Henkilövalintakonsultit

rami42

Olen vaihtamassa työpaikkaa ja koska etsin ns. päällikkötason tehtäviä jouduin taas soveltuvuustesteihin. Kovin paljoa en näitä testejä arvosta, vaikka yleensä olen niiden kautta tullutkin valituksi. Mielestäni kokenut henkilöstöpäällikkö pystyy tekemään paremman arvion tunnin keskustelun ja ansioluettelon perusteella. Nyt olin parin viikon aikana kahden eri konsulttifirman testeissä ja lopputulos oli aivan erilainen. Haettavat työpaikat olivat kuitenkin hyvin samanlaiset.
Kykytesteissä yleensä olen aivan huippuluokkaa. Näihin luonnetta kartoittaviin tehtäviin tulee vastailtua vähän tapauskohtaisesti. Pyrin hieman fiilaamaan vastuksia vastaamaan avoinna olevan tehtävän vaatimuksia. Kysymyksethän ovat osin naurettavia ja tärkeintä niissä on kai noudattaa jonkinlaista johdonmukaisuutta sekä vastata kiltisi kaikkiin.
Jokatapauksessa oli hyvittavaa, että näissä kahdessa viimeisessä testissä sain aivan erilaisen arvion. Toisessa testissä olin kahden nuoren konsultin haastateltavana, jotka kysyivät suunnilleen samat kysymykset. Itse työtehtävästä he eivät osanneet kertoa oikein mitään ja sekin vähä mitä kerrottiin oli ristiriidassa toisen kertomuksen kanssa. Tässä vaiheessa olin jo ehdottamassa session keskeyttämistä, koska selvästikkään ei ollut tiedossa minkälaiseen tehtävään tässä haettiin ihmistä. Päätin kuitenkin jatkaa loppuun asti, mutta toki motivaationi avointa paikkaa kohtaan romahti tässä vaiheessa, kun huomasin, että kuinka ylimalkaista suhtautuminen asiaan oli. Samalla katosi halu myös mielistellä näitä arviolta 25-30 vuotiaita vastavalmistuneita konsultteja. Lopputuloksena oli sitten arvio, jossa kehuttin "kykykapasiteettiani", mutta kuitenkin arvio oli kirjoitettu negatiiviseen sävyyn ja sinne oli lisätty paljon konsulttien henkilökohtaisia mielipiteitä ja arvailuja, joille ei ollut mitään perusteita.

Toinen tapaus oli ihan päinvastainen. Ensimmäisessä tapaamisessa oli mukana konsultin lisäksi tulevan työnantajan edustaja. He kertoivat perusteellisesti yrityksestä ja avoimesta tehtävästä. Tämän keskustelun jälkeen olin motivoitunut yrittämään parhaani testeissä. Lopputuloksen voittekin varmaan arvata. Itselleni uusi kiinnostava tehtävä ja työnantajalle motivoitunut ja kokenut työntekijä.

Olen sitä mieltä, että tämä ensimmäinen yritys maksoi konsulttifirmalle aivan tyhjästä. Kaikesta toiminnasta huokui välinpitämättömyys ja kokemattomuus. Toivottavasti tämä toimeksiantaja (suuri suomalainen pörssiyhtiö) miettii jatkossa vähän tarkemmin konsultin valintaa.

6

1544

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toivo

      Tämä ammattikunta edustaa huuhaajätkiä, joilla on jokin kaupallinen koulutus ja ns. liikevaisto tai psykologeja, jotka eivät päässeet haluamiinsa töihin. Roskaa siis.

    • Uustyötön

      kokemuksestasi ko. työnantajan edustajalle?

      "Maailmanparantaja" minussa kehottaisi tekemään sen. Kuten totesit, on monenlaisia konsultteja ja turhasta rahastaville tekisi palaute hyvää.
      Minulla on vuosien takaa yksi vastaava kokemus ja olen päättänyt, etten enää vastaa ko. konsulttifirman ilmoituksiin. En halua toista kertaa antautua pelleksi ja koekaniiniksi heille. Onneksi on myös toisenlaisia rekrytointiin perehtyneitä yrityksiä.

      Onnea uusiin työkuvioihisi.

      • olisi

        tietää, että mistä konsulttifirmasta on kysymys?


    • Kannattaa olla

      Nuo kiltit ihmiset tarvitsevat kilttejä työntekijöitä, koska he ovat kilttejä itsekin.

    • HR-konsultti

      Konsultti tai konsulttifirma on siis huono, jos he eivät pitäneet sinua sopivana haettavaan työhön. He eivät saisi kirjoittaa negatiivista palautetta ilmeisesti ollenkaan? Mitäs hyötyä siitä sitten olisi jos jokainen saisi ns. täydet pisteet?

      Toimenkuvaa ei ole yleensä tarvetta selittää vielä soveltuvuustesteissä. Sehän on vasta edeltävä toimenpide ennen varsinaista työhaastattelua.

      Testeissä on mahdollista saada erilaisia vastauksia. Se ei silti tee testeistä tai testaajista huonoja. 90% testien kautta esivalituista edustaa juuri asiakasyrityksen hakemaa ihmistyyppiä. Erilaiset tulokset voivat johtua päällepäin samankaltaisista, mutta keskeiseltä sisällöltään heterogeenisistä tarkastelunäkökulmista. Testin pisteytys on myös paljolti riippuvainen toimeksiantajan haluaman kaltaisesta tulkinnasta. Esimerkiksi helppo kysymys "harrastatteko paljon liikuntaa?" voidaan tulkita sekä positiivisesti että negatiivisesti. Toinen työnantaja pitää aktiivista liikuntaharrastusta työkykyä ylläpitävänä ja on sen puolesta. Toisen työnantajan mielestä liian aktiivinen liikunta (esim. seuratoiminta) on liian sitovaa ja se vie työntekijän potentiaalia ja ajankäyttöä muualle.

      Kertomasi konsulenttien mielistely on täysin aiheetonta. Se ei paranna testitulostasi, mutta tottakai suoranaisen epäasiallinen käytös vaikuttaa testiin negatiivisesti. Jos et tule toimeen työnhakuvaiheessa ihmisten kanssa, miten voisit tulla toimeen ihmisten kanssa sitten itse työssä? Tai jos hermosi eivät kestä yhden päivän mittaista soveltuvuuskoetta, miten ne voisivat kestää psykologiset paineet tulevassa työssä?

      Sanonta "älä tapa viestinviejää" pätee tässäkin asiassa. Konsulentti on mahdollisesti tulevan työnantajasi asialla. Hän ei päätä testien tulkinnasta yksin, hän vain "suomentaa" tuloksen. Työnantaja itse loppukädessä päättää minkälaisia ihmisiä hän on palvelukseensa hakemassa.

      • muka kirjoitti edellisen...

        Täytyy korjata edellistä viestiä sen verran, että HR-konsultti puhuu itse tekstissä "konsulentista". Mikäli hän olisi HR-konsultti, niin hän ei sekoittaisi tuote-esittelijää (konsulentti) konsultiin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5060
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1594
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1239
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1179
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1123
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1007
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      969
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      875
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      779
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      753
    Aihe