain niin silloin voi vielä tarkastella sitä omaa näkökulmaa ja päätellä itse että onko asiassa itse väärässä, jolloin sitä voi vielä korjata menettämättä kasvojaan.
Usein mä olen kohdannut niin työ- kuin siviilielämässä munatonta myötäilyä. Siitä kun yleensä jää vielä kiinni jollakin aikavälillä. Työelämässä varsinkin vastaan on tullut joojoo-väkeä on valitettavan paljon. He ei oikeastaan ota kantaa mihinkään, ettei tule tehtyä virheitä, joka sitten vaikeuttaisi asemaa ja jos taas eriävä mielipide myöhemmin paljastuu oikeaksi, niin silloin nämä tulevat vasta esille tyyliin "mä olin kaiken aikaa samaa mieltä, mutta en osannu sitä esittää oikein".
Jos taas suhteessa/yhteisössä mielipiteet menee pahasti ristiin, niin silloin voikin miettiä, että onko se oikea yhteisö sitten. Eipä tule huijattua itseä tai muita turhaan. - Asiasta huvittunut
pulkkinen kirjoitti:
se mielipide pitää kertoa vaikka siitä ei aina hyötyä omaan asemaansa tietyssä ryhmässä olisi, varsinkaan sillä hetkellä. Eri asia on kuinka jyrkästi sen esittää, varsinkin jos se poikkeaa paljon yleisestä linjasta. Kun poikkeavaa mielipidettä tuo esille asteittain niin silloin voi vielä tarkastella sitä omaa näkökulmaa ja päätellä itse että onko asiassa itse väärässä, jolloin sitä voi vielä korjata menettämättä kasvojaan.
Usein mä olen kohdannut niin työ- kuin siviilielämässä munatonta myötäilyä. Siitä kun yleensä jää vielä kiinni jollakin aikavälillä. Työelämässä varsinkin vastaan on tullut joojoo-väkeä on valitettavan paljon. He ei oikeastaan ota kantaa mihinkään, ettei tule tehtyä virheitä, joka sitten vaikeuttaisi asemaa ja jos taas eriävä mielipide myöhemmin paljastuu oikeaksi, niin silloin nämä tulevat vasta esille tyyliin "mä olin kaiken aikaa samaa mieltä, mutta en osannu sitä esittää oikein".
Jos taas suhteessa/yhteisössä mielipiteet menee pahasti ristiin, niin silloin voikin miettiä, että onko se oikea yhteisö sitten. Eipä tule huijattua itseä tai muita turhaan.Lienen jokseenkin untuvikko kommentoimaan työelämää, mutta menköön. Työelämä on hieman eri asia. Joka projektissa on (ainakin tulisi olla) aika, jolloin saa vapaasti esittää ideoitaan. Työntekijät, jotka eivät kykene esittämään minkäänlaisia ideoita (edes huonoja), ovat kehityksen pahin vihollinen. Onneksi tällaiset tapaukset kuitenkin jäävät luonnollisen menettelyn kautta pikkutekijöiksi.
Päätöksenteon jälkeen soraäänet ovat paitsi epäsuotavia, myös täysin turhia. Koko organisaation tulisi seisoa tehdyn päätöksen takana, vaikka se ei olisikaan ollut mieluisa. Lisäksi yleensä organisaatioissa on joku, joka on suorassa vastuussa tehdystä päätöksestä. Olkoonkin, että toisinaan DMU on runsaslukuinen, prosessi monimutkainen eikä selvää syyllistä aina jälkiketään löydy (vaikka siellä loppujen lopuksi jonkun puumerkki aina alla onkin).
- karkoski
Kuten jo joku tyyppi (joka ilmeisesti on mukana myös siinä Honda-mainoksessa) sanoikin, niin olen TAVATTOMAN TYHMÄ IHMINEN. Nimittäin sanon (yhtä poikkeusta lukuunottamatta) aina, mitä mieltä olen. Piste.
Toisinaan kyllä joutuu (hitto soikoon) jälkeenpäin myöntämään olleensa aivan väärässä...=))
Ai niin, se poikkeus:
Sellainen ihminen, joka on AINA ERIMIELTÄ. (kuten lapset uhmaiässä) Sellaiselle ihmiselle olen usein ehdottanut jotain ihan päinvastaista, mitä olen halunnut, niin silloin hän tekee, niinkuin haluan....=)))) - -QueenOfHearts-
Näin ulkopuolisena tilanneseurailijana rupesi hieman hihityttämään tämä herrojen keskustelu aiheesta... Tueksi ap:n väittämälle on tämä koko keskustelu! Herra Huvittunut lausui eriävän mielipiteensä niin jo oli pari myötäilemässä..
Huomauttaisin myös että aina ei tarvitse olla niin penteleen korrekti! Pienissä asioissa... esim. mikä leffa vuokrataan? suurin osa porukasta vastaa "ihan sama", kun joku uskaltaa sanoa mielipiteensä muut myötäilevät vaikka ko. leffa ei yhtään nappaisi. Onko epäkorrektia sanoa tilanteessa mielipiteensä?
Ja huom. ap mainitsi omaavansa tilannetajua.
Pidä pintasi mies-76! Ja varmasti pidätkin :) Kaltaisiasi johtajaluonteita on harvassa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756