Onko jollain kokemuksia kantapäähan laitetusta piikistä?Itselleni laitettiin pari päivää sitten ja kantapää on vieläkin tosi kipeä ja arka, lähinnä piikin jäljiltä. Onko mitään käsitystä kuinka pian kipu lähtee? Lääkäri sanoi 3 päivää, itse en olisi ihan niin varma että niin nopeasti toipuu...
(Oli muuten hirvein kokemus ikinä)
(Oli muuten hirvein kokemus ikinä)
Vastaukset 3
Vanhimmat
työn puolesta tiedän että saattaa olla viikon pari kipeä. kannattaa muuten levätä vähintään kaksi viikkoa, siis ei juoksua eikä mielellään kävelyäkään enempää kuin mitä on pakko.
jotkut ohjeet sanovat että 24-48 tuntia lepoa ja toiset suosittelevat 2 viikon lepoa. mun kokemuksen perusteella sanoisin että kannattaa todellakin levätä tuo kaksi viikkoa, niin kivun uusimisen todennäköisyys pienenee huomattavasti.
Kävin eilen lääkärillä kipeän kantapääni johdosta taas kerran ja siihen pistettiin kortisonipiikki. Samalla käynnillä kyselin hepatiittirokotuksista Thaimaan matkaa varten. Lääkäri patistikin terveydenhoitajan puheille saman tien ja sain ensimmäisen piikkini A- ja B-hepatiittia vastaan eli se on kolmivaiheinen rokotus. Miesystäväni oli myös käynyt tänään rokotuttamassa itsensä ja häneltä oli kysytty että onko hän saanut kortisonia vähään aikaan? Miksi tuota asiaa oli kysytty? Onko nämä rokotukset ja kortisoni jotenki yhdessä käytettyinä sellaisia että ne kumoaisivat toistensa vaikutuksen vai mistä oli kyse? JOudunko uusimaan rokotukseni ensimmäisen vaiheen vai onko huoleni turha?
Itse sain kantapäähän kolme piikkiä muutaman viikon välein. Vielä kolmannenkin piikin jälkeen luupiikki vaivasi,mutta pikkuhiljaa sitten parani.Joka piikin jälkeen oli arka muutaman päivän.Nyt ollut monta vuotta oireeton, vaikka liikun nykyään enemmän, kuin takavuosina.