Nyt sitten nähdään missä on solidaarisuus.
Hirveä möly nousisi jos paperitehtaan siivoojat, vartijat yms. "ei-ydinliiketoimintaan kuuluvat" aiottaisiin ulkoistaa/irtisanoa. Ja tehtaat sulkeutuisivat alta aikayksikön.
Nyt siis joka viides tietohallintokaveri saa tuta mitä muissa yrityksissä/toimialoilla on jo tehty.
Jos paperityöntekijät eivät reagoi mitenkään, niin koko kevään solidaarisuus höpinät on siis todistettavasti olleet jeesustelua.
- - - - - - - - - - - - - - - - -
UPM yt-neuvottelee tietohallinnossa, noin 140 henkilöä vähennetään
Maanantai 17.10.2005 klo 12:18 Kauppalehti Online
UPM uudistaa tietohallinnon toimintatapoja ja organisaatiota.
Metsäyhtiö UPM-Kymmene kertoi käynnistävänsä tietohallinnon toimintatapojen ja organisaation uudistamista koskevat yhteistoimintaneuvottelut, joiden seurauksena yhtiön tietohallintohenkilöstön määrän arvioidaan vähenevän noin 140 henkilöllä.
Yhtiö arvioi neuvottelujen kestävän joulukuun alkuun. Neuvottelut saatetaan päätökseen vuoden 2006 puoliväliin mennessä.
Neuvottelut kymmenessä maassa
UPM:n mukaan muutokset koskevat tietohallinnon yksiköitä Suomessa, Saksassa, Belgiassa, Isossa-Britanniassa, Ranskassa, Yhdysvalloissa, Italiassa, Itävallassa, Kanadassa ja Venäjällä.
- Neuvotteluissa pyritään löytämään ratkaisuja henkilöiden sijoittamiseksi muihin tehtäviin konsernissa, mutta irtisanomisilta ei voida välttyä, todetaan tiedotteessa.
UPM:n mukaan neuvottelujen päämääränä on maailmanlaajuisten tietohallintopalvelujen osittainen ulkoistaminen ja siirtäminen itäiseen Keski-Eurooppaan.
Tavoitteena kustannustehokkuus
UPM:n tavoitteena uudelleenjärjestelyssä on muodostaa tietohallinnosta yhtenäinen, globaali toiminto, joka tukee liiketoiminnan nykyisiä ja tulevia tarpeita aiempaa paremmin ja kustannustehokkaammin.
UPM:n tietohallinnossa työskentelee tällä hetkellä 690 henkeä.
UPM:n osake oli 0,2 prosentin laskussa 16,09 eurossa Helsingin pörssissä maanantaina kello 12.13.
Antti Mustonen
antti.mustonen@kauppalehti.fi
358-10-665 2421
Nyt paperitehtaat kiinni ja äkkiä
7
1034
Vastaukset
- paperitollo
Niinh, kyllähän it-väkikin kuuluu papeperiliittoon ja tuki meitä, ta:n kyykytysyrityksessä keväällä!!Kyllä me muistetaan , EiKö?
- laama
IT-väelle... olihan ne niin mukana tukemassa paperilaisia olemalla itse töissä vakoojina työnantajan leirissä.
Mekin paperilaiset tuemme samalla tavalla IT-väkeä, olemalla töissä. Solidaarisuus kunniaan!! - llwjqhg
Tietohallinnossa ei tietääkseni ole pahemmin Paperiliittolaisia. Taitavat olla toimihenkilöitä käytännössä kaikki.
TU:n kesällä antaman "tuen" jälkeen Paperiliitto tuskin reagoi tähän uutiseen millään tavalla.
Jos PL ryhtyisi tukitoimiin vaikka ylityökiellolla niin kai tiedät mitä siitä seuraisi julkisuudessa ja keskustelupalstoilla?
Eli ei kiinnosta. Katsotaan 3 vuoden päästä mitä tapahtuu. - BDRA
Voihan V!!!!Kesän työsulun aikaan oli kaikki muut töissä paitsi paperiliittolaiset!!Miten oli silloin esim.tietohallinnon solidaarisuus??Unohda koko juttu!!Kun meitä paperiliittolaisia on ta:n mielestä liikaa niin toimihenkilö puolelle niitä on myös liikaa!
- selväksi tuli
Vastasitkin hyvin alkuperäiseen kysymykseen. Solidaarisuus loppuu siihen kenen jäsenkirjaa kanniskelet. Kovasti alkukesästä uhottiin solidaarisuudella esim. sairaanhoitajia ja muita (ei-paperiliittolaisia)kohtaan, mutta kun tulee näytönpaikka niin johan muuttui ääni kellossa...
Jokainen pitäköön siis itsestään huolta. - jirhew
selväksi tuli kirjoitti:
Vastasitkin hyvin alkuperäiseen kysymykseen. Solidaarisuus loppuu siihen kenen jäsenkirjaa kanniskelet. Kovasti alkukesästä uhottiin solidaarisuudella esim. sairaanhoitajia ja muita (ei-paperiliittolaisia)kohtaan, mutta kun tulee näytönpaikka niin johan muuttui ääni kellossa...
Jokainen pitäköön siis itsestään huolta.Mitenkäs sillä solidaarisuudella uhottiin silloin? Itse en ainakaan muista. Ja mitä sairaanhoitajat siihen liittyivät? Oliko PAM:illa sopimus katkolla?
Ja mikä se näytön paikka on? TU:n tukeminen? Ei tule tapahtumaan.
Olet oikeassa siinä että jokainen pitäköön itsestään huolta. Solidaarisuus on menneisyyttä.
- LATE
se IT-sakki on hinskeleitään paukuttellutkin.
Vai vielä tukea paperimiehiltä?
Paperitehtailtakin joutaa tästä sakista 90 % pihalle. Tai pihalla tää porukka kyllä on ollutkin...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762066Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361728Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi101402Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2291200Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591198Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161041- 60959
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58957