Mieheni viimeinen päätös oli päättää päivänsä oman käden kautta.
Koitan suhtautua siihen, hänen tahtoonsa, kunnioittavasti. Jaksan hyväksyä sen, että hän minut niin rajusti jätti, hylkäsi, mutta en saa itseäni käsittämään, miten hän saattoi sen tehdä pienelle pojallemme! Pistää vihaiseksi. Mietin jo nyt vaikka pojalle ei ole vielä neljä tullut täyteen, mitä isän kuolemasta kerron, kun se aika tulee. Anopin mielestä itsemurhasta ei saa koskaan puhua, mutta uskon, että valheella on lyhyet jäljet. Hänen neuvonsa oli sanoa, että iskä ei jaksanut vain elää, että hän meni nukkumaan, eikä herännyt.
Mitä mieltä olette? Sukulaisten lapsille ovat näin selittäneet. Itse olen yli kymmen vuotiaille kertonut totuuden. Olen sanonut, että hän sairasti vakavaa masennusta ja sen takia ei enää jaksanut.
Ikävä on kamala, syyllisyys, kykenemättömyyden tunne kalvaa. En pystynytkään sitä rakkainta auttamaan, eikö meissä olisi ollut syytä jatkaa!!?? Pienistä paloista ollaan pojan kanssa rakennettu elämäämme uusiksi, ollaan remontoitu uutta kotia, minä teen välistä liikaa töitä, ansio- sekä kotihommia, mutta minä olen vain yksi. Tuntuu riittämättömältä. En voi olla isä lapselleni vaikka mitä tekisin. Sekava viesti, ajatukset rönsyilee..

Vastaukset 3
Vanhimmat
jaksat kunnioittaa miehesi tahtoa itsemurhan suhteen. Itse ajattelen, että itsemurha on meille annettu vaihtoehto päättää elämänsä. Muutenhan sitä ei olisi. En usko, että sitä kukaan tekee kevyesti. Se ei myöskään ole kenenkään syy.
Selkäpiitä karmi kun luin "...hän meni nukkumaan eikä herännyt." Lapsi saattaa alkaa pelätä nukkumista tämän vuoksi. Kerro asia lapsellesi niinuin se on. Kauniisti silti. Tyyliin: "isä ei jaksanut elää, koska sairasti masennusta ja halusi siksi kuolla pois..." Lapsen kysymysten perusteella keskustelu jatkuu. Voit kertoa, että isä silti rakasti pientä poikaansa jne. Lapset suhtautuvat asioihin realistisesti eivätkä syytä tai paheksu ellei asioita esitetä siinä valossa. Totuus tekee vahvaksi tämänkin asian suhteen.
Voimia sinulle! Varo, ettet väsytä itseäsi liialla työnteolla. Anna aikaa itsellesi ja lapsellesi.
Itsemurha ei ole koskaan mutkaton juttu vaikka olisi kuinka vapaantahdon asia.
Lapselle kerro rehellisesti että isä on kuollut, ei nuku.Lapsi käsittää konkreettisesti ja voi alkaa pelätä nukahtamista.Aluksi voisi kertoa että isi oli sairas ja myöhemmin tarkentaa kun lapsi kasvaa ja alkaa ymmärtää tätä itsemurha asiaa.Salailu ei kannata vaan tuo lisää mielipahaa kun/jos tulee ilmi joskus.Vaikka joku olisi toista mieltä ole rehellinen lapsillesi, vain sitäkautta he voivat päästä eteenpäin asiassa ja vahvistua.
Täällä on fiksuja ihmisiä sinun lisäksesi,koeta jaksaa ja kerro lapselle rehellisesti miten isälle kävi sillä totuus on aina paras lapsenkin kannalta vaikka sen kertominen ei aina ole helppoa.Lapsi oppii että äiti oli rehellinen hänelle ja sanoi niikuin asiat ovat ja varmasti autta lasta olemaan rehellinen myös äidilleen.Armahda välillä itseäsi ja lepää kerää voimia,lapsesi tarvitsee sinua nyt enemmän kuin koskaan ,kaikkea hyvää elämääsi eteenpäin.