Katalasti pitkään pettänyt ja jättänyt

Venlamo

Petin ex-miestäni parin vuoden ajan. Menin siis toisen osapuolen kanssa ihan loppuun saakka, olimme rakastuneita, salarakkaita, suunnittelimme yhteistä tulevaisuutta, kotia, häitä, lapsia jne. Tunteet olivat suuret molemmilla, mutta kummatkin silti epäröimme tulevaisuuttamme, olimmehan molemmat pettureita. Mieltä kaiveli ajatus siitä, että kun nyt pettää, voiko luottaa vielä toiseen, jos jatkaa uuden kanssa yhdessä, pettääkö hän uudestaan?

Emme jääneet kiinni. Epäilyksen alaisena tietenkin olimme. Erosin, sillä en voinut enää jäädä suhteeseen, jossa olin tuntenut oloni onnettomaksi jo vuosia ennen uskottomuuttani. Tunsin, että toinen mies oli pakokeinoni pois onnettomasta alistavasta suhteesta. Olinhan tuntenut tulleeni rakastetuksi,haluttavaksi ja tärkeäksi täysin erilailla kuin mitä olin ikinä ennen tuntenut.

Mitä tapahtuikaan eroni jälkeen? Jatkoimme suhdettamme edelleen salarakkaina. Mukaan tuli sairaalloinen mustasukkaisuus ja minua alkoi pelottamaan suuret tunteet. Tunsin oloni hyvin ahdistetuksi ja kuvioihin tuli mukaan väkivallalla uhkailu. Minun oli vetäydyttävä pois. Ja oli pakko unohtaa. Olin rikki. Toinen osapuoli vaihtoi paikkakuntaa. Sen koommin emme ole yhteyttä pitäneet.

Entinen ei tiedä elämästäni vieläkään mitään. Mieltäni on kuitenkin alkanut painamaan uskottomuuteni, haluaisin tunnustaa sen entiselleni. Jotenkin tuntuu, että hänen pitää tietää siitä. Tiedän, että se satuttaisi häntä. Olisiko kuitenkin parempi jättää kertomatta?

7

1711

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nainneenn

      Älä tunnusta.
      Sullekin tullut se tunnustamisen halu näköjään vasta nyt kun erosit siitä salarakkaasta. Älä pilaa sun ex-miehesi elämää enää omilla ongelmillasi.

      • petturi itsekin

        Olin itse joskus samalla linjalla kuin sinä nyt, kunnes tajusin, ettei kertominen exälle kannata.

        Mitä kertominen enää hyödyttäisi? Saisi ex-miehesi enemmän rikkinäiseksi (?) ja hän alkaisi varmasti pohtia uudelleen suhdettanne, mitä hän huomasi, mitä jäi huomaamatta ja tuntemaan olonsa typeräksi, ettei tajunnut sitä itse. Miksi kaivella vanhoja asioita uudelleen pintaan? Kääntää puukkoa haavassa.

        Saisit helpotusta vain omaan oloosi -ei muuta. Ole vahva ja jätä kertomatta. Mokasit itse ja nyt pitää vain kärsiä omien valintojen kanssa.


    • on sinulle tehnyt

      Niele vain omat myrkkysi, kun itse olet tiesi valinnut. Mitä pahaa entinen miehesi on sinulle tehnyt, kun häntä haluat satuttaa?
      Ymmärrän ihmisten kyvyttömyyttä ratkoa ongelmiansa noin vellihousumäisesti, mutta tuo menee yli kaikesta raukkamaisuudesta.

    • janottaa

      Olisikohan niin että haluaisit kertoa asioita ex:lle että hän ymmärtäisi miksi jätit hänet ja saisit häneltä anteeksiannon ja paluun sitten yhteen. Eli nyt vasta huomaat että mitä sinun pinnan alla tapahtuu, siellä se rakkaus on ollut toista kohtaan koko ajan, olet vaan pinnallisuudella pilannut sen aidon rakkauden.

    • halinalle

      Älä missään nimessä kerro ex:lle vaan mene metsään kävele ja kerro asiasi metsän puille. Halaa niitä ja itke syyllisyytesi kyyneleet sinne.
      Usko tai älä niin helpottaa.

    • missään nimessä

      enemmän loukkaat entistä kumppaniasi kertomalla koska itselläsi on niin paha olo, lievitätä sillä vain omaa tuskaasi ja lisäät kumppanisi tuskaa! sinuna pitäisin suun supussa vaikka se ei helppoa olisikaan.
      -itsekkin pettänyt-

      • tuskaa

        niin se vain on


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2087
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1737
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1426
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      1219
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1209
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1055
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      966
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      965
    Aihe