Muutettuani ja palattuani vuosien jälkeen vanhaan kotikaupunkiini Jyväskylään takaisin ovat vanhat ystävät/tuttavat kulkeutuneet ja kadonneet kauemmaksi muualle. Toiveenani olisikin löytää samanhenkinen/-kaltainen ystävä, jonka kanssa olla, mennä ja viettää vapaa-aikaa, koti-iltoja sekä harrastaa/puuhastella kaikkea kivaa myöskin yhdessä.
Ikää itselläni on kertynyt 35 v., vaikka iällä ei nyt ole niin suurtakaan merkitystä (ja ns. se ei ole myöskään mikään kriteeri sinänsä) olkoon toiveeni, että sinun ikäsikin sijoittuisi johonkin 25-45 v. välille. Siinähän jo kuitenkin on ja löytyy näin joustovaraa suuntaan jos toiseenkin ; ).
Millainen sitten olet persoonana/ihmisenä itse (mistä pidät, mitä harrastat tms.), olisi tietysti mukavaa ja löytäisimme ja saisimme varmasti myös ystävyydestä enemmän ja kaiken 'ilon' irti, jos olisit mieleltäsi enemmän avoin, puhelias ja sosiaalinen myöskin. Enemmän taas ulkoisesti sinua voisi kuvailla rennoksi, meneväksi ja mikä erityisen tärkeintä olet aito ja oma itsesi ennen kaikkea. Et myöskään ole materialisti, pinnallinen ihminen, vaan sinulla on lämmin sydän josta riittää lämpöä muillekin ihmisille. Toivon, että sinusta löytyisi vähän 'hullutelija' ja hauskuttelija puolikin ja et ota elämää liian vakavasti. Osaat näyttää tunteesi, itkeä ja surra, nauraa ja iloita kun sinusta siltä tuntuu.
Taas itsestäni löytyy myös syvällisempi puoli ja ajattelija, toivoisin että sinustakin. Maailmasi ei ole mustavalkoinen, vaan rakastat värejä miltei intohimoisesti. Syksyssä on ja löytyy sinustakin jotain mykistävän maagista ja väriloisto saa sinunkin sielusi pysähtymään ja katsomaan, tuntemaan värejä syvemmin.
Sinustakin löytyy myös kotona viihtyvää, teestä pitävää, villapeiton alla kera sukkien 'uneksijaa' tyyppiä kuin myös humoristista hauskuttelijaa, joka joskus välillä haluaa päästä myös irrottelemaan ja menemään yöelämän/baareilun ja kulttuurinkin pariin. Musiikkimakusi on vahvemmin rock/pop-henkinen/suuntainen. Pidät ehkä myöskin taiteista/kädentaidoista, luovasta tekemisestä, sisustamisesta ja väreistä. Pidät ja löydät itsesi myös luonnosta ja liikut mielelläsi oman sielusi hyvinvointia ja mielenvirkeyttäsi lisätäksesi. Ehkä myöskin sinulla on kissa ja olet eläinrakas.
Tässäpä näitä toivomiani ystäväni piirteitä ja ominaisuuksia -jos olet jossakin ilmoita itsestäsi.
meikku_@luukku.com
Ystäviä Jyväskylästä/lähiseudulta
Katriina
0
268
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762025Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361709Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81358Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591171Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241169Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas161024- 60945
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv58934